Kaikille niille, jotka ovat jo lukeneet kirjoituksiani täällä, tiedätte taustan.
Muille; olen nyt 25 v. estoinen, ilman isä-hahmoa elänyt maalaispoika jolle seksi ja seksuaalisuus on muuttunut helvetiksi viimeisen viiden vuoden aikana. Mielenterveys meni kun rakastuin vailla vastakaikua ja sitten on tullut myös koettua aivan hirveä sänkykokemus, mutta oikeastaan ei yhtään mitään muuta.
Nyt on alkanut huolestuttaa yhä enemmän, kun ei vain seksi kiinnosta. Toisinsanoen en enää muista milloin olisi seisonut ilman visuaalista ärsykettä. Itsetyydytyskin on muuttunut "mekaaniseksi" visuaalisen kiihotuksen voimalla läpivietäväksi monotoniseksi yhdentekevyydeksi. Muuten ei hirveästi haittaisi, mutta kun muistan joskus psykologin pitäneen tämänkaltaisia oireita (ei ilmennyt tuolloin vuosia sitten) _hyvin_ vakavina merkkeinä mielenterveyden heilahteluista. Toisaalta en ole huomannut mitään muutosta mielentilassa, ja tuntuu jotenkin tyypilliseltä pimeimmän vuodenajan oireelta. Mutta kuitenkin, löytyykö joltain jotain vastaavaa kokemusta? Tai näkemystä?
Muille; olen nyt 25 v. estoinen, ilman isä-hahmoa elänyt maalaispoika jolle seksi ja seksuaalisuus on muuttunut helvetiksi viimeisen viiden vuoden aikana. Mielenterveys meni kun rakastuin vailla vastakaikua ja sitten on tullut myös koettua aivan hirveä sänkykokemus, mutta oikeastaan ei yhtään mitään muuta.
Nyt on alkanut huolestuttaa yhä enemmän, kun ei vain seksi kiinnosta. Toisinsanoen en enää muista milloin olisi seisonut ilman visuaalista ärsykettä. Itsetyydytyskin on muuttunut "mekaaniseksi" visuaalisen kiihotuksen voimalla läpivietäväksi monotoniseksi yhdentekevyydeksi. Muuten ei hirveästi haittaisi, mutta kun muistan joskus psykologin pitäneen tämänkaltaisia oireita (ei ilmennyt tuolloin vuosia sitten) _hyvin_ vakavina merkkeinä mielenterveyden heilahteluista. Toisaalta en ole huomannut mitään muutosta mielentilassa, ja tuntuu jotenkin tyypilliseltä pimeimmän vuodenajan oireelta. Mutta kuitenkin, löytyykö joltain jotain vastaavaa kokemusta? Tai näkemystä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mulla tosin ei ole aivan samalaisia ja läheskään noin vakavia juttuja. Mutta kamalasta seksikokemuksesta todella voi jäädä traumoja (kokemus puhuu) mutta siitä olen päässyt yli poikakaverini avulla. Välillä tulee sellaisia kausia, että ei sitten yhtään kiinnosta tuo seksi, ja toisen mieliksi siinä yrittää olla, mutta itku siinä meinaa tulla kun ei ole yhtään halua ja tuntuu vaan pahalta. Mutta taas toisinaan on sellainen että mikään ei riitä. Pitäis saada enemmän mihin mieskään pystyy. Eli toisinaan mun ongelma on ihan päinvastanen. Tosin tämän takia en ole pettänyt tai mitään, mutta mikään ei riitä. Poikakaverillani meneee tähän useasti hermot, olen yrittänyt hillitä itseäni, ja nykyään jo pystynkin. Mutta harmittaa toisaalta että toisinaan en halausi olla poikakaverini kanssa ja toisena aikoina taas koko ajan. Mikäköhän avuksi?!
Meillä on tyttöystävän kanssa jännä suhde ei harrasteta ikinä seksiä koska ei kiinnosta ku ollaan kummatkin masentuneita.Joo no ollaan ainakin oikeita toisillemme halaillaan vaan ja suudellaan.....
mulla on hieman samanlainen tilanne kuin sulla.mulla ei ole yhtään minkäänlaisia seksi haluja kun neitsyyteni menetin..ennen sitä näin unia,puhuin seksistä ja olin kiinnostunut siitä, mutta en enää.yhden illan jututkaan ei mielytä ja jos mielyttää niin ajattelen siinä koko aktin aikana että mitähän sitä laittaisi valmistujaisiin päälle...
Tuollainen on hyvin yleistä PC-aikakauden ihmisillä, runkataan se 1-2 kertaa päivässä monitorin ääressä ja muulloin ei seiso. Kyse on toki varsin mekaanisesta jutusta ilman mitään "kummempaa" mutta en silti huolestuisi.
Itse en edes yhdistä sanoja "itsetyydytys" ja "seksi", minusta niillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, ei ainakaan minulla.
Ei normaaleilla ihmisillä seiso tuosta vaan kesken kaiken kadulla kävellessä. Minulla ei seisonut juuri kertaakaan sinä aikana kun olin armeijassa palveluksessa eikä tehnyt edes mieli.
Mutta joo älä aseta itsellesi mitään ajallisia tavoitteita seksin suhteen. Ne voivat sekoittaa heikomman pään pahasti.
Itse kun olin joku 8vuotias arvelin pääseväni yhdyntään 15v:nä, noh olinpas aika väärässä. Sitten ajattelin että kyllä sitten alkaa tapahtua kun saan ajokortin, noh vaisua. Sitten ajattelin että kyllä alkaa tapahtua intin jälkeen kun muutan Helsingin keskustaan. Noh vaisua edelleen. Nyt tavoite on syksyyn 2004 mennessä. Aijoo heh piti sanoa että älä aseta tavoitteina, noh minä olen vaarallinen esimerkki ;P
Keskity siihen mitä nyt teet, ilmeisesti opiskeluun, siinä samassa rakennat kuntoa, terve mieli terveessä ruumiissa.
Niin joo vielä, täytyy kyllä myöntää että seksiä tekee yhä vähemmän ja vähemmän mieli. Paljon tärkeämpää olisi päästä halailemaan jotain.
>Ei normaaleilla ihmisillä seiso tuosta vaan >kesken kaiken kadulla kävellessä. Minulla ei >seisonut juuri kertaakaan sinä aikana kun olin >armeijassa palveluksessa eikä tehnyt edes mieli.
Sitten olen ilmeisesti ollut hyvin outo, koska vuoteen 2000 asti minulla ainakin oli satunnaisia erektioita, välillä tuskastuttavan julkisillakin paikoilla. Ja psykologin puheista olen saanut kuvan, että mikäli seksuaalinen kiinnostus sekä kyky heikkenee, on se vakavan mielenterveydellisen ongelman merkki. No, armeijaan minua ei aikoinaan kelpuutettu (F42).
>Niin joo vielä, täytyy kyllä myöntää että seksiä >tekee yhä vähemmän ja vähemmän mieli. Paljon >tärkeämpää olisi päästä halailemaan jotain.
No, epäilen että nyt on osasyynä talvi ja talveen liittyvä seksuaalisen kiinnostuksen puute. Aiemmista kokemuksista perustellen. Mutta enemmän huolestuttaa juuri tuon seksuaalisen kyvyn heikkeneminen. Mutta ehkä sitten olen ymmärtänyt psykologin viittaukset väärin. Halailuhalukin oli yhdessä välissä olemassa. Nyt, kun edellisestä läheisyydestä naisten kanssa on jo kolmatta vuotta, ei enää sitäkään kaipaa.
>Keskity siihen mitä nyt teet, ilmeisesti >opiskeluun, siinä samassa rakennat kuntoa, terve >mieli terveessä ruumiissa.
Työ on se, mihin olen panostanut kaikki resurssini mielenterveyteni kaaduttua tavoittamattomaan rakkauteen.
>Itse en edes yhdistä sanoja "itsetyydytys" >ja "seksi", minusta niillä ei ole mitään >tekemistä toistensa kanssa, ei ainakaan minulla.
Näkemysasia. Itse en ymmärrä, miten joku voi erottaa nuo toisistaan.
>Itse kun olin joku 8vuotias arvelin pääseväni >yhdyntään 15v:nä, noh olinpas aika väärässä. >Sitten ajattelin että kyllä sitten alkaa >tapahtua kun saan ajokortin, noh vaisua. Sitten >ajattelin että kyllä alkaa tapahtua intin >jälkeen kun muutan Helsingin keskustaan. Noh >vaisua edelleen. Nyt tavoite on syksyyn 2004 >mennessä. Aijoo heh piti sanoa että älä aseta >tavoitteina, noh minä olen vaarallinen >esimerkki ;P
En muista milloin ensimmäisiä kertoja pohdin ikiä, mutta se oli aika myöhään. 11-12? 15 täytettyäni hetken harkitsin kondomien hankintaa, mutta en ole eläessäni omistanut kyseistä välinettä. En koskaan asettanut aikaa, mutta rakastumisen myötä yhtenä suurimpana ahdistuksen aiheena oli juuri ikä ja ikääntyminen ja sitä kautta todennäköisyyden lasku näiden asioiden suhteen. Yhteen väliin häpesin sitä, että seksuaalisuuden takia täytyy syödä psyykelääkkeitä ja rauhoittavia. Ei voi mitään.
Oot kyllä ihan samanlainen näköjään kun minä minua ei seksi kiinosta yhtään halailu ja suudelmat vaan no mulle tuli intistä f60.8 diagnoosi vapautettiin kokonaan....
sama juttu, mutta en oo tullu hulluks vaikka oon rakastunu ja käteenveto on mekaanista. Isä on. Oon kohta 19