Suomen kansalle porvarillinen manifesti
Suomen puolueolot kaipaavat porvarillisten voimien kokoamista kokoomuksen kautta. Tämän johdosta on syytä julkituoda myös aate- ja arvopohjaa "yhtyneen vasemmiston" ja luokkajaosta kiinnipitävän ryhmittymän vastapainoksi.
*******
on yksilön ideologia, joka merkitsee yksilön arvon tunnustamista tärkeimmäksi kaikkia ratkaisuja tehtäessä
on vapauden ideologiaa, joka merkitsee uskoa ihmisen kykyyn päättää itse omista asioistaan
on kansanvaltaa, joka merkitsee yksilön välittömien vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä
on yhteistyötä, joka merkitsee yksilön tarpeiden huomioon ottamista
on turvallisuutta niin taloudellisen, fyysisen kuin henkisenkin vapauden osalta
on rauhan ideologiaa, joka merkitsee taistelua väkivallan kaikkia muotoja vastaan
on uudistamista, joka merkitsee tavoitteiden asettamista tulevaisuuden tarpeiden mukaan
on yritteliäisyyttä, joka merkitsee halua ponnistella jatkuvasti paremman huomispäivän puolesta
on oikeudenmukaisuutta niin tulonjaossa kuin lain ja oikeuden edessä
on viihtyvyyttä, joka merkitsee maailman estämistä muuttumasta
jättimäiseksi kaatopaikaksi
on myös itsenäisesti ajattelevan nuorison ideologiaa
Porvarin manifesti vapun kunniaksi
Sir_Alfred
8230
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olet kyllä aika sekaisin, uskotko itse noita kirjoittamiasi valheita? Häpeä!
Tämä on päivän paras vittuilu kokoomukselle tänään.
häkämiehelle.
sioille yhtälö ei toimi enään roistot vie ulos kaiken ennen rkpn-puuttumista asioihin.
v-le kuin sinä ja itsellesi, etkä edes taida tajuta sitä. Heippa !
Kapitalismi lähtee siitä, että jos kapitaalilla menee hyvin siitä sen enempi valuu vähäosaisillekin. Toisaalta yksilön etu - niinkuin todistitkin - on kaiken muun edellä. Siis mitä pitää sisällään jakojäännös?
man saarilla olevan purkkarin alvin, ed.jos se on maksettu miten olis potkut sille kaverille hallitustyösk. vortumissa, se rkp.braa kamraatten.
missä niitä toteutettaisiin. meillä ollaan ihan hukassa jo. liliukset ja törpot . hoitaneet hommat jo.