Kuinka pitkälle Suomen kannatti taloudellisesti integroitua? Riittikö Eta vai oliko Suomen kauppapoliittisista syistä johtuen pakko kuulua EU:hun?
Eta oli Suomen kannatla hyvä ja käyttökelpoinen järjestely, eikä meillä ollut mitään asiallista tarvetta, saatikka sitten pakkoa mennä tulliunioniin, jossa tullit ja kauppasuhteet EU:n ulkopuolisiin maihin tulisivat mitoitetuiksi EU:n isojen maiden ehdoilla ja niiden tarpeita silmällä pitäen. Ennen kuin lähden perustelemaan tätä näkemystäni, tarkastelen lyhyesti Suomen toisen maailmansodan jälkeisiä kauppapoliittisia ratkaisuja.
Suomen johdonmukaisena kauppapoliittisena linjana II maailmansodan jälkeen on ollut vapaakaupan varovainen laajentaminen. Suomi vapautui ulkomaankaupan säännöstelystä muita länsimaita myöhemmin.
Sotakorvaukset ja itäkaupan käynnistäminen olivat merkittäviä maame kauppapoliittiseen linjaan vaikuttaneita tekijöitä. Aivan 1990-luvulle saakka on haluttu varmistua siitä, etteivät kauppapoliittiset ratkaisut olisi ristiriidassa Suomen harjoittaman puolueettomuuspolitiikan kanssa. Ulkomaankauppaa on pyritty käymään niin itään kuin länteenkin.
Suomi liittyi vuonna 1948 jäseneksi Maailmanpankkiin ja Kansainväliseen valuuttorahastoon ja vuonna 1950 maailman laajuiseen vapaakaupan esteitä karsimaan pyrkivään GATT-järjestöön.
Vuonna 1961 Suomi liittyi Euroopan vapaakauppaliitto EFTA:n liitännäisjäseneksi ja vasta vuonna 1986 Suomesta tuli EFTA:n täysjäsen.
Suomen ja ECC:n välinen vapaakauppasopimus allekirjoitettiin syksyllä 1973. Sen mukaan useinpien teollisuuslaitteiden tullit poistuivat 1.7.1977 kokonaan Suomen ja EEC-maiden välisestä kaupasta. Pisimmän siirtymäakataulun saaneilta tuotteilta tullit poistuivat vasta vuoden 1985 alussa.
EEC-vapaakauppasopimuksen solmimista edelsi varsin kiihkeä kansalaiskeskustelu puolesta ja vastaan, vaikka tuolloin oli kyseessä vain teollisuustuotteiden vapaakaupan laajentaminen.
(Suomen kauppapoliittisista linjauksista ja siitä käydystä keskustelusta katso esim. Tanskanen - Vajanne - Volk: Kauppapoliittinen keskustelu Suomessa, teoksessa "Sata vuotta suomalaista kansantaloustiedettä", Kansantaloudellinen yhdistys 1884-1984, Vammala 1984).
Puolueettomuuspolitiikkansa mukaisesti Suomi solmi samanaikaisesti EEC-sopimuksen kanssa vapaakauppasopimuksen Neuvostoliiton ja ns. Kevsos-sopimukset eräiden pienempien SEV-maiden kanssa.
Näiden sopimusten mukaan Suomi myönsi ko. maille samat tulli- ja muut etuudet, jotka se oli myöntänyt aikaisemmin EFTA- ja EEC-maille.
Kun Suomi liittyi EU:n jäseneksi, Suomen kauppapoliittiset suhteet muihin maihin muuttuivat ratkaisevasti, eivätkä Suomelle edullisella tavalla.
1980-luvun alkupuolella maailmantalouden kasvualueet näittyvät siirtyneen Euroopan ulkopuolelle - Pohjois-Amerikkaan ja Kaakkois-Aasiaan. Euroopan talouksien todettiin potevan niin sanottua euroskleroosia.
Länsi-Euroopan suhteellisen aseman turvaamiseksi ja korjaamiseksi maailmankaupassa syntyi pyrkimys Euroopan integraation syventämiseen. EY:ssä työstetyssä ns. Valkoisessa kirjassa (White paper on Completing the Internal Market) vuodelta 1985 kirjatttiin EY-alueelle tavoitteeksi täydellisten sisämarkkinoiden luominen EY-alueelle vuoden 1992 loppuun mennessä.
Puhuttiin "1992-ohjelmasta". Se perustui ns. neljän vapauden periaatteelle: tavaroiden, palvelusten, pääomien ja työvoiman tulee voida liikkua mahdollisimman vapaasti EY-maiden alueella.
Tavoitteena on kilpailun lisääminen ja markkinajohteisen taloudellisen toimeliaisuuden tehdostaminen.
Näillä samoilla seikoilla Suomen hallitus perusteli selonteossaan 13.3.1990 Suomen Eta-jäsenyyttä. Vuonna 1993 EY muuttui Maastrichtin sopimuksen astuttua voimaan EU:ksi, Euroopan Unioniksi, ja EU:n sisämarkkinaohjelma toteutui.
EFTA ja EU-maiden välinen sopimus Euroopan talousalueesta (Eta-sopimus) tuli voimaan 1.1.1994.
Kun EFTA-maista Sveitsi ei kansanäänestyksessään hyväksynyt Eta-sopimusta, se jäi näin vanhan vapaakauppasopimuksen varaan.
EFTA-maista EY-jäsenyyshakemuksen jättivät Itävalta vuonna 1990, Ruotsi vuonna 1991, Suomi ja Norja vuonna 1992. Näiden maiden hallitukset allekirjoittivat EU:hun liittymissopimuksen Korfun saarella 24.6.1994 Islanti ja Lichtenstein jäivät Eta-sopimukseen. Näin Suomi on ensimmäistä kertaa hakeutumassa poliittis-taloudelliseen yhteisöön, jossa perinteisestä menestykselliseksi osoittautuneesta puolueettomuuspolitiikasta on pakko luopua.
Samalla Suomi on menettänyt EU:n ylikansallisilla ja epädemokraattisille elimille suuren osan valtiollista päätäntävaltaansa, jota pidetään itsenäisyyden yhtenä tärkeimpänä peruspilarina.
Eta oli Suomen kannatla hyvä ja käyttökelpoinen järjestely, eikä meillä ollut mitään asiallista tarvetta, saatikka sitten pakkoa mennä tulliunioniin, jossa tullit ja kauppasuhteet EU:n ulkopuolisiin maihin tulisivat mitoitetuiksi EU:n isojen maiden ehdoilla ja niiden tarpeita silmällä pitäen. Ennen kuin lähden perustelemaan tätä näkemystäni, tarkastelen lyhyesti Suomen toisen maailmansodan jälkeisiä kauppapoliittisia ratkaisuja.
Suomen johdonmukaisena kauppapoliittisena linjana II maailmansodan jälkeen on ollut vapaakaupan varovainen laajentaminen. Suomi vapautui ulkomaankaupan säännöstelystä muita länsimaita myöhemmin.
Sotakorvaukset ja itäkaupan käynnistäminen olivat merkittäviä maame kauppapoliittiseen linjaan vaikuttaneita tekijöitä. Aivan 1990-luvulle saakka on haluttu varmistua siitä, etteivät kauppapoliittiset ratkaisut olisi ristiriidassa Suomen harjoittaman puolueettomuuspolitiikan kanssa. Ulkomaankauppaa on pyritty käymään niin itään kuin länteenkin.
Suomi liittyi vuonna 1948 jäseneksi Maailmanpankkiin ja Kansainväliseen valuuttorahastoon ja vuonna 1950 maailman laajuiseen vapaakaupan esteitä karsimaan pyrkivään GATT-järjestöön.
Vuonna 1961 Suomi liittyi Euroopan vapaakauppaliitto EFTA:n liitännäisjäseneksi ja vasta vuonna 1986 Suomesta tuli EFTA:n täysjäsen.
Suomen ja ECC:n välinen vapaakauppasopimus allekirjoitettiin syksyllä 1973. Sen mukaan useinpien teollisuuslaitteiden tullit poistuivat 1.7.1977 kokonaan Suomen ja EEC-maiden välisestä kaupasta. Pisimmän siirtymäakataulun saaneilta tuotteilta tullit poistuivat vasta vuoden 1985 alussa.
EEC-vapaakauppasopimuksen solmimista edelsi varsin kiihkeä kansalaiskeskustelu puolesta ja vastaan, vaikka tuolloin oli kyseessä vain teollisuustuotteiden vapaakaupan laajentaminen.
(Suomen kauppapoliittisista linjauksista ja siitä käydystä keskustelusta katso esim. Tanskanen - Vajanne - Volk: Kauppapoliittinen keskustelu Suomessa, teoksessa "Sata vuotta suomalaista kansantaloustiedettä", Kansantaloudellinen yhdistys 1884-1984, Vammala 1984).
Puolueettomuuspolitiikkansa mukaisesti Suomi solmi samanaikaisesti EEC-sopimuksen kanssa vapaakauppasopimuksen Neuvostoliiton ja ns. Kevsos-sopimukset eräiden pienempien SEV-maiden kanssa.
Näiden sopimusten mukaan Suomi myönsi ko. maille samat tulli- ja muut etuudet, jotka se oli myöntänyt aikaisemmin EFTA- ja EEC-maille.
Kun Suomi liittyi EU:n jäseneksi, Suomen kauppapoliittiset suhteet muihin maihin muuttuivat ratkaisevasti, eivätkä Suomelle edullisella tavalla.
1980-luvun alkupuolella maailmantalouden kasvualueet näittyvät siirtyneen Euroopan ulkopuolelle - Pohjois-Amerikkaan ja Kaakkois-Aasiaan. Euroopan talouksien todettiin potevan niin sanottua euroskleroosia.
Länsi-Euroopan suhteellisen aseman turvaamiseksi ja korjaamiseksi maailmankaupassa syntyi pyrkimys Euroopan integraation syventämiseen. EY:ssä työstetyssä ns. Valkoisessa kirjassa (White paper on Completing the Internal Market) vuodelta 1985 kirjatttiin EY-alueelle tavoitteeksi täydellisten sisämarkkinoiden luominen EY-alueelle vuoden 1992 loppuun mennessä.
Puhuttiin "1992-ohjelmasta". Se perustui ns. neljän vapauden periaatteelle: tavaroiden, palvelusten, pääomien ja työvoiman tulee voida liikkua mahdollisimman vapaasti EY-maiden alueella.
Tavoitteena on kilpailun lisääminen ja markkinajohteisen taloudellisen toimeliaisuuden tehdostaminen.
Näillä samoilla seikoilla Suomen hallitus perusteli selonteossaan 13.3.1990 Suomen Eta-jäsenyyttä. Vuonna 1993 EY muuttui Maastrichtin sopimuksen astuttua voimaan EU:ksi, Euroopan Unioniksi, ja EU:n sisämarkkinaohjelma toteutui.
EFTA ja EU-maiden välinen sopimus Euroopan talousalueesta (Eta-sopimus) tuli voimaan 1.1.1994.
Kun EFTA-maista Sveitsi ei kansanäänestyksessään hyväksynyt Eta-sopimusta, se jäi näin vanhan vapaakauppasopimuksen varaan.
EFTA-maista EY-jäsenyyshakemuksen jättivät Itävalta vuonna 1990, Ruotsi vuonna 1991, Suomi ja Norja vuonna 1992. Näiden maiden hallitukset allekirjoittivat EU:hun liittymissopimuksen Korfun saarella 24.6.1994 Islanti ja Lichtenstein jäivät Eta-sopimukseen. Näin Suomi on ensimmäistä kertaa hakeutumassa poliittis-taloudelliseen yhteisöön, jossa perinteisestä menestykselliseksi osoittautuneesta puolueettomuuspolitiikasta on pakko luopua.
Samalla Suomi on menettänyt EU:n ylikansallisilla ja epädemokraattisille elimille suuren osan valtiollista päätäntävaltaansa, jota pidetään itsenäisyyden yhtenä tärkeimpänä peruspilarina.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.