kansa vähemmästäkin, kulukorvaukset juoksee ja palkkiot kasvaa.
Kokomusministerit rehtailevat kavereillee työryhmiä
Tuloksia ei synny, hermostuu
8509
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voitko ihan omin sanoin kertoa, mihin erityisiin työryhmiin viittaat, ketkä ministerit ja keille kavereille. Ja mitkä kulukorvaukset ja palkkiot. Noi heitot ilman pienintäkään asiantynkää ovat tosi ärsyttäviä.
eivätkä aseta edes määräaikoja. ajatuksena kaverille kans.
Miten sitten mielestäsi voitaisiin valmistella sellaiset lainsäädäntöasiat, jotka kuuluvat useamman ministeriön toimialaan? Aika harva hanke on mahdollista hoitaa yhden tai kahden virkamiehen voimin. Työryhmä on normaali tapa edetä valmistelussa. Olet rassukka sen verran pihalla ministeriöiden asioista, että voisit keskittyä oman tasosi mukaisiin kysymyksiin. Voisit vaikka hoitaa virkatyönä pohdinnan, pitäisikö roskapussi viedä maanantaisin vai perjantaisin.
Roskapussien tyhjentäjiksi kelpaisivat
toveri kanervaa ,vaikka syytteessä lahjomasta = rikoksesta?
vaatii lisää
kasvo karvija
meillähän on