onko painosi noussut e-pillereiden syönnin seurauksena? Minkämerkkisiä pillereitä syöt? Oletko lihonut kierukan asentamisen jälkeen?
Lihottaako e-pillerit
titta-
31691
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei ole ollut mitään vaikutuksia painooni. Syön Yasmineja.
Hei Tässä vuosien varrella söin yhtä sun toista merkkiä ja pääsääntöisesti kaikki lihottivat minua. Mutta se on yksilöllistä, sillä esim Restovar lihotti minua, mutta ystävättäreni ainoa sivuvaikutus oli päänsärky, jota taas minulle ei tullut.Microgynon, Diane Nova,Femilar, Marvelon muun muassa aiheuttivat lihomista. Minulle sopivat paremmin ns. minipillerit eli minette ja microluton, tosin välivuotoja tuli silloin tällöin enkä näistä lihonut. Hormonikierukka taasen lihotti, vaikka lääkärit väittivät toisin.Muuten näyttelijä Hannele Lauri kertoi (Hymy-lehdessä)joskus 10 vuotta sitten lihoneensa hormonikierukasta. Itseäni se lohdutti, koska silloin olin samassa tilanteessa. Tällä hetkellä olen onnellisessa asemassa; kohtuni poistettiin 4 vuotta sitten adenomyoosin vuoksi eikä ole vuotoja, munasarjat säästettiin, joten tiedän milloin pitää kiukutella :). Toivottavasti löydät itsellesi sopivan ehkäisyn.
Nestettä voi kertyä pillereiden takia jopa kahden kilon verran ennen menkkoja mutta ei mua ole lihottanu pillerit ollenkaa. Ja se neste turvotuskin kestää sen viikon ko ne menkat on mutta eipä menkkojen aokana muutenkaan kovin hehkee oo xD Ratiopharmin e-pillereitä oon syöny aknen takia ja ne käy ehkäsyynkin nykysin samalla. Niitten nimi on muistaakseni cypretyl. Pari vuotta oon syöny ja oon itse asiassa laihtunu ihan vahingossa. Tietty voi olla yksilöllistä.