Juuri nyt on saatuu teattereihin uusi, hyvät arvostelut saanut kotimainen elokuva sodassa rujoutuneesta miehestä ("Koirankynnen leikkaaja"). Myös "Mies ilman menneisyyttä" kuvasi epäonnen kolhimaa miestä. "Pahat pojat" perustui erään sosiaalisesti syrjäytyneen veljessarjan koheltamisiin ja kolhuihin. Rauli "Badding" Somerjoki, lahjakas, mutta ongelmainen ja säälittäväkin muusikko inspiroi erään elokuvan synnyn. Uuno Turhapuro, ilmiömäisen kekseliään ja yritteliään sovinismin ilotulitus, oli puolestaan epäkelpo opportunisti.
Ja niin edelleen.
Naiset - varsinkaan henkisesti, sosiaalisesti ja/tai fyysisesti rujot naiset eivät näytä kiinnostavan elokuvien tekijöitä ja rahoittajia pääosaksi asti. Tässä taannoin tehtiin tosin kokoillan elokuva naissiivoojasta.
Ja elokuva on sentään moderni taiteenlaji esim. kaunokirjallisuuteen verrattuna, jossa muhkeita naiskuvauksia on vaikka kuinka.
Ja niin edelleen.
Naiset - varsinkaan henkisesti, sosiaalisesti ja/tai fyysisesti rujot naiset eivät näytä kiinnostavan elokuvien tekijöitä ja rahoittajia pääosaksi asti. Tässä taannoin tehtiin tosin kokoillan elokuva naissiivoojasta.
Ja elokuva on sentään moderni taiteenlaji esim. kaunokirjallisuuteen verrattuna, jossa muhkeita naiskuvauksia on vaikka kuinka.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Niin ~ miksi ei kukaan tee. Jos miehet eivät tee elokuvia rujoista naisista, niin eikö naiset voisi itse tehdä elokuvia e. rujoista naisista? Naiset saisivat e. sitä kautta elokuvista itselleen hyviä samistumisen malleja vai mitä? Siitähän elokuvissa käymisestä on usein kyse?
Samaistumisen mallejako elokuvista enimmäkseen haetaan? Eiköhän tuo ole liian helppo selitys. Jos joku nainen menee ihan vasiten ja oman lippunsa maksaen katsomaan esim. "Rukajärven tietä", niin meneekö hän sinne samaistuakseen siihen ainoaan "naispääosaan", joka elokuvassa vilahtaa?
Suomessa ihmiset, miehet varsinkin, ovat voimakkaasti itsetuhoajien puolella, jos tuho johtuu viinasta. Jopa naiset voivat päästä osalliseksi tästä sympatiasta (Laila Kinnunen). Muutoin kurjuussympatiat ovat olleet Putkinotko-linjalla. Joitain yritelmiä, kriitikoiden ylistämiäkin, on tehty (mm. Kaivo, muistaakseni), mutta tuskin ne ovat olleet yleisömenestyksiä. Itsekään en välitä katsella, naisia tallotaan yleisesti ottaen muutenkin livenä niin, että oikeustaju on koetuksella. En viitsi mennä itsekään katselemaan varta vasten masentavia kertomuksia.
Markkinat toimivat, se kai siinä.
Miksi monisärmäinen, heikon (jos ehkä lahjakkaan ja persoonallisenkin) naisen elokuvallinen tarina herättäisi ahdistusta? Siis sellaisesta ahdistuksesta pitää päästä, siinä on vielä taistelemista!
Uusi askel feminismin voittokulussa on oppia katsomaan ahdistumatta vääriä valintoja tehnyttä, joiltakin osin heikkoa, huono-onnista naista, joka saattaa kuitenkin olla lahjakas, persoonana kiinnostava, intohimoinenkin.
En nykyiselläni pysty siihen, että jaksaisin rypeä fiktiokurjuudessa. Todellisuus riittää. Kirjoja lukiessa kärsin alusta asti kohtalokkaita vääriä valintoja tekevistä ihmisistä (yleensä jostain syystä naisia), sama juttu elokuvissa. Kiukuttaa, miksi MIKSI? Kun itse tekisin toisin. Elämässä näistä kuulee, joskaan ei välttämättä näe, joten reaalimaailma on jo kovin harmillista. Muutenkin on niin paljon typerää ja raivostuttavaa, ihan vain ohimennen mainitsen Suomen lama-ajan talouspolitiikan, jonka olisi hoitanut aivan toisella tavalla. Ja pelastanut Suomen, näin on. Ette usko tietenkään.
Frida Kahlo oli kiintoisa leffana, näin sen ensimmäisen version, en tätä toista, F:n kohtalo jotenkin ahdistaa. Ja kärsimykset, intohimo, "hulluus". Olen käynyt hänen kodissaankin, se lisäsi lievää ahdistusta. Eivät nämä tällaiset ole tavanomaisia naiskohtaloita, eivät muuten, kuin että aina mies on hallitsevampi hahmo, tässä tapauksessa ehkä perustellusti, vaikea sanoa, makuasioita. Minun vuoden 1965 tietosanakirjassani (mainioita tavallan nämä vanhat) on pari riviä Diegosta ja Fridasta ei mitään.
...tullut elämäkertaelokuva Frida Kahlosta? (joka nyt ei ollut ns. "kaunein" elämä läheskään joka kantilta?)
...tai Kalle Päätalon jutuissa Riitu-hahmo oli aika "eukkomainen" emäntä...
...eikä nyt Uuno Turhapuron rouva ollut mitenkään "epärujo" (nalkutus on aika rujoa toimintaa).
Mutta ehkäpä rujo mieskohtalo on yleensäkin tyypillisempi - "aidompi" - kuin rujo naiskohtalo kansan mielissä?
Nyt vain perustamaan "naisten" elokuvafirmaa, ja tekemään "naisia kiinnostavia" rujoja naiskohtaloelokuvia. Luulisi, että elokuvasäätiö antaisi asialle tukeaan (toisin kuin esim. Speden uuno-elokuville aikoinaan... jotka, kuten kaikkien kannattaa muistaa, hän teki ihan omalla riskillään, valtaosan, EIKÄ esim. yhteiskunnan tuella).
Eivätkö hemmetti vieköön mainitunlaiset naiskohtaloista kertovat elokuvat olisi yleisinhimillisiä ja siinä mielessä vastakkaistakin sukupuolta kiinnostavia?
...naiskohtaloista, itseäni ei esim. kiinnostanut mennä katsomaan Frida Kahlo -elokuvaa, kun olin lukenut sen kuvauksen. Varmaan jotain taiteesta kiinnostunutta miestä olisi kiinnostanut.
Uskoisin, että naiskohtalot kiinnostavat keskimäärin enemmän naisia - koska naiset pystynevät "samaistumaan" paremmin ko. henkilöiden ajatusmaailmaan. ... siksi tulin ilmaisseeksi asian tuolla tavoin.
Itse luen parhaillaan kirjaa (ei uskonnollista) erään naisen elämästä, joka oli ollut lapsesta asti eräässä uskonlahkossa (jos sillä on merkitystä, niin Jehovan Todistajissa), ja kertoo prosessia irrottautua aiheesta - kyseessä hyvin voimakas äiti-tytär riippuvuusdraama. Ja on kiinnostava... Isäsuhde on myös kuviossa mukana, mutta enemmän "sivuosassa" ko. kirjassa.
Kaikki aspektit siinä kiinnostavat - etenkin kiintoisaa on ko. tarinassa äidin voimakas vaikutusvalta tyttäreensä, uskonnollisen painostuksen näytellessä tärkeää roolia. (Kirjan nimi: Da gråter englene - jos jotain kiinnostaa).
Olisin myös hyvin kiinnostunut näkemään ko. jutun elokuvana.
Nytpä tuli mieleen rujo naiskohtaloelokuva, josta olin itsekin kiinnostunut - sen nimi oli "Nancy", ja kertoi tositarinan tuon tytön heilastelusta Sex Pistolsin Sid Viciousin kanssa, .. huumeista, psyykkisistä ongelmista, ja joka päättyi sitten ko. tytön kuolemaan nuorena.
...eli onhan näitä, kun aletaan kaivamaan. Onko muuten Janis Joplinista tehty elokuvaa?
...että itse asiassa voisin ajatella elokuvateollisuuden (Hollywoodin etenkin) olevan noin "rahan ehdoilla" toimivan (miehisen?) teollisuusalan... nythän ilmeisesti ovat todenneet, että keskimäärin kahden tyyppisistä elokuvista tulee hittejä, joka tuottaa taalaa kustantajalle
1.) action/seikkailuelokuvista -> teini-ikäisille pojille ja miehille
2) romanttiset draamat ja -komediat -> tytöille/naisille (ja pojille, jotka haluavat heidän kanssaan elokuvatreffeille)
...sitten on näitä laaja-alaisesti eri kohderyhmiä tavoittavia, kuten fantasia, ja vaikkapa Harry Potter / Star Wars jne... jossa on löydetty elementtejä...
Aloin pohtia, että rujot mieskohtalot useimmiten kiinnostanevat kohderyhmää pojat/miehet, kun "rujous on machoa". En tiedä sitten, onko yleensä "rujo naiskohtalo" kiinnostava, ellei se ole jotenkin omaelämäkerrallinen liittyen julkisuuden henkilöön tosielämässä?
Toisaalta KAurismäellähän on tämä naishahmo... joka ei ole menestyvä jne. ja hän on osannut kuvata "tavallisten ihmisten, ei niin kauniiden" elämää kauniilla tavalla - sekä miesten että naisten... Joten onhan sitä kyllä.
Mutta ehkäpä harvemmin nämä ihmiskohtaloelokuvat noussevat kassamagneeteiksi.
Minkä elokuvan muuten sinä olet käynyt katsomassa viimeksi?
Me kävimme katsomassa tsekkiläisen nalle- nukkeanimaatioelokuvan, jonka pieninkin sai katsoa... meinasin nukahtaa, kun oli niin rauhallista musiikkia siinä.
En nyt muista, minkä elokuvan olen viimeksi käynyt teatterissa katsomassa. Useammin pitäisi käydä, että muistaisi! Hei, nyt muistan! Minulle tarjottiin elokuva "Down vith Love" (ei ollut oma valinta); miten sattuikin, että siinä surkeasti yritetään tökkiä feminismiä...
onko sellaisia olemassakaan, kaikkihan ne on paremmassa asemassa tässä yhteiskunnassa kun miehet.
Nykyaikana tuntuu olevan muotia tehdä "reality" elokuvia ja tv-sarjoja joten mitä ei tosielämässä tapahdu, siitä ei myöskään rueta keksimällä keksimään elokuvaa.
Useimmat elokuvat jotka kertovat epäonnistuneista miehistä, kertovat taiteilijoista, joiden ura edesauttoi heidän ajautumistaan "katuojaan".
Tiedän aika monta miestaiteilija, jotka antautuivat taiteelleen laittaen itsensä täysillä peliin tyyliin - vaikka henki lähtis. Itse asiassa suurimmalle osalle ns. legendoista on käynyt juuri näin. Kysymys on totaalisesta intohimosta ja antautumisesta tekemälleen työlle.
Toisaalta tämän tyyppinen käytös on miehille sangen tyypillistä, oli kysessä sitten taiteilija tai kadun tallaaja.
Naiset harvemmin ajautuvat työnsä mukana tai sen ajamana epätoivoon. Joko he ovat viisaampia tai heillä ei ole vastaavaa pakkomielteistä intohimoa tekemäänsä työhön. Pakkomielteisen intohimon voisi myös kääntää esim. absoluuttiseksi sitoutumiseksi.
Tänään oli Helsingin Sanomissa artikkeli kasvatustieteen tohtorista, joka tutkimuksessaan on ottanut esille opettajien ja opettajiksi opiskelevien suhtautumisen koulutyttöihin ja -poikiin. Hänen mukaansa poikia pidetään kiinnostavampina kuin tyttöjä, ja he saavat enemmän huomiota. Tutkija ei yhdy väitteeseen, että pojat olisivat koulussa surkuteltavassa asemassa. Aineenopettajiksi valmistuvia tutkiessaan hän on todennut, että tyttöjä pidetään persoonattomina ja tylsinä, harmaana massana. "Eivät vain opettajiksi aikovat miehet vaan myös naiset ovat valmiimpia antamaan huomionsa pojille, ymmärtämään ja tukemaan heitä."
Ei ihme, että myös taiteessa ja kulttuurissa "varman päälle" pelaajat antavat tilaa miesten kuvaamiselle!
"Tutkija ei yhdy väitteeseen, että pojat olisivat koulussa surkuteltavassa asemassa. Aineenopettajiksi valmistuvia tutkiessaan hän on todennut, että tyttöjä pidetään persoonattomina ja tylsinä, harmaana massana. "Eivät vain opettajiksi aikovat miehet vaan myös naiset ovat valmiimpia antamaan huomionsa pojille, ymmärtämään ja tukemaan heitä." "
Taidettiin hypätä asiasta toiseen mutta ei se mitään. Mietin tuota kirjoitustasi lukiessani, että jospa se syy, etteivät pojat oikein tahdo menestyä perusopinnoissaan, onkin siinä, että heidän rötväilyään ymmärretään liikaa. Ennen vanhaan kun kuri oli kova, kaikki olivat samaa massaa ja opiskeluun piti paneutua tosissaan tai tuli kurinpalautusta.
"Ei ihme, että myös taiteessa ja kulttuurissa "varman päälle" pelaajat antavat tilaa miesten kuvaamiselle!"
Voi olla niinkin. Kun kuitenkin alkuperäisen aiheen mukaisesti puhutaan elokuvien tekemisestä, on nykyisin tapana painottaa sitä, että elokuvan tulisi menestyä omillaan. Syy saattaa olla markkinavoimissa.
Ja taas mennään hieman sivuraiteille, mutta ei kai se mitään kun kerran kehutaan.
Epilaattori (tv2) on mielestäni positiivinen yllätys. Se ei välttämättä ole mitenkään erityisen taidokkaasti tehty tai korkeakulttuurinen tuotos, mutta se siinä on hyvää, että naiset ovat lähteneet veistelemään huumoria ennakkoluulottomasti omalla kustannuksellaan. Huumoria tehdään naisiin kohdistuvista stereotypioista ja naamaa väännellään oikein kunnolla. Luonnollisesti tämän tyyppinen viihde puree määrätynlaiseen katsojakuntaan, mutta uskoisin kuitenkin katsojakunnassa olevan tasapuolisesti sekä miehiä että naisia. Vai onko tämä naisten miehille tekemää viihdettä?
Epilaattoria en ole vielä kertaakaan katsonut, suunnitelmissa kyllä on. Oikeastaan, kun sitä nyt suosittelet, koetan etsiä sen viikon tv-tarjonnasta.
---
Sivuraiteille menin ihan senkin takia, että keskustelunaloitukseni oli jo alunperin "tynkä". Ajattelin pohtia enemmänkin naiskuvien kiinnostavuutta, mutta sitten keksin kaksimerkityksisen otsikon "rujo nainen elokuvissa", ja jätin enemmät pohtimiset. Aamulla huomaamani Hesarin artikkeli sopinee siis kokonaisuuteen.
Epilaattorin viimeinen 6. osa meni sunnuntai-iltana, jäi minultakin näkemättä nelosen leffan takia. Varmaan tulee uusintoja, sarja oli sen verran mainio, yllätyin myönteisesti.
Näin sitä käy, kun tulee tarpeeksi kyyniseksi tv-ohjelmien suhteen.
No, onneksi on sentään raikkaan humoristinen Suomi24:n "feminismi"-palsta! Kuvittelepa, millaisen menestyksen tästä saisi, jos tästä tehtäisiin visuaalinen esitys!
Veli puolikuusta vois repästä suoraan muutaman hahmon :D (hymiö, kiusallakin).
lukiessani kyseisen artikkelin.
Kun olin muutamia vuosia sitten tilapäisesti lukiossa vs. opettajana, jäi toisenlainen kuva: tytöillä oli mielipiteitä, eivätkä he olleet värittömiä.
Mutta sitten juttelin artikkelista naispuolisen lukionopettajaystäväni kanssa. Hän väitti (jos oikein ymmärsin), että tytöt ovat muuttuneet: nykyään on taas esillä niin naisellinen niin naisellinen (=kanamainen; Aabr. tulkinta) ja kaikkea muuta kuin feministinen tyttötyyppi, joka ei omia mielipiteitään suin surminkaan esitä, saati että sanoisi jotain mielenkiintoista ja rohkeata. Pojat sen sijaan sanovat. Joten pojat todella saattavat olla nykyään jossain määrin mielenekiintoisempia opettajan kannalta. - Otos ei tietenkään ole kattava ja arvio on subjektiivinen, mutta silti...
tällä hetkellä on kammottava. Samaan aikaan kun tietyt markkinakoneistot jauhavat julkisuuteen roskaa uudesta "yleisöystävällisestä kotimaisesta elokuvasta", tosiasia on, että vähistä rahoista kilpailevat yhä verisemmin vain samat harvat tekijäklikit, joilla ei ole mitään uutta saati sitten kunnianhimoista suunnitelmissaan. Ei yritystä eikä edes halua poiketa niistä jo urautuneista tavoista, joilla itsekukin alle kymmenestä tekijäryhmästämme on tottunut omaa elokuvaideaansa kerta toisensa jälkeen uudelleenlämmittämään.
Aki Kaurismäki on poikkeus - häntä ei edes kannata laskea suomalaisen elokuvan piiriin. Hänen menestyksensä perustuu siihen että hän on lähtenyt maasta ja onnistunut karistamaan tämän henkisen ilmapiirin sielustaan. Mutta meillä rimat asetetaan kansallisten tuntojen mukaan. Meillä on vain muutaman lajityypin elokuvaa: on pölöselokuva, mäkeläelokuva, louhimies-selinelokuva, koivusaloelokuva, saarelaelokuva, jne. Kun sama vuosittainen rahakiintiö jaetaan nykyiselle kiinteälle klikkiryppäälle, tarkoittaa tämä käytännössä, että näemme näitä tyylitoistoja hamaan tulevaisuuteen. Suomalainen elokuva ei tule tällä menolla koskaan nousemaan tasolle, jossa sitä voisi pitää minään yleisinhimillisenä, tai -maailmallisena, so. elokuvataiteena.
Esim. Tanskassa vallitsi vielä muutamia vuosikymmeniä sitten sama tilanne. Siellä läpimurto tapahtui, kun elokuvalle annettu valtion tuki moninkertaistettiin, ja tämä tehtiin tietoisesti sellaisilla ehdoilla, että tuensaajien piti tehdä toisistaan selvästi poikkeavia elokuvia. Näin taattiin mahdollisuudet laadulliselle kilpailulle, uuden etsinnälle ja uusille tekijöille, joista sitten löytyikin maailmanluokan taitajia.
Suomessa eletään pienen yleisön ehdolla, umpioituneessa tuotantokulttuurissa, ja kaiken ummetuksen peketoijaksi on sitten viime vuosina tullut tuo kaupallisen menestyksen härski tavoitteleminen. Markkinoidaan syöttämälle teini-ikäiselle katsojaryhmälle sitä mitä nämä varmimmin ostavat: seksiä, seksiä, seksiä, seksiä, seksiä, seksiä, seksiä... riittääkö jo? Ei, vielä menee varmasti muutama filmi kaupaksi saman kaavan mukaan. Niin tylsämielistä on nykyinen nuorisomme. Ja ainahan se vieläkin tylsämielisemmäksi saadaan.
Tällä menolla suomalainen elokuvatarjonta on pian niin tökeröä, naiivia, todellisuudentajutonta, epäintellektiä ja raakaa, että pian voimme ruveta tekemään lisäkopioita turhapuroista ja suomi-filmin 40- 50-luvun superlapsellisista lässytekeleistä, ja katso! Kohta nekin vaikuttavat nykytuotteisiin verrattuina taiteelta!
"Neitoperho"; Klea Klemola psykoottisena.
"Liian paksu perhoseksi"; komedia kookkaan naisen ja hintelän miehen rakkaudesta.
Nämä pari muistui äkkipäittäin.
Viiltävän yksityiskohtaisen tarkkaan ja syvälle luotaavaan elokuva-analyyssiini pääsi pujahtamaan nimivirhe: Leea Klemola.
Sama piä kesät talvet.
Entäs Lars von Trierin rujot ja kohtalokkaat naiskohtalot. Rakkaudella tehtyjä elokuvia, joissa ohjaaja pyrkii omalla runollisella tavallaan ymmärtämään naisen monimutkaista ja uskomatontakin tapaa selviytyä elämässään. Täysin fiktiivisiä von Trierin luomuksia, mutta kauniita ja kiinnostavia elokuvia ovat, tosin eivät ehkä ole aivan helposti aukeavia. Mieleen jääneet ovat Breaking the waves, Dancer in the dark ja Dogville.
Niin, jonkinlainen "lohtu" on, että kansainvälinen elokuvatarjonta tarjoaa jo volyymia ja särmää naiskuvauksessa, toisin kuin suomalainen elokuva.
Peppi Pitkätossukin on ruotsalainen!
Eipäs panetella. Ukonhurun mainitsemissa leffoissahan on ollut jokseenkin rujot pääosan esittäjät. Ei nörttipojistakaan elokuvia tehdä, koska ne eivät myy.
Hertan avaus osoitti mielestäni siis lähinnä huonoa nykyelokuvan tuntemusta. On aika selvää, että rujo nainen ei päähenkilönä kerää elokuvalle suurimpia yleisömassoja, joten isoja produktioita on vähän vaikea toteuttaakaan. Nuo ukonhurun mainitsemat pätkät olivat kuitenkin kohtuullisen suosittuja, ainakin kriitikoiden parissa.
Sosiaalisesti tai fyysisesti rujoja naishahmoja taitaa tosielämästä löytyä elokuvien esikuviksi aika tuhottoman vähän. Kylmä totuus Hertta: Useimmat naiset ovat nättejä ja kunnollisia, ainakin verrattuna vaikkapa Moskuun tai fiktiiviseen Raidiin. Olisi omituista, jos rujot naiset olisivat elokuvan keskeinen teema, kun he ovat yhteiskunnassa marginaalia. Tehtiinhän siitä kahdeksankymppisestä tanssijattaresta (en muista nimeä) kuitenkin elokuva, siinäpä vasta henkisesti rujo hahmo. Yleisömenestys oli aika lailla odotettu.
Prostituoidut lienevät kuitenkin tyypillisin rujojen naisten ryhmä, jota voisi kuvata. Ruotsalais-venäläinen produktio Lilja 4-ever täyttää kai myös Hertan kriteerit, tavallaan? Pedro Aldomovarin Kaikki Äidistäni oli mielestäni aika ronski kuvaus prostituoiduista myöskin. Ei olleet mitään Julia Robertseja siinä ne naiset. Samoin "Puhu hänelle", siinähän naispääosan esittäjä, vaikkakin oli tavattoman kaunis, oli koomassa. Ja espanjalainen elokuva yleensäkin on vähän inhorealistisempaa, ja sieltä löytyy vähemmän steriilejä naishahmoja, vaikka melkein kaikki ovatkin prostituoituja, ja vaikkeivat olisikaan, heitä silti kutsutaan vain yleisnimellä "puta".
Ehkä tässä yhteydessä pitäisi mainita myös Meet the Feebles, jossa ahmimissyömishäiriöstä kärsivä paksu laulajatar lopussa sekoaa totaalisesti.
Tavallaan Boys don't cry voisi myös kuulua tähän sarjaan? Ainakin siinä mielessä, että päähenkilö ei ole mikään pimu. Viimeiseksi kuitenkin nyt yksi leffa, jossa esitetään todella karu naiskohtalo. Unelmien sielunmessu. Siinähän naispääosan esittäjä päätyy lopussa narkkarina jonkinlaiseksi seksiorjaksi. Sitäkin rujompi oli sen vanhan naisen kohtalo. Hänhän jää koukkuun spiidiin yrittäessään laihduttaa.
Eli mikä oli todistettava? Rujoja naiskohtaloita kuvataan elokuvassa varmasti ihan suhteellisen paljon. Rikos-, toiminta- ja romantiikkahömppä toki peittää tällaiset asiat aika tehokkaasti alleen. Mutta miksi pulimummoja ei elokuvissa juuri näy? Koska niitä ei juuri ole. Prosituoituja on paljon, ja heitä myös kuvataan, joten Hertan on syytä tyytyä tähän asiaan.
Nyt kun kerran pääsin vauhtiin, pitää sanoa vielä sekin, että onhan Braindead:ssa myös hieman rujo naishahmo, päähenkilön dominoiva äiti.
Nyt taitaa riittää.
"Hertan on syytä tyytyä"...
jne.
Ja vaieta seurakunnassa.
Sinunkin mainitsemasi esimerkit painottuivat ulkomaiseen tarjontaan.
---
"Rujo nainen ei päähenkilönä kerää elokuvalle suurimpia yleisömassoja." Mutta keräävätkö suurimpia yleisömassoja kaikki nekään elokuvat, joissa jopa lähes kaikki roolit ovat miesosia?
---
Luulisi pulimummoja kuitenkin olevan enemmän kuin oopperalaulajakastraatteja; hänenkinlaisestaan tehtiin takavuosina elokuva, joka lienee "menestynyt" kohtuullisesti. Joka tapauksessa pulimummoja on enemmän kuin kaikenmaailman starwars-hahmoja.
Herran kiitos, on meilläkin sentään Niskavuori-elokuvat! Ja Justiina Puupää!
Olen edelleen sitä mieltä, että vääristelet asian tilaa. Kuka on kaikkien aikojen tunnetuin naishahmo suomalaisessa elokuvassa? Justiina. Vastaavalla karismalla varustettua naisnäyttelijää ei kyllä sittemmin ole nähty.
Äläkä vedä tähän nyt taas tuota seurakuntajuttua. Jos sanon, että sinun on syytä tyytyä johonkin, tarkoitan tietysti sitä, että olen mielestäni perustellut riittävän kattavasti sinun olevan väärässä. Ei kai siinä ole mitään epäselvää, että tietyt kansanryhmät jäävät automaattisesti pimentoon, koska ne eivät yksinkertaisesti kiinnosta yleisöä. Ja näissä on myös miehiä. Ja jos et suostu kuulemaan, voit tietysti alkaa tuottaa elokuvakäsikirjoituksia.
Muistelisin muuten nähneeni aidon pulimummon viimeksi vuonna 1990 Helsingissä. Hän antoi minulle "jäderahan". Ei täällä periferiassa sellaisia mummoja ole.
"Mutta keräävätkö suurimpia yleisömassoja kaikki nekään elokuvat, joissa jopa lähes kaikki roolit ovat miesosia?"
Mihin elokuvaan viittaat? Katsopa Suomen kaikkien aikojen suosituimmat elokuvat:
http://www.sea.fi/lahikuvassa/katsotuimmat_kotimaiset.html
Ainoat kohtuullisen tuoreet elokuvat tuolla listalla ovat Pahat pojat, Uunoleffat, Talvisota ja Tuntematon sotilas. Voisiko miehisempiä elokuvia olla? Mainstream-elokuva myy itseään väkivallalla ja naisten kiinteillä pakaroilla, ja muuten leffoja tehdäänkin lähinnä apurahoilla. Eivät kaikki miehiset elokuvat tietysti suurta suosiota kerää. Mutta minusta kun tuntuu, että sinä et taida hirveästi niitä pienemmän budjetin elokuvia edes katsoa? Kävitkö muuten katsomassa Emmauksen tiellä? Tuohan oli Pölösen suuri häpeäpilkku, mutta siinä oli kuitenkin jokunen rohkeampi naishahmo. Entä Umur? Siinäkin Minna Turusen hahmo on tietysti pirun hyvän näköinen, mutta kuitenkin henkisesti epävakaa ja kuolettavasti sairas.
Suosituimmuuslistalta löytyy muuten sellainenkin mielenkiintoinen tapaus kuin Maa on syntinen laulu. Ei se Martta siinä mikään varsinainen perusbimbo ole. Tosin leffa on jo pimeältä 70-luvulta.
Ja kuten jo totesin, ei nörttipojistakaan elokuvia Suomessa tehdä, vaikka materiaalia olisi, ainakin enemmän kuin pulimummoelokuviin. On tällä elokuva-alalla muitakin aukkoja kuin rujot naiset. Kieroutumaa on, mutta se johtunee lähinnä kaupallisuuden vaatimuksista.
" Herran kiitos, on meilläkin sentään Niskavuori-elokuvat! Ja Justiina Puupää!"
Ja luojan kiitos niitä ei tarvitse katsoa. (Ehditkin jo mainitsemaan Justiinan, ihmettelinkin miten et ottanut sitä esille.)
Ookkonää Oulusta?
No voi piru. Mikäs kysymys tämä nyt taas oli? Asuinpaikkani pitäisi olla merkityksetön. Olen sen kyllä täällä aiemmin tunnustanut, joten en voi valehdellakaan.
Kiusallista silti. En onneksi tunne ketään Ullaa. Jos sinulla on jotain sanottavaa, tai olet naapurin Ulla-Urmas, voisit tunnustaa sen osoitteessa:
[email protected]
En kuitenkaan halua tietoisesti profiloitua tällä palstalla, vaikka välillä vähän lipsuukin. Joten ei julkisia paljastuksia tänne. OK? Kiitos.
Olin juuri eilen katsomassa Dogvillen. Tunnetilojen vuoristorataa. Alkoi pitkäveteisestä tylsyydestä, mitä hittoa tämä on, sitten kihelmöivän sähköinen intensiivinen mukaansatempaava ahdistus (mielenkiintoista?), olin jo varma koko sunnuntain pilalle menosta kun onnistui olemaan sellainen painajaismainen pahan mielen leffa, mutta lopuksi vapauttava riemullinen ilotulitus, hyvän voitto pahasta - hups, enpäs möläytä, joku ehkä haluaa mennä katsomaan. Suosittelen.
en ole lainkaan varma, haluaisinko mennä katsomaan elokuvaa pulimummoista. Eipä sen puoleen, eivät muutkaan mainitsemasi filmit kiinnosta. Pahat pojat, oli miten kuolattavan näköiset näyttelijät tahansa, en periaatteestakaan mene katsomaan rainaa, jossa muokataan tavallisista ympäristöään terrorisoineista nuorisokriminaaleista sankareita. Badding ei sano mitään mutten usko sen olevan kiinnostavaa, ja turhapurohan on filmattu oksennus.
Jos on feminismiä saada feminiininen turhapuro kankaalle, sanoudun kiivaasti irti liikkeestä!
Ymmärsitkö, mitä tarkoitin?
Kaupalliset vaatimukset?
Kysymyksessä on nimenomaan elokuvataide.
Suomalaisesta elokuvasta, jossa todellisuudentaju pettää jo käsikirjoitusvaiheessa, ja jossa eletään vielä sitä teatteridramatiikan aikaa jolloin yksi roolihahmo on hyvä ja toinen pahis, on hirvittävä matka siihen mistä elokuvataide vasta alkaa.
Eikä täällä ole toivoakaan että sellaiset uudet nuoret tekijät joilla on kunnianhimoa ja rimat asetettu vähän vesirajaa ylemmäs, saisivat mahdollisuuksia toteuttaa ja kehittää itseään.
Alkuperäinen kysymyksenasettelukin vähän heijastaa tätä kansallista keskenkasvuisuutta. Suomalaisille on ollut tyypillistä, että he ovat tarvinneet raakoja efektejä, väkivaltaa, kiroamista ja rökeltämistä, ja nuoremman polven parissa seksiä ja räjähdyksiä, jotta jokin vaikuttaisi "realistiselta". Se on sitä että ollaan karkeata metsäläiskansaa, todellisuudentajutonta ja epäintellektiä, eikä edes haluta muuksi muuttua.
En ymmärrä mitä tämä epämääräinen kommentti haluaa sanoa. Valuu tuo solmukin sormistani ohi.
Tietty osa elokuvista tehdään kaupallisilla ehdoilla, ja tietty osa pitkälti yhteiskunnan tuella. Kassamagneettielokuvan vääntäminen aiheena "ruman" naisen elämä ei ole ihan helppo tehtävä. Surkimusiehelle on helpompi nauraakin kuin vastaavalle naiselle, joten komediankin vääntäminen lipputulojen varaan on melkoisen vaikeaa.
Onks toi oikeesti sun sähköposti?
Onko tuo sähköpostini? On. Yritin kerran, vuosia sitten, väestötilastojen avulla todistaa, että Suomessa olisi edullista alentaa syntyvyyttä. Tämän surkean yrityksen päätteeksi joku väitti tietävänsä, kuka olen. Joten avasin tämän tilastorumban lopuksi sähköpostiosoitteen, jonka tarjoilen aina kun joku arvelee tuntevansa minut, tai edes vihjaa siihen suuntaan. Sitä tapahtuu kiusallisen usein. Kukaan ei tosin ole ikinä kirjoittanut, joten alan tulla vainoharhaiseksi. Joskus epäilen entistä kämppistäni.
ihan varma, saattoi olla että meni ihan metsään. Kiinnitin huomion pariin lausahdukseen, pulimummoihin ja turhapuroon, mietin, millaisen elokuvan niistä saisi aikaan ja haluaisiko kukaan nähdä sellaista.
Näin ihan kelvon komedian, Opaali on timantti, kertoi kaatopaikalla asustelevasta mummelista, joka päätti osallistua politiikkaan. Ei kuullosta järin houkuttelevalta, mutta kun satuin mukaan oli näytelmä vaivan arvoinen.
Siinähän se solmu olikin.
Vaikkakin tällainen huutava vääryys oikeudenmukaisuudessa ja tasa-arvossa on tapahtunut, että elokuvantekijöiden salaliitto on tasa-arvon esteenä tehden elokuvia juuri miehistä eivätkä suinkaan siitä mikä heitä kiinnostaa niin ajattelin kuitenkin heittää vaatimattoman mielipiteeni.
Voi olla kuitenkin, että perinteiset arvot ja odotukset miehistä luo kuitenkin mielekkäämpää katsottavaa kuin vastaavat elokuvat naisista. Perinteinen miehisyys olettaa miehen olevan selviytyjä tai enemmän omien polkujen kulkia. Ruma ja syrjääntynyt mies on myös enemmän arkipäivää kuin vastaava nainen. Toisaalta nainen edelleen esittää elokuvassa sitä kauniimpaa ja eroottisempaa. Eihän sovi populismiin, että tällainen kuva rikottaisiin.
Lisäkseen tarinat menneistä sankareista ovat aina miehiä koskettavia muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.
"Uuno Turhapuro, ilmiömäisen kekseliään ja yritteliään sovinismin ilotulitus, oli puolestaan epäkelpo opportunisti."
Niin, tuo natjake joka on sovinismin edelläkävijä eikä suinkaan mikään karrikoitu parodia tyyppi. Niin.. Niitä mörköjä on joka puolella kun vain tarpeeksi jaksaa silmiään sirittää...
Huoh..