Jeesus lupasi kuulijoilleen, että he tulisivat tuntemaan totuuden ja totuus tekisi heidät vapaiksi (Joh.8:32). Mutta näissä kokemuksissa ei suinkaan ole kyse totuudesta vaan tunneaistimuksista! Miten tällainen löysi tiensä kristinuskoon? Historiasta löytyy esimerkkejä siitä miten pakanalliset profeetat saivat sanomia jumaliltaan. Tällaisia oraakkeleita olivat mm. Kuuluisa Delfoin oraakkeli. Yleensä oraakkelit olivat papittaria, jotka toimivat tietyissä temppeleissä tai vaikkapa luolassa. Delfoin oraakkeli oli Apollonin papitar, jonka temppelissä hän esitti sanomia Apollolta, profetian jumalalta. Delfoin oraakkeli hengitti temppelin lattian alaisia kanavia pitkin tullutta huumaavaa kaasua etyleeniä. Etyleeniä on aikoinaan käytetty puudutusaineena ja pieninä annoksina se saa aikaan euforian. Huumatussa tilassa papitar joutui transsiin ja hänen uskottiin joutuvan palvomansa jumalan hengen valtaan. Yleensä oraakkeleiden antamat vastaukset olivat niin epämääräisiä, että jokainen saattoi löytää niissä itselleen parhaiten sopivan merkityksen. Oraakkelien toimintaa kuvaavat seuraavat tunnuspiirteet: - rytmikäs musiikki - huumaavat kaasut - transsi - supina ja mumina (kielilläpuhuminen) - sanomien 100% epätarkkuus Myös monet alkukantaiset heimot kuten Navajo-intiaanit käyttävät samantapaista tekniikkaa yhteyden ottamiseksi henkimaailmaan. Iltaisin Navajo-intiaanit soittavat rumpuja ja tanssivat. Heidän poppamiehensä syö peyote-huumetta ja joutuu rytmikkään musiikin sekä huumeen vaikutuksesta transsiin. Transsissa poppamiehen uskotaan saavan yhteyden kuolleiden henkiin ja saavan heiltä sanomia. Monilla muilla Pohjois- ja Etelä-Amerikan intiaaniheimoilla on aivan samanlainen käytäntö, jonka tunnuspiirteet ovat samat kuin antiikin oraakkeleiden. Myös Afrikassa on käytetty vastaavaa menetelmää yhteyden saamiseksi henkimaailmaan. Kun orjia aikoinaan tuotiin Länsi-Afrikasta USA:n etelävaltioihin niin he toivat mukanaan omat uskomuksensa. Kun heille aikaan opetettiin kristinuskon alkeita Raamatusta, niin he kuulivat myös kielilläpuhumisesta ja he luulivat, että kyseessä oli sama ilmiö, mitä heidän kotiseudullaan Länsi-Afrikassa harjoitettiin. Mutta totuus oli tästä kaukana. Myöhemmin mustien keskuudessa syntyi ns. holy rollers liike, jossa Raamatun kielilläpuhuminen sotkettiin mustien omaan henkien palvontaan. Kveekareiden keskuudessa vastaava ilmiö tunnettiin nimellä vapisijat (shakers). Myöhemmin tämä henki synnytti herätyksen Los Angelesin Azusakadulla, jota johti mustaihoinen pastori William J Seymour. Näin sai alkunsa helluntaiherätys-liike ja heidän keskuudestaan afrikkalainen kielilläpuhuminen levisi ensin metodistien ja sitten baptistien keskuuteen, kunnes se tuli lopulta Adventtikirkkoonkin. Jo 1960-luvulla USA:ssa oli noin 100 adventistipastoria, jotka olivat saaneet tämän afrikkalaisen kielilläpuhumisen lahjan käytyään kansainvälisessä liikemiesten kirkon tilaisuuksissa. 1900-luvulla tämä afrikkalainen kielilläpuhumisilmiö on saavuttanut tuhansia ja tuhansia kristittyjä ja siitä on tullut ekumeenista liikettä lujittava voima. Ja tällainen kielilläpuhumiskokemus tuntuu hyvältä. Siitä ei voi olla epäilystäkään sillä eihän paholainen koskaan tarjoa ihmisille sellaista väärennöstä, joka ei tunnu miltään. Mutta voimmeko asettaa omat tunteemme totuuden mittapuuksi? Ei! Meidän on pitäydyttävä siihen mitä Raamattu opettaa. Pennsylvanian yliopiston tutkijat ottivat aivoista kuvan viideltä naiselta kun he puhuivat kielillä ja huomasivat, että heidän aivojensa etuosa aivojen ajatteleva ja tietoinen osa, jonka kautta ihminen kontrolloi tekemisiään oli suhteellisen passiivinen kuten myös kielitaidon keskukset aivoissa. Tämä osoitti, että väärä kielilläpuhuminen oli peräisin aivojen alemmalta tasolta! Kun ihminen menee transsiin ja alkaa puhua kielillä, hän ei tiedä, mitä hän sanoo! Paavalin ensimmäinen kirje korinttolaisille on ainoa kirje, jossa Paavali puhuu kielilläpuhumisesta. Edes Matteus, Markus, Luukas ja Johannes eivät kerro tästä lahjasta juuri mitään. Ei myöskään Pietari tai Jaakob. Poikkeuksena ovat Apostolien teot sekä Paavali. Monesti annetaan sellainen kuva, että kielilläpuhuminen olisi eräs kaikkein tärkeimmistä armolahjoista vaikka se on vähiten tärkeä. 1 Kor. 12:31: Pyrkikää osallisiksi parhaimmista armolahjoista. 1 Kor.14:1-4: Tavoitelkaa rakkautta ja pyrkikää saamaan hengellisiä lahjoja, mutta varsinkin profetoimisen armolahjaa. Sillä kielillä puhuva ei puhu ihmisille, vaan Jumalalle; ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä. Mutta profetoiva puhuu ihmisille rakennukseksi ja kehotukseksi ja lohdutukseksi. Kielillä puhuva rakentaa itseään, mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa. Eräät uudemmat englantilaiset käännökset kääntävät sen sijaan, että jollakin kielellä puhuva (a tongue) kuten NIV ja RSV. Englantilainen Kuningas Jaakon käännös hän, joka puhuu tuntemattomalla kielellä (an unknown tongue) ja vanha Geneva Bible hän, joka puhuu oudolla kielellä Näissä vanhemmissa käännöksissä tekstin merkitys käy lukijalle hyvin selväksi eli kyse on tuntemattomalla kielellä puhumisesta, jota kuulijat eivät ymmärrä. On täysin eri asia puhua tuntematonta, järjellistä kieltä, kuin toistaa merkityksettömiä äänteitä. Paavali kehotti tavoittelemaan parhaimpia armolahjoja ja varsinkin profetoimisen lahjaa. Tässä Paavali ilmaisee miten profetoimisen lahja rakentaa koko seurakuntaa, kun taas tuntemattomalla kielellä puhuva rakentaa vain itseään, koska häntä ei voida ymmärtää. 1 Kor.14:5-9: Soisin tiedän kaikkien puhuvan kielillä, mutta vielä mieluumin soisin teidän profetoivan; sillä profetoiva on suurempi kun kielillä puhuva, ellei tämä samalla selitä, niin että seurakunta siitä rakentuu. Jos minä nyt, veljet, tulisin luoksenne kielillä puhuen, mitä minä teitä sillä hyödyttäisin, ellen puhuisi teille ilmestyksen tai tiedon tai profetian tai opetuksen sanoja? Niinhän on elottomain soittimienkin laita, huilujen tai kitarain: kuinka tiedetään, mitä huilulla tai kitaralla soitetaan, elleivät ne soi toisistaan erottuvin sävelin? Niinikään, jos pasuuna antaa epäselvän äänen, kuka silloin valmistautuu taisteluun? Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen. Maailmassa on, kuka tietää, kuinka monta eri kieltä, mutta ei ainoatakaan, jonka äänet eivät ole ymmärrettävissä. Mutta jos en tiedä sanojen merkitystä, olen minä puhujalle muukalainen, ja puhuja on minulle muukalainen. Samoin tekin, koska tavoittelette henkilahjoja, niin pyrkikää seurakunnan rakennukseksi saamaan niitä runsaasti. Sentähden rukoilkoon se, joka kielillä puhuu, että hän taitaisi selittää. Sillä jos minä rukoilen kielillä puhuen, niin minun henkeni kyllä rukoilee, mutta ymmärrykseni on hedelmätön. 1 Kor. 14: 10-11 Eräät kutsuvat järjetöntä mongerrusta, supinaa ja muminaa taivaalliseksi rukouskieleksi! He uskovat että on olemassa vielä eräs toinen armolahja kielillä rukoileminen. Nämä muka ovat niitä sanattomia huokauksia, joista Paavali puhuu Roomalaiskirjeessä (Room.8:22). Mutta miten sitä voidaan kutsua KIELEKSI kun se ei kerran välitä mitään JÄRJELLISTÄ ajatusta? Ja jos rukoilet tavalla, jota et voi ymmärtää, niin mistä tiedät vastattiinko rukoukseesi? Kyse ei voi olla rukouksesta, jos rukous ei tapahdu ymmärrettävästi! Jeesus opetti rukoilemisesta näin: Ja kun te rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niin kuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan Matt.6:7 Puhuiko Paavali enkelien kielellä? Tiesikö Paavali kaikki salaisuudet? Oliko hänellä kaikki tieto? Ei, sillä Paavali sanoi vaikka minulla olisi niin kuin seuraavista jakeista luemme. Näitä asioita ei saa ottaa irti omasta asiayhteydestään! Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. Ja vaikka jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi. 1 Kor. 13:1-3 Voidaanko Pyhä Henki tunnistaa armolahjojen vai hengen hedelmien kautta? Mutta, jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla. Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niin kuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa. Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. Sellaista vastaan ei ole laki. Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen. Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme. Gal.5:18-25. Jeesus sanoi, että väärät opettajat voi tunnistaa heidän hedelmistään (Matt.7:16,20). Pyhä Henki annetaan Raamatun mukaan niille, jotka Häntä tottelevat (Apt.5:32). Tämä kaikki on sopusoinnussa Paavalin opetuksen kanssa. Taannoin USA:ssa esiintyi monia TV-evankelistoja, jotka kaikki puhuivat kielillä ja sitten tuli skandaaleja yksi toisensa jälkeen. Mutta kun he aikoinaan kävivät ulkomailla puhujamatkoillaan niin tiedättekö mitä HE OTTIVAT TULKKEJA MUKAANSA! Jos heillä kerran oli oikea kielilläpuhumisen lahja, niin mihin niitä tulkkeja oikein tarvittiin? Puhuiko Jeesus koskaan kielillä? Tuuppasiko Jeesus milloinkaan ihmisiä maahan, kun Hän paransi heidät? Ei koskaan! Nykyään tehdään paljon asioita Jeesuksen nimessä, joita Hän ei ole koskaan opettanut! Ja Jeesus näki sen ennalta. Siksi Hän lausui nämä sanat: Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään. Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra! pääse taivasten valtakuntaan, vaan se joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa? Ja silloin minä lausun heille julki: Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät Matt.7:20-23 Monet vilpittömät etsijät pettyvät näissä kokouksissa, joissa esiintyy sekasortoa, tunnekiihotusta, väärennettyä kielilläpuhumista ja parantamista epäpyhän hengen voimalla. Rumpuja ja sähkökitaroita soitetaan ja kuoro laulaa rytmikkäästi. Pastori asettaa kätensä edessään olevan henkilön otsalle. Tämä henkilö toistaa halleluja, halleluja nopeammin ja nopeammin. Pastori työntää hänen päätään hieman taakse ja sitten alas ja tämä henkilö menettää tasapainonsa ja kaatuu. Mutta tätä kokemusta kutsutaan putkiston avaamiseksi niin että Pyhän Hengen elävä vesi voisi alkaa paremmin virrata. Mutta monet jäävät vaille oikeaa kokemusta ja luulevat että Herra on TORJUNUT HEIDÄT! Mutta sinun ei tarvitse joutua pettymään tai olla hämmentyneenä tämän EPÄRAAMATULLISEN väärennöksen vuoksi. Mitä Jeesus lupasi seuraajilleen? Jännitystäkö? Elämyksiä? Ei. Hän sanoo sinulle tänään: Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Matt.11:28 Miksi Jumala haluaa antaa meille tarpeen tullen oikean kielellä puhumisen lahjan? Siksi, että voisimme kertoa muille Jeesuksesta.
Aitoa vai väärää kielilläpuhumista?
30
652
Vastaukset
- VP.....
2. Sillä kielillä puhuva ei puhu ihmisille, vaan Jumalalle; ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä. Aihe on hengenlahjojen linjauksessa. On puhetta, ei ihmisille, koska ihminen ei sitä ymmärrä, eikös näin mene? Eli on puhetta, puhe tulee äänihuulien kautta ja on kuultavaa ja puheen sisältö salaisuuksia hengessä, sekä puheen kohde Jumala. Kuinka tämä selittyy ajatuksissasi?
Kielilläpuhuminen on yksi armolahjoista, sitä ei kukaan kiellä. Ja samassa luvussa jakeessa 4 mainitaan, että "kielillä puhuva rakentaa itseään". Mutta en ymmärrä tämän armolahjan ylikorostamista, jota karismaattisissa piireissä esiintyy. En hyväksy sitä, että pitää "puhua kielillä" todistukseksi seurakunnalle, että on saanut täyttyä Pyhällä Hengellä. Ja Utulilalle olen pari kertaa kirjoittanut eräästä veljestä, joka kysyi Netmission palstalla helluntaisrk:n pastorilta 2 vuotta sitten, että hänellä on kutsumus ja armolahjat pastorin tai vanhimman virkaan/työhön, mutta hän ei puhu kielillä, eikä voi omassa seurakunnassaan päästä/opiskella niihin tehtäviin. Minusta on väärin, että kirkko estää käyttämästä niitä armolahjoja, joita Pyhä Henki "joka jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo" on hänelle antanut, sillä perusteella, ettei ole saanut kielillä puhumisen armolahjaa. Kyllä minun tuon veljen pitäisi vakavasti harkita karismaattisesta kirkosta eroamista! Tiedän myös ja olen lukenut heidän omia todistuksiaan, että osa jäsenistä keksii, jonkin ulkomaankielisen lauseen ja hokee sitä seurakunnan tilaisuuksissa, ettei häntä luokiteltaisi B-luokan kristityksi. Tosin harva kai vuosikausia jaksaa tuollaista huijausta tehdä, ennemmin tai myöhemmin he jäävät pois seurakunnasta.
Heität lapsen pesuveden mukana. Ammut kaikkea liikehdintä epäaidoksi mikä liikkuu. Sitä oikeaa ja aitoa on aivan varmasti. Kielilläpuhuminen on 1 Kor14:2 Sillä kielillä puhuva ei puhu ihmisille, vaan Jumalalle; ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä. Joten jos et ymmärrä Jumalan hengen ilmentymiä, älä ala niitä vastaan sotimaan. Ano Jumalalta kielilläpuhumisen armolahjaa.
- benedi=SIUNATTU
ilmoitusta kesken sen antamisen! (nuhtelu) "Samoin tekin, jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin kuin tuuleen" 1 Kor. 14: 9 "Maailmassa on, kuka tietää, kuinka monta eri kieltä, mutta ei ainoatakaan jonka äänet eivät ole ymmärrettävissä" jae 10 Jos taas puhut taivaallista kieltä, jota et ymmärrä, niin puhu sitten, mutta " mene kammioosi ja sulje ovi,ja puhu siellä" (raamattu Emme tahdo että puhut meidän kuultemme mitään sellaista. mitä me emme ymmärrä, koska silloin on vaarana että sinut toimitetaan hoitoon, ilman ettähoitoon toimittajat joutuvat teostaan vastuuseen! Jos taas kielesi on taivaallista kieltä, niin miksi Jeesus sanoi: " Kun rukoilette, älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat että Jumala kuulee heidän monisanaisuutensa vuoksi! Kun rukoilette, niin rukoilkaa näin: " Isä meidän joka olet taivaissa..... Ymmärtääkö Jumala Isä meidän rukouksen?....Ja onko sinulla asiaa Jumalalle, muuten kuin rukouksen kautta?? Ei siis ole! Ja sehän oli niin että me emme sinua ymmärrä, eikö niin? Eli sinä puhut Jumalalle, meidän kuultemme, jota puhetta me emme siis ymmärrä?? Kerrohan vielä, miksi sinulla on halu puhua meidän muiden kuullen Jumalalle jotakin, jota me emme voi ymmärtää? Kerrohan Benkku sedälle, pikkuisen taustoja, miksi sinua mielyttää puhua jotakin käsittämätöntä meidän kuultemme!?? Yritätkö ärsyttää meitä, että me veisimme sinut hoitoon, ja kun sinut on sitten sinne viety, kerrot psykiatrille, että puhuit tahallasi sellaista, että kukaan ei ymmärtäisi, että sinut vietäisiin hoitoon, ja saisit nauraa ja pilkata viejiä?? Luuletko että tällainen puhe lääkärille tepsiii, että pääsisit ilman lääkkeitä ulos ,hänen vastaanotoltaan? Et pääse, ja merkintä tulee sinun potilastietoihin kuitenkin, lääkäri saa itse määrittää diagnoosisi,minä en ole psykiatri!
benedi=SIUNATTU kirjoitti:

Tässä on eriasioista kyse. >> Kun rukoilette, älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat että Jumala kuulee heidän monisanaisuutensa vuoksi!>> Kun sanotaan. 1 Kor14:2 >>Sillä kielillä puhuva ei puhu ihmisille, vaan Jumalalle; ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä.>> 1 Kor 14:4 >>Kielillä puhuva rakentaa itseään, mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa. Kertooko tämä olevan ihmisiseltä ihmiselle puhuttavasta kielestä >>sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä>>????
Kukaan ei ole väittänyt, etteikö kielillä puhumisen armolahja olisi enää voimassa. Mutta paljon on väärennöstä liikkeellä tänä päivänä. Tuossa äsken V-M P:lle vastasinkin. Minusta pitäisi ennemmin kiinnittää huomiota hengen hedelmään, löytyykö sitä, kuin mennä vaatimaan, että nyt jos et puhu kielillä, et ole koskaan täyttynyt Pyhällä Hengellä ja olet b-luokan kristitty, kuten karismaattisissa piireissä enemmän tai vähemmän suoraan asiat ilmaistaan. Ikävää, että vapaa-ajattelijoiden lehdissä on ex-karismaatikkojen todistuksia, joissa he kertovat, miten uskonyhteisö on painostanut tällä armolahjalla, ja kun he eivät ole tätä lahjaa saaneet, sitten he ovat keksineet jonkin ulkomaalaisen lauseen, jota ovat hokeneet kokouksissa. Mutta aikanaan järki on voittanut ja he ovat eronneet karismaattisista seurakunnista. Pyhä Henki saa antaa minulle sen/ne armolahjat, "niin kuin tahtoo" en rupea Häntä painostamaan. Toki pitää olla avoin ja halukas pyytämään armolahjoja oman hengellisen elämän ja seurakunnan rakentumisen kannalta, mitään asennevammoja ei saa olla Hengen lahjoja kohtaan. Mutta yhden lahjan ylikorostamisella muiden lahjojen kustannuksella ei saada mitään rakentavaa aikaan.
Stork kirjoitti:

Oikeassa olet sen suhteen että väärennöksiä ja epäraittiutta esiintyy. Monesti herkästi saattaa tuomita siinä samassa aidotkin Jumalan antamat armolahjat. Armolahjojaan Jumala jakaa oman mielensä mukaan. Kaikilla on oma tehtävänsä Jumalan kunniaksi. Se miten parhaiten palvelemme Jumalaa armolahjoillamme on kuuliaisuus, nöyryys ja aitous. Otamme ilolla vastaan kaiken minkä Jumala haluaa antaa. Jumalan sade antaa maalle ravinteen ja se saa aikaan kukoistuksen:)
- benedi=SIUNATTU
Utulila kirjoitti:
Tässä on eriasioista kyse. >> Kun rukoilette, älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat että Jumala kuulee heidän monisanaisuutensa vuoksi!>> Kun sanotaan. 1 Kor14:2 >>Sillä kielillä puhuva ei puhu ihmisille, vaan Jumalalle; ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä.>> 1 Kor 14:4 >>Kielillä puhuva rakentaa itseään, mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa. Kertooko tämä olevan ihmisiseltä ihmiselle puhuttavasta kielestä >>sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä>>????
Puhuihan Jeesuskin ko. kieltä,...muttaa kun hän puhui Jumalan henkessä, ko. kielellä, kukaan ei häntä ymmärtänyt!! " Mutta he eivät käsittäneet että hän puhui ruumiinsa temppelistä" jne.jne. Ei sitä voi käsittää mikä hengen on, koska se on tutkisteltava hengellisesti,..jos joku puhuu "salaisuuksia hengessä" Mutta jos haluat puhua jollain kielellä, joka ei ole todistettavasti mitään kieltä, ellei löydy ihmistä joka sitä ymmärtäisi, niin siinä tapauksessa " mene kammioosi ja sulje ovesi" Siellä voit puhua niin kauan kuin sinua huvittaa, eikä kukaan katso että olet seonnut! Jos taas puhut ihmisten kuullen ja kukaan ei ymmärrä, mitä puhut " Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, OPETTAMALLA heitä...., niin kukaan ei hyödy sinun tavastasi opettaa Raamattua! Jumalakaan ei puheestasi hyödy, sillä hän tuntee ja osaa kaikki kielet! Ja jos hän vaikka vastaisi sinulle, niin sinä et taas puolestasi ymmärrä Jumalan puhetta! Onhan ilmeistä että sinulle on tarjottu paljonkin Jumalan puhetta, mutta sinä sanot: " En ymmärrä, se on vaRMAAN ADVENTISTIEN KIELTÄ!! Ei sinulle jää muuta vaihtoehtoa kuin puhua suljetussa ,äänieristetyssä huoneessa Jumalalle, ja toivoa että hän ymmärtää puhettasi, varmaa on ettei kukaan ihminen sitä ymmärrä!

Pyhähenkeä täynnä oleva ihminen on kuin transsitilassa. Sehän on meditaatiota parhaimmillaan, vai mitä kuvittelet PyhänHengen ja ihmisen kohtaamisessa tapahtuvan. Ei hengelliset asiat ole aina järkeenkäypiä. Jopa Evankeliumikin on hullutusta. Mutta se on Jumalan olemusta. Jota uskova ihminen voi kohdata. Ja yhtymällä Jumalaan tuntee jopa Jumalan salaisuuksia.
Tuo kaikki vouhotus kielilläpuhumista vastaan johtuu siitä, että jos joku tulee uskoon, niin hänet kiireesti eksytetään adventismiin eli pois uskosta. Niin kukaan ei pääse siihen asti, että olisi uskoon tultuaan jatkanut uskonelämäänsä ja saanut armolahjoja, kuten kielilläpuhumisen armolahjan.
Hengellisiin asioihin liittyy ns.toispuoleisia asioita. Jos uskova hiljentyy Jumalan eteen Häntä palvoakseen, niin Pyhähengen virrat saa sisimmässämme aikaan tätä ns. >>1 Kor14:2 Sillä kielillä puhuva ei puhu ihmisille, vaan Jumalalle; ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä.>> Ulkoisesti se voi olla hiljaista mongerrusta jne.. Sisäisesti taas se on yhteydenpidon muoto oman hengellisen tilan rakentumiseksi. Kristus meissä!

kielillä puhumisen kanssa. Hurmos on aina hurmosta. Näet ne kielet jotka osaat ovat oikeata kielillä puhumista. Näet jokellusta jota et käsitä. et voi myöskään tietää kiroiletko vai siunaatko sinä?
- alex-kasi
Kyllä sinä puolustat vaikka itse saatanaa kunhan se on adventisteja vastaan.. Kieliilä puhuminen on vain tunteiden purkamista ja ei mitään kieltä.. se että joku "tulkkaa" kielillä puhuvaa on siis korkeintaan tunteiden "tulkintaa" .. - minä en nyt ala suoraan tuomitsemaan ihmisiä jotka uskovat että kielillä puhujat puhuvat jotain kieltä (sillä totta on että se ei ole mitään kieltä - on vain sellaista haapa laapa - toopa doopa kieltä.) Lapset kutsuvat sitä sian saksaksi.. Jos joku laulaa - tralalaaa lallalaa - se on suunnileen samaa - (vaikka paljon huonompi sävel ja tahti) - meidän tulee kuitenkin välttää KAIKKIA HURMOSTILOJA - sillä ei sellaiset ole Jumalasta.. Ja uskova_1 puhumassa vouhotuksesta :) - kuka täällä on jaakannut adventisteja monta vuotta - aivan kuin se olisi sallittua??? Uskotko uskova_1 että se on SALLITTUA - siis (huomaa) JUMALAN EDESSÄ. Epäilen että on ... sallittua.. alex
Hermanni-itse kirjoitti:
kielillä puhumisen kanssa. Hurmos on aina hurmosta. Näet ne kielet jotka osaat ovat oikeata kielillä puhumista. Näet jokellusta jota et käsitä. et voi myöskään tietää kiroiletko vai siunaatko sinä?
Seurakunnalle yleisesti annettu profetian tulee olla selkokielellä, jotta kaikki sen ymmärtäisi. esim. hiljaisen jokeluksen, tulee jonkun toisen selittää seurakunnalle selkokielellä ja mahdollisimman selvästi. Tämä jokelus vaikuttaa oudolta, mutta ei se pidä sisällään sitä että sitä pitää korostaa. Niinkuin Raamattu antaa myöden, emme ymmärrä hengen ilmentymiä. Hengellisyys on henkimaailmaan asioita. Mutta ne ovat Jumalan Sanassa ja esiintyy monilla Jumalan palvelijoilla tänä päivänä. Mutta epäaitoakin liikkeellä, jossa pääasiaksi nousee tunteen ruokkiminen tai itsekkäät oman egon tarpeet. Hurmosta voi esiintyä aina hengellisyydessä, koska olemme ihmisiä joilla on tunnemaailma. Emmekö ihmisinä välillä ole surullisia ja sitten iloisia, joskus riemua täynnä. Mutta järjestys on aina suotavaa.
alex-kasi kirjoitti:
Kyllä sinä puolustat vaikka itse saatanaa kunhan se on adventisteja vastaan.. Kieliilä puhuminen on vain tunteiden purkamista ja ei mitään kieltä.. se että joku "tulkkaa" kielillä puhuvaa on siis korkeintaan tunteiden "tulkintaa" .. - minä en nyt ala suoraan tuomitsemaan ihmisiä jotka uskovat että kielillä puhujat puhuvat jotain kieltä (sillä totta on että se ei ole mitään kieltä - on vain sellaista haapa laapa - toopa doopa kieltä.) Lapset kutsuvat sitä sian saksaksi.. Jos joku laulaa - tralalaaa lallalaa - se on suunnileen samaa - (vaikka paljon huonompi sävel ja tahti) - meidän tulee kuitenkin välttää KAIKKIA HURMOSTILOJA - sillä ei sellaiset ole Jumalasta.. Ja uskova_1 puhumassa vouhotuksesta :) - kuka täällä on jaakannut adventisteja monta vuotta - aivan kuin se olisi sallittua??? Uskotko uskova_1 että se on SALLITTUA - siis (huomaa) JUMALAN EDESSÄ. Epäilen että on ... sallittua.. alex
Tässä näkee vastaisuutesi käsittää esim. kielilläpuhumista. Jota Raamattu tukee. En sitä sano, etteikö väärääkin ole liikkellää. Mutta aitoa Jumalan koskettavaa hengen ilmentymää on olemassa. 1 Kor14:2 Sillä kielillä puhuva ei puhu ihmisille, vaan Jumalalle; ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä. Hengellisyys on henkimaailman asioita. Eikä niitä kaikkea voi järjellisesti ymmärtää. Itse tunteenpurkauksia voi jokainen kokea. Me ihmiset ollaan rakennettu niin että tunnemme asioita. Koemme ja aistimme. Mutta emme saa liikaa antaa tunteille valtaa, niinkuin elämässä yleensä. Hyvin herkästi sitä saattaa tuomita väärin perustein tietämättään aidon Jumalan kosketuksen. Mutta emmekö uskovat ota ilolla vastaan Jumalan antamia armolahjoja. Jotka on tarkoitettu rakennukseksi, ei turmioksi.
Sinä se jaksat höpöttää omiasi. Aito kielilläpuhumisen armolahja on edelleen voimassa. Sinusta ei saa oikein selvää oletko karismaatikko vai mikä, mutta jos kuljet silmät auki, huomaat, että väärrennöstäkin on liikkeellä. Olen lukenut vapaa-ajattelijoiden lehdistä (90-luvun lopulla) ex-helluntailaisen todistuksen, minkälaista on olla b-luokan kristitty, jos ei "puhu kielillä". Tämäkin veli opetteli ulkoa tietyn ulkomaalaisen lauseen ja hoki sitä kokouksissa, että seurakuntalaiset uskoivat hänen olevan Pyhällä Hengellä täytetyn. Tosin hän ei jaksanut kovin pitkää aikaa näytellä, vaan jätti helluntaiseurakunnan ja samalla koko kristinuskon, jota ei ehkä olisi tapahtunut, jos ei tällä yhdellä armolahjalla olisi häntä painostettu. Hengen hedelmään pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, ei yksittäiseen armolahjaan.

ex-helluntailaisen todistuksen, minkälaista on olla b-luokan kristitty, jos ei "puhu kielillä". >>>>Tämäkin veli opetteli ulkoa tietyn ulkomaalaisen lauseen ja hoki sitä kokouksissa, että seurakuntalaiset uskoivat hänen olevan Pyhällä Hengellä täytetyn. Tosin hän ei jaksanut kovin pitkää aikaa näytellä, vaan jätti helluntaiseurakunnan ja samalla koko kristinuskon, jota ei ehkä olisi tapahtunut, jos ei tällä yhdellä armolahjalla olisi häntä painostettu. Hengen hedelmään pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, ei yksittäiseen armolahjaan.>>> Tuo voi olla hyvin mahdollista. Epäaitoutta ja aitoa esiintyy. Ei osata vakavuudella sisäistää näitä asioita. Ja elää Jumalan antamassa kasvussa rehellisesti. Helluntailaisuudessa on ylilyöntejä esim. ns.henkikaste asiassa ja kielilläpuhumisesta. Helluntailaisuudessa on kärjistetty jopa henkikasteen puuttumista >hylkäämiseksi. Tänä päivänä vaikuttaa siltä, että henkikaste ja kielilläpuhumis asiaa ei korosteta enää helluntaiseurakunnissa. Yksittäisiä seurakuntia voi olla jossa tällaista voi vielä tapahtua.
- alex-kasi
Utulila kirjoitti:
Tässä näkee vastaisuutesi käsittää esim. kielilläpuhumista. Jota Raamattu tukee. En sitä sano, etteikö väärääkin ole liikkellää. Mutta aitoa Jumalan koskettavaa hengen ilmentymää on olemassa. 1 Kor14:2 Sillä kielillä puhuva ei puhu ihmisille, vaan Jumalalle; ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä. Hengellisyys on henkimaailman asioita. Eikä niitä kaikkea voi järjellisesti ymmärtää. Itse tunteenpurkauksia voi jokainen kokea. Me ihmiset ollaan rakennettu niin että tunnemme asioita. Koemme ja aistimme. Mutta emme saa liikaa antaa tunteille valtaa, niinkuin elämässä yleensä. Hyvin herkästi sitä saattaa tuomita väärin perustein tietämättään aidon Jumalan kosketuksen. Mutta emmekö uskovat ota ilolla vastaan Jumalan antamia armolahjoja. Jotka on tarkoitettu rakennukseksi, ei turmioksi.
ihmis poloisille. Sanot "ei sitä voi järjellä ymmärtää" - ihmisille uskoyellaan vaikka mitä ja sitten päälle "ei sitä voi järjellä ymmärtää".. Mutta mietihän hetki ... sillä KYLLÄ SITÄ VOI JÄRJELLÄ YMMÄRRTÄÄ .. juuri niin se menee ..jos ajattelee asiaa.. Koskaan maailman historian aikana ei ole pettäminen ollut niin helposti havaíttavissa kuin tänään - riittää kun avaa TV:n ja katselee näitä uskovien TV kanavia.. Siellä on jos jonkinlaista kengän kuluttajaa ja kielillä puhujaa, nauruherättäjää, kiihottajaa, kaatajaa ja "parantajaa" joiden potilaat usein kuolevat hoidon puutteeseen koska he uskovat parantuneensa jonkun postisiirto papin käsien alla.. ja kuvan alareunassa onpostisiirtotilin numero johon ihmiset panevat rahaa jotta nämä parantajat voisi jatkaa "paratelemistaan" .. kun heiltä kysytään että miksei kukaan ole parantunut sairauksistaan kun heidät tutkii koulutettu lääkäri - he vastaavat että "MINÄ EN OLE LUVANNUT PARANTAA KETÄÄN - HE SANOVAT MINULLE PARANTUNEENSA" ???? Haapa laapa noopa toopa - situ latu kumpi jumpi ... ja höpö höpö.. Ja nyt sitten sanotaan - ettei sitä voi järjellä käsittää!! No tavallaan - sillä niin älytöntä touhua se on.. Jumalasta se ei kuitenkaan ole - se on varma .. minkälaiseksi hillujaksi he kaikkeuden Hallitsijaa oikein luulevat?? Jumala on kaikkiviisas, oikeudenmukainen ja rakkaudellinen - Jumalan oikeudenmukaisuus pitää AINA sisällään JUMALAN RAKKAUDEN ja Jumalan RAKKAUS pitää aina sisällään Jumalan OIKEUDENMUKAISUUDEN - ne kaksi ovat erottamattomat kaikessa iankaikkisessa elämässä.. SE ON HENGELLISYYTTÄ .. ei lattioilla konttaaminen ja poissa tolaltaan oleminen ja uskominen kaikenlaiseen höpötykseen "mitä ei voi järjellä käsittää"... On asioita mitä ei voi järjellä käsittää, mutta niiden olemassa olon VOI käsittää.. Esimerkiksi ääretön avaruus - sitä on vaikea todella käsittää - mutta että se on olemassa sen voi jokainen käsittää. Ja senkin voi jokainen käsittää että kielillä puhumiset - ovat vain "sian saksaa" kuten jo sanoin, en minä ketään tuomitse mutta paljon tuollainen touhu eksyttää ihmisiä.. alex

Ei taivaallisia asioita voi järjellä ymmärtää. Kai sen nyt uskovaisena ihmisenä ymmärtää. Et tiedä Jumalan maailmoista kuin sen mitä Jumalalta saat. Huomaa että sanonkin että on epäaitoa. Mutta jos kiistät Jumalan voiman uskoon tulemisessa ja sitä seuraavan Jumalan hyvyyden. Olet paha ihminen! Jumala voi parantaa! Kaikki on Jumalan ja Hän aivan varmasti voi ilmestyä monin eri tavoin. Niinkuin on nähdään Raamatun lehdillä ja monien uskovien elämänkerroista. Kumma ettet EGW ilmestyksiin ja näkyihin puutu, vaikka siltä löytyy yhtä sun toista humppuukia.

Jeesuksen omana on todellista elämää. Sinulle ei merkitse henkilökohtainen suhde Kristukseen mitään muuta kuin vain uskonnollisuuden kaavoissa pyörimistä. Kristuksen kohtaaminen on jokaisen uskovan vilpitön halu, se voi olla yliluonnollistakin. Onko sinussa Kristuksen Henki? Jumala vaikuttaa monin tavoin jokaisen uskovan elämässä. Jos sinulta puuttuu kokonaan yhteys, on helppoa kieltää Jumalan voiman.

sulkisin Jumalan ymmärrykseni sisään - mikset lue kunnolla jos kerran vastaat ?
- alex-kasi
Utulila kirjoitti:
Jeesuksen omana on todellista elämää. Sinulle ei merkitse henkilökohtainen suhde Kristukseen mitään muuta kuin vain uskonnollisuuden kaavoissa pyörimistä. Kristuksen kohtaaminen on jokaisen uskovan vilpitön halu, se voi olla yliluonnollistakin. Onko sinussa Kristuksen Henki? Jumala vaikuttaa monin tavoin jokaisen uskovan elämässä. Jos sinulta puuttuu kokonaan yhteys, on helppoa kieltää Jumalan voiman.
Puhut juuri niin kuin kaikki muutkin joille uskonto on etupäässä tunne. Todellinen usko on tietoinen halu olla Jumalan oma, koska Jumala on sellainen kuin Jumala on - oikeudenmukainen ja rakkaudellinen. Ne jotka haluavat kuulua Hänelle tapahtui mitä tahansa - ovat Jumalan todellisia lapsia. Benny Hinnin kaltaiset parantajat vain pettävät ihmisiä jotka hädissään panevat heihin turvansa .. Benny kertoo kuoleman sairaille ihmisille - "SIELLÄ ON HELVETTI" .. On aika ihme että sellainen touhu saa jatkua - Bennyn vuositulot alkaa kuuleman mukaan liikkua 100 miljoonan dollarin pakkeilla ... ja samanlaisia on paljon.. voi ihmisparat, ei voi muutakaan sanoa.. Koko touhu on minulle peliä ja humpuukia.. Oletko sinäkin samanlainen tuomari kuin uskova_1 - oikein taivaan portin vahti ja adventistien parjaaja ja siinä sivussa meidän muidenkin jotka kieltäydymme vajoamasta niin alas kirjoituksissamme kuin hän.. Millä oikeudella sinä sanot - ""Sinulle ei merkitse henkilökohtainen suhde Kristukseen mitään muuta kuin vain uskonnollisuuden kaavoissa pyörimistä"". Suusi käy ja sanoja tulee - mutta yhdestäkään väärästä sanastasi et pysty vastaamaan itse.. joten lakkaa höpisemästä asioista joista et ole tietoinen.. --------- Kyllä minä tiedän että Jumala voi parantaa sairaan - mutta ei sellaimem tapahdu suurkokouksissa jossa pitkät jonot valittuja sairaita panevat toivonsa ja usein viimeiset rahansa uskoen näiden pettäjien lupauksiin - jotka he sitten myöhemmin jopa kieltävät tehneensä .. ----------------- Kiihko uskontoja tulee jokaisen ihmisen karttaa ..
- benedi=SIUNATTU
Utulila kirjoitti:
Seurakunnalle yleisesti annettu profetian tulee olla selkokielellä, jotta kaikki sen ymmärtäisi. esim. hiljaisen jokeluksen, tulee jonkun toisen selittää seurakunnalle selkokielellä ja mahdollisimman selvästi. Tämä jokelus vaikuttaa oudolta, mutta ei se pidä sisällään sitä että sitä pitää korostaa. Niinkuin Raamattu antaa myöden, emme ymmärrä hengen ilmentymiä. Hengellisyys on henkimaailmaan asioita. Mutta ne ovat Jumalan Sanassa ja esiintyy monilla Jumalan palvelijoilla tänä päivänä. Mutta epäaitoakin liikkeellä, jossa pääasiaksi nousee tunteen ruokkiminen tai itsekkäät oman egon tarpeet. Hurmosta voi esiintyä aina hengellisyydessä, koska olemme ihmisiä joilla on tunnemaailma. Emmekö ihmisinä välillä ole surullisia ja sitten iloisia, joskus riemua täynnä. Mutta järjestys on aina suotavaa.
monkerruksesta selkokielinen tulkkaus, koskapa tulkkaajakaan ei ymmärrä tämän , jokelluksen, tahi monkertajan puhetta! Johtopäätökseksi jää, että hän väittää tulkinneensa oikein, vaikkei mitään näyttöä asian oikeellisesta tulkkauksesta ei ole! Luulen että kyse on yrittää pelastaa jokeltajan kasvot, ja saada näyttämään tämän systeemin toimivuus!
alex-kasi kirjoitti:
Puhut juuri niin kuin kaikki muutkin joille uskonto on etupäässä tunne. Todellinen usko on tietoinen halu olla Jumalan oma, koska Jumala on sellainen kuin Jumala on - oikeudenmukainen ja rakkaudellinen. Ne jotka haluavat kuulua Hänelle tapahtui mitä tahansa - ovat Jumalan todellisia lapsia. Benny Hinnin kaltaiset parantajat vain pettävät ihmisiä jotka hädissään panevat heihin turvansa .. Benny kertoo kuoleman sairaille ihmisille - "SIELLÄ ON HELVETTI" .. On aika ihme että sellainen touhu saa jatkua - Bennyn vuositulot alkaa kuuleman mukaan liikkua 100 miljoonan dollarin pakkeilla ... ja samanlaisia on paljon.. voi ihmisparat, ei voi muutakaan sanoa.. Koko touhu on minulle peliä ja humpuukia.. Oletko sinäkin samanlainen tuomari kuin uskova_1 - oikein taivaan portin vahti ja adventistien parjaaja ja siinä sivussa meidän muidenkin jotka kieltäydymme vajoamasta niin alas kirjoituksissamme kuin hän.. Millä oikeudella sinä sanot - ""Sinulle ei merkitse henkilökohtainen suhde Kristukseen mitään muuta kuin vain uskonnollisuuden kaavoissa pyörimistä"". Suusi käy ja sanoja tulee - mutta yhdestäkään väärästä sanastasi et pysty vastaamaan itse.. joten lakkaa höpisemästä asioista joista et ole tietoinen.. --------- Kyllä minä tiedän että Jumala voi parantaa sairaan - mutta ei sellaimem tapahdu suurkokouksissa jossa pitkät jonot valittuja sairaita panevat toivonsa ja usein viimeiset rahansa uskoen näiden pettäjien lupauksiin - jotka he sitten myöhemmin jopa kieltävät tehneensä .. ----------------- Kiihko uskontoja tulee jokaisen ihmisen karttaa ..
Jumala loi meihin tunteita, eikä ne ole väärässä jos kerran ilomme on yhdessä Jumalan kanssa. Tunteille ei saa antaa liikaa valtaa. Mutta niitä ei myöskään tule tukahduttaa. Jumala käyttää tunteitamme vetääkseen meitä ristin juurelle. Kylmät ja tunteettomat ihmiset menevät ohitse Golgatan.
benedi=SIUNATTU kirjoitti:
monkerruksesta selkokielinen tulkkaus, koskapa tulkkaajakaan ei ymmärrä tämän , jokelluksen, tahi monkertajan puhetta! Johtopäätökseksi jää, että hän väittää tulkinneensa oikein, vaikkei mitään näyttöä asian oikeellisesta tulkkauksesta ei ole! Luulen että kyse on yrittää pelastaa jokeltajan kasvot, ja saada näyttämään tämän systeemin toimivuus!
Siinä kun uskova ihminen menee rukouskammioon hiljentymään Jumalansa eteen. Siinä hiljaisesti rukoillen ja kohottaen katseen Kristukseen alkaa Pyhähenki vaikuttaan. Kahdenkeskisessä rakkaus suhteessa anova uskova saa kokea sitäkin tilaa jossa huomaamattaan saa kokea suurta Jumalan läheisyyttä ja rakkautta. Sen kokeminen on Sanan lupausten mukaista rukouselämää. Saa rukoilla totuudessa ja Hengessä sitä salattua kieltä Jumalan kanssa.
Stork lienee kirjoittanut hieman vappusiman vaikutuksen alaisena kielilläpuhumista VASTAAN. Mutta suuri Raamattu vakuuttaa että kielilläpuhuminen on rakentavaa. 1. Kor. 14:5 Soisin teidän kaikkien puhuvan kielillä, mutta vielä mieluummin soisin teidän profetoivan; sillä profetoiva on suurempi kuin kielillä puhuva, ellei tämä samalla selitä, niin että seurakunta siitä rakentuu. MITÄ SUURI TAAMATTU SANOOKAAN KIELILLÄPUHUMISESTA ! Kyllä kielilläpuhuminen on ennenmuuta seurakunnan ja yksilön rakentumiseksi. Rakentunut uskova osaa selvällä kielellä julistaa evankeliumia. Toki tapahtuu sitäkin, mitä helluntaina, että tuntemattomalla kielellä saarnataan, mutta sangen vähän sellaisesta mainitaan suuressa Raamatussa. Tänä globaalina aikakautena sen tarve tosin lisääntyy, kun meidänkin maassamme on vieraskielisiä jo runsaasti. Jerusalem oli Jeesuksen päivinä erittäin kansainvälinen paikka. 1. Kor. 7:7 Soisin kaikkien elävän niin kuin itse elän. Jokaisella on kuitenkin oma Jumalalta saatu armolahjansa, yhdellä yksi, toisella toinen. [Matt. 19:11] 1. Kor. 14:5 Soisin teidän kaikkien puhuvan kielillä, mutta vielä mieluummin soisin teidän profetoivan; sillä profetoiva on suurempi kuin kielillä puhuva, ellei tämä samalla selitä, niin että seurakunta siitä rakentuu. 1. Kor. 14:12 Samoin tekin, koska tavoittelette henkilahjoja, niin pyrkikää seurakunnan rakennukseksi saamaan niitä runsaasti. "ÄLKÄÄ HARRASTUKSESSANNE OLKO VELTOT" 1. Kor. 14:39 Sentähden, veljeni, harrastakaa profetoimista älkääkä estäkö kielillä puhumasta. Room. 12:11 Älkää harrastuksessanne olko veltot; olkaa hengessä palavat; palvelkaa Herraa. Juud. 1:20 Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä 1. Kor. 14:4 Kielillä puhuva rakentaa itseään, mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa. Iloitkaa Herrassa tänä vapun päivänä! Antti
Viime viikolla helluntaisrk:t lähettivät Ristin Voittoja seurakuntiin juhannuskonferenssi liitteen takia ja minäkin ehdin sen lukemaan. Yksi artikkeli "Ksenoglossia - ymmärrätkö mitä puhut?" käsitteli kielilläpuhumista. Alussa kerrotaan, että "Suomen helluntaiseurakunnissa kenties normaalein kielilläpuhumisen muoto on sisäiseksi rakentumiseksi harjoitettu glossolalia, tunnistamattomien äänteiden ja lauseiden spontaani puhuminen".
Mutta sitten aihe siirtyi ksenoglossiaan eli tunnetulla ja jossain päin maailmaa käytetyllä kielellä puhumisesta sellaisen henkilön toimesta, joka ei normaalisti osaa puhua kyseistä kieltä. Ja myös joitakin esimerkkejä oli artikkelissa tällaisesta kielillä puhumisesta.
Tätä "versiota" esiintyy harvemmin, mutta olisi hieno asia, jos karismaatikoiden kokouksissa alkaisi enemmän esiintymään tuota ksenoglossiaa, niin uskottavuus, että henkilöllä on aito kielilläpuhumisen armolahja kasvaisi, etenkin jos paikalla olisi joku ulkomaalainen henkilö, jonka äidinkieltä puhuttaisiin.Varmaan tuota tapahtuu enemmän joillain kielitaidottomilla alueilla. Mutta Suomessa sille ei kaiketi ole juurikaan tarvetta (kielitaito, tulkit).
Sitäpaitsi tuohon suomalaisen kokouksen suomalaiseen puheeseen on jo kaksi armolahjaa: profetoimisen ja kielten selittämisen armolahjat. Kielten selittämisen armolahjahan juuri kääntää kielillä puhuneen kielen Suomen tapauksessa suomeksi.
Sitten pitää myös muistaa, että kaikki pitää seurakunnan arvostella: onko profetia oikea, puhuiko kielilläpuhuja oikein ja selittikö kielten selittäjä oikein. Kaikille voi tulla sekaan kokonaan tai osin oman lihan tuotoksia - tai jopa demonien tuotoksia, jos henkilö ei olekaan uskossa.
Ja selvähän on, että kokouksissa on oltava järjestys ja kokouksen vetäjä antaa luvan yhdelle kerrallaan profetoida tai puhua kielillä. Ja kielilläpuhumisen lupaahan ei anneta, jos ei porukasta löydy selittäjää.
Onhan se nähty, miten miljoonat ihmiset ovat joutuneet pois Jumalan tahdosta ja harhaopin sitomiksi, kun Ellen Whiteä raamatullisesti arvostelleiden puheita ei otettu kuuleviin korviin, vaan mies- ja naisjoukko hänen ympärillään alkoi rummuttaa niitä "uutena totuutena", "totuuden valona" ja "adventtitotuutena" viis veisaamatta siitä, että ne olivat täysin Raamatun kanssa ristiriidassa ja vastakkaisia. Samoin jo sitä ennen tapahtuneista tapahtumista vääriä, esim. Turkki-, Herodes- yms. hänen Jumalan nimissään antamat "profetiat" ja todettu on, miten esim. Ellenin ajanasettelut Jeesuksen tulemiselle olivat vääriä kaiken muun mukana.
Tuolla kielilläpuhumisesta kirjoitin:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6786456- todistukseksesi.
uskova_1 kirjoitti:
Varmaan tuota tapahtuu enemmän joillain kielitaidottomilla alueilla. Mutta Suomessa sille ei kaiketi ole juurikaan tarvetta (kielitaito, tulkit).
Sitäpaitsi tuohon suomalaisen kokouksen suomalaiseen puheeseen on jo kaksi armolahjaa: profetoimisen ja kielten selittämisen armolahjat. Kielten selittämisen armolahjahan juuri kääntää kielillä puhuneen kielen Suomen tapauksessa suomeksi.
Sitten pitää myös muistaa, että kaikki pitää seurakunnan arvostella: onko profetia oikea, puhuiko kielilläpuhuja oikein ja selittikö kielten selittäjä oikein. Kaikille voi tulla sekaan kokonaan tai osin oman lihan tuotoksia - tai jopa demonien tuotoksia, jos henkilö ei olekaan uskossa.
Ja selvähän on, että kokouksissa on oltava järjestys ja kokouksen vetäjä antaa luvan yhdelle kerrallaan profetoida tai puhua kielillä. Ja kielilläpuhumisen lupaahan ei anneta, jos ei porukasta löydy selittäjää.
Onhan se nähty, miten miljoonat ihmiset ovat joutuneet pois Jumalan tahdosta ja harhaopin sitomiksi, kun Ellen Whiteä raamatullisesti arvostelleiden puheita ei otettu kuuleviin korviin, vaan mies- ja naisjoukko hänen ympärillään alkoi rummuttaa niitä "uutena totuutena", "totuuden valona" ja "adventtitotuutena" viis veisaamatta siitä, että ne olivat täysin Raamatun kanssa ristiriidassa ja vastakkaisia. Samoin jo sitä ennen tapahtuneista tapahtumista vääriä, esim. Turkki-, Herodes- yms. hänen Jumalan nimissään antamat "profetiat" ja todettu on, miten esim. Ellenin ajanasettelut Jeesuksen tulemiselle olivat vääriä kaiken muun mukana.
Tuolla kielilläpuhumisesta kirjoitin:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6786456Riitta, mitäpä mieltä asiasta?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9918336#comment-49780911
Näin kysyit tuolla:
"Uskova 1.nen"
- Niin, tosin ilman pistettä.
"Mitä mieltä olet ihmisen, eli Aadamin ja Eevan olemassaolosta."
- Ovat onnekkaat taivaassa.
"Onko Eeden totta,"
- Oli Paratiisi olemassa, mutta lienee hävinnyt vedenpaisumuksessa.
"onko Aadamin lankeemus totta,"
- On. Ensin lankesi Eeva ja sitten Aatami.
"perustuuko kristinuskon perus ajatus josta lähdetään niihin mittoihin mitä on kirjoitettu?"
- Minun mielestäni kristinuskon perusajatus, eli Kristuksen sijaiskärsimys, on mittaamattoman suuri. En käsitä, miten sitä voisi mitata ihmisaivoilla.
"Vai yhdytkö bushmannin ajatuksiin, sotiihan hän ilmeisesti näkemyksiäsi vastaan!"
-Yritän pitäytyä Raamatun sanassa enkä yhdy mihinkään ajatuksiin, mitkä ovat Raamatun kanssa risitiriidassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124070MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822091Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5501658Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991395Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671117Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331048Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216943Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893- 171864
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3838