Pikkuautot pois opetuskäytöstä

Olen sitä mieltä että ns pikkuautot pitäisi autokoulun ajoneuvoina kieltää kokonaan. Kun nuori saa kortin opeteltuaan ajamaan tällä pikkuisella autolla, jolla peruuttaminen, parkkeeraaminen jne on aivan erilaista kun tavallisella perheautolla, on hän vaaraksi liikenteessä kun saa kortin. Useimmiten kuitenkin se perheen käytössä oleva auto on keskikokoa. Pienemmissä autokouluissa kun on vaan 1 auto jolla ajo-opetus hoidetaan ja jos se on esim pikkuinen Pösö, on vaikea oppia hahmottamaan perheen Corollan mittasuhteita heti alkuunsa. Siitä emme koskaan pääse että ne autot ovat aina ihan uusia ja toimivat moitteettomasti ja kotona pihassa odottaa usein se hieman vanhempi auto.
111115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Auton kokoluokka ei ole suuri ongelma. Pahempi juttu on se, että autokoulut kalastelevat oppilaita erikoisilla, suorituskykyisillä autoilla. Esimerkiksi omassa kotikaupungissani autokoulukäytöstä löytyy madallettu 3-sarjan bemaricoupe, Audi TT, Golf Gsi ja Scirocco sekä muita vastaavia rasseja. Kyllä siinä oppilaan ilme muuttu, kun hän pääsee lopulta isäukon Avensiksen rattiin. No, autokoulunopettajat voivat toisaalta ajella vapaa-aikanaan sangen miellyttävällä ajopelillä.

Äänestä
  • Ei se kai ole viisasta nuorille kuskeille opettaa millään tehosportilla, mielummin turvallinen ja luotettava kaara!

    Äänestä

  • jos autokoulu pröystäilee kouluautoillaan. Kuluttajan tulee olla tarkkana. Jos menet autoa vuokraamaan, niin kaikkea löytyy. Oman kukkaron ääressä se päätös tehdään.

    Äänestä

myös pieni auto

Äänestä
  • Viimeksi 70-luvulla.....tosin silloinkaan sitä ei luokiteltu pieneksi sen ajan mittapuulla, kun varsinaiset pikkuautot olivat pienempiä. Nykyään porrasperä-corolla on 4,5-metrinen. Sekö on pieni? Nykyautojen mammuttimaisuuden näkee, kun ajaa esim. 80-lukuisen pikuauton nykyisen "pikkuauton" viereen.

    Äänestä

haluttaisiin opettaa liikennetaitoja niin min 30% ajotunneista pitäisi ajattaa kuorma-autolla. Avartaa kummasti näkemystä kun kiipeää korkealle pallille ja ulottuvuutta on hiukan enemmän

Äänestä

EI ollut pikkuautoa, mutta ITSE ajan pikkuautolla. Kaikki omat autoni ovat olleet pienempiä kuin ne joita autokoulussa oli. Eri asia tietysti nämä vanhempiensa autoilla ajajat. Minä olen sitä mieltä, että autokoulun auto voisi olla, ei vain pieni, vaan myös käytetty. Kortin hintaa voisi silloin pudottaa. Voisi olla "säästö-autokouluja", jotka käyttäisivät käytettyjä autoja. Kyllä sen kunnossa saa senkin pidettyä.

Äänestä
  • ns. yleinen liikennekouluajoneuvomaksu, joka olisi talouskohtainen ja maksaa n. 175 €/v. Maksu olisi ehdottomasti maksettava, vaikka ei tulisi koskaan korttia ajamaan tai ei koskaan korttia tai autoa omistanut. Tämä ei ole mikään vero, vaan "yleinen" maksu, joka käytettäisiin lyhentämättömänä (kun toimisto ym. hallinnolliset ja optiokulut 99,5 % tuotosta on lyhennetty) erityisajoneuvojen hankintaan liikennekoulujen opetuskäyttöön. Koska maksu olisi säädetty laissa, se olisi suoraan ulosottokelpoinen. Jos ehdottamaani järjestelmään ei mennä, joudumme tilanteeseen, jossa liikennekoulukäytössä olevat autot olisivat nippanappa liikennekunnossa. Opettajat saapuisivat töihin jo klo 6.00 aikoihin laittamaan ajoneuvoja tulille. Jos pirssi sammuisi liikennevaloihin, niin siitä tulis kyllä melkoinen haloo. Tässä systeemissä olisi myös se hyvä puoli, että tulevat rattijuopot ja hurjastelijat oppisivat korjaamaan ajoneuvoja käytän olosuhteissa eikä missään amiksen autohalleissa.

    Äänestä

  • Tuskinpa kovin isoja säästöjä saataisiin sillä aikaan, että autokouluissa käytettäisiin vanhempia autoja. Kuitenkin suurimman osan autokoulun menoista muodostavat ihan muut kulut kuin autot (kuten palkat). Vanhemmatkin autot tarvitsevat kuitenkin vähintään yhtäpaljon menovettä ja korjausta. Turvallisuuden ja opettajan työolosuhteiden inhimillisyyden nimissä autokouluilla olkoon edes suht. uusia autoja :)

    Äänestä

  • hinnoista kirjoitti:

    Tuskinpa kovin isoja säästöjä saataisiin sillä aikaan, että autokouluissa käytettäisiin vanhempia autoja. Kuitenkin suurimman osan autokoulun menoista muodostavat ihan muut kulut kuin autot (kuten palkat). Vanhemmatkin autot tarvitsevat kuitenkin vähintään yhtäpaljon menovettä ja korjausta. Turvallisuuden ja opettajan työolosuhteiden inhimillisyyden nimissä autokouluilla olkoon edes suht. uusia autoja :)

    ABC-korttipuolella melkoinen osa opetuskuormureista on 1980-luvun tuotantoa. No, eipä noille varmaan ole kovin kauheasti kilometrejä kertynyt...

    Äänestä

  • Mikäli autokoulu käyttäisi yli-ikäisiä tai aivan halvimman luokan autoja ajokorttikurssi ei tulisi halvemmaksi. Korjaamo-, varaosa-, seisontapäivä-, vara-auto- ja sairauspoissaolokulut nousisivat kohtuuttomasti. Auto on liikenneopettajan työpaikka ja -kalu. Sen on oltava hyvä ergonomisilta ominaisuuksiltaan. Vaikka autokoulujen kalusto on pääosin täysin asiallista niin liikenneopettajilla on monia työperäisiä vaivoja ja sairauksia. Esimerkkkeinä voi mainita selkä-, vatsa-, verenkierto-ongelmat. Kouluauton on oltava "pehmeästi" kulkeva, jossa nopeus ei tunnu kovin hyvin. Täten estetään myöhempiä, tahattomasta ylisuuresta tilannenopeudesta johtuvia onnettomuuksia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


A.Autoilija kirjoitti:

Olen sitä mieltä että ns pikkuautot pitäisi autokoulun ajoneuvoina kieltää kokonaan. Kun nuori saa kortin opeteltuaan ajamaan tällä pikkuisella autolla, jolla peruuttaminen, parkkeeraaminen jne on aivan erilaista kun tavallisella perheautolla, on hän vaaraksi liikenteessä kun saa kortin. Useimmiten kuitenkin se perheen käytössä oleva auto on keskikokoa. Pienemmissä autokouluissa kun on vaan 1 auto jolla ajo-opetus hoidetaan ja jos se on esim pikkuinen Pösö, on vaikea oppia hahmottamaan perheen Corollan mittasuhteita heti alkuunsa. Siitä emme koskaan pääse että ne autot ovat aina ihan uusia ja toimivat moitteettomasti ja kotona pihassa odottaa usein se hieman vanhempi auto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu