Isäni kuoli pari päivää sitten auto-onnettomuudessa. Olen 23 vuotias enkä asu enää Suomessa. Olen tässä pari päivää vaan yrittänyt tajuta tätä koko asiaa. Suomeen pääsen ensi viikonloppuna, joten sillon ehkä voin tajuta kaiken tämän tapahtuneen.
Isäni oli alkoholisti, ja hän kohteli perhettäni todella inhottavasti juodessaan. Vanhempani erosivat kun pääsin lukiosta ja sen jälkeen isäni vajosi pohjalle; masennusta, mielisairautta, alkoholismia.... kaikki koettu. Jotenkin osasin odottaa sitä päivää kun minulle soitetaan ja kerrotaan että isää ei enää ole.
Olen niin vihainen. Poliisista kerrottiin että auto oli käyttäytynyt "holtittomasti" ennen ajautumista toiselle kaistalle ja törmäämistä toiseen autoon. Mitä jos isäni oli humalassa. Varmuuden saan tiistaina kun ruumiinavaus suoritetaan. Jos hän oli humalassa, en tiedä miten pystyn käsittelemään tätä asiaa. Rattijuopumus! Yksi pahimmista rikoksista. Onneksi muita ei mennyt isän mukana.
Silti kaipaan häntä ihan mielettömästi. Vaikka hän ei ehkä maailman paras isä ollutkaan. Äitini sanoi minulle puhelimessa että isä niin halusi lapsia, ja että minä ja sisarukseni olimme hänelle niin tärkeitä. Tuntuu kuitenkin että en pysty suremaan tätä asiaa, kun olen vain niin vihainen koko tapahtumasta. Itken vain silloin kun kerron ystävilleni tapahtumasta.
Miksi minä? Ei minun ikäiseni vielä tarvitse kokea oman vanhemman menettämistä! Samalla ajattelen että minä tiesin että tämä päivä tulee tapahtumaan enkä nostanut sormeakaan sen estämiseksi...
En tiedä miten selviytyä tästä kaikesta. Kaippa tässä pikkuhiljaa kun saan selvitettyä asiat suomessa, hautajaiset pidettyä. Kaverit kyselevät että miten voin, miltä tuntuu ja että voinko auttaa. En voi mitenkään, tuntuu tyhjältä ja nyt ei ole mitään enää tehtävissä. Tuttuni haluavat "jakaa" kokemuksiaan; musta tuntu siltä kun mun se ja se kuoli. Tällä hetkellä minua ei todellakaan kiinnosta. Tunnen itseni niin pahaksi ihmiseksi kun en todellakaan halua jakaa kenenkään kanssa tuntojani. Kun niitä ei ole.
En tiedä. Ehkäpä tämä tästä. Sain tällaisen runon postissa ystävältäni:
Hyvästi. Jumala olkoon kanssasi.
Kiitän sinua Jumala vuosista, jolloin tunsin hänet. Kiitos hyvistä päivistä ja myös niistä toisista.
Jumala siunaa meitä ja rohkaise meitä. Auta näkemään, että emme epäonnistuneet. Me vain saatoimme asiat päätökseen.
Tämä toivottavasti on tämän suremisen lopputulos. Jos ikinä sureminen kohdallani alkaa.
T. Parempia aikoja odotellessa...
Isäni oli alkoholisti, ja hän kohteli perhettäni todella inhottavasti juodessaan. Vanhempani erosivat kun pääsin lukiosta ja sen jälkeen isäni vajosi pohjalle; masennusta, mielisairautta, alkoholismia.... kaikki koettu. Jotenkin osasin odottaa sitä päivää kun minulle soitetaan ja kerrotaan että isää ei enää ole.
Olen niin vihainen. Poliisista kerrottiin että auto oli käyttäytynyt "holtittomasti" ennen ajautumista toiselle kaistalle ja törmäämistä toiseen autoon. Mitä jos isäni oli humalassa. Varmuuden saan tiistaina kun ruumiinavaus suoritetaan. Jos hän oli humalassa, en tiedä miten pystyn käsittelemään tätä asiaa. Rattijuopumus! Yksi pahimmista rikoksista. Onneksi muita ei mennyt isän mukana.
Silti kaipaan häntä ihan mielettömästi. Vaikka hän ei ehkä maailman paras isä ollutkaan. Äitini sanoi minulle puhelimessa että isä niin halusi lapsia, ja että minä ja sisarukseni olimme hänelle niin tärkeitä. Tuntuu kuitenkin että en pysty suremaan tätä asiaa, kun olen vain niin vihainen koko tapahtumasta. Itken vain silloin kun kerron ystävilleni tapahtumasta.
Miksi minä? Ei minun ikäiseni vielä tarvitse kokea oman vanhemman menettämistä! Samalla ajattelen että minä tiesin että tämä päivä tulee tapahtumaan enkä nostanut sormeakaan sen estämiseksi...
En tiedä miten selviytyä tästä kaikesta. Kaippa tässä pikkuhiljaa kun saan selvitettyä asiat suomessa, hautajaiset pidettyä. Kaverit kyselevät että miten voin, miltä tuntuu ja että voinko auttaa. En voi mitenkään, tuntuu tyhjältä ja nyt ei ole mitään enää tehtävissä. Tuttuni haluavat "jakaa" kokemuksiaan; musta tuntu siltä kun mun se ja se kuoli. Tällä hetkellä minua ei todellakaan kiinnosta. Tunnen itseni niin pahaksi ihmiseksi kun en todellakaan halua jakaa kenenkään kanssa tuntojani. Kun niitä ei ole.
En tiedä. Ehkäpä tämä tästä. Sain tällaisen runon postissa ystävältäni:
Hyvästi. Jumala olkoon kanssasi.
Kiitän sinua Jumala vuosista, jolloin tunsin hänet. Kiitos hyvistä päivistä ja myös niistä toisista.
Jumala siunaa meitä ja rohkaise meitä. Auta näkemään, että emme epäonnistuneet. Me vain saatoimme asiat päätökseen.
Tämä toivottavasti on tämän suremisen lopputulos. Jos ikinä sureminen kohdallani alkaa.
T. Parempia aikoja odotellessa...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Muista että jokainen tunne mitä koet, on oikeutettu, niin viha kuin rakkauskin, ja kaikki siltä väliltä. Isä on rakas ja tärkeä lapselle aina, vaikka makaisi katuojassa. Varmasti isäsi rakasti sinua vajavaisuudestaan huolimatta.
Anna tunteiden tulla ja anna niiden mennä. Vain niin saat mielenrauhan. Uskalla vihata ja uskalla ikävöidä.
Tulee vielä päivä jolloin on helpompi hengittää. Voimia sinulle.
tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, ajoiko isäsi juovuksissa tai ei. Hän oli kuitenkin sinun ainoa, oikea isäsi. Alussa on vaikeaa hahmottaa tapahtunutta, se on meidän jälkeen jäävien suojakeino. Olet jaksanut ihmeen hyvin pohtia ja miettiä tapahtunutta, surutyöhän jatkuu... En osaa vastata, miksi sinä, tunteettomuuskin on asiaan kuuluvaa työstämistä. Toivoisin voivani lohduttaa sinua, sanat eivät vain riitä. Voimia ja päivä kerrallaan etenemistä sinulle toivotan, kyllä parempiakin aikoja on mustan surun ja tyhjyyden takaa tulossa.