Helppiä!

Tarvisin apua ja vahvistusta väittämääni, mitä olen tuolla muualla väittänyt. Minua ei uskota sitten millään. Kysymys on kiinteytymisestä ja laihtumisesta. He väittävät, että kiinteytyminen ja laihtuminen on mahdollista paikallisesti. Esim. että läski lähtee sieltä ensin missä sitä on eniten yms. ja kun tekee jalkalihasliikkeitä kiinteytyy/laihtuu jalka.

Minä väitän, ettei kiinteytymistä ole olemassakaan, vaan laihduttaessa rasva lähtee vartalosta TASAISESTI ja lihaksia voi kasvattaa vaikka sitten salilla. Kaksi erillistä asiaa.

Olenko väittämässäni ihan väärässä? Olisko aiheesta jotain linkkejä olemassa? Olisin kiitollinen, jos sellaisen vielä saisin. Kiitos ja kumarrus.
171364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kyllähän laihduttaessa läskiä lähtee sieltä eniten missä sitä eniten on. Tämä on tietenkin ihan itsestään selvä juttu.

Muuten olet kyllä oikeassa. Paikallisesti ei voi rasvaa polttaa.

Äänestä

Rasva ei lähde tasaisesti joka puolelta kehoa, MUTTA siihen mistä sitä eniten lähtee ei tietenkään pysty vaikuttamaan.

Asiasta ei varmaankaan ole mitään lääketieteellistä tutkimusta koska mitään teoriaa siihen miksi rasva lähtisi sen lihaksen päältä jota harjoittaa ei oikein keksitä...

Rasvahapot vapautuvat vereen ja liikkuvat veren mukana, josta lihakset sitten tarpeen mukaan ottavat niitä energiaksi.

http://www.keho.net/keho?&m=magazine&id=452?=read&cat=6

Äänestä

Oikeassa siinä, että "kiinteyttämistä" ei ole olemassakaan. Siihen, mistä rasva lähtee ei voi vaikuttaa liikunnalla.

Väärässä siinä, että rasva lähtisi tasaisesti. Rasva kerääntyy sukupuolesta ja yksilöstä riippuen eri nopeudella eri paikkoihin. Laihduttaessa se myös yleensä lähtee periaatteella: minne rasva ensimmäisenä tulee, sieltä se myös viimeisenä lähtee. Itselläni (miehenä) nuo ongelma alueet ovat kainalon ja lantioluun välissä.

Äänestä

Kaipa mun nyt sitten täytyy mennä hattu kädessä korjaamaan toi mun väitteeni. Olin kuitenkin edes osittain oikeassa, jee. Hitto, kun ottaa koville olla väärässä...

Äänestä
  • Rasva palaa pois dietillä tasaisesti koko kropasta, piste.
    Tottakai ne viimeiset rasvat lähtevät pois niistä paikoista missä sitä on enemmän, kuten vatsasta.

    Äänestä

  • jpp kirjoitti:

    Rasva palaa pois dietillä tasaisesti koko kropasta, piste.
    Tottakai ne viimeiset rasvat lähtevät pois niistä paikoista missä sitä on enemmän, kuten vatsasta.

    Eli, olinko nyt sittenkin oikeassa? Apuva, nyt en enää tiedä mikä on oikea vastaus.

    Äänestä

  • Misukka kirjoitti:

    Kun kalorit menevät pakkasen puolelle ja laihtuminen alkaa....
    Rasva alkaa tasaisesti palamaan joka puolelta kroppaa....
    Kun ihminen lihoaa niin sen ihmisen koko kroppa lihoaa....
    Tietenkin tämä ylimääräinen läski alkaa enemmän korostua tietyissä paikoissa...
    Ei ole ihmistä joka syömällä lihottaisi pelkät kantapäät.....
    Ei ole ihmistä joka laihduttamalla laihduttaisi pelkät kädet....

    Tässä ihmisillä menee monesti yli ja syntyy väärikäsityksiä kun joku kertoo tarinan että oli jossain paikassa liikaa läskiä ja alkoi treenaamaan ongelma kohtaa....ja sitten sattui vielä omituisempi juttu...jaloissa oli läskiä ja aloin treenaa jalkoja...läski lähti jaloista...

    Käsissä oli liika läskiä,joten heiluttelin käsiä ja taas sattui outo juttu...läski lähti taas...

    Näiden tarinoiden jälkeen legenda on lähes valmis....

    Vaikka molemmissa edellä mainituissa jutuissa laihtumista todellisuudessa oli tapahtunut koko kropassa ja kun koko kropan rasvaprosentti alkoi
    laskemaan niin nämä paikat missä ylimääräinen rasva korostetusti näkyi....alkoi näyttämään huomattavasti paremmalta....

    Eli edelleenkään ei ole ihmistä joka olisi rintapuolelta rasvaprosentiltaan ja muilta arvoiltaan huippuluokkaa mutta selkä puolelta sama kaveri rasvaprosentiltaan ja muilta arvoilta ala-arvoinen....

    Eli kun rasva kertyy kroppaan ja sitä alkaa olla liikaa niin se alkaa näkymään....joissakin paikoissa se näkyy hiukan paremmin ja joissakin hiukan huonommin...(riippuu geneettisistä perintötekijöisä)...periaatteessa koko kroppa lihoaa vaikka se läski enemmän vyötärön seudulla vaikuttaisikin....tai missä kenelläkin....

    Kun laihdutaan niin koko kroppa laihtuu huom.ei pelkät kyynärpäät tai varpaat vaan koko kroppa ja laihtumisen seuraukset voivat näkyä hiukan paremmin toisessa paikassa...vaikka itse-asiassa koko kroppa olisi laihtunut...

    Ja ei muuta kuin syömään....

    Äänestä

  • jimmy kirjoitti:

    Tämä selvitti paljon.

    Kiitos! Tulikin monta vastausta ja jokainen poikkesi toisistaan, ainakin hieman. Yritän nyt pienessä päässäni selvittää mihin uskon.

    "Eli edelleenkään ei ole ihmistä joka olisi rintapuolelta rasvaprosentiltaan ja muilta arvoiltaan huippuluokkaa mutta selkä puolelta sama kaveri rasvaprosentiltaan ja muilta arvoilta ala-arvoinen..."

    Kyllä edelleenkin vain on, yksilöllisiä eroja on tosi paljon. Olen henk.koht. ollut mittaamassa rasvoja kaverilta, jolla etupuolella on sixpackki ja erottuvat rintalihakset, mutta selkäpuolella (hieman vyötärön tasan yläpuolella) kunnon kerros rasvaa. Eli jos se oli selkä notkolla, niin sillä oli todellakin reippaat rasvamakkarat selässä. Kaikillehan sinne jonkinlaiset juomut tulee, mutta monella pyöreämmällä kaverilla oli paljon pienemmät poimut.

    Vastaavasti joillakin naisilla on todella vähärasvainen kroppa muuten (peffa mukaan lukien), ei selässä, ei käsissä, mutta tajuttoman isot rinnat (ja joillakin iso maha, tosin ei kaikilla; jotkut onnelliset todella omistavat hoikan vartalon ja luonnostaan isot rinnat).

    Dietatessa rasvaa poistuu tasaisesti. Jos onnistut hävittämään 50 % rasvamäärästäsi (Rasvaprosentti tippuu esim. 24 => 12), niin mistä rasvaa on lähtenyt eniten?

    No juuri sieltä missä sitä on ollut. Eli jos rasva on esimerkiksi naisella rinnoissa, niin eka tunne dietatessa on, että rinnat häviää. Samaten rintaliivien sopivuus paljastaa sen, heti kun tyhjää tilaa alkaa ilmetä kuppien sisään. Samalla lähtee kuitenkin samassa suhteessa myös muualta.

    Ota mittanauha käteen ja totea. Lantio alkaa kaveta, reidet, olkavarret ja kaikki muukin myös. Siellä missä rasvaa on vähiten, on sen häviämistä vaikein huomata. Mittanauha kuitenkin kertoo faktaa.

    Äänestä

  • Enigma kirjoitti:

    Ai että on mukavaa olla oikeassa (syvään huokaus). En siis korjaakaan väittämääni. :D

    Ei lukeminen oikein onnistunut tai sitten sen ymmärtämisessä oli jotain vaikeaa?

    Se on hyvä että keskustelua riittää ja se kehittää meitä kaikkia....jos niitä osaa hyödyntää.

    Ihmiset on erilaisia-kirjoitus???Väität ja kirjoitat todella outoja asioita.

    Siis mielestäsi on ihmisiä olemassa jotka ovat
    etupuolelta kireässä kunnossa ja selkäpuolelta heikossa kunnossa?tai niin kuin asian ilmaisit.
    Siis hä???

    On eri asia mitä silmä näyttää ja mitä todellisuus on.Eikö?Jos kaverilla on läskiä selässä tai niin kuin kuvailit niin tämä kaveri ei missään olosuhteissa ole kireässä kunnossa rintapuolelta olisi näky kuinka huumaava tahansa.

    Jos henkilö haluaa virallisen&tarkan tiedon rasvaprosentistaan niin sitä ei mitata enää perinteisillä "pihdeillä".Mikä on edelleenkin kelpokapistus.Ja toivon ettet ole antanut kenellekään rasvaprosentin mittaustulosta.

    Se mikä tulos saadaan niin se kertoo totuuden.
    Jos rasvaprosentti on alle kymppi niin henkilö on aika kireässä kunnossa.Näkyvä rasva vähissä.
    Jos rasvaprosentti on 40 niin henkilö on "ei niin hyvässä kunnossa".Näkyvää rasvaa "paljon".

    Eli sitä väittämää ihmistä ei edelleenkään ole olemassa.Jos ihmisellä on näkyvää rasvaa selässä niin tämä kaveri ei voi olla sen paremmassa kunnossa rintapuoleltakaan vaikka se rintapuoli tosiaan näyttäisi miltä.

    Ei se tietenkään kumoa sitä etteikö ihmisellä voisi samaan aikaan olla iso hauis ja iso maha....tai iso hauis ja pieni maha.... tai miten päin tahansa ja miten vaan tahansa....

    Näilläkin ihmisillä rasvaprosentti kertoo sen totuuden että missä kunnossa kukakin on.

    Ihminenkin on paljon viisaampi jos lukee ja ajattelee ja kaikkein tärkein että ymmärtää mitä lukee....eli toivoisin että lukisit kirjoitukseni uudestaan ja tällä kertaa miettisit lukemaasi.

    "Se on hyvä että keskustelua riittää ja se kehittää meitä kaikkia....jos niitä osaa hyödyntää." Hyvin sanottu!

    Minä en tajuu enään mitään, mutta tulipahan kysyttyä ;).

    Äänestä

  • Misukka kirjoitti:

    "Se on hyvä että keskustelua riittää ja se kehittää meitä kaikkia....jos niitä osaa hyödyntää." Hyvin sanottu!

    Minä en tajuu enään mitään, mutta tulipahan kysyttyä ;).

    Se on aivan yleistä.Niin minullakin.Ohi meno...se on onneksi vain ohimenevää.Toivottavasti.Yritetään vain parhaamme.

    Ja ei muuta kuin nukkumaan....

    Äänestä

  • jimmy kirjoitti:

    Se on aivan yleistä.Niin minullakin.Ohi meno...se on onneksi vain ohimenevää.Toivottavasti.Yritetään vain parhaamme.

    Ja ei muuta kuin nukkumaan....

    Ohimenevää se vain on... Kauniita unia!

    Eiku syömään, röyh!

    Äänestä

  • jimmy kirjoitti:

    Ei lukeminen oikein onnistunut tai sitten sen ymmärtämisessä oli jotain vaikeaa?

    Se on hyvä että keskustelua riittää ja se kehittää meitä kaikkia....jos niitä osaa hyödyntää.

    Ihmiset on erilaisia-kirjoitus???Väität ja kirjoitat todella outoja asioita.

    Siis mielestäsi on ihmisiä olemassa jotka ovat
    etupuolelta kireässä kunnossa ja selkäpuolelta heikossa kunnossa?tai niin kuin asian ilmaisit.
    Siis hä???

    On eri asia mitä silmä näyttää ja mitä todellisuus on.Eikö?Jos kaverilla on läskiä selässä tai niin kuin kuvailit niin tämä kaveri ei missään olosuhteissa ole kireässä kunnossa rintapuolelta olisi näky kuinka huumaava tahansa.

    Jos henkilö haluaa virallisen&tarkan tiedon rasvaprosentistaan niin sitä ei mitata enää perinteisillä "pihdeillä".Mikä on edelleenkin kelpokapistus.Ja toivon ettet ole antanut kenellekään rasvaprosentin mittaustulosta.

    Se mikä tulos saadaan niin se kertoo totuuden.
    Jos rasvaprosentti on alle kymppi niin henkilö on aika kireässä kunnossa.Näkyvä rasva vähissä.
    Jos rasvaprosentti on 40 niin henkilö on "ei niin hyvässä kunnossa".Näkyvää rasvaa "paljon".

    Eli sitä väittämää ihmistä ei edelleenkään ole olemassa.Jos ihmisellä on näkyvää rasvaa selässä niin tämä kaveri ei voi olla sen paremmassa kunnossa rintapuoleltakaan vaikka se rintapuoli tosiaan näyttäisi miltä.

    Ei se tietenkään kumoa sitä etteikö ihmisellä voisi samaan aikaan olla iso hauis ja iso maha....tai iso hauis ja pieni maha.... tai miten päin tahansa ja miten vaan tahansa....

    Näilläkin ihmisillä rasvaprosentti kertoo sen totuuden että missä kunnossa kukakin on.

    Ihminenkin on paljon viisaampi jos lukee ja ajattelee ja kaikkein tärkein että ymmärtää mitä lukee....eli toivoisin että lukisit kirjoitukseni uudestaan ja tällä kertaa miettisit lukemaasi.

    Ja ei muuta kuin syömään....

    Pihdeillä mitattuna eron huomaa selviten. Esim. yksi mittauspaikka on kyljestä, joten tästä vähän esimerkkiä:

    Yhdellä vesselillä tuli kyljestä arvo 17, samoin sama arvo tuli pitkin mahaa, mittasi mistä tahansa. Eli rasvaa oli tasaisesti ympäri kehoa.

    Toisella kaverilla taas mittauspaikasta arvoksi tuli 12 kyljestä, mutta mitä lähemmäs "keskustaa" mentiin, sitä isommaksi luku kasvoi, navan tasalla (vähän navan alapuolelta luku oli jotain 25 paikkeilla). Eli tällä hemmolla rasvan painopiste oli juuri vatsan seutuvilla.

    Mitä keskittyneempää rasva on, sitä enemmän silmät leviää, kun mittaa rasvat pihtien jälkeen sähköllä.

    Tasaisesti rasvaa omaavilla sähköinen tulos on usein jotakuinkin samaa luokkaa kuin pihdeillä mitattuna (neljän kohdan mittaus). Vastaavasti sähköinen tulos antaa korkeamman tuloksen pääsääntöisesti omenavatsaisille, koska pihtimittaus ei ole osunut rasvakertymiin.

    Tuossa on ainakin eräs syy, miksi sähkömittaus heittää pihtimittauksesta. Itse luottaisin enemmän sähkömittaukseen, en mihinkään Lidlin halpamalleihin, vaan laadukkaisiin sähkömittareihin.

    LAINAUS:
    "On eri asia mitä silmä näyttää ja mitä todellisuus on.Eikö?Jos kaverilla on läskiä selässä tai niin kuin kuvailit niin tämä kaveri ei missään olosuhteissa ole kireässä kunnossa rintapuolelta olisi näky kuinka huumaava tahansa."

    "Eli sitä väittämää ihmistä ei edelleenkään ole olemassa.Jos ihmisellä on näkyvää rasvaa selässä niin tämä kaveri ei voi olla sen paremmassa kunnossa rintapuoleltakaan vaikka se rintapuoli tosiaan näyttäisi miltä. "

    Ja mitä tulee tähän aiemmin kertomaani esimerkkitapaukseen selän rasvoista... Kaikki paikkalla olijat ihmettelivät ja taivastelivat kyseistä asiaa: Kyseinen kaveri oli niissä olosuhteissa kireässä kunnossa rintapuolelta, siellä ei todellakaan ollut rasvaa. Kaveri itsekin naureskeli, että kattokaa ny.

    Älä Misukka välitä, moni suomalainen kuuluu kategoriaan en usko, ellen näe. Varsinkin me miehet. Osa meistä kuitenkin lukee, opiskelee, seuraa, testaa, näkee ja kokee asioita ja ottaa opikseen==> Tajuaa, että hitto ihmiset todellakin on erilaisia.

    Se vaan kestää vuosia, koska ensin kuvittelee, että kaikki mikä toimii itsellä näin, niin toimii kaikilla muillakin just niin.

    LAINAUS:
    "Jos henkilö haluaa virallisen&tarkan tiedon rasvaprosentistaan niin sitä ei mitata enää perinteisillä "pihdeillä".Mikä on edelleenkin kelpokapistus.Ja toivon ettet ole antanut kenellekään rasvaprosentin mittaustulosta."

    Kyllä mitataan myös pihdeillä (esim. Vierumäki), mutta totta on, että pihdit heittää kuten tuossa tuli sitä jo puituakin. Hehheh, en minä ole antanut tulosta kellekkään, olin mukana mittaamassa, en mittaaja.

    Toivottavasti ei tullut pahoja kirjoitusvirheitä, tuli kirjoitettua vähän kiiressä, sillä nyt täytyy rientää viikonlopun viettoon.

    Kiitoksia antoisasta keskustelusta ja erinomaista viikonloppua!

    Kenelle kirjoitat?Kenen kanssa väittelet?Tekstistä päätellen väittelet itsesi kanssa että oletko oikeassa vai väärässä.

    Kuka on väittänyt sinulle etteikö ihmiset olisi erilaisia?

    Kirjoitat että ihmiset ovat edelleen erilaisia.Ovat varmasti ja sinäkin olet sen huomannut.(yllätys).Ja edelleen olet sitä mieltä että ihminen voi olla huippukunnossa rintapuolelta vaikka läskiä löytyy selästä.Mitä tähän voi enää lisätä kun et ilmiselvästi ymmärrä lukemaasi tekstiä.Yritän viimeisen kerran...

    Eli aloitatko taas sieltä että yrität lukea kirjoitukseni uudestaan....
    (jäikö päähän mitään?)

    Otetaan vielä kerran....kun rasva kertyy kroppaan ja sitä alkaa olla liikaa niin se alkaa näkymään....joissakin paikoissa huonommin ja joissakin paremmin(riippuu geneettisistä perintötekijöistä)...periaatteessa koko kroppa lihoaa vaikka se läski enemmän vyötärön seudulla vaikuttaisikin...tai missä kenelläkin...

    Luit sen nyt uudestaan...jäikö vieläkään mitään päähän...(uskoisin että ei)

    Yritetään taas esimerkin avulla....

    Jos kaverilla on selässä näkyvää läskiä ja tämä kaveri alkaa laihduttamaan...niin rasvaprosentti alkaa laskemaan....ja silloin tapahtuu myös väistämättä se tosi asia että tämän kaverin rintapuolikin tiukkenee-kiristyy....

    Nämä rasvaprosentti-mittaus-tarinat niistä sen verran että kirjoitin jos henkilö haluaa HUOM. TARKAN&VIRALLISEN tuloksen niin niitä ei mitata pihdeillä.Huomasitko tarkan&virallisen.(et varmaankaan).Niitä ei mitata vieläkään pihdeillä eikä "sähköllä"..(ne antavat väärän tuloksen)...vaan menetelmillä mistä et kirjoituksistasi päätellen ole koskaan kuullutkaan.Koska muuten et näin väittäisi.(kohdallasi kaikki mahdollisuudet on otettava huomioon).Jos mittausmenetelmät kiinnostaa joitakin niin käykää sivuilla www.fitness.fi
    ja sieltä muistaakseni osio laskurit tai jotain....ja sieltä rasvaprosentti....
    Löytyy myös aiheesta lisätietoa....

    Lopetan tästä aiheesta kirjoittelun tähän kiitos "seurasta" ja kuulemiin....

    Ja ei muuta kuin......

    väärin!....ei syömään vaan...

    ..venyttelemään....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Misukka kirjoitti:

Tarvisin apua ja vahvistusta väittämääni, mitä olen tuolla muualla väittänyt. Minua ei uskota sitten millään. Kysymys on kiinteytymisestä ja laihtumisesta. He väittävät, että kiinteytyminen ja laihtuminen on mahdollista paikallisesti. Esim. että läski lähtee sieltä ensin missä sitä on eniten yms. ja kun tekee jalkalihasliikkeitä kiinteytyy/laihtuu jalka.

Minä väitän, ettei kiinteytymistä ole olemassakaan, vaan laihduttaessa rasva lähtee vartalosta TASAISESTI ja lihaksia voi kasvattaa vaikka sitten salilla. Kaksi erillistä asiaa.

Olenko väittämässäni ihan väärässä? Olisko aiheesta jotain linkkejä olemassa? Olisin kiitollinen, jos sellaisen vielä saisin. Kiitos ja kumarrus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu