Selkä on kipeä rintarangan kohdalta, lähinnä rangan oikealta puolelta. Rintaranka myös naksuu jatkuvasti olinpa missä asennossa tahansa. Riittää, että ojentaa selän suoraksi ja jo naksahtaa tai että vetää keuhkot täyteen ilmaa tai että taivuttaa sivuttain vasemmalle. Ja jos ns. rullaan lattialla selkääni selkä pyöreänä niin kokoajan naksuu. Selkälihakset myös menevät erittäin nopeasti jumiin oikealta puolelta, mikä lisää kipua. Esim aamuisin selkä saattaa olla ihan vitun jäykkä. Harrastan paljon liikuntaa ja varsinkin viimeaikoina olen yrittänyt keskittyä pelkästään selän kuntoutukseen. ja käynyt jo usean kuukauden ajan lähes päivittäin uimassa sekä venytellyt paljon. Lisäksi kevyttä kuntosalitreeniä, vatsoja ym kotona, paljon kävelyä ja vähän myös rullaluistelua. Olen käyttänyt useita ravintolisiä mm. joint 2, sekä kaiken maailman hivenaineet ym vitamiinit. tällä hetkellä käytän vain kalaöljykapseleita n. 5/pvä, sekä kalsiumia ja D-vitamiinia. Nykyisin käytän aika voimakkaita kipulääkkeitä jotka eivät silti vie kipua kokonaan, mutta auttavat vähän. (burana 800 ja tradolan retard 100mg). Olen käynyt magneettukuvissa, joissa ei näkynyt mitään merkittävää. Olen myös käynyt parilla fysiatrilla, jotka eivät hekään osanneet juuri auttaa. toinen määräsi jumppaa ja toinen epäili selän yliliikkuvuutta ja kankeita takareisiä syyksi ja määräsi venyttelyä. yksi lääkäri epäili lihasten epätasapainoa. toinen kipupiste on häntäluun oikealle puolella, siitäkin naksuu kun esim istuessa jännittää pakaralihaksen tai makuultaan jos ikäänkuin vääntää lantiota niin naksnaks. pehmeällä en ole pystynyt enää nukkumaan lähes vuoteen vaan olen nukkunut lähinnä lattialla, myös istuminen on helvetin tuskallista. kävellessä alaselän kipu helpottuu, mutta rintaranka senkun kipuilee ja naksuu. uiminen helpottaa rintarangan kipua mutta kivat palaavat taas kun lopettaa uimisen. tosiaan olen 18-vuotias ja kipuja on ollut jo useita vuosia ja ne ovat pahenemaan päin vaikka mitä tekisi. onko kellään samantapaisia ongelmia tai osaisiko joku antaa neuvoja mitä tehdä? alkaa pikkuhiljaa epätoivo iskeä
selkä kipeä
ja naksuu kokoajan
112089
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Koska olet kokeillut jo lääkärihoitoa eikä se ole auttanut, niin miten olisi jos kokeilisit vaihtoehtoisia hoitomuotoja? Tiedän, että jotkut ihmiset ovat kokeneet ne todella tehokkaiksi nimenomaan kivun hoitoon ja ovat pystyneet jättämään todella vahvat kipulääkkeet kokonaan pois tarpeettomina. Aloita vaarattomimmasta päästä vaihotehtohoitoja, sellaisista, missä ei selkärankaa esimerkiksi vääntämällä väännetä tai kiskota. Kipuun löytyy kyllä yllätävänkin tehokkaita pehmeitä keinoja.
Tuntuu ikävältä, että lääkärit ovat jättäneet sinut noin nuorena yksin kipulääkkeiden varaan. Otettiinko reumakokeet? HLA-B27? Venyttelyt ja jumppa tehoavat selkävaivoihin, mutta aika hitaasti, joten jatka niitä. Muista pitää kuntosalitreeni kevyenä, ei liian raskaita painoja. Nuo naksuminen voisi johtua jänteistä, ei siis välttämättä luista. Olisko lihakset menneet ikävästi jumiin? Ravintolisistä kokeilisin Neuromax Fortea (vahva B-vitamiini). Voi laukaista lihaskipuja yms. Kokeile kivunhoitona joko kylmää tai lämmintä. Toinen sopii yleensä paremmin. Apteekista saa kylmäpakkauksia. Lämpöä saa vaikka sellaisesta viljakissasta, joka lämmitetään mikrossa. Noista hoidoista ei ainakaan ole mitään haittaa. Ja seuraa itse tilannetta, ettei kyseessä olisi kumminkin alkava selkärankareuma, vaikka magneettikuvassa ei mitään näkynytkään, eikä tuo naksuminen viittaa reumaan muuten kuin että joksus reumapotilailla on yliliikkuvat nivelet: http://www.reumaliitto.fi/reuma-aapinen/reumataudit/selkarankareuma.html Hakeudu terveysasemalle omalääkärille jonkin ajan kuluttua, ja tarkistuta tilanne, jos oireet eivät hellitä. Pyydä myös lähete fysioterapiaan, eikös heillä ole sähkö yms. hoitoja, jotka voisivat helpottaa kipuja.
reumakokeet on otettu, mitään ei näkynyt, eikä myöskään magneetissa ja muutenkaan oireet eivät sovi reumaan. esim reumaa sairastavilla selkä on aamuisin kipeä ja jäykkä ja minulla se on aamuisin yleensä parhaassa kunnossa, vasta sitten kun joutuu nousemaan ylös kipuilu ja rutiseminen alkaa. Fysioterapiassa käyn tälläkin hetkellä, eipä siitä ole juuri apua ollut. Monenlaisilla lääkäreillä olen käynyt, eikä kukaan oikein osaa sanoa selvää syytä näihin selkäkipuihin. Jumppaa ja venyttelyä olen tehnyt jo vuoden verran erittäin paljon ja sitä aikaisemminkin jonkin verran, silti suunta on pahenemaan päin. Ja todellakin kaiken maailman ravintolisiä olen kokeillut myös tuo Bvitamiini, enkä tunne saaneeni niistä juuri mitään apua. Alkaa pikkuhiljaa tuntua ettei tähän auta mikään.
Varmaankin nikamalukko(ja), si-nivelen häiriöitä, näistä harva lääkäri ymmärtää. Googlaa vaikka selkäsivut aluksi, tsekkaa paikkakuntasi osteopaatit, naprapaatit ym.
Olen yhdellä fysioterapeutilla käynyt mikä vähän tuota ristiselkää ja alaselkää on niksautellut. Ei siitä ollut mitään apua. Tämä fysioterapeutin ydinosaamista ovat nivelten ja nikamien manipulaatio- ja mobilisaatiohoidot, hermokudoksen mobilisaatio ja erilaiset pehmytkudoskäsittelyt. Riittääkö tälläinen vai haetko vielä jotain lisää? Olen itsekin noita nikamalukkoja hieman epäillyt sekä yksi lääkärikin, vaan eipä kukaan vielä ole sellaisia löytänyt ja tuskinpa sellainen vuosikausia vaivaa?
Kyllä omt-fyssarilta pitäis kyllä (ainakin tilapäisesti) saada apua yläselän ongelmiin, normaali fysioterapiassa ei käsitellä rankaa muuten kuin jumppaamalla ja ultralämmöllä/sähköllä. Toi si-nivel teoria (selkäsivut) on sitten oma juttunsa.
yksi lääkäri epäili lihasten epätasapainoa. toinen kipupiste on häntäluun oikealle puolella, siitäkin naksuu kun esim stekkaappa www.tasapainopiste.fi ja tilaa aika niin saat lihas epätasapainosi kohdilleen eli kuntoon.
No lohdullista siis on se ettei mitään vakavampaa näy. Mutta kivun kanssa eläminen noin nuorena (tai missään iässä) EI ole hyvä juttu. Pitkään jatkunut kipu nimittäin kroonistuu... Burana on tulehduskipulääke, jos se ei auta, kyseessä ei ole tulehdus ja jos se ei auta edes kipuun, se kannattaa lopettaa - koska nopeasti aiheuttaa pahaa jälkeä ruoansulatuselimissä. Lisää vaivoja et kaipaa. Jos diagnoosia ei löydy, pitää hoitaa oiretta. 1)Kipulääkitystä siis voisi rukata, parempi lääkäri hakuseen. 2)Toinen mahdollisuus on hakeutua kipukuntoutukseen. Niissä käydään yleensä läpi sun asioita ja oireita perusteellisesti ja saa pidempiaikaista tukea fysioterapeuteilta. Itse olen ollut (Kelan kautta) Ortonissa ja siitä oli hyötyä pitkällä tähtäimellä, sain omat kivut hallintaan. 3) Jos lihasepätasapaino vaivaa, niin siihen löytyy varmaan jotain apua ja hoitoja, en tunne itse hyvin asiaa mutta punttisalin sijasta vaikka jooga tai MethodPutkisto voisi olla sopivasti erityyppistä.
Vaikka nyt tuntuu,että mikään auta. Kannattaa kumminkin käyttää B, D E-epa 500mg/vrk sekä magnesiumia. Myös monipuolinen ruokavalio on tärkeää. T. Monisairas
mulla selkä naksuu ja on kipeä ihan koko ajan. pelkästään jos hengittää sisään yläselkä naksuu. lihakset ei ole (vielä) ollut kovin kipeänä. Vuoden jatkunut ja pahenee koko ajan nyt piti ruveta etsiin jotain tietoa netistä kun ei lähde pois.
Löysin vahingossa vanhan kirjoitukseni ja ajattelin vähän päivitellä tänne. Tilanne on käytännössä aivan sama selän kanssa. Syön tradolani retard 100mg joka päivä ja nyt kokeilussa myös kipukynnys/masennuslääke noritren ja arcoxia. Kävin viime syksynä kiropraktikolla ehkä viitisen kertaa ja hyöty oli pyöreä 0. Venyttelyä ja joogaa on tullut vedettyä ja kämmenet menee jo lattiaan suorin jaloin mutta selkä on ihan samanlainen, pilatesta ym. Core yms treeniä paljon kotona sekä hiihtoa, uintia, jääkiekkoa, kävelyä näitä olen vetänyt puoli vuotta hyvin aktiivisesti ja ne auttavat ehkä no ainakin mieltä piristävät ja liikunnan jälkeen on hyvä olo mutta selkä silti naksuu ja oikea lavan kohdalta lihakset ovat kireällä enkä ole niitä saanut paremmiksi. Istuminen taas on myrkkyä oikealle si nivelen tienoille. Olen myös koittanut hieroa jumissä olevia lihaksiani pallolla (netistä löyty hyvät ohjeet), mutta oikean lavan kohdalta vaan ärtyvät käsittelystä ja tulehtuvat. Urheiluhierojaa voisin kokeilla seuraavaksi.
Ensi viikolla aloitan hoidot Bliss Clinicillä. Kävin jo tutkimuksissa hän epäili pääsyyksi si-niveltä. Myös röntgenit otettiin lantiosta 8mm oikea jalka pidempi vein cdn sinne tutkittavaksi. kalliiksi näin opiskelijalle se tulee kyllä. Laskin että kaks kertaa viikossa siellä kuukauden ajan noin 1500e..
Olen tässä miettinyt alan vaihtoa tarvitsisi löytää ala jossa en joudu istumaan vaan saisin liikkua. Kuulisin mielelläni vinkkejä ja kokemuksia samassa tilanteessa olleilta. Ihan perus metallityöntekijäksi ajattelin ryhtyä vaikka kunnossapitäjäksi, asentajaksi tai koneenkäyttäjäksi(olen sellaisia hommia tehnyt parisen vuotta opintojen ohessa ja niihin kykenen) ei tässä tilassa pysty korkeakouluja käymään ja istumaan tuntikausia.