Hyvän ystäväni äiti kuoli viime viikolla. Meidän piti lähteä suuremmassa ryhmässä matkalle etelä-amerikkaan mihin olen halunnut lähteä jo kauan. ystäväni ei tietysti tule matkalle mukaan. Lähtö on siis jo tämän viikon lopulla, enkä osaa päättää pitäisikö minun jäädä myös kotiin. Ystäväni on toisessa kaupungissa ja olen ollut hänen tukenaan nämä kaksi viikkoa. Nyt hän tuntuu syyllistävän minua matkalle lähdöstä, vaikka mielestäni minusta on yhtä paljon apua täällä kuin siellä jos puhelimen kautta kuitenkin kommunikoimme. Hänellä on kuitenkin isänsä ja muutama muu hyvä ystävä tukemassa, eikä hän näin ollen jää yksin(en tietysti tekisi hänelle sellaista).Kertokaa siis te, ketkä samanlaisen surun olette kokeneet, että olisiko matkalta pois jäämisestä ollut oikeasti apua vai johtuuko tämä vain vihasta, mitä äitinsä äkillinen poismeno ystävässäni aiheuttaa.
Ystävät
vaikea päätös vaikealle asi...
5541
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sinulla on edessäsi vaikea asia, ja ulkopuolisen ihmisen on vaikea antaa mitään neuvoja.Sinun kannattaa keskustella hänen kanssa asioista.Puhumalla asiat aina selviävät.
joten sinä et ole surun keskiössä vaikka ystäväsi sinut suruusi haluaakin ottaa mukaan. Totta kai lähdet matkalle, voit sieltä olla puhelinyhteydessä ystävääsi ja matkan jälkeen sinulla on uudella tavalla voimia tukea ystävääsi hänen surussaan.
Miksi sinun pitäisi jäädä murehtimaan jos jonkun muun äiti on kuollut? Olet matkasi varannut ja maksanut joten sinne sinä lähdet.
kaikilla omia asioita mitä pitää vaan tehdä. Oli minunkin seurana melkein kokoajan jompikumpi kahdesta ystävästäni ja jos jommankumman tartti lähteä hoitamaan asioitaan, niin ei minulle tarvinnut edes syytä sanoa. Minua alkoi pikemminkin ottamaan päähän se että hössöttivät kokoajan syö,nuku,ulos kävelemään,syö,nuku,ulos kävelemään...sitten harhauttivat mun ajatukset pois noista kuolemajutuista. Kaippa se ihmisestä riippuu miten suhtautuvat, sinä tunnet ystäväsi parhaiten, mutta sinä sen päätöksen teet. Kun ystäväni oli täällä niin hänen entinen/nykyinen (ota niistä selvää) syyllisti ystävääni, kun ei voinutkaan viettää aikaa hänen kanssaan. No se on sellainen syyllistävä ihminen, jonka tunnen. Kaippa se koittaa hallita ihmisiä syyllistämällä. Samaa harrastaa mm. mummoni... Minä ainakin olen sen verran jästipää et teen nyt itse kaikki päätökseni ja muiden höpinät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Jollain tavalla tämä on kivaa, mutta vaihtaisin tämän menneeseen aikaan. Eikä kultanikaan kanssa tarvinnut kovin usein kinastella, kun oltiin samaa mieltä lähes kaikesta. Jompikumpi sitten jousti välillä.
Kuulostaa kovin tutulta.. Tänään piti lähteä matkalle poikaystäväni, parhaan ystäväni ja äitini kanssa. Isä kuoli yllättäen kaksi viikkoa sitten ja päätin olla lähtemättä (äiti tottakai jäi myös Suomeen). Kuitenkin poikaystäväni ja paras ystäväni (naispuolinen) päättivät lähteä matkalle yhdessä! En halua syyllistää ystävääni, mutta täytyy myöntää, että tuntuu todella pahalta. Eniten satuttaa kuitenkin se, ettei poikaystäväni ole tässä tilanteessa tukenani, vaan mieluummin matkassa ystäväni kanssa. Pistää miettimään..