ruotsalainen vertailu

Mielenkiintoinen vertailu, 7 katumaasturia, eri hintaluokista. Mielenkiintoista on se, että hienoilla nelivetotekniikoilla varustetut autot eivät loistaneet etenemiskyvyssä. BMW X3:n pitäisi olla teoriassa oikeasti nelivetoinen, samoin VW Touaregin. Kuitenkin nämä elektroniikkahässäkät, jotka käyttävät luistonestoa jarruttelemaan sutivia pyöriä, jäivät testimäen puoleenväliin jumiin. Näin kävi, vaikka Touaregissa on alennusvaihteisto ja tasauspyörästön lukko. Volvo XC90 ja Subaru Outback menivät mäen ylös aivan nikottelematta. Hyundai Santa Fe jäi useasti kiinni, mutta pääsi lopulta ylös, vaikka kytkin hajosi! Freelander jäi jo puolivälissä kiinni, mutta onnistui lopulta selvittämään mäen hirvittävän tärinän ja paukkeen säestämänä. Epäilivät että keskiverto-Freelanderkuskilta olisi mäki jäänyt nousematta. Myös Suzuki Ignis jäi kiinni. Oma mielipiteeni lopputuloksesta on, että Subaru Outback edustaa tässä porukassa (ja varmasti yleensäkin) parasta hinta/laatusuhdetta etenemiskyvyssä. Huomioitavaa on myös, että ei pidä vetää yhtäläisyysmerkkejä Legacyyn, koska siinä ei maavara olisi riittänyt.
52111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hauska oli myös vertaus testiautojen hintaan liittyen. Eli moninkertaisesti öky-SUVeja halvempi (ilmeisesti myös yksinkertaisin neliveto) Ignis pääsi täsmällään yhtä pitkälle mäkeä kuin X3 ja Tuareq.

Äänestä

mistä löytyy tuo vertailu, linkki kiitos

Äänestä

Jep, kävin koeajamassa Freelander löpö-version automaatilla, myyjä sanoi että kun meno alkaa pahasti hyytyä, niin pitää painaa talla pohjaan. Onhan se nyt aika surkeata että siinä missä pari muuta menee sutimatta, niin pieni Land Rover menee akselit ja alusta paukkuen. Ja tätä mainostetaan Range Roverin 'pikkuveljenä'.

Äänestä

Tämän vertailun tekijöiden ammattitaitoa voi jokainen arvioida kun miettii miten on mahdollista että auto (Santa Fe ja Freelander) muka ensin juuttuu ylämäessä kiinni ja sitten pääsee omin voimin jatkamaan matkaa.
On tuo senverran fysiikan lakien vastaista touhua että ainoa paikka missä juuttumisen syy voi tässä tapauksessa olla on kuljettajan penkillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jyrki kirjoitti:

Mielenkiintoinen vertailu, 7 katumaasturia, eri hintaluokista. Mielenkiintoista on se, että hienoilla nelivetotekniikoilla varustetut autot eivät loistaneet etenemiskyvyssä. BMW X3:n pitäisi olla teoriassa oikeasti nelivetoinen, samoin VW Touaregin. Kuitenkin nämä elektroniikkahässäkät, jotka käyttävät luistonestoa jarruttelemaan sutivia pyöriä, jäivät testimäen puoleenväliin jumiin. Näin kävi, vaikka Touaregissa on alennusvaihteisto ja tasauspyörästön lukko. Volvo XC90 ja Subaru Outback menivät mäen ylös aivan nikottelematta. Hyundai Santa Fe jäi useasti kiinni, mutta pääsi lopulta ylös, vaikka kytkin hajosi! Freelander jäi jo puolivälissä kiinni, mutta onnistui lopulta selvittämään mäen hirvittävän tärinän ja paukkeen säestämänä. Epäilivät että keskiverto-Freelanderkuskilta olisi mäki jäänyt nousematta. Myös Suzuki Ignis jäi kiinni. Oma mielipiteeni lopputuloksesta on, että Subaru Outback edustaa tässä porukassa (ja varmasti yleensäkin) parasta hinta/laatusuhdetta etenemiskyvyssä. Huomioitavaa on myös, että ei pidä vetää yhtäläisyysmerkkejä Legacyyn, koska siinä ei maavara olisi riittänyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu