Mites on, femakko-yleisöni, täysverisen feministin pärjääminen poikalasten äitinä?
Pesunkestävä naisasianainen passaamassa vaikkapa kahta poikaa, joista toinen on murros- ja toinen uhmaikäinen? Luulisi siinä olevan ideologia lujilla: tiedostava nainen palvelemassa vaativia kaksilahkeisia, joiden toivomuslistassa ei loppua näy!
Pesunkestävä naisasianainen passaamassa vaikkapa kahta poikaa, joista toinen on murros- ja toinen uhmaikäinen? Luulisi siinä olevan ideologia lujilla: tiedostava nainen palvelemassa vaativia kaksilahkeisia, joiden toivomuslistassa ei loppua näy!
Vastaukset 13
Vanhimmat
"Palvelemassa"?
Hölmö! Oletko ihan tosissasi vai oliko tämä provo?
Minulla on kaksi poikaa,ja eroni aikoihin toinen oli nimenomaan uhma- ja toinen murrosikäinen. Hyvin pärjättiin. Hyvin pärjätään edelleen. Miksi äitiys olisi feministillä jotenkin erilaista kuin muilla naisilla? Miksi poikien kasvattaminen olisi vaikeampaa kuin tyttöjen? Lapseni ovat parasta mitä minulle on ikinä tapahtunut. Äitiys ei ole ongelma vaan ilonaiheeni numero yksi. Eikä yh-äitiys ole raskasta.
" ideologia lujilla: tiedostava nainen palvelemassa vaativia kaksilahkeisia, joiden toivomuslistassa ei loppua näy! "
Millä lailla pienen pojan rakkauden, huolenpidon, kasvatuksen ja turvallisuuden tarpeitten tyydyttäminen koettelisi feminististä ajattelutapaani? En näe siinä mitään ristiriitaa, että kannattaa sukupuolten tasa-arvoa ja pitää mahdollisimman hyvää huolta pikku pojastaan.
Se,joka ei tajua, että lapsella on sellaisia tarpeita, joista ei voi tinkiä ja joiden täyttämisen tulee olla ensimmäisellä sijalla, ennen aikuisen tarpeita, on ihmisenä sen verran kypsymätön, ettei hänen pidä lapsia hankkiakaan. Oli sitten mies tai nainen ja oli feministi tai ei.
Feminismi ei vaikuta tähän asiaan sitä eikä tätä, vaan äidin oma kypsyys,kärsivällisyys, sitoumisen aste ( jonka tulee olla huippuluokkaa,kun lapsia hankkii) ja mielenkiinto.
( Ihmetyttää että tällaisia itsestäänselvyyksiä tarvitsee edes sanoa! )
Mielenkiintoista, että avioliitossa elävien perheenäitien taakkaa pidetään usein kohtuuttoman raskaana, mutta yh-äidillä kaikki sujuukin mainiosti...
Hyvin loogista mielestäni. Yksi lapsi, se vaikein, vähemmän... (jee, bensaa liekkeihin!)
Niin. Hassua kyllä, asiasta on tehty ihan asiallisia selvityksiäkin, ja havaittu, että onnellisimmillaan miehet ovat parisuhteessa ja naiset naimattomina. Toinen hauska tutkimus oli se, jossa havaittiin yksinelävien keski-ikäisten miesten kaipaavan elämäänsä naista, kun vastaavia naisia vaivasi lähinnä lapsettomuus.
Ei ihmekään että vonkaaminen on kirotun vaikeaa. Oletteko te jäärät pilanneet meidän miesten maineen? Mitä?
palvellut jälkikasvuani eikä tulisi mieleenikään niin tehdä.
Feministiäiti kasvattaa vanhempiaan kunnioittavia selviytyjiä.
Tällä kertaa suostun selittämään puheitani, jotka yleensä ymmärretään kerralla.
Miksi verbi 'palvella' sai teidät näkemään punaista? Miksi 'passata'-verbiin ei puututtu, vaikka kysymys on samasta asiasta? Siis ruokkimisesta, pyykkäämisestä, kuljettamisesta jne. En todellakaan aikonut verrata lastenhoitoa esimerkiksi jumalanpalvelukseen, jos tämä nyt täytyy tosiaan erikseen ilmoittaa.
Outi lasketteli sujuvat äitiysliturgiat ja osoitti että kasvatusläksyt on luettu, toivottavasti myös ymmärretty.
Sanelma kieltäytyy palvelemasta? Kieltäytyykö hän myös ottamasta palvelua vastaan? Perhe jossa jokainen huolehtii vain itsestään, kuulostaa lähinnä kommuunilta, mutta onhan silläkin elämänmuodolla kannattajansa.
Ja kysymykseen, oliko avaukseni provo, vastaan: oli. Lienette huomanneet, että niinhän miehen feministipalstalle kirjoittama teksti yleensä on.
Jonain päivänä poika tuo kotiinsa miniän - ainakin nähtäväksi, jos ei asumaan. Siinä otetaan miehestä mittaa, ja anopista myös. Huokaisten nuorikko ryhtyy muokkaamaan siippaansa, sitä tietyissä asioissa kiusallisesti äitiään muistuttavaa miestä, mieleisekseen.
Esimerkiksi pesukoneen lataaminen on normaalia kotiaskaretta - pyykkien kerääminen toisten jäljiltä passaamista. Tyttäreni ei millään meinannut oppia, että pyykki on tuotava pyykkikoriin oiottuna nurinpäin käännettynä. (ei merkitystä onko tytär vai poika) Varsinkin sukkahousut olivat tuhannen mykkyrässä. Oppi aika nopeasti, kun heitin ne koneeseen ja kuivumaan samaisessa mykkyrässä ja annoin tytön itse selvitellä halutessaan käyttöön.
Uteliaisuuskysymys; miksi murrosikäistä pitäisi kuljettaa? Eikö heillä ole jalkoja?
Kun feministiäidin tasapainoiseksi, tasa-arvoiseksi, itseään ja toisia kunnioittavaksi, oikeudenmukaiseksi aikuiseksi kasvattamasta pojasta on eräänä päivänä sukeutunut Ihan Oikea Mies, onkin hänestä samalla tullut naisasiaa ajavan äitinsä yhteiskunnallinen, aatteellinen, maailmankatsomuksellinen, ja ennen kaikkea sukupuolensa vuoksi periaatteellinen vastustaja!
Siinä sitä taas on - femakolla kestämistä.
Thomasin täydennysosa 2 oli muuten ihan hauska juttu,mutta yksi vika siinä oli: se ei pidä paikkaansa.
Vanhempi poikani on nyt 20-vuotias ja hän on todella Ihan Oikea Mies,siinä Thomas osui oikeaan.
Muussa hän ei osunutkaan.
Minun poikani maailmankatsomus ei kovin paljon poikkea minun vastaavastani. Hänestä ei ole tullut minun yhteiskunnallinen,aatteellinen eikä maailmankatsomuksellinen vastustajani.
Erojakin ajattelussamme toki on,ja saa kaikin mokomin olla: hänhän on aikuinen ihminen ja muodostaa mielipiteensä itse. Jos hän olisi samaa mieltä kanssani aivan kaikesta,olisin huolissani: sehän viittaisi siihen ettei hän olekaan kypsynyt eikä aikuistunut eikä muodosta käsityksiään itse vaan roikkuu liikaa äidissä. Olen halunnutkin rohkaista häntä ajattelemaan itse eikä kopioimaan muiden mielipiteitä sellaisenaan.
Olennaisin ero ajattelussamme on, että hän on vakaumuksellinen ateisti ja minulla on taipumusta uskonnollisuuteen.
Mutta suhtautuminen naiskysymykseen on meillä hyvin samanlainen. Hänen tyttöystävänsä on muuten feministi. Onnelliselta parilta nuo vaikuttavat.
Pojallani on muuten varsin vahva miehinen itsetunto, mikä puolestaan johtuu ehkä siitä, että minun naisellinen itsetuntoni on niin vahva ettei minulla ole ollut tarvetta määritellä eikä väheksyä hänen miehenä olemistaan, takertua häneen, elää hänen kauttaan eikä syyllistää häntä itsenäistymisestä.
Vahvalla äidillä on varaa päästää lapsi pois pesästä, kun sen aika tulee.
Vahvalla naisella on varaa arvostaa miestä ja miehuutta. Toki se heijastuu myös äidin ja pojan väliseen suhteeseen ja vaikuttaa pojan omaan sukupuoli-identiteettiin sekä siihen, miten hän kokee naiset.
Ja päinvastoin: mitä epävarmempi mies on miehisyydestään, sitä vihamielisemmin hän suhtautuu naisiin. Tosimies ( esim. minun poikani,josta olen erittäin ylpeä! )arvostaa naista.
Murrosikäinen nelikymppinen mies vihaa naisia, koska murkkuna hän näkee jokaisessa naisessa sen murkkupojan äidin joka on täysi paska ja syyllinen kaikkeen pahaan mitä maa päällään kantaa. Murrosikäinen ärsyyntyy äiskään kerran tunnissa, se on siinä vaiheessa normaalia. Mutta ei ole normaalia, jos se vaihe jää päälle loppuiäksi ja laajenee koskemaan kaikkia naisia.
Äidin esiliinan helmoissa roikkuvilla, oman miehisyytensä kanssa hukassa olevilla, epävarmoilla reppanamammanpojilla on hyvin usein ns. perinteinen nainen äitinä, ei suinkaan feministi. Siis negatiivisessa mielessä perinteinen nainen, sellainen joka takertuu lapsiinsa, varsinkin poikiinsa ja on mustasukkainen näiden tyttöystäville, äiti joka elää vain lapsilleen ja pitää heitä itsensä jatkeina eikä erillisinä ihmisinä.
Juuri noin äidit puhuvat pojistaan, joten siinä mielessä ei jutussasi ollut mitään uutta. Fiksuja ja filmaattisiahan ne omat lapset ovat aina olleet.
Oli jotain, josta ET sanonut sanaakaan. Poikasi isästä. No, ehkä sinulla ei ole mitään sanottavaa hänestä, josta lapsesi toinen 50-prosenttinen on peräisin. Katsotko ehkä yksinhuoltajuudellasi "pelastaneesi" poikasi?
Erosin pojan isästä kun poika oli nelivuotias. Vanhemman pojan isä on - päinvastoin kuin nuoremman pojan isä - ihan fiksu ja mukava ihminen. Asuu samassa kaupungissa. Isä ja poika ovat aina tavanneet paljon toisiaan ja olleet erittäin hyvissä väleissä. Voi olla että nyttemmin poikani tapaa isäänsä enemmän kuin minua koska asuu lähempänä tätä( muutti omaan opiskelija-asuntoon elokuussa ). En tiedä, oletan vain. En nimittäin soittele päivittäin pojalleni ja tenttaa missä hän on, mitä tekee, kenen kanssa, käyttääkö pakkasella kaulaliinnaa, onko muistanut syödä jne.
En koe "pelastaneeni" poikaa yksinhuoltajuudellani - ei hänessä mitään "pelastamista" ole ollutkaan - mutta epäilemättä ero koitui pojan parhaaksi. Pojan isä on muuten samaa mieltä tästä asiasta.
Itse asiassa poika sai itselleen isän vasta eron jälkeen: avioliiton aikana isää ei paljon kotona näkynyt, isällä oli aina tärkeämpääkin tekemistä kuin oman lapsensa kanssa oleminen. Mutta eron jälkeen hän halusi alusta asti kuulua tiiviisti poikansa elämään.
Toisaalta tiedän,että sanon mitä hyvänsä, Thomas on joka tapauksessa vakuuttunut siitä että olen feminismini vuoksi keskimääräistä huonompi äiti ja että lapsillani on paha olla kanssani. Tämä systeemi menee vähän oudosti: syytetyn pitää todistaa syyttömyytensä ( eli feministin pitää todistaa ETTEI ole hirviöäiti ),vaikka länsimaisen oikeustajun mukaanhan homman pitäisi mennä niinpäin,että syyttäjä todistaa syytetyn syylliseksi. Joten kun seuraavaksi taas kirjoitat tyyliin " älä yritä,kyllä minä tiedän paremmin ", niin enää en jaksa jankuttaa tätä " olen ihan hyvä äiti,olen ihan hyvä äiti,olen ihan hyvä äiti".
Pidä Thomas siis kaikin mokomin stereotyyppiset käsityksesi feministeistä. Sinähän olet jo aikapäivää sitten "päättänyt" millaisia me olemme.