Muuttoauto

Olen tilaamassa uuden verovapaan auton Suomesta ja jonka saisin Viron EU-jäsenyyden aikoihin. Aion ainoastaan auton takia muuttaa Viroon ja "oleskella" siellä, vaikka todellisuudessa olen paljon mökilläni Suomessa. Kaiken tämän minulle mahdollistaa ystäväni Virossa, jonka luona "asun" ja hän jopa puolestani ottaa ruokakuitteja yms muita elinkustannuksiani talteen. Saapa myös autoni olla hänen tallissaan piilossa. Yhden pitkän lomamatkan teen ulkomaillaoloni aikaan autolla esim. aurinkorannikolle, jotta kilometrejä tulee autoon. On hienoa kun Viro tulee EU-jäsenyyteen ja alkavat auvoisat ajat. En koskaan enää osta Suomesta autoani verolliseen hintaan.
Toivottavasti Euroopan tuomioistuin vielä tekisi päätöksen, että ei tarvitse maksaa autoveroa Suomeen muutettaessa takaisin tänne ja oleskeluajaksi riittäisi puolivuotta vuoden sijaan. Ja voisinpa tuoda myös enemmänkin muuttoautoja kerralla. Suosittelen veronvihaajille.
91289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Muutan kirjani systerini kämpille tallinnaan ja toivon, että arvoisa tuomioistuin tekee oikean ratkaisun. Tuon jokatapauksessa yhden, mutta voi olla että sitten tulis enemmän. =)

Faija on yksityisyrittäjä, joten teen hänelle etätöitä samoja mitä teen nyt suomessa eri paikkakunnalla.

Äänestä

Ajattelin samalla vielä "viedä" maasta muutaman 80-luvun corollan, joiden veronpalautuksesta saa särvinrahat. (kts keskustelu alla)

Sinun suunnitelmasi mukaan tulee toimimaan melkoinen joukko suomalaisia. Ja ihan laillisesti, jos vain ei hölmöile.

Tämä kaikkihan on ärsyyntyneiden kansalaisten reaktioita järjettömästä veropolitiikasta suomessa. Sanokaa minun sanoneen, että Suomi ei ole vielä nähnyt viimeistä muuttoryntäystä ulkomaille (60-70luvut) vaan sellainen on vielä edessä.

Äänestä
  • Otapa kuitenkin selvää, miksi virossa ei ajella 80-luvun korolloilla, ennenkuin sijoitat vähät rahasi niihin...

    Äänestä

  • Aprikoitselija kirjoitti:

    Otapa kuitenkin selvää, miksi virossa ei ajella 80-luvun korolloilla, ennenkuin sijoitat vähät rahasi niihin...

    Ei ollut tarkoitus myydä korollia, ne voi vaikka paalata. Tarkoitus on vain saada autoveron palautus niistä ;D

    Äänestä

otitko huomioon sen, kun Virosta tulee EU:n jäsen sinun tulee maksaa ALV siihen maahan mihin autosi viet. Suomen tulli vaatii todistuksen maksetusta ALV takaisin tullessa. Muuten ideasi on ok. Kokemuksesta tiedän, jos ei ole työnantajan todistusta ulkomailla oleskelusta, niin silloin on oltava paljon kuitteja.....

Äänestä
  • Oleskelu ulkoimailla riittää. Suomessa saa käydä lomailemassa tietyn verran. Eu:n alueella maksetaan 3 kuukautta työttömyyskorvausta työnetsijälle, joten puolet ajasta voi kattaa tuolla. Siinä ajassa nuori ainakin ehtii saada espanjasta bouncerin tai kyypparin hommia, joilla elää se loput 3kk.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Oleskelu ulkoimailla riittää. Suomessa saa käydä lomailemassa tietyn verran. Eu:n alueella maksetaan 3 kuukautta työttömyyskorvausta työnetsijälle, joten puolet ajasta voi kattaa tuolla. Siinä ajassa nuori ainakin ehtii saada espanjasta bouncerin tai kyypparin hommia, joilla elää se loput 3kk.

    Tämän muuttoauton tuonnilla ei sinänsä ole kysymys henkilökohtaisten varojen riittävyydestä. Sitä kyllä riittää. Tiedän että ALV pitää maksaa jompaan kumpaan maahan, mutta silti periaatteesta en Suomesta osta. Kaikki päätökset mitä autoasioissa täällä tehdään, luetaan autoilijan vahingoksi vaikka olisi minkä tuomioistuimen päätös alla.

    Äänestä

käyttää sitten Suomessa paljon Visaa ja muitakin palveluja. Yksikin ilmoitus kateelliselta suomalaisimmeiseltä (yleensä naapurit ym) riittää siihen, että tulli tarkastaa mitä olet puuhaillut. Kortteja et voi Suomessa käyttää, lääkärissä et voi käydä jne jne. Pitäiskö vielä miettiä.... usein asiat ei olekaan niin helppoja kuin miltä vaikuttaa. Toiseksikin, jos Viro ei olisi tuolloin EU-maa, seviäisit ilman ALV:tä ja saisit autsi halvemmalla. Olisit toiminut aikaisemmin...

Äänestä
  • Älä ihmeessä paljasta liikaa kikkoja.
    Anna kaverin yrittää. Jos se ihan oikeesti luulee ettei Tulli autoveron toimeenpanevana ja valvovana vironmaisena ole varustautunut Viron EU-jäsenyyteen, niin anna sotkea asiansa.

    Siinä vaiheessa kun minä tai joku muu ammattitaitoinen virkaveljeni käräyttää kaverin veronkierrosta ja petossyytteet on niskassa, niin voit sitten kysyä: kannattiko auton takia?
    Siis haloo; AUTON takia..?

    Hereillä ollaan.. ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Virosta kirjoitti:

Olen tilaamassa uuden verovapaan auton Suomesta ja jonka saisin Viron EU-jäsenyyden aikoihin. Aion ainoastaan auton takia muuttaa Viroon ja "oleskella" siellä, vaikka todellisuudessa olen paljon mökilläni Suomessa. Kaiken tämän minulle mahdollistaa ystäväni Virossa, jonka luona "asun" ja hän jopa puolestani ottaa ruokakuitteja yms muita elinkustannuksiani talteen. Saapa myös autoni olla hänen tallissaan piilossa. Yhden pitkän lomamatkan teen ulkomaillaoloni aikaan autolla esim. aurinkorannikolle, jotta kilometrejä tulee autoon. On hienoa kun Viro tulee EU-jäsenyyteen ja alkavat auvoisat ajat. En koskaan enää osta Suomesta autoani verolliseen hintaan.
Toivottavasti Euroopan tuomioistuin vielä tekisi päätöksen, että ei tarvitse maksaa autoveroa Suomeen muutettaessa takaisin tänne ja oleskeluajaksi riittäisi puolivuotta vuoden sijaan. Ja voisinpa tuoda myös enemmänkin muuttoautoja kerralla. Suosittelen veronvihaajille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu