Maanantai-iltana Päivärinta -ohjelmassa keskusteltiin alkoholin tuonnista omaan toisesta EU -maasta. Paikalla oli mm. kaksi alkoholilastinsa tullille menettännyttä, toinen valtiovarainministeri, tullin ylitarkastaja ja Petteri Snell.
Keskustelu alkoi poliitikkojen "omaan käyttöön, rajattomasti mutta omaan käyttöön" -mantran hokemisella. Tulli esitteli miten se päättelee juomien menevän myyntiin, itse sain kuvan että ne kaksi poliitikkoa ( tulli ja ämmäministeri ) keksivät satunsa sitä mukaa kuin ne ohjelmassa kertoivat käyttäen eräänlaista tajunnanvirtaa.
Sitten keskusteluun tuli P. Snell, ymmärsin että hän edustaa laittomasti lastinsa tullille menettäneitä. Parissa minuutissa hän murensi niiden kahden poliitikon esittämät sadut ja teki heistä naurettavia katsojien silmissä. Tullilta ja ämmältä menivät selvästi pasmat aivan sekaisin, ämmä jopa lausui ministerin ominaisuudessa että eivät kansalaiset lähde lapista Viroon lastia hakemaan, onhan siinä matkaa monta sataa kilometriä. Kansalaisten tasavertaisuudella ei siis ole mitään merkitystä.
Eli jälleen kerran DDR joutuu EY -tuomioistuimeen eikä lopputuloksesta ole tälläkään kertaa epäselvyyttä. Kuten Snell sanoi, tullilla on todistustaakka, eikä todisteeksi riitä "epäilys". Oikeusvaltiossa todisteiden alkoholin myyntiin menemisestä tulee olla todella vankkoja ja kiistattomia.
Millä oikeudella tulli:
- tekee pistokokeen EU:n sisärajalla ?
- anastaa kansalaisten omat kännykät simputuksen alkajaisiksi ?
- anastaa laillisesti maahantuodut juomat ?
- nimittelee nuhteettomia kansalaisia viinantrokareiksi.
Olen ajatellut teettää DDR -tarroja autojen takaluukkuihin. Tarrat olisivat samanlaisia maa -tunnuksia kuin autoissa näkee. Kuvaisi paremmin tämän junttilan oloja.
Keskustelu alkoi poliitikkojen "omaan käyttöön, rajattomasti mutta omaan käyttöön" -mantran hokemisella. Tulli esitteli miten se päättelee juomien menevän myyntiin, itse sain kuvan että ne kaksi poliitikkoa ( tulli ja ämmäministeri ) keksivät satunsa sitä mukaa kuin ne ohjelmassa kertoivat käyttäen eräänlaista tajunnanvirtaa.
Sitten keskusteluun tuli P. Snell, ymmärsin että hän edustaa laittomasti lastinsa tullille menettäneitä. Parissa minuutissa hän murensi niiden kahden poliitikon esittämät sadut ja teki heistä naurettavia katsojien silmissä. Tullilta ja ämmältä menivät selvästi pasmat aivan sekaisin, ämmä jopa lausui ministerin ominaisuudessa että eivät kansalaiset lähde lapista Viroon lastia hakemaan, onhan siinä matkaa monta sataa kilometriä. Kansalaisten tasavertaisuudella ei siis ole mitään merkitystä.
Eli jälleen kerran DDR joutuu EY -tuomioistuimeen eikä lopputuloksesta ole tälläkään kertaa epäselvyyttä. Kuten Snell sanoi, tullilla on todistustaakka, eikä todisteeksi riitä "epäilys". Oikeusvaltiossa todisteiden alkoholin myyntiin menemisestä tulee olla todella vankkoja ja kiistattomia.
Millä oikeudella tulli:
- tekee pistokokeen EU:n sisärajalla ?
- anastaa kansalaisten omat kännykät simputuksen alkajaisiksi ?
- anastaa laillisesti maahantuodut juomat ?
- nimittelee nuhteettomia kansalaisia viinantrokareiksi.
Olen ajatellut teettää DDR -tarroja autojen takaluukkuihin. Tarrat olisivat samanlaisia maa -tunnuksia kuin autoissa näkee. Kuvaisi paremmin tämän junttilan oloja.
Vastaukset 155
Vanhimmat
> Millä oikeudella tulli:
> - tekee pistokokeen EU:n sisärajalla ?
Käsittääkseni tämä on aivan laillista, eikä vaadi perusteeksi muuta kuin epäilyn, koska tullilla on velvollisuus kitkeä väärinkäytökset, kuten he omassa tiedotteessaan toteavat.
http://www.tulli.fi/tulli_tiedottaa/lehdistotiedotteet/2004/005_2004.html
Tuollainen uutisointi purree täällä aivan samoin kuin jo uutisoidut mittarin ruuvaukset ja turkkilaiset jobbarit.
Pelkkä tullimiehen kaaliin juolahtava "epäilys" ei riitä perusteeksi. Tullilla on oltava mustaa valkoisella, jolla osoitetaan perusteet tarkastukselle.
Tulli itse voi söpöttää mitä lystää, lakeja se ei kirjoita vaan sen tulee noudattaa niitä.
Kokemuksesta tiedän, että nämä DDR:n kätyrit nykyään pyytävät lupaa katsoa tavaroihin. Tähän pyyntöön ei ole velvollisuutta suostua.
Tuo olisi kyllä todella hieno asia, jos niin tosiaan on. Joutuuko tulli pyytämään luvan auton tarkastamiseen?
Olen samaa mieltä kanssasi. Tuntuu kovin oudolta, että tulli toimii näin EU:n sisärajalla. Siellä eletään vahvasti 20 vuotta historiassa.
Itse tulin Turkuun syksyllä, paikalla hortoileva tullimies sanoi "saako sinne katsoa".
Ennen ei pyydetty, vaan vaadittiin ovet auki ja sitten tongittiin koko kärry, hyvä ettei purettu.
Kyllähän se näki näiden viinantuojien jutuista ja olemuksesta, että eihän se nyt omaan käyttöön tullut. Kyllä pitää olla tyhmä ihminen, joka uskoo että tuhansia litroja viinaa menee omaan käyttöön. Höpö höpö! Tullilla oli lakiin perustuva oikeus ottaa viina pois ja vahva epäilys riittää. Kyllähän se normaali järkikin sanoo, ettei tuhansia litroja viinaa itselle tuoda!! Turha ruikuttaa. Ihan oikein, että lakia noudatetaan ja väärinkäyttäjät joutuvat vastuuseen. Kaikenlaisia populisteja tälläkin palstalla tosin riittää.
Peukut pystyy tullille!!
Oikeudessa perusteluksi viinan myyntiin menemisestä ei riitä:
- jutut ja olemukset
- alkoholin määrä
- "vahva epäilys"
Tämän prosessin lopputuloksesta ei ole epäselvyyttä: tulli polttaa näppinsä.
Itse asiassa koko prosessi on omien saamattomien päättäjiemme syytä. Suomella on ollut aikaa lähes kymmnen vuotta hoitaa alkoholipolitiikka kuntoon, tämä siirtymäaika kuitenkin hukattiin. Tämä on vasta alkusoittoa, Viro on EU:ssa 1.5.
Eikä tämä maailma ole mikään staattinen tila, vaan se muuttuu koko ajan. Ennustan, että muutamassa vuodessa Venäjällä on jotain sopimusta EU:n kanssa, tai se on EU:n jäsen. Silloin suomen ulkorajoilla on EU:n alhaisimmat verokannat, ei vain viinassa vaan myös palkkaveroissa, pääomaveroissa, autoveroissa jne. Mites sitten DDR suunsa laittaa ?
Vai kenties ennustaja kun olet noin hämmästyttävän selvänäköinen, suorastaan selvännäkijä.
Janne, hei! Älä nyt ihan noin sinisilmäinen ole. Sekä ko. tuojat että tulli leikkivät kissa-hiiri -leikkiä. Josta sulle ei ole kerrottu näköjään.
Tuhansia litroja .....
http://www.tulli.fi/tulli_tiedottaa/lehdistotiedotteet/2004/005_2004.html
55 casea kaljaa on kuule aikaslailla äkkiä tuhottu ... 3-4 henkee ja viikko niin ei ole kuin 1320 tyhjää tölkkiä ... ja noi viinatkin on jo keretty hörpötteleen moneen kertaan ...
Tosin , tossa tapauksessa toimittiin oikein . 'pidätettiin' sitten vasta kun todettiin viinan menevän myyntiin .
1300 tölkkiä olutta hupenee helposti viikon mökkireissulla vaikkapa 16 hengen seurueessa.
Ei pitäisi kenelläkään olla saumaa mennä syyttämään edes alkoholin liikakäytöstä. Ellei halua paljastaa olevansa pahimman laatuinen holhoaja.
Se meni tosiaan oikein, että totesivat ensin myyntitilaneen niin kuin oikein onkin.
Kuka tarjoaa kavereile ilmaiseksi 1300 tölkkiä olutta. Jos oletetaan että yksi tölkki maksaisi 50 senttiä, niin kokonaissumma olisi 650 euroa. Kuka sanoo 15 kaverille, että tulkaa viikoksi mökille, niin minä tarjoa 650 euron edestä juotavaa ilmaiseksi. Jos kaverit maksavat sentinkään noista oluista, niin silloin se on viinan myyntiä.
Velkajärjestelyssä olevalla ei voi olla mökkiä, ei ylimääräistä rahaa, ei saa tehdä uutta velkaa.
Vanhat velat osittain tai kokonaan anteeksiannettu. Mikäli ylimääräistä säästöä kertyy on käytettävä velkojen maksuun. Ei ole mahdollista tuoda omaan käyttöön 1000 l viinaa.
Asia oli: 1300 tölkkiä omaan käyttöön.
Miten kalleus liittyy asiaan?
Ja miten helvettissä velkajärjestely liittyy asiaan?
Meillä kaveriporukassa on tapana tarjota vuoronperään toisille. Tosin lukua ei pidetä. Kyseessä ei liene kaupallinen tapahtuma.
Päivärinnan ohjelmassa olleista autolastin tuoneista oli velkajärjestelyssä.
Velkajärjesteltäviltä taitaa olla viinan juonti kielletty?
tollo !!
Jos pari kertaa vuodessa tarjoaa kavereille 650 euron ryyppyjuhlat, niin ei ole ihme, että auto ja viinat pitää saada halvalla ;-)
Jospa se kalja maksoikin vain 20 senttiä / tölkki? Viina on ollut maassamme niin kauan kallista että sen tarjoamista kavereille pidetään jo ihmeenä. Monet ovat tehneet tähän asti kotiviinejä ja -oluita joita on tarjottu ystäväpiirille anteliaasti. Nyt kun samaan hintaan voidaan tarjota saksalaisia juomia onkin kyseessä ihme.
Mutta tulli asettaa tällä rajoja myös yksityiselle tuonnille. Tuhannella eurolla saa jo hyvän lähtövaraston ja tulee olemaan yleinen ostomäärä.
saada maksaa ylihintaa, kun kaverille ei voi tarjota ensimmäistäkään kaljaa.
käynyt jos olisit kieltänyt?
"Eikä tämä maailma ole mikään staattinen tila, vaan se muuttuu koko ajan. Ennustan, että muutamassa vuodessa Venäjällä on jotain sopimusta EU:n kanssa, tai se on EU:n jäsen."
Itseasiassa Venäjän ja EU:n kanssa on jo sopimus,rajat aukeaa 2006 vuoden alusta.
VM: Muutoksella valtavan laajat seuraukset
EU haluaa muuttaa alkoholin nettikaupan verotuksen
Bryssel
EU:n komissio haluaa muuttaa alkoholin internetkaupan sääntöjä niin, että verokohtelu määräytyisi jatkossa ostomaan mukaan. Tällä hetkellä nettialkoholia verotetaan ostajan kotimaan verotason mukaan
Komissaari Frits Bolkesteinin johdolla suunniteltavalla uudistuksella olisi suurin vaikutus Suomen kaltaisiin korkean alkoholiverotuksen maihin.
- Muutoksella olisi valtavan laajamittaiset seuraukset. Se olisi seuraava askel, jolla romutetaan suomalaista alkoholipolitiikkaa, sanoo hallitusneuvos Irmeli Virtaranta valtiovarainministeriöstä.
Virtarannan mukaan paljon riippuu kuitenkin siitä, miten helppoa internetostamisesta kaikkiaan tulee. Pelkän hinnan lisäksi tähän vaikuttaa kuljetuksen järjestyminen ja ostosten maksaminen verkossa.
Jo nyt kuluttajat voivat ostaa alkoholia ulkomailta internetin kautta. Suomen verotason päälle tulevat kuljetuskustannukset ovat kuitenkin tehneet vaihtoehdosta vähemmän houkuttelevan.
Toisin on, jos verokäytäntö muuttuu. Esimerkiksi viineissä peräti seitsemässä nykyisessä ja tulevassa EU-maassa on nollaverotus. Näiden joukossa ovat muun muassa Italia, Espanja ja Saksa. Ranskassakin viinin valmistevero on vaivaiset 0,31 prosenttia.
Suomessa viinipullon hinnasta enimmillään puolet koostuu veroista.
- Muutoksella olisi dramaattinen vaikutus meihin. Se murentaisi nykyistä alkoholin vähittäismyynnin monopolia, sanoo ylijohtaja Ilkka Suojasalmi Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksesta.
*- Alko: Nettikauppa kasvaisi huomattavasti -*
Alkon toimitusjohtaja Jaakko Uotila myöntää, että uudistus toisi kovat paineet sekä yhtiölle itselleen että suomalaiselle alkoholipolitiikalle.
- Se kasvattaisi huomattavasti internetkauppaa Suomessa ja pakottaisi keskustelemaan alkoholiverotuksen harmonisoimisesta EU:ssa, Uotila sanoo
Internetkauppa on jo nyt herättänyt närää suomalaisten kauppiaiden keskuudessa, sillä Alkon monopolin vuoksi suomalaiset yritykset eivät voi myydä alkoholia kuluttajille netin kautta.
Jos verokohtelu muuttuu, sääntöjä on pakko muuttaa, arvioi Suomen Alkoholijuomakauppayhdistyksen asiamies Antti Vatanen.
Hän arvioi kuitenkin, että matkustajatuonnin vapautumisella on internetkauppaa selvästi suurempi vaikutus suomalaiseen alkoholijärjestelmään.
Sääntöjen muuttaminen on kuitenkin melkoisen väännön takana, sillä verotusta koskevat päätökset edellyttävät EU-mailta yksimielisyyttä. Valmistelutyö jo komission sisällä on ollut vaikeaa, sillä alkoholipolitiikan osalta erot Pohjois- ja Etelä-Euroopan välillä ovat huomattavan suuret.
Eli minä tuon oluet ja muut tuovat väkevät ja ruuat. Kaikki maksaa osan kokonaiskuluista. Eihän se ole myymistä.
Enpä osaa sanoa. Stasi-tullin toujuja seuranneena luultasti auton osiin purku ja ruumiinonnteloiden tarkistus.
Itse asiassa tuontiautossa oli jumalaton ylikuorma ( tapahtui lokakuussa ennen tuonnin vapauttamista ). Varauduin tullinnuuskijaan laittamalla auton takaosaan näytteille osapuilleen laillisen määrän. Penkkien väleihin ( Grand Voyager ) oli laittanut muut viinakset. Tummennettujen lasien ansiosta tiirailu sisään ei onnannut. Aikansa ryittyään tullimies mutisi että "kai se on sitten hyvä".
Kun kutsumme taloon vieraita niin hoidamme myös juomapuolen. Omia saa tuoda jos tarjotut eivät kelpaa, mutta isännät hoitavat tarjottavaa pöytään.
Sama sitten toisinpäin, eli saattaa menekki olla melko suuri. Etten sanoisi erittäinkin suuri jo yhdessä viikonlopussa.
....perseaukiset ei viinantrokausmatkoille pystyisi edes lähtemään, saatikka sitten ostamaan edes yhtä keissiä olvia.
Valitettavasti en ohjelmaa nähnyt, mutta tuollaisen DDR tarran kyllä autooni laittaisin!
Kun yksi laittomasta viinan salakuljetuksesta useita tuomioita saanut ravintoloitsija ja yksi velkasaneerauksessa oleva persaukinen ex yrittäjä tuo kumpikin noin 1000 litraa alkoholia maahan omaan käyttöön niin totta helvetissä tullin pitäisi uskoa moista soopaa koska joku asianajopelle-petteri ja tämän palstan lukijat niin sanovat
Vaan siitä, että mistä ilmestyi tämä "kohtuullinen määrä" ja "viinantuojan todistustaakka" tullin tulkintoihin kun laissa niitä ei mainita.
Me saamme kaikki tuoda viinaa omaan käyttöön rajoituksetta. Tulli voi rauhassa ottaa trokarit kiinni, mutta turha tulla pullikoimaan yksityiselle ellei hän myy tuontiviinojaan.
Lain mukaan omaan käyttöön voi tuoda vaikka rekkalastin. Tullin mukaan ei. Tulliko Suomessa lait laatii? Voisiko joku käyvä naulaamassa lankut ristiin Eduskuntatalon oveen.
Kyllä valitettavasti on niin, että Petteri Snell taitaa olla ainoa täysijärkinen enää tässä maassa. Luojan kiitos että joku tulee telkkariin sanomaan näille hyypiöille suoraan, että heidän toimintansa on perseestä. Ja toimittaja Päivärinnalta hieno ja rohkea ohjelma, ei tässä ole kysymys mistään veroasiasta eikä edes alkoholin väärinkäytön haitoista vaan ihan puhtaasti DDR-tyylisestä kansalaisten sortamisesta ja mielivallasta.
Se sian näköinen tullitarkastaja ja täysin aivottomaksi itsensä paljastanut ministeriääliö nostivat verenpaineet kotikatsomossa huippulukemiin. Linja tuli jälleen kerran täysin selväksi - kansalaiset pelotellaan väärillä tiedoilla ja epävarmuudella olemaan ostamatta muualta kuin valtion monopoliyhtiöistä. Kaikki katsotaan "case by case", jotta yksityinen ihminen ei voisi suunnitella tekojaan eikä varsinkaan vaihtaa kokemuksia muiden kanssa ja olla VARMA siitä, että häntä tullaan kohtelemaan samalla tavalla. TÄMÄ ON täydellistä DDR:läistä sortotekniikkaa, joka vahvistaa sen, että tämän valtion ylimmässä johdossa TODELLA taitaa olla entisiä/nykyisiä stasiagentteja. Autoverotuksessahan on aivan samanlainen petoksen ja case-by-case mielivallan ilmapiiri.
Toivon kaikkien suomalaisten puolesta, että nyt meneillään oleva historiallinen häpeän aika puhdistetaan tarvittaessa rikossyytteillä vastuullisia kohtaan.
EU-sopimus ei tarkoittanut sitä, että tulli, AKE, Alko, automaahantuojat, Suomen Pankki ja kaikki muutkin EU:n myötä täysin tarpeettomiksi käyneet verorahoilla elävät loiset rupeavat vastaiskuun omia palkanmaksajiaan, suomalaisia ihmisiä kohtaan. Näin on kuitenkin nyt käynyt.
Huh, onneksi en ole yksin mielipiteineni! Joskus tulee melko epätoivoinen olo tullaus/vero/vallan väärinkäyttökuvioita ihmetellessä
pieni säije siitä mahtavasta poljennosta jota me suomalaiset toisiamme kohtaan harjoitamme!Eipä ole ihme että kansa kulkee suupielet alaspäin ja nyrkit pystyssä kun elämä on yhtä jonottamista kiilamista,etujensa puolesta taistelua ja kaverin mollaamista.Tiedotusvälineet,elokuvat ja pelit pursuavat terromismia,hävitystä ja surkeita kohtaloita.Päättävissä elimissä ei ole lainkaan vastuuta ja päätännässä mennään siitä mistä aita on matalin.Täysin perusteettomia maksuja peritään kunnes niihin joku aktiivinen kansalainen tai yhteisö puuttuu koska minkäänlaisia seuraamuksia ei ole.Verotuksessa tai lainsäädännässä ei tarvitse järkeä käyttää koska vastuullisia ei ole olemassa tai vastuuta ei käytännössä oteta.Esimerkkejä on pilvin pimein!Valitettavasti emme taida mahtaa sille mitään....
Täysin samaa mieltä. Tulli ja valtio yleensäkin toimivat auto- ja viina-asioissa aivan mielivaltaisesti rikkoen kaikkia EUn määräyksiä.
Asian voi korjata seuraavissa eduskuntavaaliessa tai käymällä tarpeeksi oikeutta.
viimeksi mm. tältä palstalta saatiin aikaan satoja emaileja (asiaa, ei spämmejä) kansanedustajille. ei vaikuttanut.
Olen sitä mieltä, että vasta oikeustupa tuo oikeutta valtiota vastaan. Siinähän tämä koko karmeus onkin.
eduskunnassa blokkaavat hyvin nopeasti "spämmiä" tai muuten "asiattomuuksia" lähettävät sähköpostiosoitteet. Eihän kansanedustajaa sovi häiritä kansan mielipiteellä.
Kannattaa laittaa paperipostilla, sitä ei blokata palomuurin pikku säädöllä.
Tuolloin kirjoitettiin asiallisesti ja yhteydenotot noteerattiin kyllä, vastauksiakin saatiin
harvinaisen tyhjentävästä kommentista. Noin minäkin asian näen, vaikka jäikin opinnot kesken.
Jo ennen EU:hun liittymistä sanoin ääneen epäilyni suomen virkamiesten ja poliitikkojen kyvystä hoitaa hommaa kunnialla kotiin ja epäilyni näyttää käyvän toteen. Kun ei pärjätä EU:ssa, niin poljetaan omia kansalaisia - säilyy voimantunto tallella!
...
Eihän tuossa paljon päättelykykyä tarvita, kun velkajärjestelyssä oleva mies tuo yli tuhat litraa viinaa (pakettiautollisen).
Ensinnäkin velkajärjestelyssä olevalla ei voi olla ylimääräistä rahaa, eikä hän saa ottaa uutta velkaa. Viinat olivat maksaneet n. 4.000 e. Lisäksi tuomioita viinan salakuljetuksesta aikaisemmin.
Miksi tällainen henkilö vuokraisi pakettiauton ja tekisi kalliin matkan, kun viinaa saa 1.5. alkaen hakea Virosta ?
Päätellä voi mitä vaan, mutta se juuri on sitä DDR:ää jota suomalainen kateus vahvistaa (vrt. autot). Se lasti olisi pitänyt antaa tuoda maahan, riippumatta tuojan historiasta lastin koosta, tms. Jos tämä kaveri sitten jää kiinni yhdenkään pullon myymisestä, niin silloin väite olisi todistettu ja verot perusteltuja. Ei ennen. Ketään ei voi tuomita ennen kuin rikos on tehty.
Poliisihan voisi lähettää jokaiselle autoilijalle ylinopussakon postissa, koska jossakin vaiheessa jokainen varmasti ajaa edes vähän ylinopeutta, vaikka sitä ei voikaan todistaa.
On päivänselvää että nyt on olemassa rakonen uudelle laittomalle alkoholin myynnille. Kuitenkin laki on niin väljä ettei tullin nykyinen lain sovellus tule EU:n tarkastelua kestämään. Kiinteä litraraja olisi sekin EU:n puitteissa laiton, mutta teettäisi ainakin tuojalle enemmän töitä. Vahinko vain että laittomaan myyntiin päätyvän alkoholin seuraaminen on kallista touhua.
Suomen laista tuli liian väljä. Mm. englantilaiset olisivat näissä eilisissä tapauksissa takavarikoineet autonkin. Eli ko. kaksi tapausta ovat niin yliampuvia, ettei niissä liene vähäisintäkään epäselvyyttä. Pienemmät trokausmäärät sitten menevätkin läpi.
Tietenkin viinan trokausta voi kukin puolustaa, mikäli niin katsoo.
Jo toinen selvännäkijä.
Mikäli sattuisit olemaan esim. eilisen trokarin velkoja, jonka saatava on osittain tai kokonaan mitätöity velkajäerjestelyssä - siis trokarin ei tarvitse maksaa sinulle velkaansa, olisit ilmeisesti eri mieltä, onko hyväksyttävää, että hän tuo "omaan käyttöönsä" yli 1000 l viinaa.
Tässä aukilaskettuna, mitä on suurkuluttajan yhden vuoden alkoholitarve:
Viikottainen kulutus: päivittäin 5 litraa olutta, lisäksi viikossa 3 pulloa viiniä ja 2 pulloa väkeviä. (Viinit ja väkevät arvioitu alakanttiin.)
(Kiitos, ei tarvitse kommentoida onko sairasta vai ei, kysymys on vain siitä mikä on oma käyttö)
Tuo tekee vuodessa 1825 litraa eli 5 475 pulloa olutta, 156 pulloa viiniä ja 110 pulloa väkeviä.
Jos haluaa tuoda itselleen esim. 5 vuoden varaston alkoholia, omaan käyttöön, tulee määräksi 27 375 pulloa olutta, 780 pulloa viiniä ja 550 pulloa väkeviä.
Jos vuoden ajalle osuu yhdetkin isot sukujuhlat, syntymäpäivät tai vastaavat, niin heti voidaan lisätä satoja pulloja olutta, kymmeniä pulloja viiniä ja väkeviä, omaan käyttöön.
DDR häviää tämänkin taistelun, ja DDR:ää puolustaneet suomalaiset poliitikot ja virkamiehet saavat häpeätahran joka ei lähde kulumallakaan historian lehdiltä. Heidän elämänsä on kunniattomampaa kuin sen alkoholistin, joka yllämainitut määrät juo kurkustaan alas.
Sitten kun on oikeudessa edes yhden pullon myynti, siitä kuormasta, luettu syyksi vastaajalle on tulli vähän niskan päällä, ei ennen sitä. Olettaa voi paljon muutakin, mutta todistustaakka on nykyään valtiolla, onneksi! Arvioverotus on laitonta nykyään bisnes puolellakin. Verottajan pitää näyttää toteen tapahtunut, ennen mätkyjä.
Kuka kerää mitäkin, tunnen kaksi tyyppiä jolla on viinaa kotona satoja litroja, upeat baaritiskit ja viinikellarit.
Ei kaikki ole persaukisia taskukossun imijöitä. Etenkin haminanmies ei ole siitä köyhemmästä päästä, sälli järkkäilee kunnon bileitä ja sukujuhlia, yms. Ei siinä ole tullilla varaa kiukutella, vielä ekalla kuormalla ainakaan. Jos toinen lasti tulisi lyhyen ajan sisällä niin sitten voisi kysellä että missä entiset on, jos niitä ei löydy enää niin sitten asia on toinen, on aloitettava tutkinta.
ravitsemusalan "harrastaja" joka on jäännyt useita kertoja kiinni salakuljetuksesta.
Kielenkäyttö haastattelu tilanteesa ja muutenkin käyttäytyminen.
Syyttömänä syytettynä turhauttaa.
sakkotuomiothan tuo on saannut noista salakuljetuksista eli aikas lailista.
Jos jamppa on joka päivä änkyräkännissä, niin ei siinä kyllä niitä rahoja viinoihin mistään tienata. Eli todellisella suurkuluttajalla ei ole varaa ostaa viiden vuoden kännejä, ellei satu olemaan lottovoittaja. Eli jos tuo velaksi, ei voida olettaa että jamppa voisi ryypätä joka päivä.
Realistisempaa olisi olettaa, että viikonlopput olisivat ryyppypäiviä, eli viikkon aikana juotaisiin 10 litraa olutta, 3 pulloa viiniä ja 2 pulloa väkeviä. Josta saadaan vuodessa 510 litraa olutta, 156 pulloa viiniä ja 104 pulloa väkeviä. Tällöinkin työkyky viikolla voisi olla koetuksella.
Millä helv voit tietä tuollaisia asioita. Taidat omata selvännäkijän kyvyt tai olet virallinen ajatustenlukija, jonka todistus on lainvoimainen.
Kyllä on ihme kun joillekin ihmisille on tärkeää on se, että saa ostaa halpaa viinaa aivan perkeleesti. No yhteiskunta säästää kun nämä sankarit kuolevat ennenaikaisesti. Siinä sivussa voikin tehdä vähän laitonta bisnestä kun laki on niin väljä.
Fiksu ihminen tuo normaalimäärän alkoholia matkalta vaikka mahdollisuus olisi enempäänkin. Juntti roudaa velkarahalla viinaa, myy sitä kavereille ja kuolee pian maksakirroosiin. Se on sitä hyvää elämää???
Kyllä sen naamasta ja ammatista näkee mikä elämässä on tärkeintä. Valitettavan monelle se on VIINA ja kännissähän sitä ollaan niin leppoisia että.....
Juokaa red bullia!
Ei se tuontiviina sinänsä ole tärkeää, vaan se miten viranomaiset yrittävät PARHAANSA MUKAAN PETTÄÄ kunniallisia kansalaisia. En hyväksy viranomaisilta ja kansanvallan edustajilta väärin perustein tehtyjä kavalluksia, valehtelua, pimitystä, uhkailua ja pettämistä. Jos tällainen taas täytyy sallia, sanotaan sitten samantien ääneen että suomi ei ole demokratia vaan demarijuntan hallitsema harvainvalta, jollaisella ei ole sijaa länsimaisessa demokratiakäsityksessä.
Kieltolakikin kumottiin kansalaisäänestyksellä. Siinä muuten nähtiin, mihin johtaa äärimmäinen holhoaminen: järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Nykyinen demarijuntan hellimä alkoholipolitiikka kaikkine erikoisine perusteluineen tulee häviämään kuin lumi keväällä. Samalla tämä kansa saadaan ottamaan enemmän vastuuta itsestään ja elämästään ilman että joku "puolue" on paapomassa, eihän demarijuntan kannattajat osaa käydä pas**llakaan ilman pamflettia.
Ne ottaa kenellä on viinaa, ne kellä ei oo ostaa tai tekee ite. Tai ei juo ollenkaan. Joten turvat kiinni.
Sinua ei tuomittaisi, olet niin syyntakeettoman hölmö!
Kyllä mun mielestä valtiovalta ja tulli on kertonut että ylilyönnit pysäytetään rajalla. Samaa sanoivat tullin hemmo ja ministeri eilisessä ohjelmassa. Taisi ministeri sanoa, että kun viro liittyy EU:hun, niin tulli tulee pysäyttämään pienempiä lasteja rajalle, jos tuojan motiiveja.
Eli valtio on ilmaissut selvästi, että homma ei ole niin vapaata kuin suurin osa on olettanut. Se kuinka monta tämä "rajoitus" koskee on toinen asia.
Tässä on kyse kateudesta. Ne kellä on rahaa ja sen lisäksi aikaa hakea juomat ulkomailta saavat liian ison edun muihin palkansaajiin (lue:demareihin)verrattuna. Suurituloisten pitäisi maksaa viinastakin isommat verot. Vääryyttä kokevat vastustavat, koska verokertymä (lue: tuet)tippuu. Toisaalta kyse on periaatteesta jos ollaan EU:ssa niin meille kuuluu EU-kansalaisen oikeudet ja osa puolustaa oikeuksiamme. Kyse on myös viinakiihkoilijoista (yleensä uskoon hurahtaneita) jotka vastustaa kaikkea ja kannattaa kieltolakia. Ps. Juomalla kuluu ainoastaa oma maksa, tai oma maksanluovuttajan maksa.
ajetaan velattomilla tuontiautoilla, aika hienoillakin, juodaan viskiä mäyrän sijasta, asutaan omakotitalossa, harmi kun niiden tuonti on niin vaikeaa. ;-)
Ainoa missä köyhä ja katkera kalusköyhä naputtelija pääsee pätemään tuontirintamalla on naiset, hänellä on sentään tuontimuija! Me "joudumme" tyytymään kotimaiseen laatuun, niinkun ruuankin kohdalla.
toi velkajuttu itse aiheeseen liittyy?
Valtiovalta = kuka, mikä?
Tulli = valtiovalta?
Ministeri-tantta = valtiovalta?
Eikö laki ole mitään? Vaikka meillä on ko. asiaan säädetty laki.Sinun mielestäsi joku viranomainen saa vieläkin harkita mikä on kenellekkin tuojalle laillinen määrä omaan käyttöön.
Miksi ei tehdä niin kuin laki määrää!!!!!!!!!!!Jos myyt, tuomiasi viinaksia, niin rosikseen, mutta sanktioita tulee vasta sen jälkee kun olet rikkonut lakia, ei ennen.
Ei ole lain mukaista, tuomita ennakkoon (vaikka optiot muotia ovatkin)
kun on syyllinen selvillä, niin kyllä se rikoskin sieltä löytyy(TROKAUS).
Valtiovalta suomessa on eduskunnalla, jota hallitus toteuttaa. Tämä alkoholin tuomisen rajoittaminen on aivan puhtaasti poliittinen päätös. Eli hallitus on päättänyt, että vapaasti ei saada tuuoda. Jos joku tuo, hän voi asiasta valittaa oikeuteen. Jos valtiovalta häviää, niin mikään ei estä, jos poliittista tahtoa löytyy, että hallitus tuo uuden lakiehdotuksen eduskuntaan, jolla tilannetta muutetaan, jonka jälkeen mahdollisesti käydään uudestaan oikeudessa.
Eli yksinkertaisuudessa ne valitut ihmiset eduskunnassa päättävät kuinka EU lakia suomessa tulkitaan. Tämä on kylmä totuus, siihen ei itkeminen auta vain äänestäminen vaaleissa.
Jos olet erimieltä, niin katsoppas mikä on tilanne nykyisen autoveron kanssa. Monen mielestä EU lakien vastainen laki porskuttaa hyvin.
EU:ssa jäsenmaan laki on EU-säännösten vastainen tasan ja tarkkaan VAIN silloin kun EY-tuomioistuin sanoo sen yksityiskohtaisesti määritellen EU-säännösten vastaiseksi. MITÄÄN MUUTA tapaa määritellä EU-vastaisuus ei ole.
Asiaan eivät esim. vaikuta tällä palstalla esitetyt (yleensä perustelemattomat) mielipiteet. Myös EU:n komission mielipide on vain ja ainoastaan yksi mielipide muiden joukossa ja samassa asemassa kuin mikä muu mielide tahansa.
Asia ei taida olla aivan noin yksinkertainen.
Suomen laissa on nimittäin määritelty rikokseksi alkoholin tuominen maahan myyntitarkoituksessa maksamatta siitä säädettyjä veroja. Rikos siis tapahtuu jo ennen kuin ensimmäinenkään leka on vaihtanut omistajaa.
Mitä todistustaakkaan tulee, EU-normisto säätää määrät, jotka oletusarvoisesti katsotaan menevän omaan käyttöön (väkeviä 10 litraa), tuo ylimenevältä osalta todistustaakka (siitä, että menevät omaan käyttöön) voidaan sälyttää tuojalle.
Tällainen keskustelu on täysin turhaa. Jokainen tolkussaan oleva ihminen osaa itse vetää johtopäätökset yli tuhannen litran viinalastin tuonnista. Onko järkee vai ei ostaa 4000 e:lla viinaa omaan käyttöön ?
Tuo tekee vajaa 100 pulloa. Miksi ei olisi järkevää ostaa suurempi määrä jos hinta on sopiva. Viina ei edelleenkään happane.
Sinun mielestäsi varmaankin kaikki yli 20000e autot ovat myös turhia. Kolmas asunto on turhaa pröystäilyä ja yli 5000e kuukausipalkka vääryyttä?
"Sinun mielestäsi varmaankin kaikki yli 20000e autot ovat myös turhia. Kolmas asunto on turhaa pröystäilyä ja yli 5000e kuukausipalkka vääryyttä?"
Jess! Tulli heti kiusaamaan yli 5000 euron kuukausituloja nauttivia, kolmeasuntoisia ja yli 20 000 euron autojen omistajia!
Tiettävästi kukaan ei ole tuonut (vielä) viinaa omaan käyttöön tuhatta litraa. 1000 litraa olutta on sitte eri asia. Pariskunta tuhoaa tuon määrän kahdestaan alle kahden vuoden juomalla 2tölkkiä/päivä/hlö.
Vittuako se kenellekään kuuluu mihin rahansa laittaa?
Onko järkevää laittaa 100 000e euroa autoon ja hekumoida jollain peruutustutkalla yms. vimpaimilla? Jonkun mielestä on, jonkun ei. Ja se on tietysti oma asia.
Eli pitääkö sun mielestä nyt sitten antaa valtion päättää yksilön mielestä mikä on järkevää ja mikä ei?
Näiden ohjelmassa olleiden lastit on kuitenkin tuollaisen mielipiteen takia takavarikossa. Ymmärsin, että myös kännykät jne.
Ajattele, pelkkä tullimiehen epäily riittää. Aika STASIA.
Vaikka en itse kovin ryyppääkkään, niin puolustan verotonta omatuontia loppuun saakka. Jo matemaattisesti laskien omatuonnin määrän täytyy olla isohko, sillä matkaan kuluvat menot pitää kuitata säästöillä jotka syntyvät juomien ostolla verottomastikuin verollisena. En pysty laskemaan missä rajahinta menee, milloin tuominen on kannattavaa, mutta hakemiskulut voivat olla helpostikkin tuhannen euroa, jos autokin on mukana.
Itse aion alkaa rakentamaan melkoisen hulppeata taloa, johon tulee viinikellari yms. Eli säilöntäpaikka on, mutta tullin arvaamattomuus tekee sen, että voi olla paras ennen omaa ostoshakumatkaa tarkistaa heiltä juuri minulle sopiva määrä. Määrä tulee olla huomattava, sillä pidän usein juhlia ja varakkaana pystyn sen myös vierailleni tarjoamaan. Täytyy tullin henkilö pyytää mukaan juhliin, jotta voivat omin silmin nähdä kuinka meillä otetaan.
Missä on tullin vastuu, jos olen jäejestänyt juhlat ja tarpeisto pysäytetää rajalle muutamaa päivää ennen juhlia?
Hyvä ohjelma S. Päivärinnalta.. ja
P. Snell, Mies paikallaan!
Haluaisin nähdä ohjelman, jossa ko henkilöt (S.P ja P.S.) käsittelevät seuraavia asioita.
- Ajoneuvojen maahantuonti
- verotus, alv
- tyypitys
- tuonti eu:n ulkopuolelta esim. usa, ongelmat
- muuttoauto
- ajoneuvoluokat
- nopeusrajoitukset
- mahdollisuus osien vaihtoon,,, prosentit
- tekniset rakenne muutokset
- harrasteautot
- yms, yms..
Työtä on paljon, että päästään 2000 luvulle!
Surkea esitys meidän NAISkiintiöministeriltämme,, mielessä ainoastaan yksi loru, joka toistettiin viisi viiva kuusi kertaa. (Kummelit Canada))
Vapaaehtoisuuteen perustuva ehdotus..
Jokainen auton/ viinalastin tuoja,, lähettää P.S:lle verovapaan viinipullon... (mikäli P.S. haluaa kyseisen lahjan vastaanottaa...)
Omasta hiukkaskiihdyttimestä löytyy tilaa tarralle.
Eiköhän unohdeta henkilönpalvonta. Kyllä sillä snellilläkin on ihan hyvä liksa ilman ilmaisia viinipullojakin. Päivärinnan hyökkäävä asenne on kai tietoista, mutta pitemmän päälle rasittavaa. EU-TI näyttää viimekädessä missä mennään. Sitä ennen ei voi kuin jauhaa p......
Uskomatonta, kuinka tyhmää Suomen kansa on. Jos Ilta-Sanomat ovat vahingossa väläyttäneet, että viinan tuonti voi olla rajatonta, nämä alakoulutasoiset tampiot uskovat sen.
Jos muissa EU-maissa valvotaan aivan samaan tyyliin ylisuuria lasteja, miksei Suomessa. Tulli toimii oikein ja on oikealla asialla estäessään viinan valumisen katukauppaan, alaikäisille ja harmaisiin ravintoloihin.
Jos noista ylilastien ukoista toinen on ollut velkasaneerauksessa, taisi se laueta saman tien. Ja sitten menevät kaikki. Velkasaneerauksessa määritellään hyvin tiukka maksuvara, eikä tuollaiseen voi olla varaa. Joku velkoja vetää varmasti homman uudelleen käräjille.
Olis pitänyt turpansa kiinni eikä tullut televisioon.
Englannissa paku menisi heti valtiolle ja häkki heilahtaisi max. seitsemäksi ( 7) vuodeksi!
Mitä rikollista nuo viinan tuojat ovat tehneet, että heidät pitäisi tuomita menettämään ajoneuvonsa valtiolle ja vielä kenties vankilaan?
Kysyn vaan! MITÄ?
Hehän toivat maahan viinaa täysin laillisesti!
Jokainen aseen omistaja pitäisi tuomita linnaan taposta tai vaikka murhasta, koska heillä on mahdollinen rikoksentekoväline hallussaan. Huomaatko analogian?
Esimerkki Englannista. Jos vuorossa oleva Customs Officer katsoo, että tuollainen lasti on tuotu kaupintaa varten, eikä tuoja pysty häntä sitovasti vakuuttamaan aikeistaan...
Syytetään tuojaa salakuljettamisen yrittämisestä tai törkeästä salakuljettamisen yrityksestä, josta seuraa maksimissaan 7 v. ehdotonta.
Ei kukaan, korostan kukaan, täysjärkinen tuo tuollaista satsia omaan käyttöönsä.
Olet täysin oikeassa. Tällä palstallahan siitä ei ole sinänsä mitään hyötyä, koska fiksut ihmiset ymmärtävät tällaiset asiat kerralla.
sitten vaan kerrot meille paljonko se omaan ja perheen käyttöön tarkottaa!Näyttää olevan useimmille vaikee rasti ymmärtää mistä tässä nyt oikeen on kysymys.Kun on selkee laki niin konnat on helppo seasta poimia eikä tarvitse turhia jaaritella!Missäs se törkeen ja vähemmän törkeen salakuljettamisen yrittämisen raja mahtaa mennä?Voisko se jäädä syyntakeettomana tuomitsematta jos ei kerran kukaan täysjärkinen tuo tuollaista...
Laissa määristä ei mainita mitään. Sinun tai jonkun tampio-tullimiehen armoillako tässä nyt ollaan?
Suomalainen nelihenkinen keskiarvoperhe juo vuodessa alkoholia n.2800 oluttölkkiä vastaavan määrän.
Tässä ei siis ole vielä tarjottu kenellekään ulkopuoliselle mitään. Ei siis ensimmäisiäkään kyläilyjä, saunailtoja, juhlia tms. jossa olisi vieraana muut kuin keskivertoperheen kaksi alkoholia nauttivaa aikuista ja kaksi vielä ilman alkoholia pärjäävää lasta.
Ja tämä oli keskiarvoperheen kulutus. Ja joka toisen perheen kulutus on keskimäärin tätä suurempi. Varsinaisten kuluttajien oleellisesti suurempi; täytyyhän jonkun juoda niiden mummojenkin osuudet.
Ei kai voida pitää esim. vuoden tai kahden tarvetta varten kerralla hankittua lastia mitenkään poikkeuksellisena? Jokavuotinen automatka Saksaan ei ole useimmilla kuitenkaan mikään itsestäänselvyys, kun muitakin lomanviettotapoja on tarjolla.
Eli vaikka levitettäisiin Engalannin oikeuskäytännöstä minkälaista juttua hyvänsä (auto valtiolle ja 7 vuotta vankeutta, heh, heh...) pitää olla jotakin muuta näyttöä, kuin että "määrä tuntuu suurelta". Tuntuihan se keskivertoperheen 2700 tölkkiäkin äkkiseltään siltä...
Keskiverto suomalaisperhe (2 aikuista) juo siis yli 60 pulloa väkeviä vuodessa n.30% 0,75 litraista.
Siihen pikkujoulutarjoamiset ja tupaantulijaiset, niin 100 pulloa ei tunnu ollenkaan erikoiselta saksan tuomiselta.
liian kuumana kun ei luetun ymmärtäminen onnistu?Ajattele enemmän ja höyryä vähemmän!
Kommentoin edellisen kirjoittajan lausetta:
"Ei kukaan, korostan kukaan, täysjärkinen tuo tuollaista satsia omaan käyttöönsä."
Kommenttini oli, että KUKA SEN PÄÄTTÄÄ, MIKÄ ON KOHTUULLINEN MÄÄRÄ, SINÄKÖ!?
Onko perkele luettu oikein?
LAISSA MÄÄRÄSTÄ EI PUHUTA MITÄÄN.
Näyttää siltä, että olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä. Kommenttini on edellisen kirjoittajan viestiin.
Suomessa suurin sallittu ajonopeus on 120 km/h. Eli ei ole mitään järkeä tuoda autoa, jonka huippunopeus on enemmän kuin tuo 120 km/h.
Tullin mielestä:
1.Olet potentiaalinen lainrikkoja, koska autosi huippunopeus on enemmän,,, ja sinulle voidaan langettaa autovero moninkertaisena.
2. Olet esimerkkinä muille...
3. Myös mopoihin voidaan puuttua, koska silläkin voidaan ajaa ylinopeutta tietyissä tilanteissa..
4. Et voi myydä ajoneuvoasi, koska silloin astut maahantuojakartellimonopolin varpaille.
Huomaatko yhteyttä!?
Mikä on tuloraja, jossa ihminen uskoo alhaisen alkoholiveron olevan parempi kuin alhainen palkkavero?
is das snell snell
maassa riittää näitä viinan kanssa lotraajia ihan
tarpeeksi. Lukekaa hesarin pikku-uutisia ja
katsokaa katukuvaa. Ei paljon eskimoista jälkeen
jäädä.
Miksi virkamiehen ei tarvitse noudattaa lakia? Eikö olisi selvää, että lakia tahallaan rikkova virkamies joutuisi henkilökohtaisesti vastuuseen teoistaa? Näin ei voisi piiloutua joidenkin ohjeiden taakse, sillä onhan ohjeillakin tekijänsä. Jos jokaisesta alkoholin- ja autonmaahantuonnista joutuu tekemään valituksen, jota taas tutkii yksi virkamies, tarvitaan lisää virkamiehiä. Toivottavasti veronmaksajat eivät lopu.
Kyllä virkamiesvastuu on ihan todellinen, lakioikeudellinen käsite. Muistelkaapa vain taannoisia oikeusjuttuja Ruotsissa, joissa viranomaisia tuomittiin raskaisiin henkilökohtaisiin korvauksiin. Myös virkamiehen "tyhmyys" riittää sanktioihin. Laki olettaa, että kukin asemaansa nimitetty virkamies kykenee tarkistamaan itse toimiensa lainmukaisuuden. Viranhaltija ei voi piiloutua esimiehensä tai vaikkapa eduskunnan selän taakse ja tehdä sieltä päätöksiään ilman omaa vastuuta.
Puuttuu vain se ensimmäinen rohkea ja varakas kanteen nostaja. Olisi mukavaa punnita, miten Suomalainen oikeuskäytäntö kykenee puuttumaan virkamiesvaltaan.
Virkamies on lailla suojattu SUOMESSA !! Hän on vastuussa tekemisistään vain esimiehelleen, ei KOSKAAN hallintoalamaiselle. Tämä on 100% fakta ja helvetin valitettavaa!
Yksittäinen pikkuvirkamies voi tehdä ihan mitä sattuu, virheestä vastaa sitten laitos jossa hän on töissä, ei hän itse.
Muuten tullissa ei olisi kohta ketään töissä kun kaikki istuisi käräjillä vastaamassa vastoin lakia tehdyistä auto ja viinaveropäätöksistä. Kukaan ei menisi töihin tuollaiseen paikkaan, koska päätyy 100% varmasti käräjille.
Samaa mieltä edellisen kanssa.
Jos yhden asian saisi valita Suomessa muutettavaksi, niin se olisi minulla juuri tämä. Virkamies pitäisi saada vastuuseen hallintoalamaista väärin perustein vahingoittavasta päätöksestä. Kokemuksesta tiedän, että Suomessa virkamies saa tehdä mitä haluaa, vastuuttomasti.
Joukkokannelakikaan ei mennyt läpi. Siinä olisi muuten moni asia saanut kyytiä, kun patoutunut VIHA vääryyksiä vastaan olisi purkautunut nostettuina oikeusjuttuina.
Autontuojat, valuuttaluottovelalliset, harkintaverotetut, viinantuojat, takaisinmuuttajat jne... näitä löytyy!!!
Omaan käyttöön saa tuoda. Kiisteltäessä kuinka paljon joku voi juoda ja kenelle hän sitä tarjoaa on merkityksetön.
Kun joku sitten tuo ja tullin mielestä selitys ei kelpaa tapahtuu verotus. Verot maksettuaan henkilö saa juomansa.
Muuttuuko tässä veronmaksun yhteydessä juomamäärä mahdolliseksi omaan käyttöön?
Ei tämä edelleenkään estä myymistä (juomat kun on kerran olemassa). Toki juomat ei tullin mielestä tullut omaan käyttöön joten varmaan myyntiin. Paitsi sitä ei edelleen saa tehdä muutakuin tietyt tahot, muut syyllistyisi rikokseen.
Kun sitten juomat on kulutettu omassa käytössä, saako verot takaisin?
Toki sekaan mahtuu varmasti myös rikollista toimintaa, mutta miten se näytetään toteen? Tämä toteen näyttäminen ei ole mielestäni tullin tehtävä, eikä voikkaan olla vaan muiden viranomaisten. ja vasta siinä vaiheessa kun rikos on tapahtunut. Eli ei etukäteen.
Todennäköisesti Snell:n ajama kanta menee oikeudessa läpi ja näin kuuluukin, ja rikollisen toiminnan seuraamista tullaan hoitamaan toisella oikeammalla tavalla.
Eli puututaan sitten kun on rikos, tulli ei voi tuodessa paljoakaan puuttua kun ei ole sitä rikostakaan mihinkä puuttua.
Näin selvästä asiasta viitsitään täälläkin jauhaa jo kolmatta päivää. Tuossa ei ole mitään tulkittavaa.
Mitäs jos maksaa verot lastista, ja ei esim 5v aikana ole jäänyt kiinni myynnistä, vaan osa on jäljellä ja osa juotu, saako verot takaisin kun ei rikosta ole tapahtunutkaan?? Eihän voi joutua maksamaan 23te tekemättä rikosta. Vai olettaako tulli edelleen että kaveri on saattanut jonkun pullon myydä vaikkei olekaan jäänyt kiinni? Kuinka pitkään tämä oletus on päällä? Ikuisesti, maahantuodessa on lyöty viinakauppiaan leima otsaan, tatuitu, ja se ei siitä lähde.
Jos pistit merkille ohjelmasta, niin ministeri koko ajan korosti sitä, että jokainen päätös tapauskohtainen. Tästä seuraa se, että jokainen tuoja, jonka tulli pysäyttää, joutuu hakemaan oikeutta itse oikeudesta, eikä voi vedota, että joku muu on tuonut saman määrän.
Vaikka suomen valtio tietää, että he häviävät kaikki tapaukset oikeudessa, on oikeusprosessi kallis, koska se sitoo tuojan rahoja (tavara takavarikossa, lakimies) vaikka loppupelissä valtio olisi kaikkien kulujen maksaja. Tämä pelote on riittävä karsimaan lastien kokoja.
Näinhän toinen niistä tuojista myönsi ohjelmassa. Jos hän olisi tiennyt, että tulli pysäyttää hänet, olisi hän tuonut vähemmän. Nyt hänellä ei ole muuta mahdollisuta kuin käydä oikeutta, koska takavarikossa olevan lastin arvon on lähes 4000 euroa. Harvalla on varaa pitää tonnin arvosta tavaraa tullissa odottomassa, jos voittaa oikeusjutun.
Karsii omaan käyttöön tuovien arkojen suomalaisten lasteja. Sen sijaan röyhkeät kymmenettä lastiaan tuovat trokarit paskat välittävät tälläisestä pelotteesta.
Päättäjät ovat jälleen kerran huuhtoneet lapsen pesuveden mukana, niin kuin niin monissa asioissa tätä ennen.
Mitenkähän tullille asetetaan korvausvelvollisuus esim oluen osalta, kun takavarikon aikana oluet vanhenee käsiin ja on täten juomakelvottomia.
Toki nyt tältä osin kaikki menee arvailuiksi mutta mitenköhän näissä toimitaan?
Poju lipsautti ohjelmassakin pahasti....Jotain tyyliin "nyt sitten seisoo 4000e kanissa..."
Kun ei sitä kerran ole myyntiin tuotu niin miten helvetissä se rahaksi muuttuisi kotitallissa??? Eikö kelleen ole tullut tämä mieleen, täälläkään, missä sentään älymystö kohta...
Lipsautti tai ei. Raha nyt vain on kiinni viinoissa mitä olis voinu juoda.
Mutta ei se edelleenkään poista tosiasiaa, että rikosta ei ole tapahtunut viälä jos nyt tapahtuukaan.
Eli edelleen painotan asiaa tuomitaan sitten kun on tuomittavaa.
Hyvän esimerkin joku tuossa jossain välissä antoikin, että jos omistaa puukon onko silloin murhaaja. Tai jos nyt joku jollakin voi tehdä jotain laitonta tekeekö hän myös sillä laitonta.
pyrittiinkin. Eihän tulli mahda mitään rosvoille. Mutta tavallista kansaa kiusaamalla valtion tulot moninkertaistuvat kun viinat ostetaan sitten kaiken varalta kuitenkin alkosta.
"Karsii omaan käyttöön tuovien arkojen suomalaisten lasteja. Sen sijaan röyhkeät kymmenettä lastiaan tuovat trokarit paskat välittävät tälläisestä pelotteesta."
tuo selviää miten käy.
...
Teoreettiseksi:
Tulli olisikin ryhtynyt soveltamaan autoveroa ihan omin päin ja oikeudenmukaisesti (siis heti laakista kohtuullinen vero, ei mitään naurettavia kuukausitaulukoita jne) ja epäselvissä autontuontitapauksissa aina tuojan eduksi.
Veikkaan, että Tulli saisi paljon paremman kohtelun nyt tässä viinatuontijutussa.
= Tullin maine on ryvettynyt jo paljon, ja lisää loskaa tulee koko ajan.
Taas saa Erling selitellä.
PS Olen samaa mieltä, että nuo haastatellut tuojat olivat tuoneet kyllä laillisesti ja Tullilla ei olisi ollut oikeutta puuttua tuontiin, vaikka 99,99 % todennäköisyydellä myyntiin nuokin lastit menivät. Mutta sen selvittäminen on poliisin talousrikosryhmän, ei Tullin työtä.
PS olen kaksi autoa tuonut ja varsinkin toisessa Tullin päätös oli syvältä
...että tullin valvonta-alueeseen kuuluu mm. valmisteveronalaiset tuotteet kuten esim. tupakka, alkoholi jne. ja tasan tarkkaan tullin työtä mm. on valvoa tässäkin tapauksessa, mihin käyttöön alkoholia tuodaan. tullilla on aivan samat esitutkinta - ja pakkokeino-oikeudet kuin poliisilla tutkittaessa tämän tyylisiä juttuja, mikäli rikosjuttu tapauksesta tulisi. hallinnolliset valtuudet ovat sitten eri juttu, niitäkin on tullille myönnetty kohtuullisesti...
Niin, voisiko joku arvoisista Netin yliopiston kasvateista kertoa sen lainkohdan, jonka mukaan alkoholin tuontimäärät EU-maihin ovat täysin vapaat.
Kas kun muissa EU-maissa on selvästi määritelty juomien määrät, joiden rajojen ylittäminenkin onnistuu kunhan on varmuus siitä, ettei juoma mene myyntiin. Jos varmuutta ei ole eikä tuoja pysty sitä hankkimaan, alkavat rikosoikeudelliset sanktiot välittömästi.
Lukutaito tällä palstalla on heikon sorttinen. Yllä lukee autoverot ja vakuutukset, lieneekö viinaa käytetty jo niin että aivot ovat pehmenneet. Eikä yksinkertainenkaan otsikko mene jakeluun....
Kerrohan mitä ovat ne muissa EU-maissa määritellyt tuontirajat, joista tiedät näin asiantuntevasti kertoa.
Ja esimerkki siitä, miten se kertomasi "varmuus" siitä, etteivät mene myyntiin pitää osoittaa, ettei "välittömästi ala rikosoikeudelliset sanktiot", kuten tiedät kertoa.
Ote tullin ilmoituksesta:
---------------------------------------------
Mitä saa tuoda verottomasti EU-maasta
Matkustaja saa polttoainetta lukuun ottamatta tuoda rajoituksetta toisesta EU-maasta hankkimiaan tuotteita omaan käyttöönsä (ks. kohta Kaupallinen tuonti on aina verollista).
---------------------------------------------
Tuotteilla tarkoitetaan mm. alkoholijuomia.
Missään EU -maassa EI ole tuontirajoja alkoholijuomille.
No niin.
Eipä ole yliopistokoulutusta, vain 2 kpl ammattikoulututkintoa(ei pelti eikä hitsaajalinjoilta)
Mutta tämmöisiä löysin kun pyysit asiaan perehtymään, joten oleppa hyvä. Tätähän voisi jopa käyttää todistusaineistona jos joutuu oikeuteen viinarallista. Tässä linkkejä.
- http://www.edilex.fi/linkit/he/20020129
http://www.tulli.fi/makspalv/palv/tht/vuosi03/tht286.html
- http://www.finlex.fi/linkit/he/20000112 , tässä linkissä on lueteltu määrät, tässä suora lainaus "Yhteisölainsäädäntö
Yhteisöoikeudessa sisämarkkinaperiaatteen mukaisesti yksityishenkilöiden omiin tarpeisiinsa hankkimia ja itse kuljettamia valmisteveronalaisia tuotteita on verotettava vain siinä jäsenvaltiossa, jossa nämä tuotteet hankitaan. Tämä ilmenee valmisteveron alaisia tuotteita koskevasta yleisestä järjestelmästä sekä näiden tuotteiden hallussapidosta, liikkumisesta ja valvonnasta annetun neuvoston direktiivin 92/12/ETY, jäljempänä järjestelmädirektiivi, 8 artiklasta. Samaa periaatetta sovelletaan myös arvonlisäverotuksessa. Valmisteverotuksen osalta järjestelmädirektiivin 9 artiklassa luetellaan ne seikat, joita tulee ottaa huomioon arvioitaessa sitä, ovatko tuotteet henkilön omaan käyttöön, jolloin ne ovat verottomia, vai onko niillä kaupallinen luonne, jolloin ne aina ovat veronalaisia. Jäsenvaltiot saavat asettaa ohjetasoja, joita suurempia alkoholin tuontimääriä ei voi pitää lähtökohtaisesti matkustajan omaan käyttöön tarkoitettuina. Näiden määrien tulee olla väkevien alkoholijuomien osalta vähintään 10 litraa, välituotteiden osalta vähintään 20 litraa, viinien (joista enintään 60 litraa kuohuviinejä) osalta vähintään 90 litraa ja oluiden osalta vähintään 110 litraa."
Tässäpä näitä näin aluksi, googlesta löytää lisää kun laittaa hakusanoiksi alkoholi tuontimäärä.
Terveisin.
L-200.
Katsopas tämän keskustelupalstan yläosaan. Siellä toinen kirjoittaja kertoo Englannin käytännöstä, joka täydellisesti noudattelee EU:n suositusta.
"Viinan tuonnista vielä"-otsikon alla lisäselvitystä määristä ja valvonnasta.
Tämä suositus on voimassa kaikissa EU-maissa. Esimerkiksi Saksassa se toki on kuollutta kirjainta, kun viina on niin halpaa ettei kannata muualta tuoda.
tuossa Päivärinnan ohjelmassa. Vaan hoki mantraa: "Rajoja ei voi asettaa, koska EU kieltää, on vain yksittäistapauksia." Tullin johtaja allekirjoitti saman lausunnon.
Eli näyttäisi siltä, että valtio/tulli pyrkii pistämään viinantuonnille kampoihin niin paljon kuin mahdollista yksittäistapauksiin vedoten. Tuostahan oikein paistaa läpi tullin mentaliteetti. Otetaan niinni ja pistetään ahtaalle niin monta kuin mahdollista.
Miten tälläinen voi olla hyvinvointivaltiossa mahdollista.
Hienoahan on se, että EU asettaa selvät rajat ja tälle holhoukselle voisi joskus tulla loppukin.
Toisaalla keskustellaan postimyyntiä koskevan lainsäädännön yhtenäistämisestä EU:ssa.
Mutta mihin perustuu postimyynnin kielto nykyäänkään? Eikö se ole yksityisen, omaan käyttöön tuojan tapauksessa EU:ssa vapaata??? Kauppaa siinä kuin paikan päältä haettaessakin?
Eli eikö postimyynti vapautuisi jo sillä, että veroja siitä saanut valittaa asiasta ja vie jutun eteenpäin?
Eli et tiennytkään mitä ovat ne muissa EU-maissa määritellyt tuontirajat, joista asiantuntevasti kerroit.
Viittasit jonkun toisen kirjoitukseen, jossa käsitellään yhden EU-maan (Englannin) tilannetta. Viittaamassasi kirjoituksessa todetaan että Englannissakin "matkustajat saavat tuoda
maahan rajoittamattomasti tuotteita omaan
käyttöönsä. Näyttö tuotteiden luonteesta jää
tullille eikä yksityiselle matkustajalle."
Ja edelleen: "Jos osoittautuu, että tuotteet on tarkoitettu kaupalliseen tarkoitukseen Isossa-Britanniassa eikä niistä ole veroa suoritettu, silloin kun verokynnys on ylittynyt, tuotteet voidaan takavarikoida."
Eli väittämäsi siitä, että EU-maisa olisi olemassa alkoholin tuontirajat, jotka ylittävät tuontierät takavarikoidaan, on täysin satua. Ja nimenomaan näyttövelvollisuus myyntiin menemisestä on luonnollisesti tullilla eikä yksityisellä kansalaisella.
Samaa satua oli juttusi välittömästi alkavista rikosoikeudellisista sanktioista, jos ne salaperäiset "muiden EU-maiden tuontirajamäärät" ylittyvät.
Ilmeisesti et sinäkään ole ymmärtänyt, mitä Enlannissa säädetyn lain seuraava kohta tarkoittaa ja mitä se ei tarkoita: "Tuotteiden määrän osalta on otettava huomioon se, että alkoholin osalta indikatiiviset määrät ovat samat kuin järjestelmädirektiivin 9 artiklassa.
Ohjetasot on asetettava väkevien
alkoholijuomien osalta vähintään 10 litraan,
välituotteiden osalta vähintään 20 litraan,
viinien osalta vähintään 90 litraan (joista
enintään 60 litraa voi olla kuohuviinejä) ja
oluiden osalta vähintään 110 litraan.
Jos osoittautuu, että tuotteet on tarkoitettu kaupalliseen tarkoitukseen Isossa-Britanniassa eikä niistä ole veroa suoritettu, silloin kun verokynnys on ylittynyt, tuotteet voidaan takavarikoida."
Em. ei suinkaan tarkoita sitä, että nuo mainitut olisivat määriä, joita enemmän ei yksityishenkilö saa maahan tuoda, vaan ne takavarikoidaan.
Takavarikoida voidaan vasta, jos on osoitettu, että tuotteet on tarkoitettu kaupallisiin tarkotukseen JA niistä ei ole suoritettu veroa JA em. verokynnys on ylittynyt.
Tuo Päivärinnassa käsitelty tapaushan oli myös siitä erikoinen että tulli olettaa maahantuojan käyttävän joka ikisen tuomansa litran kaupallisissa tarkoituksissa ja verottaa näin koko lastin. Eli jos tuot vähän viinaa, juot sen kaikki itse, mutta jos tuot paljon, olet absolutisti.
Kyllä postimyyntinä voi nykyisin ostaa alkoholia EU-maista. Suomalaiset ovat vain oppineet ajattelemaan, että täytyyhän sen olla kiellettyä...
Olen itse pariin otteeseen tilannut työkavereiden hämmästykseksi mm. viskiä ja calvadosta Saksasta.
Hyvin toimii, vaikka paketin päällä sisällöksi kerrottiin alkoholi. Ei mennyt tulleja tai veroja, paketin sai noutaa normaaliin tapaan lähipostista.
Postimyynnistä tilaaminen ei ole järkevää, jos tarkoituksena on saada pää sekaisin mahdollisimman halvalla, mutta laadukkaiden juomien ystävälle se tarjoaa hyvät mahdollisuudet hankkia varaston täydennystä kiintoisilla pullotteilla kohtuuhintaan.
tässä käyttämäni liike:
http://www.whiskyworld.de/index.htm
Ajatella, jos autojakin voisi tilata yhtä helposti...
Käy minkä tahansa EU-maan tullin sivuilla. Ja lue sieltä ohjeistus. Jos kielitaito riittää. Minulla se riittää saksan, englannin, ranskan ja EU-pohjoismaiden tullin sivujen ymmärtämiseen.
Edelleenkin korostan sitä, että kyseessä ovat ohjeelliset määrät. Vähintään tuon määrän saa tuoda ilman mitään selvittelyjä. Mutta tuon ylittävistä määristä voi tulli pyytää selvityksen jos epäilee tavaran päätymistä myyntiin.
En viitsinyt laittaa tätä enää tälle palstalle, kun täällä on paskanpuhuntaa ihan tarpeeksi, väärällä palstalla kaiken lisäksi. Ei ole täysjärkistä, että yli sata kirjoittajaa höyryää asiasta josta ei sittenkään ymmärrä mitään.
Joudun lomamatkan takia toimimaan GPRS-yhteyden kautta ja latautuminen kesti sen verran pitkään, että katsoin parhaaksi viitata toiseen asiaa käsittelevään ketjuun. Joka sekin on ihan väärällä foorumilla!
Olen puhunut. Jatkan lomaa.
ku toinen niistä sälleistä uhkas kunnianluokkaus syytteellä :D))))
Jos poliisi pysäyttää sinut ilman syytä ja passittaa sinut matkustajineen asemalle kuulusteluun, vie kännykkäsi ja matkatavarasi SYYTTÄ.
Miten tulli eroaa poliisista, onko heillä jokin maaginen valta tehdä mitä huvittaa?
Tottakai he nostavat kunnianloukkaussyytteen.
..nimittäin tulli tekee, mitä huvittaa, mutta vain lain antamissa puitteissa ! pysäytys valtakunnan rajalla ja "sorsakosken liikenneympyrän jälkeisellä bussipysäkillä" on vähän eri asia. kansalaiset saavat tehdä mitä huvittaa ja käyttäytyä virkamiehiä kohtaan miten huvittaa, mutta onko kellään hajua, monta kunnianloukkaussyytettä tullimiehet ovat nostaneet esim. niitä rajanylittäjiä kohtaa, jotka haukkuvat tullimiehiä milloin mitenkin ? vaikkaan, ettei montakaan, koska virkamiehen on "kestettävä" enemmän vittuilua kuin tavallisen kansalaisen. Voi vittu, mitä itkupillejä...kunnianloukkaussyytteet...voivoi !
"tulli tekee mitä huvittaa, mutta lain puitteissa"
Tässähän se vika onkin! Jos asenne on, että ollaan niin vittumaisia kuin laki suinkin sallii.
Te tullimiehet olette SUOMALAISTEN palvelijoita ja teidän pitäisi selittää maahantuojille mikä heidän etujensa mukaista on. EI pistää heitä poseen niin paljon kuin mahdollista tai verottaa NIIN PALJON KUIN MAHDOLLISTA.
Oli se hyvin lohkaistu, se rikos-, ja kunnianloukkaussyyte. Eipä ole mitään häpyä. Eipä tullut kaikki taustat selville ohjelmassa. Viranomaisilla kun on tämä vaitiolovelvollisuus. Totta kai tullilla on painavat perusteet ja taustatiedot. Ei muuten kenenkään "kunniaa" (???) loukattaisi. Tulli on asialinjalla.
"Totta kai tullilla on painavat perusteet ja taustatiedot."
Tämähän on tullut paremmin kuin hyvin toteennäytetyksi käytettyjen autojen verotuksen yhteydessä. Ketään ei ole verotettu mielivaltaisesti, eihän?
Tulli/valtio maksaa taas...näissä jutuissa on Snell voittanut AINA! Ja tulee voittamaan. Tullia ja eduskuntaa/hallitusta ei EU lait kiinnosta, ne elää omassa pikku maailmassaan, ja maksattaa mokat kansalla, niinkun aina ennenkin.
joo asiaa puhut! olin paikanpäällä siellä ohjelmassa ja tulin siihen tuloksee että ne sikoja(tulli ja ministeri)!!! ei ole mitää todisteita että kaverit olisivat myyneet kyseiset viinakset!! vitut tässä missää EU:ssa olla! ei mikää toimi ei autovero ja sit tää viinahomma ja luvattii että esim ruoka halpenee! vitut sekin on kallistunnu!!!
joo asiaa puhut! olin paikanpäällä siellä ohjelmassa ja tulin siihen tuloksee että ne sikoja(tulli ja ministeri)!!! ei ole mitää todisteita että kaverit olisivat myyneet kyseiset viinakset!! vitut tässä missää EU:ssa olla! ei mikää toimi ei autovero ja sit tää viinahomma ja luvattii että esim ruoka halpenee! vitut sekin on kallistunnu!!!
jos suomessa asuminen ja tullimiesten "rajaton valta" käsite ei sovi, eikun itärajan taa eu:n ulkopuolelle hyvinvointia nauttimaan. siellä ei ole alkoholirajoituksia, ruoka (linmppu) on halpaa eikä autoverotkaan painane. eli eikun venäjän lähetystöön turvapaikka-anomusta väsäämään....
Tullimiesten käytöksen perusteella me olemme jo EU:n ulkopuolella! Haha!
Mitä mielestäsi sitten asialle voisi tehdä? Sano jos olet niin viisas.
Häkkiä toimivaltansa ylittäville virkavallan edustajille.
Eli nämä kaverit siis pistettiin tyrmään epäillystä salakuljetuksesta? Ilman todisteita myynnistä? Ei kai tuollainen voi kestää oikeudessa? Ja voiko oikeudessa joutua todistelemaan suvun laajuutta tai vieraiden käyntifrekvensejä?
Tämähän on totaalisen älytöntä.
Tullilla on joku laki jossa määritellään jotkut tunnusmerkit. Mikäli tuoja täyttää nämä merkit niin silloin tulli pitää tuontia kauppalisena.
Englannissa pidetyssä oikeudenkäynnissä ollaan oltu yksimielisiä siitä että tullilla on aina näyttövelvollisuus.
Maalaisjärjellä ajateltuna mikäli rikosta ei ole tapahtunut niin tulli häviää jutun. Eihän me vielä olla siirrytty tilanteeseen missä tuomitaan mahdollisesta tulevasta rikoksesta?
Minulle Suomen kansalaiselle on tullut Suomen liittyessä Euroopan unioniin mahdollisuus tuoda tuotteita omaan käyttöön rajojen yli maksamalla valmisteveron tuotteen ostomaassa. Ja sitä oikeutta ei minulta vie tuonnin rajoittamista ja kansalaisten holhoamista harjoittava ministeri, tullivirkamies tai kuka tahansa VM:n virkamies. Voin tuoda vaikka rekkalastillisen viinaa (omaan käyttöön!) ja kukaan ei voi minua siitä moittia. Minulla on oikeus juoda rekkalastillinen viinaa josta olen maksanut verot hankintamaassa.piste. Sitten jotkut korkeamoraaliset, "kunnon" kansalaiset ja kaikenmaailman muut pellet voivat epäillä, moittia ja haukkua minua vain sen takia että olen juonut rekkalastillisen toisesta eu-maasta tuotua alkoholia. Jos taas olisin juonut Suomen systembolagetin myymää alkoholia rekkalastillisen olisin vain onneton juoppo. Ja se olisi muiden silmissä hyväksyttävämpää. Minun puolestani on kansanterveyden kannalta parempi että varoittavia esimerkkejä tehdään ja mennään tuomioistuimeen vain jotta saataisiin pelotella kansalaisia ja opastettua kohtuuteen. Mutta kansalaisten verorahoilla ei tulisi ryhtyä sotaan jota ei voida voittaa. Ainoastaan tappiota viivyttää. Mutta teidän rahoja ne on, joten teinä tekisin asialle jotain. Minä en maksa veroja Suomeen joten asia on minulle yhdentekevä. Ja toivottavasti viinat ja autot keskustelu loppuu tähän ja siirrytään pääaiheeseen eli takaisin autoihin. Koska autot on keskustelun aiheeni upea. Viina taas ei.
Tasan sama asia kuin VAPAUS KULUTTAA rajoista piittaamatta on tietysti yrityksen oikeus siirtää milloin tahansa toimintansa Kiinaan tai muualle huitsin nevadaan.
Mitä sitä täällä Suomessa urputetaan. Ihanaa tämä vapaus.
Vain se pieni ero tietysti on, että yrityksen muutto-oikeus myös käytännössä toimii. Eläköön se pieni ero.
Yhteistäkin näissä kahdessa vapaudessa on: se liittyy siihen, vastataanko jollakin tavalla yhteisestä potista vai ei. Monen mielestähän mitään "yhteistä" ei ole. Jos joku tällä palstalla tohtii "yhteisvastuuta" puolustella, niin tottahan haukutaan kommunistiksi...
Jees, kansan palvelijoiden pitäisikin ottaa aivan toinen asenne, ettei kansa siirrä itseään muualle niin kuin swedupääoma tuotantolaitoksiaan.
Olisi mukava kuulla juttu tullimiehestä / verotoimiston virkailijasta, joka aloittaisi keskustelun fraasilla "miten voisin palvella" ja jatkaisi "jos voin suositella, niin tällä tavoin säästytte maksamasta veroja liikaa".
Itse asiassa olen kuullut huhuja, että ruotsinkielisessä saaristossa turun puolessa olisi tälläisiä verotoimistovirkailijoita... ... hmmm ... ... hmmm ...
Ruotsi luopuu tuollamenolla kokonaan alkoholibisneksestä ja luovuttaa suosiolla työpaikat ja verotulot muille Euroopan maille.Suomessa on aina seurattu Ruotsin esimerkkiä ja työttömiä tulee taas tuhansia lisää.Alkoholinkulutus kasvaa Suomessa ja vähäisetkin verotulot karkaavat muualle,,mitä tästä opimme ,Suomi on hyvä maa yrittää! ;)
voi itku ! jos viinan tuoja sanoo, että tyrmään laitettiin, kannattaisiko kuulla myös virkamiehiä asiasta. kuka siellä oli paikanpäällä katsomassa, mitä maahantuontivaiheessa tapahtui. kaikki perustuu viinantuojien kertomukseen. mitä jos tullimiehet sanovat, että herroilta löytyi esim. eri henkilöiden tilauslista viinoille ? älkää tuomitko, ennenkuin molempia osapuolia kuullaan !
Siinä ohjelmassa juontaja luki lapusta ne millä perusteilla ne katsottiin olevan myyjiä eikä siinä listassa ollut mitään henkilöiden tilauslistaa tai muutakaan mikä todistaisi tai antaisi aihetta epäillä heidän myyntiaikeet. Todellakin jonkinäköinen tullineuvos olet...ei hajuakaan mistään...
..empä tullut katsoneeksi ohjelmaa aivan alusta, mutta ennenkuin todella oikasen treenatun kroppani, haluan mainita, että yleensä viranomaisten toiminnassa on taustalla sellaisia asioita, joita ei aivan koko 5 miljoonaiselle kansalle sovi tv:ssa esittää. kuka tunsi todella henkilökohtaisesti nuo viinantuojat ? kuka pystyy aivan varmuudella sanomaan, että itselle ja sukulaisille viinat tuotiin ? asiassa on sana sanaa vastaan ja perisuomalaiseen tapaan kukaan ei usko virkamiestä vaan virkamies on aina väärässä. ratkaiskoon sitten tuomioistuin, kuka oli oikeassa. jos oikeassa oli lopulta tulli, kukaan ei reagoi juuri ollenkaan, mutta annasolla, jos tuojat voittaa jutun, sitten riittää taas tullia haukkuvia. maailma on epäoikeudenmukainen, mutta vain virkamiehille...
"kuka pystyy aivan varmuudella sanomaan, että itselle ja sukulaisille viinat tuotiin ? asiassa on sana sanaa vastaan"
niinpä ja kuka pystyy sanomaan että ne tuotiin myyntiin. perisuomalaiseen tapaanhan sillä joka syyttää on se todistus vastuu elikkäs tässä tapauksessa tullilla ja eikä tuollainen epäily vielä riitä, sama kuin poliisi pysäyttää sinut ennen moottoritietä ja sanoo että aioit ajaa ylinopeutta mottoritiellä kumpis siinä on oikeassa herra tullineuvos?
...termeihin, ei tulli tässäkään syytä ketään, vaan rikosoikeudessa syyttäjä syyttää, esitutkintaviranomainen epäilee, tutkii ja toimittaa tutkinta-aineiston sitten syyttäjälle. sitä paitsi, mikäli olen oikein ymmärtänyt, tässä asiassa ei ole edes epäilty tuojia mistään rikoksesta vaan asiaa on hoidettu täysin hallinnollisin keinoin. verotus on hallinnollisia toimenpiteitä ja rikostutkinta olisi sitten rikosoikeudellisia asioita. veikkaan, että kaikkien kannalta olisi selvintä, että alunpitäen olisi määrätty litrarajat, joita noudatetaan, oli ne sitten vaikka 1000 litraa väkeviä. silloin sekä kansalaisen että virkamiehen olisi helppo sanoa, onko asia laillista vai ei. nämä tulkintamahdollisuudet niin tässäkin asiassa kuten mm. autoverotuksessa sekoittaa kansalaisten päitä ja saa aikaan vaan kalliin valituskierteen, jossa häviäjiä ovat usein kaikki. kansalaisella palaa aikaa ja rahaa asian eteenpäin viemisessä ja samoin valtiolta kuluu rahaa ensin kaikennäköisissä vastineissa ja lopuksi, mikäli verotuspäätös kumotaan, verorahat palautetaan korkojen kera. byrokratia on tällaista, valitettavasti. kannattaa myös muistaa, että tulli ei säädä lakeja vaan sen takevät aivan muut instanssit. lakien valvonta ja soveltaminen sitten valitettavasti kuuluu tullille ja näin kaiken paskan saa päällensä se työtään tekevä tullimies.
1. Jos A olisi lainannut K:lta rahaa ja vuokranut V:ltä auton ja ostanut Mäntsälän Alkosta 300 litraa väkeviä ja 1000 litraa kaljaa olisi Alkon pojat kantaneet kamat autoon ja toivottaneet tervetulleeksi takaisin. Tulli tai poliisi ei olisi asiaa edes huomionnut vaika olisit niille soittanut.
2. Jos ostopaikka olisi ollutkin Mäntsälän asemasta Saksa, olisi lasti takavarikoitu ja todettu, että A:n toiminta on kaupallista.
Esimerkistä huomataan, että tullin motivaattio on veroraha ei kansanterveys. Edelleen kun asiaa pohditaan havaitaan, että kyseessä onkin kielletty syrjintä.
Eivät tunnu modernin oikeusvaltion perusasiat olevat enää kansalaisilla hallussa. Ei olisi varmaan pahitteeksi lisätä peruskoulun oppimäärään hieman valtio-oppia tai oikeusfilosofiaa. Sitä odotellessa voimme kerrata pikaisesti muutaman perusseikan:
1) Valtio on kansalaisia varten, ei päinvastoin. Sekä vaaleilla valitut poliitikot että valtion virkamiehet ovat olemassa vain ja ainoastaan palvellakseen kansalaista. Ei päinvastoin.
2) Laki on kaikille kansalaisille sama. Riippumatta juoppoudesta tai raittiudesta, velallisuudesta tai velattomuudesta, nuhteettomasta tai nuhteellisesta menneisyydestä.
3) Lain tehtävä on suojella kansalaisia viranomaisen mielivallalta. Eduskunta säätää, viranomaiset valvovat, ja tuomioistuimet tuomitsevat. Ei siis niin, että viranomainen säätää, valvoo ja tuomitsee. Mikäli kansalaiset edustajiensa välityksellä haluavat kieltää jotain, hyvä niin. Sen jälkeen kun laki on edustuksellisen prosessin läpäissyt ja astunut voimaan, sen mukaan on pelattava. Jos laissa havaitaan porsaanreikä, on muutettava lakia, ei sen tulkintaa.
Itse en nähnyt ko. ohjelmaa, mutta vaikuttaa siltä, että osalla keskutelijoista menee puurot ja vellit pahemman kerran sekaisin. On täysin yhdentekevää, mitä englantilaiset tekevät tai kuinka iso viinikellari itsekullakin on tai miten suuren määrän x-henkinen perhe kykenee ajassa y juopottelemaan. Ellei valtio edustajiensa kautta kykene tai - vielä pahempaa -edes halua noudattaa lakia, ollaan heikoilla jäillä.
Totean vielä lopuksi, että en itse käytä alkoholia enkä omista autoa.
Siinähän koko tämän keskustelun pointti onkin, että monet kokevat:
1. Virkamiehet toimivat itsevaltaisesti, eivätkä joudu vastuuseen hallintoalamaista vahingoittavista päätöksistään muuten kuin esimiehelleen
2. He eivät ole kansan palvelijoita vaan pyrkivät maksimoimaan valtion edun kansalaisen vahingoksi
3. Kansalainen voidaan asettaa edesvastuuseen EPÄILYN perusteella niin kuin tilanne olisi viinan tuonnin yhteydessä. Vaikka laki sanoisi RAJOITUKSETTA niin silti käytetään epämääräisiä määrittelyjä kuin KOHTUULLINEN MÄÄRÄ tai OMAN KÄYTÖN TODISTAMINEN
Siitähän tässä on kysymys. Kiitos tervejärkisestä kommentista.
Sillä nyt ei ole yhtään mitään merkitystä kuinka sanavalmis P. Snell oli tai on, tai kuka puhui kenetkin pussiin. Kyllähän se alkoholimäärä, näin meidän kesken juteltuna, myyntiä varten mitä suurimmalla todennäköisyydellä oli.
Se on taas sitten aivan eri juttu pitäsikö suuria viinamääriä yksityishenkilönä saada tuoda maahan. Luulenpa kuitenkin aika monelle riittävän kotimaan markkinoilta saatavat viinakset.
Kysymys onkin siitä voiko viranomainen (tulli) tuomita ilman oikeudenkäyntiä meistä kenet tahansa trokariksi
a) ulkonäön
b) varallisuuden
c) viinamäärän (laissa "rajoittamaton")
e) epäilyn
f) muu mikä ___________________
- perusteella rikolliseksi, salakuljettajaksi ja trokariksi? Tä? Missään muualla ei. Suomessa kyllä.
Ekan suuren lastin jälkeen epäilyt trokauksesta tulli voisi siirtää poliisille, poliisi tarkastaisi tilanteen, tutkisi mihin viinat on kadonneet, jos on. Ja seuraava kuorma otettaisiin takavarikkoon kun olisi näyttöä että ekat viinat on myyty.
Eli ekaa lastia ei voisi ottaa haltuun, eikä voikkaan, niin se tulee päättymään, tulli maksaa palkan Snellille ja paljon muita kuluja ja palauttaa viinat.
... näinhän tämä varmaan tuleekin toimimaan. Elikkä jos tuon suuren lastin viinaa Suomeen, ilmoittaa tulli paikkakuntani fallesmannille, joka delegoi asian eteenpäin ja suorittaa salapoliisin työtä ja käy säännöllisin välein tarkastamassa viinavarastoni. Yksi probleema on nyt kyllä; en voi ikuna sanoa tuovani omaan käyttöön, kun en juopottele ollenkaan.
(-;syntymähumala nääs;-)
Täytyypä jättää trokausmatkat toisille!
... unohdin yhden asian, jos pääsee tullin ohi kuin koira veräjästä, polliisipoijille ilmoittaa ylimääräisestä viinasta ystävät ja kylänmiehet. Eihän se nyt passaa viinaa viinanhimoisille luovuttaa, ei korvauksetta, eikä korvauksella.
Autoveroasioissa valtio ainakin häviää vähitellen asia kerrallaan vaikka vetkuttelee kuinka. Asiasta tuulilasin sivuilla.
Samoin käy lopuksi viinaveroissakin.
Kunnolliset tullimiehet saavat provisiopalkkaa käräytyksistä. Tämä on faktaa, jota ne eivät tietenkään myönnä, mutta se selittää virkainnon!