olisi ollut tänään ja kaiken pitäisi olla kunnossa.Tasan kaksi viikkoa sitten synnytin kauan kaivatun ja odotetun vauvan.Rakas ihana prinsessani eli vain 17 minuuttia ennen kuin menehtyi.Tuska ja suru on hukuttava.Elämä menetti tarkoituksensa.En voi vielläkään uskoa pienen rakkaan vauvani olevan poissa. Tuntuu siltä kuin olisin elävä kuollut.
Laskettu aika
Tyhjä syli
81534
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
,,kyllä elämä kantaa !
On todella rankkaa menettää oma lapsi, oli se sitten minkäikäinen tahansa. Itse olen kokenut saman vuonna -92 ja ajattelen että se oli se minun helvettini. Tuskani ei ole kuollut, enkä asiaa ole hyväksynyt mutta asian kanssa olen oppinut elämään. Itku tulee vieläkin ja saa tulla. Oman lapsen kuoleman tuska kulkee mukana kuolemaan saakka, se on kokemuksena se rankin, oletan. Paljon voimia sulle, puhu tuska pois, selvinpäin, ja liiku,rehki itsesi henkihieveriin liikunnalla, sillä tavalla minä rääkkäsin itseäni kun sattui, se helpotti vähäsen ja itke, itke niin paljon kuin sielu sietää.
vauvani kuoli kohtuun. luulin aina että kuolleen synnyttäminen on jotain kestämätöntä. jostain sain rauhan siihen tilanteeseen. syntymä oli jopa kaunis. halusin myös käyttäytyä äidin tavoin niinä ainutlaatuisina hetkinä kun vauvani oli käsissäni. kauhun hetkiä on ollut, paljon on vieläkin käsittelemättä. haudalla purkautuu tuskani, itkien , valittaen. olen ylpeä saadessani olla tuon vauvan äiti. hänen olemassaolollaan on tarkoitus, jumalan kirkkauden maassa hän elää. hän ei tule minun tyköni, minä menen hänen tykönsä.
enkeli kuin syntyi en myöskään pelännyt kuoleman saapumista.Kerroin rakkaalle vauvallemme kuinka tärkeä ja rakas hän on aina ollut meille ja tulee aina olemaan.Ihastelimme mieheni kanssa hän kauneuttaan ja pidimme hänet yhdessä sylissämme ja kerroimme hänelle rakkautemme.Kyyneleet vierivät koko 17 min ajan minkä pieni enkeli oli elossa. Ne olivat ilon sekä surun kyyneleitä.Ja kun pieni nukkui taivaan uneen sylissämme se oli jotain niin kaunista,niin rauhallista.Aivan pystyi tuntemaan Jeesuksen läsnä olon.Käsi vahva haavoitettu tarttui pientä lähtijää kädestä ja me jäimme tänne ikävään,kunnes koittaa taivaan kodissa elo yhteinen ainiaan. Joka kerta,kun suljen silmäni tunnen hänen pehmoisen lämpöisen posken poskellani ja sydämessäni tunnen hänen lämpönsä.Ikävä ja suru on päivä päivältä suurempi.
Tänään on äitienpäivä ja minun pieni vauvani ei ole sylissäni. Kumpa koko päivää ei olisi keksittykkään ollenkaan. Ihminen luulee itse pystyvänsä vaikuttamaan omaan elämäänsä,mutta eihän se asia niin ole. Sen olen itse saanut kokea raskaimman kautta. Ihminen on pieni ja mitätön olento maailman kaikkeudessa. Suurempi voima hallitsee maailmaa. Voi kumpa saisin edes pienen hetken pitää rakasta tyttöäni sylissä ja kertoa hänelle viellä kerran kuinka paljon häntä rakastan.Aurinko paistaa ulkona ja lähden vauvani haudalle viemään vaaleanpunaisia kukkia.Käyn haudalla päivittäin.Siellä on hyvä olla.Lähellä pientäni,vaikka tiedän hänen olevankin taivaan kotona Jeesuksen sylissä.Minun kohtaloni on viettää äitienpäivää pienen tyttöni haudalla.Elämä on niin vääryyttä täynnä ja tuskaa.
Luin sinun tekstisi, joka kosketti minua. Pieni prinsessani menehtyi 9.6.2008 keukokuumeeseen koska oli syvästi kehitysvammainen lapsonen ja ei kestänyt infektioita. Nyt ensimmäinen äitienpäivä ilman pientä prinsessaa ja monenlaisia ajatuksia on tullut tänään. Kävin myös prinsessani haudalla tänään sytyttämässä kynttilän ja jäin joksikin aikaa haudalle. Pieni prinsessamme sai olla maan päällä kanssamma melkein 5 vuotta. lohduttaakseni itseäni yritän ajatella että nyt hänellä on parempi olla. Syvät osan ottoni teille pienokaisen menettämisestä, mutta muistä hän on aina luonanne vaikka ette sitä tietäisikään. Voimia teille...
päivä oli niin hirveä,että moneen kertaan luulin kuolevani ahdistukseen ja pahaan oloon. Vaikka sitä kuvittelee ettei olo voisi enään pahemmaksi tulla,niin aina jokin vain tekee surusta vielläkin tuskallisempaa.Tätäkö tämä elämä sitten on.Tuskaa ja pahaa oloa päivä päivältä enemmän. Mitä järkeä on sellaisessa elämässä? Miten voi selvitä oman lapsen kuolemasta?
Ystävä hyvä. Surusi on niin tuore, olet vereslihalla...Juuri nyt voit vain antaa itsellesi luvan surra ja ajan kulua. Tukeudu rakkaisiin ihmisiin, puhu, itke, huuda, ihan mitä vain voit tuskasi purkamiseen.Hanki lääkkeitä että saat nukuttua, hanki rauhoittavia. Ne ovat aivan luvallisia. Et sitä millään nyt usko mutta joskus tuska helpottaa. Suru jää ja sekin muuttaa muotoaan. Tämä on sinun elämääsi. Uskalla elää se vaikka se nyt onkin niin vaikeaa. Niin...olen siis aikoinani kokenut kaksi keskenmenoa ja 4 vuotta sitten poikani kuoli yllättäen. Tässä minä vaan olen ja elän. Voimia Sinulle!