Antti VASTAA ALEXIN 10 OMAPERÄISEEN KYSYMYKSEEN Miksi Jumalalla on kuolemattomuus ja miksi ihmisellä ei ole, vaan tarvitsee pelastajaa ? SIKSI että kuolemassa ei saavuteta ikuista rauhaa ja lepoa, vaan meidät täytyy pelastaa loputtomista tunnontuskista ja iankaikkisesta rangaistuksesta. (Dan. 12:1-3) Miksi Jumalan käskyt ovat HYVÄT ? SIKSI että ne pajastavat ihmisen viheliäisyyden ja varoittavat iankaikkisesta rangaistuksesta ja siten ajavat käskyjen alta armon alle Kristuksessa. (Room. 7. luku) Miksi Jumalan laki on ikuinen? SIKSI ja vain siksi luonnollisesti, että jos laki poistettaisiin, niin iankaikkinen rangaistuskin täytyisi keskeyttää. Siksi evankelista hirvaksen ajattelematon väite, että laki olisi poistettu, on jokseenki vaarallinen ja epälooginen. Kyllä se on iankkaikkisesti voimassa, että rakkaudettomuus ja uskosta osattomuus Jumalan toimesta lopussa kostetaan ja rangaistaan ihan sillä mitalla, millä ihminen itsekin on mitannut. Erotuksena vain se, että täällä kaikki on ajan rajoissa, mutta ikuisuus on ikuisuus. Matt. 12:31 Miksi ei kukaan pelastu kuin armosta? SIKSI että Jumala näki hyväks iniin säätää Pojassaan - viisaus ei pelasta vaan Jumalan säätämä hullutus armosta yksin Jeesuksessa, "ilman lakia", "irti laista". Room. 7. luku ja 1. Kor. 1:18-31 Miksi vain Jumala voi pelastaa syntisen? SIKSI että Jumalan oikeudenmukaisuutta ei tyydytä mikään vieras uhri. Ja siksi että vain se pätee, minkä Jumala itse on säätänyt. Ja hän on säätänyt saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa kaikki ne jotka uskovat, "ilman erotusta" ja joutuu oikeudenmukaisuutensa vuoksi jättämään pelastamatta ne, jotka eivät usko. Hyvätkin ihmiset, jotka "eivät katso itseään arvollisiksi" Jeesusta vastaan ottamaan. Hepr. 4. luku Miksi pelastuksen täytyy olla oikeudenmukainen ja rakkaudellinen? SIKSI että Jumala ei osaa olla muuta kuin oikeudenmukainen ja rakkaudellinen. Jos Jumala ei sallisi ihmsien valita jäädä ulkopuolelle rakkauden, niin ei rakkaus mikään rakkaus olisikaan. Mutta Jumala kovasti houkuttelee hyvyydellään ja asettamallaan ilmaisuhrilla. Tekee kaikkensa, jotta ihminen ymmärtäsii pyrkiä sisälle Jumalan valtakuntaan, eikä jäädä iäksi ulkopuolelle. Joh. 1. luku Miksi ei kaikki pelastu vaikka Raamattu sanoo että Jumala haluaisi kaikkien pelastuvan? SIKSI että Jumala kunnioittaa luomaansa vapaatahtoista ihmistä. Vaikka Jumala on määrännyt kaikki pelastukseen ja tietää, että on mielettömiä, jotka vastaavat armokutsuun "ei", niin Jumalan oikeudenmukaisuus ei voisi sisältää sitä, että ihmisen täytyisi vastentahtoisesti olla Jumalaa lähellä. Jumala voisi pakottaakin. Tahdonvapautta kunnioittaa länsimainen lakikin. Vastarakkautta ei voi vaatia. Jos Jumala toimisi lakimiehen ominaisuudessa, Hän pakottaisi kaikki pelastumaan, mutta nytpä Jumalan valtakunta perustuukin rakkauteen eikä lakiin. Jokainen joka tahtoo, voi astua sisälle Jumalan valtakuntaan. Jumala tietä tasan tarkkan, ketkä tahtovat ketkä eivät. Monet ovat kutsutut mutta harvat valitut. Luuk. 16:16 Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin. Miksi iankaikkinen elämä mahdollista on vain oikeudenmukaisuudessa ja rakkaudessa? SIKSI että olisi epäoikeudenmukaista ja rakkaudetonta pakottaa sisäpuolelle ne, jotka eivät katso itseään arvollisiksi, vaan siinä suhteessa langenneet joko ylpeyteen tai sitten alaspäin. Juudas Iskariot on esimerkki katuvaisesta, joka ei anna itselleen anteeksi. Toki Jumala tiesi jo edeltä, ettei Juudas pelastu, mutta estettä ei ollut Jumalan puolella vaan Juudaksessa itsessään. Matt 27:1-6. Huom! Tietenkään Juudas ei tapettuaan itsensä rauhaa ja lepoa saanut eikä saa. Dan 12:2 Miksi Jeesuksen ristinkuolema voi pelastaa, mutta ei kenenkään muun? SIKSI että Jumala rakastaa ihmistä niin paljon ja tahtoo osoittaa sen oikeasti, että antoi kaikkensa ja parhaimpansa ja korkeimpansa. Olisi Hän voinut säätää niinkin, että kiveen tai pariin uskomalla pelastuttaisiin, mutta se ei olisi ollut uskottavaa. Suurin mahdollinen uhri on hulltutusta sekin, mutta todistaa että Jumala on rakkaus. Joh. 3:16 Miksi Jumala pelastaa ihmisen kuolemasta elämään? SIKSI ETTÄ Jaak. 4:5 Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan"? Olkaa siunatut Herrassa Jeesuksessa! Antti
Vastaukset 11
- Ja vaikuttavan vakuuttava!
Saarn. 12:11 Viisaitten sanat ovat kuin tutkaimet ja kootut lauseet kuin isketyt naulat; ne ovat saman Paimenen antamia. Pitkät teologiset sepustukset sensijaan nakertavat uskottavuutta. Tavallisen kiireisen ihmisen edessä. Saarn. 12:12 Ja vielä näiden lisäksi: Poikani, ota varoituksesta vaari; paljolla kirjaintekemisellä ei ole loppua, ja paljo tutkistelu väsyttää ruumiin.
- alex-kasi
Vastaan että voimme nähdä ERON - meidän (Antin ja minun) näkemystemme välillä - sillä ero on.. ----------- Miksi Jumalalla on kuolemattomuus ja miksi ihmisellä ei ole, vaan tarvitsee pelastajaa ? alexin vastaus: Siksi että Jumala on TÄYDELLINEN ELÄMÄ - siis - Jumala on sellainen elämä joka voi säilyä mutta ihminen on epätäydellinen elämä ja sen tähden kuoleman oma. KAIKKI Jumalan teot ovat aina oikeudenmukaisia,rakkaudellisia ja siksi elämää ylläpitäviä, kun taas ihminen tekee tekoja jotka TUHOAVAT elämää. Antin vastaus: SIKSI että kuolemassa ei saavuteta ikuista rauhaa ja lepoa, vaan meidät täytyy pelastaa loputtomista tunnontuskista ja iankaikkisesta rangaistuksesta. (Dan. 12:1-3) * Miksi Jumalan käskyt ovat HYVÄT ? alexin vastaus: Siksi että ne ovat täydellisen (ja siksi iankaikkisen) Jumalan tahtoa ja ominaisuuksia osoittavat. Niissä ei ole mitään väärää. Se joka niissä pysyy on niistä elävä - toisin sanoen se joka Jumalassa pysyy on siitä elävä. Käskyt tuovat myös esiin ERON täydellisen Jumalan ja epätäydellisen ihmisen välillä - SE ON - iankaikkisen elämän ja kuolevan elämän välillä. Antin vastaus: SIKSI että ne pajastavat ihmisen viheliäisyyden ja varoittavat iankaikkisesta rangaistuksesta ja siten ajavat käskyjen alta armon alle Kristuksessa. (Room. 7. luku) ** Miksi Jumalan laki on ikuinen? alexin vastaus: Siksi että ne ovat täydellisestä Jumalasta joka on ikuinen ja kuvaavat siten IKUISEN Jumalan tahtoa ja iankaikkista elämää. Vasta jos Jumala olisi erilainen muuttuisi Jumalan laki - mutta koska Jumala on täydellisyydessään muuttumaton ja niin on myös laki muuttumaton.. ""ennen taivas ja maa katoavat kuin laista häviää piirtoakaan"".. laki kuvaa Jumalan täydellistä olemusta ja elämää - ja ehdottomasti ei mitään "ikuista piinaa".. siksi Jumalan laki on HYVÄ.. Antin vastaus: SIKSI ja vain siksi luonnollisesti, että jos laki poistettaisiin, niin iankaikkinen rangaistuskin täytyisi keskeyttää. Siksi evankelista hirvaksen ajattelematon väite, että laki olisi poistettu, on jokseenki vaarallinen ja epälooginen. Kyllä se on iankkaikkisesti voimassa, että rakkaudettomuus ja uskosta osattomuus Jumalan toimesta lopussa kostetaan ja rangaistaan ihan sillä mitalla, millä ihminen itsekin on mitannut. Erotuksena vain se, että täällä kaikki on ajan rajoissa, mutta ikuisuus on ikuisuus. Matt. 12:31 *** Miksi ei kukaan pelastu kuin armosta? alexin vastaus: Siksi että ihminen on TEKOJENSA myötä TUHONNUT omat mahdollisuutensa iankaikkiseen elämään erottaessaan itsensä Jumalasta. Vajavaisuutensa tähden ihmisellä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia itse tekojansa myötä - päästä siihen Jumalan yhteyteen missä ainoastaan on se TÄYDELLISYYS mikä on välttämätöntä iankaikkiselle elämälle. Me olemme ANSAINNEET kuoleman ... Jäljelle jää täydellisen Jumalan armo .. että Jumala maksaa oikeudenmukaisen hinnan ihmisten synneistä ja lunastaa synnin orjuudesta ja kuolemasta - ARMOSTA .. Antin vastaus: SIKSI että Jumala näki hyväks iniin säätää Pojassaan - viisaus ei pelasta vaan Jumalan säätämä hullutus armosta yksin Jeesuksessa, "ilman lakia", "irti laista". Room. 7. luku ja 1. Kor. 1:18-31 **** Miksi vain Jumala voi pelastaa syntisen? alexin vastaus: Siksi että että VAIN Jumalalla on "millä pelastaa /lunastaa" - koska vain Jumalassa on se TÄYDELLISYYS JOKA ON VÄLTTÄMÄTÖN myös pelastuksessa - (se täydellinen oikeudenmukainen rakkaus jota Jumalan lakikin kuvaa).. Jeesus oli ja eli siinä ... kaiken pahuuden keskelläkin .. Siksi kun ihmiset sokeudessaan ja pahuudessaan tuomitsivat Jumalan Pojan ELÄMÄÄN KELVOTTOMAKSI - tuomitsivat he samalla myös sen JUMALAN OIKEUDENMUKAISUUDEN mikä oli Jeesuksessa - siis sen - missä AINOASTAAN ON iankaikkinen elämä. Siksi AINASTAAN JUMALA VOI PELASTAA.. Antin vastaus: SIKSI että Jumalan oikeudenmukaisuutta ei tyydytä mikään vieras uhri. Ja siksi että vain se pätee, minkä Jumala itse on säätänyt. Ja hän on säätänyt saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa kaikki ne jotka uskovat, "ilman erotusta" ja joutuu oikeudenmukaisuutensa vuoksi jättämään pelastamatta ne, jotka eivät usko. Hyvätkin ihmiset, jotka "eivät katso itseään arvollisiksi" Jeesusta vastaan ottamaan. Hepr. 4. luku ***** Miksi pelastuksen täytyy olla oikeudenmukainen ja rakkaudellinen? alexin vastaus: Siksi että ei elämä voi olla iankaikkista kuin siinä Jumalan täydellisessä oikeudenmukaisuudessa, joka sisältää rakkauden. Jumalan Sana opettaa, että Jumalan täydellinen oikeudenmukaisuus ja rakkaus jotka tulivat esiin Pojassa (hänen elämässään ja kuolemassaan) ovat VÄLTTÄMÄTTÖMÄT KAIKELLE IANKAIKKISELLE ELÄMÄLLE. Siis ei pelastuskaan voi tapahtua kuin siinä elämälle välttämättömässä oikeudenmukaisessa rakkaudessa - joka on olemassa vain täydellisenä Jumalassa. Antin vastaus: SIKSI että Jumala ei osaa olla muuta kuin oikeudenmukainen ja rakkaudellinen. Jos Jumala ei sallisi ihmsien valita jäädä ulkopuolelle rakkauden, niin ei rakkaus mikään rakkaus olisikaan. Mutta Jumala kovasti houkuttelee hyvyydellään ja asettamallaan ilmaisuhrilla. Tekee kaikkensa, jotta ihminen ymmärtäsii pyrkiä sisälle Jumalan valtakuntaan, eikä jäädä iäksi ulkopuolelle. Joh. 1. luku ****** Miksi ei kaikki pelastu vaikka Raamattu sanoo että Jumala haluaisi kaikkien pelastuvan? alexin vastaus: Siksi että iankaikkinen elämä ei ole mahdollista kuin täydellisen Jumalan yhteydessä ja se voi tapahtua vain VAPAAEHTOISUUDESSA - sillä vapaaehtoisuus on OSA Jumalan TÄYDELLISYYTTÄ. Ei ketään voida pakottaa olemaan vapaaehtoinen.. Jumala tarjoaa pelastusta jokaiselle - sitä elämää joka on MAHDOLLLISTA ainoastaan elettäessä siinä täydellisessä Jumalan rakkaudessa, oikeudenmukaisuudessa ja vapaudessa jota Jumalan lakikin kuvaa - olemalla OSALLISENA siihen - Jeesuksen tavoin ja nyt Jeesuksen kautta - koska meidän omat tekomme jättävät meidät ulkopuolelle. Antin vastaus: SIKSI että Jumala kunnioittaa luomaansa vapaatahtoista ihmistä. Vaikka Jumala on määrännyt kaikki pelastukseen ja tietää, että on mielettömiä, jotka vastaavat armokutsuun "ei", niin Jumalan oikeudenmukaisuus ei voisi sisältää sitä, että ihmisen täytyisi vastentahtoisesti olla Jumalaa lähellä. Jumala voisi pakottaakin. Tahdonvapautta kunnioittaa länsimainen lakikin. Vastarakkautta ei voi vaatia. Jos Jumala toimisi lakimiehen ominaisuudessa, Hän pakottaisi kaikki pelastumaan, mutta nytpä Jumalan valtakunta perustuukin rakkauteen eikä lakiin. Jokainen joka tahtoo, voi astua sisälle Jumalan valtakuntaan. Jumala tietä tasan tarkkan, ketkä tahtovat ketkä eivät. Monet ovat kutsutut mutta harvat valitut. Luuk. 16:16 Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin. ******* Miksi iankaikkinen elämä mahdollista on vain oikeudenmukaisuudessa ja rakkaudessa? alexin vastaus: Siksi että vain (Jumalan) oikeudenmukaisuudessa ja rakkaudessa voi elämä olla niin täydellistä että se voi säilyä ikuisesti.. Synti on tekemistä joka TUHOAA elämää - siis epäoikeudenmukaisuus ja rakkaudettomuus (jotka ovat syntiä) TUHOAVAT elämää ja niiden seuraus on kuolema. Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja Jeesuksessa on iankaikkinen elämä. Antin vastaus: SIKSI että olisi epäoikeudenmukaista ja rakkaudetonta pakottaa sisäpuolelle ne, jotka eivät katso itseään arvollisiksi, vaan siinä suhteessa langenneet joko ylpeyteen tai sitten alaspäin. Juudas Iskariot on esimerkki katuvaisesta, joka ei anna itselleen anteeksi. Toki Jumala tiesi jo edeltä, ettei Juudas pelastu, mutta estettä ei ollut Jumalan puolella vaan Juudaksessa itsessään. Matt 27:1-6. Huom! Tietenkään Juudas ei tapettuaan itsensä rauhaa ja lepoa saanut eikä saa. Dan 12:2 ******** Miksi Jeesuksen ristinkuolema voi pelastaa, mutta ei kenenkään muun? alexin vastaus: Vain maksamalla täydellisen lunastuksen VOI täydellinen Jumala poistaa kuolemaan vievät synnit. Vain Jeesuksessa Kristuksessa oli/on se Jumalan täydellisyys joka on iankaikkinen elämä. - Pahuus tuomitsi typeryydessään ja sokeudessaan Jumalan täydellisyyden elin kelvottomana - tuomitsi VIATTOMAN - Jumala laskee sen niiden VIALLISTEN lunastukseksi jotka ovat Jeesuksessa - ovat YHTÄ hänessä niin elämässä kuin kuolemassakin - Jeesus ei kuolemaa ansainnut joten ne jotka ovat hänessä saavat laskea sen tuomion ja kärsimyksen itselleen (tavallaan he olivat ikäänkuin hänen kanssaan ristillä). Siksi vain Jeesuksessa voi iankaikkinen elämä tulla mahdolliseksi. Jeesus on ainoa viaton ihminen jossa Jumalan täydellisyys on asunut ja yhä asuu - sillä Kristus on taivaassa Jumalan oikealla puolelle ja voi nähdä Jumalan kasvot - mikä on mahdotonta meille - sillä ei kukaan ihminen ole Jumalaa nähnyt eikä voi nähdä.. Antin vastaus: SIKSI että Jumala rakastaa ihmistä niin paljon ja tahtoo osoittaa sen oikeasti, että antoi kaikkensa ja parhaimpansa ja korkeimpansa. Olisi Hän voinut säätää niinkin, että kiveen tai pariin uskomalla pelastuttaisiin, mutta se ei olisi ollut uskottavaa. Suurin mahdollinen uhri on hulltutusta sekin, mutta todistaa että Jumala on rakkaus. Joh. 3:16 ********* Miksi Jumala pelastaa ihmisen kuolemasta elämään? alexin vastaus: Jumala pelastaa itsensä tähden - sen täydellisen oikeudenmukaisuuden ja rakkauden tähden joka on Hänessä .. Sillä pelastus kuolemasta > elämään tarkoittaa ... lyhyesti sanottuna... pelastusta vajavaisuudesta ja elämää TUHOAVASTA laittopmuudesta > Jumalan täydellisyyteen ja laillisuuteen - siis siihen elämään missä aiankaikkiselle elämälle VÄLTTÄMÄTTÖMÄT Jumalan oikeudenmukaisuus ja rakkaus ovat hallitsevia. Antin vastaus: SIKSI ETTÄ Jaak. 4:5 Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan"? ********** alex: Siis Jumala kutsuu (ei pakota) meitä - jokaista - ELÄMÄÄN Hänen oikeudenmukaisuudessaan, siinä rakkaudessa missä AINOASTAAN on iankaikkinen elämä. Kaikki puheet että muuallakin olisi iankaikkista elämää ovat vain harhaoppeja. Muualla on vain epätäydellisyyttä ja kärsimystä, hanpaiden kiristystä, mutta EHDOTTOMASTI EI IANKAIKKISTA ELÄMÄÄ - sillä jotta se tulisi mahdolliseksi se täytyy elää Jumalan yhteydessä, Jumalan täydellisessä oikeudenmukaisuudessa, Jumalan täydellisessä rakkaudessa ja Jumalan täydellisessä vapaudessa - muualla elämä tuhoutuu ja kuolee.. AINA .. Kiitos Jumalalle, että Hän on avannut meille mahdollisuuden vapautua synnin orjuudesta ja kuolemasta.. AVANNUT POJASSAAN tien todelliseen rakkauteen ja oikeudenmukaisuuteen ja iankaikkiseen elämään .. se on suurta HÄN .. 1. Tim. 6:16 .. Jolla AINOALLA on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä-hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen. TEKI SEN 1. Joh. 5:11 Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen POJASSAAN. PELASTAAKSEEN MEIDÄT KUOLEMASTA - sillä 1. Joh. 3:15 Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei KENESSÄKÄÄN MURHAAJASSA OLE IANKAIKKISTA ELÄMÄÄ, JOKA HÄNESSÄ PYSYISI Olkaa siunatut Herrassa Jeesuksessa! Antti (ja alex :)
- Bushmanni
Sinä olisit ollut kova jätkä antiikin kreikassa, sillä he olivat teorioissaan kiinnostuneet kaikesta hyvästä, täydellisestä, puhtaasta, kirkkaasta, jalosta ja sen sellaisesta. Tässä on sellainen ongelma, että tuo Jeesus kun käski meidän olla kiinnostunut niistä, jotka eivät ole täydellisiä, eivätkä puhtaita, vaan ihmisiä kaikessa karuudessaan. Jeesus kertoi, että meidän tulisi kääntyä murhaajien puoleen, raiskaajien puoleen, huorien puoleen, rikollisten, vammaisten, alastomien, hyljeksittyjen, lepraisten, sairaiden puoleen ja rakastaa heitä ja tehdä heidän elämästään elämisen arvoista. Jos me sen teemme, saamme siitä palkkion, joka on oleva iankaikkinen elämä Hänen Isänsä kanssa. Tämä sinun jonninjoutaja liirumlaarumisi kirjoittelu ei tee kenenkään ihmisen elämää paremmaksi. Se ei auta maailmaa tulemaan paremmaksi paikaksi niille, jotka apua tarvitsevat. >>> KAIKKI Jumalan teot ovat aina oikeudenmukaisia,rakkaudellisia ja siksi elämää ylläpitäviä, kun taas ihminen tekee tekoja jotka TUHOAVAT elämää. >>>> Ei ole tuhoavaa, jos teemme kuten Jeesus opetti ja ne opetukset ovat helppoja pitää, jos tuntee edes pienen piston sydämessään lähimmäisenrakkautta. Mutta mitäpä minä tässä höpisen joutavia, kun sinun levysi vaihtuu sitten joskus. Saahan sitä ihminen olla kiinnostunut Jumalan luonteesta ja täydellisyydestä, mutta minä luulen, että Jumala osaa pitää itsestään huolen, toisin kuin ne, joiden elämää Hän Jeesuksen suulla käski meidän parantaa.
- alex-kasi
Bushmanni kirjoitti:

Jeesus opetti Jumalan täydellistä tahtoa meille, Jumalan oikeudenmukaisuutta ja Jumalan rakautta. Olet yhtä sokea kuin aina - kun joku kirjoittaa Jumalan oikeudenmukaisuudesta ja Jumalan rakkaudesta LUULET - siis luulet - että se ihminen kirjoittaa jotain muuta - koska itse et näe. Olet SYYTTÄJÄ - joka hakee vikaa ja kun et löydä niin keksit jotain jotta saisit katkeruutesi tyydytetyksi. Kielenkäyttösi ei minua haittaa mutta se osoittaa mitä sydämmessäsi liikkuu - valheesi ei minua haitta sillä sekin kaatuu itsesi päälle jos et kadu. Jeesus todella opetti että rukoilkaa niiden puolesta jotka teitä vainoavat ja vihaavat - mutta ei se tarkoita että Jumala ei olisi täydellinen.. Kun sinä puhut että meidän tulisi kääntyä syntisten puoleen - niin totta sanot - mutta koska minä olen sanonut että se ei olisi totta?? Huomaa sekin että JOKAINEN meistä on syntinen.. Mutta oikein sanoit - meidän tulee auttaa ihmisiä - ei siksi että kaysomme heidän olevan ARVOLLISIA avullemme - vaan koska se juuri on JUMALAN TAHTO - se juuri on Jumalan oikeudenmukaisuutta ja sitä Jumalan rakkautta jossa on iankaikkinen elämä. Se juuri tarkoittaa että olemme OSA Jumalan tahdosta .. kun teemme hyvää Mistä sait päähäsi, että minulla olisi joku muu ajatus asiasta?? Se ehkä johtuu siitä että sinä itse uskot sellaiseen Jumalaan joka piinaa luomaansa elämää, jos ei ikuisesti niin ehkä miljoona vuottaa?? vai kuinka sinä sen asian esitit. Älä luule - vaan ymmärrä - Jumala on todellinen oikeudenmukaisuus ja todellinen rakkaus.. ja siitä minkin kirjoitin - Jumala ei ole piinaaja .. Jumala opettaa meitä Jeesuksen sanoilla (sillä Jumalan tahto oli Jeesuksen) ... tekemään oikein koska oikein on oikein .. On totta että ne tekomme jotka ovat Jumalasta eivät ole tuhoavia, jos teemme kuten Jeesus opetti ja ne opetukset ovat helppoja pitää, jos tuntee edes pienen piston sydämessään lähimmäisenrakkautta. Totuus on kuitenkin, että se palkkio meidän tekemisistämme MAHDOLLISTAA Jumalan ARMON - ei meidän omat tekomme riitä iankaikkisen elämän saamiseksi.. sillä siihen tarvitaan SYNNITTÖMYYTTÄ - eikä kukaan meistä ole synnitön..
- Bushmanni
alex-kasi kirjoitti:

>>> Olet SYYTTÄJÄ - joka hakee vikaa ja kun et löydä niin keksit jotain jotta saisit katkeruutesi tyydytetyksi. >>>> Ja mistäs tämän päättelit? >>> Kun sinä puhut että meidän tulisi kääntyä syntisten puoleen - niin totta sanot >>> No mitä kitiset? >>> Mutta oikein sanoit - meidän tulee auttaa ihmisiä >>> No mitä kitiset? >>> On totta että ne tekomme jotka ovat Jumalasta eivät ole tuhoavia, jos teemme kuten Jeesus opetti ja ne opetukset ovat helppoja pitää, >>>> No mitä kitiset? Sinä olit jokaisessa kohdassa samaa mieltä kanssani ja sitten sinä kitiset kuin pahainen pentu ja syytät minua syyttäjäksi ja katkeraksi ja ties mitä? Kerrohan nyt, mistä se kenkä puristaa, vaiko onko muita ongelmia?

antaa sellaisen kuvan kirjoituksissasi että monet muut (eritoten adventistit ja jokainen joka ei ala kanssasi adventisteja mollaamaan) ajattelevat jotenkin toisin kuin he tekevät.. En voi uskoa että et ymmärrä mitä esimerkiksi annu42 tarkoitti kirjoituksellaan kun jo hyppäsit siihen häntä arvostelemaan.. ja täydellisesti VÄÄRIN perustein.. vain koska hän on adventisti.. Et ymmärrä (tai ole ymmärtvinäsi ?) mitä muut kirjoittavat. Käytät krititylle vierasta - muita halveksivaa kieltä ja muutenkin vääristelet muiden kirjoituksia.. Ja nyt sitten tapasi mukaan sanot että "mitä iniset" :) - Puheesi on täynnä katkeruutta - eikö olisi parempi puhua siitä mikä sinua todellisuudessa vaivaa. Olit adventisti muutaman vuosikymmenen ja nyt olet vihainen - sano mitä sanot sillä se näkyy kirjoituksissasi kauas kuin kirkontorni. Siis mikä sinua riivaa - vai onko se salaisuus ?
Bushmanni kirjoitti:
Sinä olisit ollut kova jätkä antiikin kreikassa, sillä he olivat teorioissaan kiinnostuneet kaikesta hyvästä, täydellisestä, puhtaasta, kirkkaasta, jalosta ja sen sellaisesta. Tässä on sellainen ongelma, että tuo Jeesus kun käski meidän olla kiinnostunut niistä, jotka eivät ole täydellisiä, eivätkä puhtaita, vaan ihmisiä kaikessa karuudessaan. Jeesus kertoi, että meidän tulisi kääntyä murhaajien puoleen, raiskaajien puoleen, huorien puoleen, rikollisten, vammaisten, alastomien, hyljeksittyjen, lepraisten, sairaiden puoleen ja rakastaa heitä ja tehdä heidän elämästään elämisen arvoista. Jos me sen teemme, saamme siitä palkkion, joka on oleva iankaikkinen elämä Hänen Isänsä kanssa. Tämä sinun jonninjoutaja liirumlaarumisi kirjoittelu ei tee kenenkään ihmisen elämää paremmaksi. Se ei auta maailmaa tulemaan paremmaksi paikaksi niille, jotka apua tarvitsevat. >>> KAIKKI Jumalan teot ovat aina oikeudenmukaisia,rakkaudellisia ja siksi elämää ylläpitäviä, kun taas ihminen tekee tekoja jotka TUHOAVAT elämää. >>>> Ei ole tuhoavaa, jos teemme kuten Jeesus opetti ja ne opetukset ovat helppoja pitää, jos tuntee edes pienen piston sydämessään lähimmäisenrakkautta. Mutta mitäpä minä tässä höpisen joutavia, kun sinun levysi vaihtuu sitten joskus. Saahan sitä ihminen olla kiinnostunut Jumalan luonteesta ja täydellisyydestä, mutta minä luulen, että Jumala osaa pitää itsestään huolen, toisin kuin ne, joiden elämää Hän Jeesuksen suulla käski meidän parantaa.
Kiitos alexille, että laittoi suoraan vertailuun. Mutta olen - vertailtuani useaan kertaan - Bushmannin kanssa samaa mieltä, että meidän tulee ennemminkin houkutella pelastukseen kuin laittaa esteitä syntisten pelastumiselle. Vanhassa liitossa oli ihan taakaksi asti kieltoja ja ehtoja. Kymmenestä käskystäkin 8 on kieltolakia. Pari teoreettista kehotusta lisäksi. Uudessa liitossa velvoitetaan sensijaan rakastamaan ja se on "verraton tie". Ei sitä voi vanhaan lakiin edes verrata. 1. Tim. 1:5 Kehotuksemme päämääränä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä, hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta. [Mark. 12:31 ] ### Tämä sinun jonninjoutaja liirumlaarumisi kirjoittelu ei tee kenenkään ihmisen elämää paremmaksi. Se ei auta maailmaa tulemaan paremmaksi paikaksi niille, jotka apua tarvitsevat. ### Bushmanni
Bushmanni kirjoitti:
>>> Olet SYYTTÄJÄ - joka hakee vikaa ja kun et löydä niin keksit jotain jotta saisit katkeruutesi tyydytetyksi. >>>> Ja mistäs tämän päättelit? >>> Kun sinä puhut että meidän tulisi kääntyä syntisten puoleen - niin totta sanot >>> No mitä kitiset? >>> Mutta oikein sanoit - meidän tulee auttaa ihmisiä >>> No mitä kitiset? >>> On totta että ne tekomme jotka ovat Jumalasta eivät ole tuhoavia, jos teemme kuten Jeesus opetti ja ne opetukset ovat helppoja pitää, >>>> No mitä kitiset? Sinä olit jokaisessa kohdassa samaa mieltä kanssani ja sitten sinä kitiset kuin pahainen pentu ja syytät minua syyttäjäksi ja katkeraksi ja ties mitä? Kerrohan nyt, mistä se kenkä puristaa, vaiko onko muita ongelmia?
>>> Olet SYYTTÄJÄ - joka hakee vikaa ja kun et löydä niin keksit jotain jotta saisit katkeruutesi tyydytetyksi. >>>> Ja mistäs tämän päättelit? Sirkka-Iita tuoreessa aloituksessaan valtuuttaa alexin puhumaan suullaan, mutta Bushmanni ei ole valtuuttanut alexia. Silti alex on puhuvinaan Bushmannin puolesta tuossa. Usein minunkin ajatuksiani koettanut ennustella. Vaan mitäpä tuosta. Jeesuksen valtuutusta meidän kaikkien tulee tavoitella: Mark 16:14- 14 Viimein Jeesus ilmestyi myös yhdelletoista opetuslapselleen heidän ollessaan aterialla. Hän moitti heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet kuolleista nousseena. [1. Kor. 15:5,7] 15 Hän sanoi heille: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. [Mark. 13:10 ] 16 Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. [Joh. 3:18,36; Ap. t. 16:31; Room. 1:16; 1. Piet. 3:21] 17 Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. [Ap. t. 5:16, 8:7, 16:18 | Ap. t. 2:4 ] 18 He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat." [Ap. t. 28:5 | Mark. 5:23 ] 19 Kun Herra Jeesus oli puhunut heille tämän, hänet otettiin ylös taivaaseen ja hän istuutui Jumalan oikealle puolelle. [1. Tim. 3:16 | Mark. 12:36 ] 20 Opetuslapset lähtivät matkaan ja saarnasivat kaikkialla. Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä.] [Ap. t. 14:3; Room. 15:19; Hepr. 2:4]
alex-kasi kirjoitti:
antaa sellaisen kuvan kirjoituksissasi että monet muut (eritoten adventistit ja jokainen joka ei ala kanssasi adventisteja mollaamaan) ajattelevat jotenkin toisin kuin he tekevät.. En voi uskoa että et ymmärrä mitä esimerkiksi annu42 tarkoitti kirjoituksellaan kun jo hyppäsit siihen häntä arvostelemaan.. ja täydellisesti VÄÄRIN perustein.. vain koska hän on adventisti.. Et ymmärrä (tai ole ymmärtvinäsi ?) mitä muut kirjoittavat. Käytät krititylle vierasta - muita halveksivaa kieltä ja muutenkin vääristelet muiden kirjoituksia.. Ja nyt sitten tapasi mukaan sanot että "mitä iniset" :) - Puheesi on täynnä katkeruutta - eikö olisi parempi puhua siitä mikä sinua todellisuudessa vaivaa. Olit adventisti muutaman vuosikymmenen ja nyt olet vihainen - sano mitä sanot sillä se näkyy kirjoituksissasi kauas kuin kirkontorni. Siis mikä sinua riivaa - vai onko se salaisuus ?
### Ja nyt sitten tapasi mukaan sanot että "mitä iniset" :) - Puheesi on täynnä katkeruutta - eikö olisi parempi puhua siitä mikä sinua todellisuudessa vaivaa.### En ole havainnut Bushmannin kirjoituksissa mitään katkeruutta adventisteja kohtaan, eikä minullakaan ole muuta pyrkimystä kuin auttaa adventisteja pois johtajiensa määräämästä EGW-ikeestä. Sillä adventtijohtajilla ei ole hengellistä kykyä myöntää Ellenin teoriat huuhaaksi vaan paikkailevat tuota kauhtanaa tilkkutäkkiä, että jotenkin selviäisi puun ja kuoren välissä. Toisaalla pääkonferenssi kyttäämässä ja toisaalla kansa vaatimassa rehellsitä arviointia. Bushmannin kokemusasiantuntemuus adventismin ja kristinuskon kontrastin suhteen on kullan arvoista.
- Bushmanni
alex-kasi kirjoitti:
antaa sellaisen kuvan kirjoituksissasi että monet muut (eritoten adventistit ja jokainen joka ei ala kanssasi adventisteja mollaamaan) ajattelevat jotenkin toisin kuin he tekevät.. En voi uskoa että et ymmärrä mitä esimerkiksi annu42 tarkoitti kirjoituksellaan kun jo hyppäsit siihen häntä arvostelemaan.. ja täydellisesti VÄÄRIN perustein.. vain koska hän on adventisti.. Et ymmärrä (tai ole ymmärtvinäsi ?) mitä muut kirjoittavat. Käytät krititylle vierasta - muita halveksivaa kieltä ja muutenkin vääristelet muiden kirjoituksia.. Ja nyt sitten tapasi mukaan sanot että "mitä iniset" :) - Puheesi on täynnä katkeruutta - eikö olisi parempi puhua siitä mikä sinua todellisuudessa vaivaa. Olit adventisti muutaman vuosikymmenen ja nyt olet vihainen - sano mitä sanot sillä se näkyy kirjoituksissasi kauas kuin kirkontorni. Siis mikä sinua riivaa - vai onko se salaisuus ?
Sinä se vaan tästä katkeruudesta jaksat valittaa. Olisiko jo niin, että siitä puhe mistä puute? Tai jos sen kääntää niin, että yrität etsiä muista sitä, mikä itseäsi vaivaa? Alan vahvasti olla sillä kannalla. Olisi parempi puhua asiasta, eikä koko ajan keksiä korulauseita peittämään se, mitä mieltä todellisuudessa on. Minä yritän teidän jorinoista löytää sen pointin, jota te ette kykene sanomaan ääneen, vaan kiertelette kuin se kuuluisa kissa sitä kuumaa puuroa. Eikös siellä Raamatussa sanota, että koetelkaa ja minä koettelen. Tässä vain käy niin useasti, että koeteltava ei kestä ja sitten alkaa kitinä, että olen katkera yms soopaa. Kun ei enää löydetä vastauksia kiusallisiin kysymyksiin, yritetään siirtää juttu muualle. Ei se minun vikani ole, että jonninjoutavat tekofilosofiat eivät kestä koetusta edes ensimmäistä lausetta pidemmälle. Siksi Jeesuksen sanat kestävät. Hän sanoi asiat suoraan ja kursailematta, ja jos tarve vaati, hän sanoi kovemminkin. Hän ei pukenut sutta lampaan vaatteisiin, vaan kertoi asiat kuten ne olivat, vaikka se ei sen aikaisia ihmisiä kovinkaan miellyttänyt. Ja mitä tulee kieleen ja sen käyttöön, niin on se kumma, että et esim kolmen enkelin ilmaisuista ja tyylistä löydä mitään valittamista? Vai onko joku meistä kenties kritiikkisi ulkopuolella? Sanotko ihan vakavalla naamalla, että kolmen enkelin kieli on kristitylle sopivaa ja hän on oikea kristityn perikuva ilmauksissaan? Vai onko nyt niin, että sinä et määrätyn lahkon edustajien kirjoituksia arvostele, vaikka mikä olisi? Minä en mollaa adventisteja, vaan heidän oppiaan, joka ei kestä sitä koettelua sekunnin puolikasta. Sanoja minä arvioin, en ihmisiä (tai nimimerkkejä). Ja kyllä sinun ehkä kannattaa omat juttusi siistiä ensin, ennen kuin alat muita arvostelemaan.
- siinä tuli
hyvin ero esiin. ja iso ero näkyy olevankin - kaks uskoa - aika erilaista.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 95938
- 54860
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun67675- 41635
- 61632
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22552Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la33538Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka24512Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37468- 43466