Iltasanomissa oli juttu, jossa todettiin että Fortumin hallintoneuvosto päätti alunperin optioista hätäisesti ja puolivillaisilla perusteilla.
Optioiden hyväksymistä ajoi voimakkaasti Fortumin hallintoneuvoston puheenjohtaja I.C Björklund (SDP), jonka virka oli tuolloin kauppa- ja teollisuusministeriössä. Hän itse lehtihaastattelussa totesi olleensa puoleksi politrukki ja puoleksi virkamies tuona aikana.
Fortumin hallintoneuvostossa oli tuolloin myös Leena Luhtanen ja Erkki Tuomioja ja kauppa- ja teollisuusministerinä Mönkäre, jonka vastuualueeseen asia kuului.
Fortum sotkujen syy demareissa
Tyyris Tyllerö
34527
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
luvan ostaa miljardeilla paskaa Venäjältä. Täysin susia ja paskoja voimalaitoksia, joiden tappio on ollut satoja miljoonia. Venäläinen kusetti taas Suomalaisia Halos-mummon höperyyden tähden. Venäläinen ei alkanutkaan nostamaan sähkön hintaa sovitusti, eikä ala. Siinä samallla paljastui, miksi sähkö maksaa niin paljon, kun ökyrosvot vain nostavat tarpettomasti keinottelumielessä hintaa. Jo nyt on perkele ettei demurosvoille saa mitään lakia. siellä se lipponenkin on nyt mukana kusettamassa kaasuputkijutussa, siten, että kun putki saadaan, niin hinta tuplataan. demarimafia on yhteiskunnan syöpä, ja demaripuolue on sen köyhien kusetusosasto.
Lueppa Lipposen leikkauslistat, ja mitä ärähtelee viellä "Nahkurinorsilta" Halosmummo eikestä sanaakaan Karjalasta. Nyt Sossut yrittää korjata kannatusta "Verkkosukilla"ja Erotiikalla.
JOLLEI LILJUS ALA TUODA RAHOJA POIS:KYLLÄ TIEDETÄÄN .OIKAISKAA TÖPPÖ:EI ISOMMATKAAN VALTIOT HYVÄKSY TÄLLÄISTÄ ROSVOUSTA: NIIN NÄMÄ NAPPULAT:ON MEILÄ SIINÄ OMITUINEN SAKKI:KAIKKI SITÄ JOHTO HOMMIIN PÄÄSEEKIN:
antaa yhteistä pääomaa, lahjoa yhdelle henkilölle tämmöisiä rahoja,kun mitä nyt on tehty.se on suuri virka virhe............Kaikki unohtaneet valan joka tehdään,kun ministerin virka otetaan vastaan.VALASSAHAN NIMENOMAAN KEHOITETAAN ministeriä KANSAA PALVELEMAAN TASA PUOLISESTI:olemaan rehellinen,vastuullisesti ,hoitamaan virkaa.ET sinä ministeri siellä itseäsi varten ole.SINÄ OLET KOKO KANSAN APULAINEN:TÄMÄNKIN ASIAN SUOMEN MINISTERIT ON TÄYSIN VÄÄRIN YMMÄRTÄNEET:
jotka ovat eduskunnassa! Eli päätökset tehdään yhtiön johdon ja hallituksen esityksen mukaisesti. Päätöksiin ei riitä millään puolueella yksin päätösvalta. Eli syyllistyt valheeseen. Syytäessäsi demareita Fortumin päätöksistä. Mutta tuohan ei ole mitään uutta, kun tiedetään porvarien luistelevan vastuista muullakin sektoreilla.
Heh. Varma murikka on jälleen metsässä umpisumussa, punaiset pullonpohjalasit silmillään eikä näe ympärilleen. Kauppa- ja teollisuusministeriö oli asian takana ja vaikuttavin rooli oli ministeri Sinikka Mönkäreellä. Toiseksi vaikuttavin rooli oli hallintoneuvoston puheenjohtajalla Björklundilla (SDP), joka lehdessä tunnusti vahvasti lobanneensa optioiden hyväksymisen puolesta. Hän itse kuvasi asiaa näin että oli asiassa puoleksi politrukki ja puoleksi virkamies. Tämän pitäisi riittävän ymmärrettävästi kertoa siitä, millä poliittisella taholla on asiasta käytännön vastuu. Totta on se, että hallintoneuvostossa on kaikkien puolueiden edustuksia, mutta puheenjohtajalla on työryhmissä aina merkittävin rooli. Erityisesti tässä tapauksessa kun Bjöklund myöntää vahvasti lobanneensa asian hyväksymisen puolesta.
hallituksessa,mutta jos äänet menee tasan puheenjohtaja voi ratkaista kiistan! Itse olen yhdessä yrityksen hallituksessa ja taloyhtiön hallituksessa puheenjohtajana. Tiedän että ääntäni kuullaan, mutta en ole kertaakaan käyttänyt sitä asioiden ratkaisussa, niin että muut hallituksen jäsenet olisivat olleet erimieltä. Sen sijaan toimitusjohtajan kanssa on joskus käyty tiukkojakin keskusteluja asioista, mutta nekin on ratkaistu neuvotellen.
Jos ei ratkaisua tule.On niin vakavasta AHNEUDESTA kyse.Halvemmaksi tulee kun pitää ne suljetulla osastolla.kun tehdä lisää samanlaisia sotkuja.
Olet siksi tyhmä ihminen että taatusti et ole minkään firman tai taloyhtiön hallituksessa.
Ihminen joka kolme kertaa täälläkin laski väärin soppalautasensa hinnan joka oli vielä alle vitosen on TYHMÄ. Ja tuollainen pöljäke muka hallituksissa.
Olet vielä niin huono valehtelija että niistäkin jäät jokakerta kiinni ja vielä alta aikayksikön.
Pitkään politiikassa mukana olleet kansanedustajat ajautuvat helposti harhateille, syrjäytyvät yhteiskunnasta ja käyttävät ennenkaikkia asemansa suopmaa etua omien etujensa ajamiseen. Sitä mitä ei kulissien takana paljastu näyttää olevan kansanedustajien hyve. Syyttömiä voidaan yksilöidä, mutta korppi ei toisen korpis silmää noki.
Muistaakseni vielä ennen presidentin vaaleja Halonen sanoi TV- haastattelussa, että optioita ei saa periä takaisin, koska Suomi on oikeusvaltio. Tämän jälkeen Jouko Skinnarin ja Mauri Pekkarisen oli mahdotomta tehdä asialle mitään, sillä Halonen on itse nimittänyt mm. Korkeimman oikeuden presidentiksi Koskelon, hyvän perhetuttunsa.
Entiselle kauppa- ja teollisuusministerille Sinikka Mönkäreelle/SDP:lle pitäisi myöntää Keksintösäätiön Innovaatiopalkinto. Monopoliyhtiö Fortumin johdolle räätälöity raha-automaatti antaa ennustettavasti pelkkiä jättivoittoja. Ei siis mikään tavallinen Esson-baarin pajatso, jossa voi hävitäkin ja voitotkin ovat suhteessa panokseen!
Tämä lahjakkuus ja monialaosaaja palkittiin korkealla poliittisella viralla. Loistava valinta jakamaan veronmaksajilta ja sairailta peliriippuvaisilta nyhdettyä rahaa. Raha-automaattiyhdistyksen hallitus nimitti 9.11.2005 RAY:n uudeksi toimitusjohtajaksi Sinikka Mönkäreen, Fortumin raha-automaatin äidin!
Mönkäre aloitti tehtävässä 1.4.2006 kun entinen toimitusjohtaja jäi eläkkeelle täytettyään 60 vuotta. Mönkäreen nimitys on määräaikainen ja päättyy 31.3.2012 (Mönkäre silloin 65 vuotias). Sinikka Mönkäre on SDP:n kansanedustaja Kymen vaalipiiristä. Hän toimi vuosina 1995 – 2005 ministerin tehtävissä mm. sosiaali- ja terveysministeriössä ja kauppa- ja teollisuusministeriössä.
Näin RAY:n raha-automaatti toimii:
Monopolinsa turvin Raha-automaattiyhdistys on kasvanut yhdeksi maailman suurimmista pelitoiminnan harjoittajista. Sen vuotuinen liikevaihto on noin 600 miljoonaa euroa. RAY:n tilikauden voitto, 300 - 400 miljoonaa euroa jaetaan vuosittain avustuksina sosiaali- ja terveysjärjestöille hyvinvoinnin edistämiseksi Avustukset myönnetään hakemusten perusteella.
RAY käsittelee avustushakemukset, laatii avustusten jakoehdotuksen ja hallinnoi avustusten maksatusta ja käytön valvontaa. Se kerää tehokkaasti pelikonetuottoja, mutta pitkälti sulkee silmänsä siltä mitä varoilla loppujen lopuksi saadaan aikaan.
Puolueilla on tiukka ote automaattirahoista. Eläkeläisten ja nuorisojärjestöjen toimintaan sekä aktiivijäsenten lomajärjestelyihin perustetut yhdistykset ovat huomattavia edunsaajia. Järjestökenttää tukemalla Raha-automaattiyhdistys onkin saanut ylivertaisen otteen suomalaisessa yhteiskunnassa. RAY:n talutusnuorassa kulkevat niin poliitikot, virkamiehet kuin julkinen sanakin. Muualla yleisesti verovaroin kustannettuja tehtäviä maksatetaan meillä julkisoikeudellisen yhteisön RAY:n tuotosta.
RAY vaalii mustasukkaisesti julkista kuvaansa ja käy herkästi niiden kimppuun, jotka edes yrittävät kritisoida sen toimintaa. Kutsu luottotoimittajille käy säännöllisesti pääkonttoriin Espoon Keilaniemeen tai Luostolle kelohuvila Ykköspottiin. Siellä järjestetään mm. hiihtoleirejä, joissa valikoitua toimittajajoukkoa valistetaan RAY:n monopoliaseman välttämättömyydestä!
Jo mahdollisuus raha-automaattiyhdistyksen monopolin murtumisesta on nostanut Suomessa suuren porun. Ääntä ovat pitäneet ne, jotka ovat vaarassa hävitä eniten: automaattivaroilla itseään lihottaneet sosiaali- ja terveysalan yhdistykset. Niistä merkittävä osa on puolueiden perustamia.
SDP on moniosaajien puolue ja täynnä lahjakkuutta niin kuin tämä Turun monitaitoinen, yhteiskunnan tuella koulutettu kidnappaaja yrittäjä.
http://www.youtube.com/watch?v=Ba1YRyZ420o
SAKSDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma (Don Eero) nuijii eduskunnassa läpi varallisuusveron poiston.
KATSOKAA JA KUUNNELKAA:
Eikö se mene jakeluun.riisto.työ väkeä ei saa sotkea näihin riisto puuhin.
?????????????.
Saakohan SDP Fortumilta vaalitukea tästä hyvästä?
Optio konnien saaliisiin.eikä puhuta pienistä saalista.SDP,työväen puolue.järjestelee.KÄYTÄÄKÖHÄN NE VAHVAA LÄÄKITYSTÄ...kun tuollaisia mokia sattuu tuosta noin vaan.
Osaamattomuus ja ahneus yhdistyivät tässä rumalla tavalla. Demareista ei tahdo oikein löytyä talouspuolen asiantuntemusta.
arvon nousuun, joihin johdon optiot on kytketty? Jos näin on olen helvetin ylpeä demarina siitä, että Fortumin talous on mahdollistanut tapahtuman. Nyt kun porvarit johtaa maata, niin osakkeiden arvot on pohjamudissa, siinä missä maan talouskin. Sinä kapitalistien huorana. Olisit onnellinen jos talous olisi kunnossa, mutta haukut niitä jotka mahdollisti talouden hyvän kehityksen. Tämän on tunnustanut porvarien talousmiehetkin, mutta sinä et, vaikka sanot porvari olevasi! Kävelet vaan helma hampaissa porvarien pidoissa ja haukut niitä jotka jotenkin hallitsi ja hillitsi maan talouden kehityksen. Nyt kun porvarit päästi keinottelijat vapaasti mellastamaan, niin tulos on sen mukainen. Mitä Liliuksen palkkioihin tulee, niin ne johtuu hänen tekemistään oikeista toimista. Nostaessaan Fortumin konkurssitilasta mahtavaksi yritykseksi, joka tuottaa valtiolle verotuloina mahtavan potin.
Et juurikaan tunnu ymmärtävän näistä asioista yhtään mitään, joten en mene vastauksessani detaljeihin, vaan vastailen sinulle yleispiirteittäin.
Lukuisissa tutkimuksissa on selvitetty, että valtaosa yritysten arvonnoususta johtuu jostain muusta kuin yritysjohdon pätevydestä. Yritysjohdon osuudeksi on taidettu saada keskimäärin 5 % tai jotain.
Fortumin osakkeiden arvo lähti nousemaan, kun kivihiilen hinta nousi, öljyn hinta nousi ja Nord Poolin sähköhinta nousi. Eli osakkeen hinnannousu johtui maailman raaka-ainemarkkinoiden muutoksista ja hedge rahastojen spekuloinnista. Samasta syystä Fortumin osakkeen arvo on nyt laskenut.
Fortumin johdon teko oli Venäjälle tehdyt riskisijoitukset, joissa on mahdollisuus menestykseen tai 1,5 miljardin euron tappioihin. Venäjälle Fortum meni vasta myöhäisemmässä vaiheessa ja tämä riskisijoitus on osaltaan vaikuttanut Fortumin osakkeen arvostustason pudotukseen nyt, kun erinäisiä riskejä seurataan tarkemmin.
SDP mahdollisti joko tahallisesti tai ymmärtämättömyyttään tai jostain raadollisenmmasta syystä sen, että Fortumin ylin johto saattoi sattumien seurauksena hyötyä kymmenillä miljoonilla euroilla suhdanteiden muutoksista, joihin johdon tekemisellä ei ole ollut käytännössä mitään vaikutusta.
ei yksi ukko tee...siihen vaikuttaa monet tekijät..esim.hyvä aika.
Selvittäkää sotkunne demarit. Ei enää yhtään selittelyitä. Hävetkää!
laki laadittava, sak napanuora katkaista, sdp kiellettävä lailla.
työttmille oikeudet takaisin, yhteys amnestyyn
Jutta eilen ajankohtaisessa kakkosessa vihjaili että sdpllä muka ei ole mitään tekemistä näillä optioilla.
näin sdp vyörytää omia tekosiaan pahojen porvareiden piikkiin.
ps. se sakn ruokamässäily mainoskin kertoo sakn pomosta eikä mistään porvarista.
laatineet optiot .on.on.on. luhtanenkin sotkussa mukana.
Fortumin optio-ohjelma on osoittautunut suureksi virheeksi.
Fortumin kaltaisen yrityksen johtajaa ei tarvitse sitouttaa yritykseen miljoonapalkoilla ja miljoonaoptioilla.
Fortumin ei tarvitse tuottaa suuria voittoja pörssissä.
Tärkeämpää on, että Fortumin tuottoja käytetään tuotekehitykseen, energian kohtuulliseen hintaan sekä kuluttajien että teollisuuden hyväksi.
Tärkeämpää kuin sijoittaminen Venäjälle tai osinkojen jakaminen pörssissä on Suomen energiateollisuuden hoitaminen hyvin koko kansantalouden kannalta.
Nyt kuluttajat ovat suuren riiston kohteina:
- Vattenfall (Ruotsin valtion kokonaan omistama) laskuttaa suuret verkko- ja toimitusmaksut kuluttajilta omistaessaan Suomen toiseksi suurimman sähköverkon ja 10 voimalaitosta
- Fortum laskuttaa ylihintaa kuluttajilta markkinajohtajan ominaisuudessa
Näin koko kansantalous ja kuluttajat kärsivät Fortumin johtajien ahneudesta ja suomalaisten politiikkojen tyhmyydestä.
Jos demarit ovat tehneet virheitä (milloin Eduskunnassa on ollut vasemmistoenemmistö?) ollessaan vallankahvassa Kokoomuksen tai Kepun kanssa, olisi Kepu-Kok-hallituksella kyllä ollut aikaa ja tilaisuus (yksinkertaisella enemmistöllä Eduskunnassa) korjata virheet.
Eipä ole nykyinen hallitus tehnyt yhtään mitään Fortumin johtajien ahneuden kitkemiseksi.
Eipä ole nykyinen hallitus tehnyt yhtään mitään Fortumin johtajien ahneuden kitkemiseksi.
on tehnyt =)
taas saa porvarit paikkalilla sdpn tekemisiä.
Mutta verrattuna edelliseen lamaan, nyt ei sdp nouse enään hallitukseen.
enää.sotkeneet jo liikaa.turhaa anehtivat ja ovat kansan vaivana.nuorille työ paikat.eduskunnassakin.vanhoilla rahat homehtuu jo pankki tilillä niin uutta vaan ahmivat.alkavat vaan enemmän ja enemmän varastaa ja riistää ,kun osaavat.ei koko kansan asioden hoidosta hajuakaan.
Juu SDPllä on kaikista puolueista vanhimmat edustajat, se todellakin kuolee pystyyn.
Hitaasti mutta varmasti...haihtuu pois pois...
Kauppa- ja teollisuusministeri
Erkki Tuomioja
Sinikka Mönkäre
15.4.1999 – 25.2.2000
25.2.2000 – 17.4.2003
SDP
Lipposen II hallitus
Mönkäre = syyllinen Fortumin johdon ökyoptioihin.
Tästä sai palkkioviran RAY:n toimitusjohtajaksi.