Kyllä sana maailmalla leviää, että Suomessa on maailman tyhmimmät poliitikot. Mennään pojat sinne. Mutta kiinni jäivät paskiaiset.
Oletteko muuten huomanneet perinnehyysäreiden asenteiden muutoksen. Ovat huolissaan persujen kovasta kannatuksen noususta ja alkavat käyttää samoja aseita vaalikamppailussaan. Osmo Soininvaarakin sopisi puheidensa perusteella varsin hyvin persujen edustajaksi.
http://www.esaimaa.fi/Uutiset---Uutiset-maakunnasta/2009/05/06/Parikkalan vastaanottokeskuksen nuorista yli puolet t%E4ysi-ik%E4isi%E4/200917034558/5
Tällaista toimintaa väärä politiikka tuottaa
Huolestunut ja pettynyt
9213
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos nyt hiukan rauhoituttaisiin. Sitä mukaan kun tulijoiden määrä on noussut, on myös tehokkaammat välineet otettu asteittain käyttöön. Väärin perustein tulleet passitetaan takaisin. Nämä sitten kiertävät Euroopassa vastaanottokeskuksesta toiseen, joka on kuitenkin vain pieni riesa. Oletettavsti edes persut eivät vastusta "pätevien" pakolaisten vastaanottaminen humanitäärisin perustein? Muistakaa että Suomikin "lähetti" yli 300.000 rutiköyhää Ruotsiin kun meillä meni heikosti. Ja siellä saivat täöitä lähettäen osan rahoistaan kotiin sukulailleen. Nyt on meidän vuoromme olla rikkaita.
"Nyt on meidän vuoromme olla rikkaita." Mutta kun emme ole. Elämme taloudellisesti kuilun partaalla. Suomi on mikroyhteiskunta jonka taloudellinen selkäranka raksahtaa helposti poikki väärillä päätöksillä. Ja kuka sinulle on antanut oikeuden vähätellä rikoksia? "Väärin perustein tulleet passitetaan takaisin." Vaan kun ei passitetta, sehän siinä onkin.
Olemme jo pitkään kuuluneet maailman rikkaimpaan kymmenykseen. Eli olemme millä tahansa suhteellisella mittarilla rikkaita. Osin siitä syystä että Ruotsi "auttoi" vaurastumaan ottamalla vastaan köyhimmän kymmenyksen silloin kun vielä kuuluimme "vain" rikkaimpaan kolmannekseen. Kyllä me nyt piru vie autamme muita tai en halua olla suomalainen. Kuten tietysti teemmekin, koska olemme suomalaisia. En minä vähättele rikoksia. Mutta en myöskään vähättele tasa-arvoa. Kaikkia rikollisia hoidteaan taspuolisesti. Tosin maahanmuuttajia voidaan rankaista toimella joka ei käy päinsä syntyperäisille. Karkotusella. Halla-ahoa ei uhkaa karkoitus Somaliaan tai Afganistaniaan (sellainen riski olisi ehkä hillinyt pojua hiukan). ""Väärin perustein tulleet passitetaan takaisin." Vaan kun ei passitetta, sehän siinä onkin." No avan varmasti passitetaan. Mutta voimme toki sitten sivistyneesti ja viileän rauhallisesti keskustella perusteista ja päättää niistä demokraattisesti.
että keskustelun jatkaminen kanssasi on samaa kuin väittelisi jehovantodistajan kanssa siitä, että onko jumalaa olemassa vai ei.
Mikroyhteiskunta jossa makrobyrokratia.
olemassa vai ei? Aiheen muutos oli melko radikaali sinulta, sillä olit niin väärässä ku olla voi. Suomesta passitetaan suurin osa pois, eikä oleskelulupaa heltiä. Mutta vastaa nyt tuohon kysymykseen kuitenkin.
Mikäköhän sinä olet jos et edes puupäälle pärjää keskustelussa. Tuo on muuyten aika tyypillinen reaktio täällä. Julistetaan jotain puutaheinää ja jos joku viitsii kyseenalaistaa tai perustella mmuitakin näkemyksiä niin tämä julistetaan puupääksi tai viherpunikiksi tai huuriksi, jolloin voidaan lopettaa keskustelu. Tuontasoinen sivistys ei voisi kuin nousta suurella maahanmuutolla suurin piirtein mistä vain.
Itse asiassa Suomi ei ole kovin byrokraattinen, vaikka meistä välilä niin tuntuukin. Mikä on muuten mikroyhteiskunta?
tai vähintäänkin arvoton ja alkulima, kun aina valitsevat samat naamat hoitaan asioita, vaikka ne ei mitään todellista hyvää aikaan saakaan, muualle kun omalle pankkitilillennsä. Siitä muitten huolen aiheesta sen verran, että sehän on kansalle ja maalle täysin yhdentekevää mitä ne pelkää, kun tasan tarkkaan kukaan ps.ia myöten ei paskaakaan piittaa tästä maasta. samanlaisia kieroja omaneduntavoittelijoita ovat kaikki, kuka mitäkin asiaa apunaan käyttäen. Ja tyhmähän kansan täytyy olla, kun antaa aina vaan asian jatkua. Mikähän on sun sydämen motiivis palvoa perussuomalaisia- eikun peruseurooppalaisia? Onko se kalifiks kalifin paikalle pääseminen, vai todellinen halu auttaa tätä maata ja kansaa?