Suomalaiset ovat kaikissa asioissa paljon tyhmempiä verrattuna ruotsalaisiin. Ruotsissa kepulaisia äänestää alle 10% ruotsalaisista, kepulaisten kannatus on vaihdellut 5-8% välillä. Suomessa kepu pettää kepulaisia tämä mollivoittoinen ja huijattava kansa pitää oikein päähallituspuolueena ja täytyy ihmetellä, miksi näin?
Siksipä eriarvoisuus ja pahoinvointi Suomessa ihmisten keskuudessa ja epätasa-arvoisuudessa on silmiinpistävää. Keskustapuolue on Suomessa syytänyt oikein kylvömeiningillä veronmaksajiltamme revittyjä rahoja kannattajilleen erilaisina tukina ja porkkanoina. Rahaa kepulaiset kylvävät kannattamattomaan alkutuotantoonkin. Vertaillaampa taas, Ruotsissa ei ole kansallisia maataloustukiaisia, ei porkkanatukiaisia siitä, että maajussit kohtelisivat eläimiään kunniallisesti jne, eikä ruotsalaiset kepulaiset pienellä marginaalilla pysty jakamaan verorahoja omilleen, jos vaikka haluja olisikin.
Suomen kansan pitäisi viimeistään alkaa viisastumaan ja pistämään stoppi tälle kepulaisten touhulle, eli veronmaksajiemme rahojen kylvämiseen, äänestää muita vaihtoehtoja ja tehdä tilaa sosiaaliselle oikeudenmukaisuudelle myös ihmisiä kunnioittavalla tavalla ja unohtaa kerta laakista nämä kepu pettää kuviot, joista löytyy monenlaista faktaa.
Miksi suomalaiset äänestävät kepua?
oudolta tuntuu
1222013
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 122
Vanhimmat
Monet luulee vieläkin, että on pakko äänestää kepua. Nyt Kekkonen vielä kaivettiin haudasta muistuttamaan kansalle, ettei ne ajat kovin kaukana ole, kun maalaisliittolaiset haki kotoa äänestämään ja kertoi ehdokkaansa numeron, jota piti äänestämän.
Tämä Urho Kekkosen vetäminen näihin kepu pettää kuvioihin tuntuu tosi imelältä ja huijauksien huijaukselta. Kuolleetkaan eivät saa kepulaisilta olla rauhassa haudassa, vaan niistäkin tarvittaessa haetaan nostetta kepulaisten alakiitoon.
mitä Kekkonen Siinä mainoksessa sanoo. Eikö se sovi tähän aikaan kuin nyrkki silmään. On siinä ideaa. Olaan samassa tilanteessa kuin silloin kun tuo Kekkosen npuhe on pidetty. Kekkosen puheessa tulee juuri se mitä pääministeri ja presidentti voisi tänä päivänä sanoa. No Presidentti ei puhu tuosta ajankohtaisesta asiasta itään. Vanhanen sanoo sen konkarin äänellä. Kuuntele sisältöä, älä puutu pilkkuihin (Kekkoseen).
Älähän nyt. Emme ole kaikessa Ruotsalaisia tyhmempiä. Ruotsissa liian moni äänestää demareita ollakseen sivistyskansa. Meillä demarien kannatus jos saadaan alle 20%:n voimme sanoa olevamme sivistysvaltio. Ehkä jo seuraavissa vaaleissa
Ruotsista eläkkeellä oleva paluumuuttaja. Hän totesi että Ruotsin Soiaalidemokratia ovat ihan eri asia kuin Suomessa. Vertasi Ruotsin Sosiaalidemokraatteja Suomalaiseen Keskustaan. Siinä se syy miksi Ruotsissa äänestetään Demareita. Vaikka on "veljespuolue" politiikka on ihan erilaista. Ruotasalaiset kauhistelevat Suomen Demareiden toimintaa ja politiikkaa.
Niin, kyllähän Ruotsin demarit ovat valovuoden edellä Suomen tolloja. Olivat sitä jo sata vuotta sitten. Suomessa SDP puuhasi vallankumousta kun Ruotsissa demarit keskittyivät ihmisten elinolojen kohentamiseen. Eikä se siitä ole juuri muuttunut, valta se on edelleen joka demua kiinnostaa Suomessa, ei mikään muu. SAK rahoittaa toimintaa ja antaa muutenkin tukea, joten SDP on voinut porskuttaa köyhiä kyykyttävällä linjallaan - mutta olemme siirtymässä kohden sivistystä. SDP:n kannatus on enää nipin napin 20 % ja suunta on alaspäin.
Jatkanko tätä listaa? Luulisi nyt vähemmästäkin tajuavan. Voisin laittaa tähän saman verran jatkoa jos haluat? Vai tähän on Kirjoittanut: kaipuu! Niinpä niin 11.4.2009 klo 10.14 Joopa joo Kirjoittanut: niinpä niin 4.4.2009 klo 22.48 Minimi eläkkeitä on nostettu= Lipponen irrotti indeksistä, eli inflaatiokorjausta ei tapahtuntu. Lapsplisiä on korotettu=Lipponen laski lapsilisiä ja irrooti ne indeksistä.= Ahon Hallitus ensin korotti. Kotihoidon tukea on korotettu= Lipponen laski niitä ja irrotti ne oindeksistä.=Ahon hallitus ensin korotti. Työmarkkinatukeen on tulossa korotus ja puolison tulosidonnaisuus loppuu=Lipponen laski työmarkkinatukea ja poisti 700 markan tulorajan joka ei leikannut työmarkkinatukeaja muutti niin että' joka sentti leikkaa työmarkkinatukea ja irrotti tyämarkkinatuen indeksistä ja lisäksi sitoi työmarkkinatuen siihen että jos tukea nostetaan, nousee myös ansiossidonnainen samassa suhteessa. =Ahon hallitus toi siihen kannusteen 700 markan tulorajan. Ruoan ALV:oon tulee alennus=Lipponen nosti ALV:n 12%:sta 17 %. Pienituloisille on tulossa kannallisveron alennus jonka valtio kompensoi kunnille=Lipponen antoi pelkkiä valtionveroalennuksia. Viimesessä varonalennuksessa tuli pieni alennus myös pienituloisille,mutta jätti sen kuntien maksettavaksi.=Ahon hallitus korotti veroja isotuloisilta. Otti myös "lainaveron" isotuloisilta joka palautetiin veronmaksajille myöhemmin taloustilanteen parannuttua. Kuntien valtionosuuksia on korotettu= Lipponen leikkasi ja maksatti kunnilla valtion velan. =Ahon hallitus korotti valtionosuuksia. Ym. Ym.. Tätä vois jatkaa vaikka kuinka pitkälle mutta eikö nä'mä esimerkit jo riitä osoittamaan kuka on pienen ihmisen asialla. Se on Keskusta
En ollut äänestänyt Kepua koskaan, enkä edes harkinnut sitä. Pääosin äänestin SDP:tä Sitten tulin tälle palstalle, ja näin mitä törkyä demarit tänne työntävät. Kapi, MPP, Ukki, Niinpä Niin, Ernesto, Känä... Kaikki nuo demaritollot ja heidän tänne levittämä saasta saivat minut tuntemaan myötähäpeää ja sääliä näitä demareita kohtaan, niinpä vaihdoin myös kannattamaani puoluetta. Viime vaaleissa äänestin Kepua, ja niin teen jatkossakin. Syy on näiden täällä törkyilevien demarien
Useimmat muut puolestaan näyttävät jättävän Kepun äänestämisen. Ehkä osasyy sille on sitten täällä jaettu asiatieto Kepun todellisesta luonteesta ja kaikkien suomalaisten etuja huonosti palvelevasta politiikasta. Peläkkän pahoin, että vastavirta käy vain vahvemmaksi, joten sinultakin vaaditaan lujaa tahtoa jatkaa vastavirtaan uimista.
Varmasti vastavirta vaatii voimia. Mutta kun lukee sinunkin kannanottoja niin aina vaan vakuuttuneemmaksi tulee, että ainakaan demareita en enää äänestä. En todellakaan halua samaistua tuollaisiin yksisilmäisiin tolliskoihin joita demarit täällä näyttävät olevan. Toki Heinäluomallakin oli aikanaan vaikutus demarien hylkimisreaktioon, enpä tiedä toista yhtä tyhjäpäistä puoluejohtajaa. Eikä papukaija-urpulainen yhtään sen kummempi ole ollut. Silti nämä saittidemut kruunaavat demarien tyhmyyden osoitukset
Vai osaatko sinä lukea??? Vai tähän on Kirjoittanut: kaipuu! Niinpä niin 11.4.2009 klo 10.14 Joopa joo Kirjoittanut: niinpä niin 4.4.2009 klo 22.48 Minimi eläkkeitä on nostettu= Lipponen irrotti indeksistä, eli inflaatiokorjausta ei tapahtuntu. Lapsplisiä on korotettu=Lipponen laski lapsilisiä ja irrooti ne indeksistä.= Ahon Hallitus ensin korotti. Kotihoidon tukea on korotettu= Lipponen laski niitä ja irrotti ne oindeksistä.=Ahon hallitus ensin korotti. Työmarkkinatukeen on tulossa korotus ja puolison tulosidonnaisuus loppuu=Lipponen laski työmarkkinatukea ja poisti 700 markan tulorajan joka ei leikannut työmarkkinatukeaja muutti niin että' joka sentti leikkaa työmarkkinatukea ja irrotti tyämarkkinatuen indeksistä ja lisäksi sitoi työmarkkinatuen siihen että jos tukea nostetaan, nousee myös ansiossidonnainen samassa suhteessa. =Ahon hallitus toi siihen kannusteen 700 markan tulorajan. Ruoan ALV:oon tulee alennus=Lipponen nosti ALV:n 12%:sta 17 %. Pienituloisille on tulossa kannallisveron alennus jonka valtio kompensoi kunnille=Lipponen antoi pelkkiä valtionveroalennuksia. Viimesessä varonalennuksessa tuli pieni alennus myös pienituloisille,mutta jätti sen kuntien maksettavaksi.=Ahon hallitus korotti veroja isotuloisilta. Otti myös "lainaveron" isotuloisilta joka palautetiin veronmaksajille myöhemmin taloustilanteen parannuttua. Kuntien valtionosuuksia on korotettu= Lipponen leikkasi ja maksatti kunnilla valtion velan. =Ahon hallitus korotti valtionosuuksia. Ym. Ym.. Tätä vois jatkaa vaikka kuinka pitkälle mutta eikö nä'mä esimerkit jo riitä osoittamaan kuka on pienen ihmisen asialla. Se on Keskusta
Hyvä onkin kysyä, mihin Kepun kannatuksen lasku ohjautuu. Näyttää vahvasti siltä, että se ohjautuu Persuille ja nukkuvien puolueelle. Vastikään eurovaaliehdokkaiden kannatuksesta tehty gallupmittaus vahvistaa sitä, että Persut nakertavat eniten Kepun kannatusta. Timo Soini oli nimittäin poikkeuksellisen korkealla Kepun kannattajien listoilla. Muilta osin Kepulandiassa kommunistit ovat olleet aina yksi vaihtoehto. He ovatkin olleet usein suosituimpia siellä kuin demarit. Mutta voimia vaan sinulle, sillä niitä vastavirtaan uiva kyllä tarvitsee.
yllätyksen! Keskusta on sinut yllättänyt joka vaaleissa. olet ennustanut Keskustan 15% kannatuista jo ainakin 20 vuotta. Sitä ei ole yllätyksesksesi vieläkään tullut. Pidähän takapuolesi tukevasti tuolilla kun seuraat vaalituloksia.
Ensinnäkin on syytä muistaa, että näitä leikkauksia ei tehnyt Lipponen vaan Lipposen hallitus. Kokoomus ja sen vahva valtionvarainministeri Iiro Viinanen ilmoitti, että hallitusyhteistyön ja Suomen lamasta nostamisen edellytyksenä on se, että koko kansa osallistuu talkoisiin. Kun Ahon hallitus tuhosi talouttamme, seuraavan vastuullisemman hallituksen piti saada asiat kuntoon. Ja mitä näistä sitten seurasi. Työllisyys lähti paranemaan hyvällä vauhdilla. Se koheni koko sen ajan, kun demarit olivat laman jälkeen hallituksessa. Vasta nyt työllisyys on alkanut heikentyä. Köyhän kansan pahin kurittaja eli inflaatio saatiin kuriin erittäin määrätietoisella politiikalla. Oletko laskenut sen, kuinka paljon nimenomaan tämä on koitunut köyhemmän väen hyväksi. Jos olisi jatkettu Väyrysen devalvaatiopolitiikkaa, seurauksena olisi ollut vain kurjuutta ja köyhyyttä ennestään huono-osaisille. Inflaatio lähti kasvuun vasta nykyisien porvarihallituksen aikana, kun siirryttiin tupoajasta kalliisiin liittokohtaisiin ratkaisuihin. Ahon hallituksen aikana otettu ennätysmäinen velka saatiin normaalille tasolle ja valtiontalous suorastaan erinomaiseen kuntoon siitä kauhistuttavasta tilanteesta, mikä oli Ahon hallituksen aikana. Kaikki nämä saavutukset ovat niin suuria, että sen edistämiseksi tehdyt leikkaukset on mitätön hinta siitä. Se on tullut moninkertaisesti maksetuksi takaisin, kun työllisyys koheni, valtiontalous saatiin kuntoo, veroja voitiin alentaa ja sosiaaliturvaa taas uudelleen kohentaa. Ilman näitä toimia olisi syvennyttä sitä kurjuutta, mikä vallitsi Ahon hallituksen aikana. Sinä lasket Lipposen ja demarien viaksi sen, että he osallistuivat Kokoomuksessa paljolti ideoituun Suomen nostamiseen lamasta. Kun katsoo tuloksia, voi olla enemmän kuin tyytyväinen siitä, että Kepu oli tuosta ajasta suurimmaksi osaksi sivussa, oppositiossa.
puolue, vaan mafia, mikä kusettaa kansaa, ja yhteiskuntaa. Vasemmistoliitto on puolue. kuten keskusta, kokoomus, ja vihreät, sekä ruotsalaiset. Muut ovat aivan turhia "satelliittejä".
Olen ennustanut Kepun kannatuksen laskevan. Ennustukseni on pitänyt hyvin kutinsa Vanhasen puheenjohtajakaudella. Koko ajan suunta on ollut keskustasta kaakkoon. Vauhti on toki ollut hidas, mikä on minullekin pettymys, se myönnettäköön. En ole ennustanut mitään 15 prosentin kannatusta. Se on minusta aivan älyttömän suuri tavoite, mitä en missään tapauksessa pidä tavoittelemisen arvoisena. Lähtökohdaksi pitää tietysti asettaa se kannatustaso, mikä Kepun sisarpuolueella on naapurimaa Ruotsissa eli 5-10 prosentin haarukka. 15 prosenttia voisi olla sellainen puolustustaso, mikä alittaminen veisi Kepun jyrkkään syöksyyn. Ilmiö on tuttu pörssipsykologiasta.
Jutustasi muistui mieleeni politiikan tutkija, jonka nimeä en nyt muista, mutta hän joka tapauksessa korosti sitoutuneisuuden merkitystä, kun arvioidaan puolueiden kannatuksia ja niiden menetyksiä. omasta päästäni voisin heittää mutu-arvion, että kolmen suuren puolueen kannatuksesta on sitoutuneiden - niiden jotka eivät missään tapauksessa koskaan vaihda puoluettaan - osuus jossain 15-18% tuntumassa. kaikki se kannatus, joka kolmella suurella nyt on, on tullut puolueisiin heikosti sitoutuneilta, jotka vaihtavat puoluetta enemmän tai vähemmän herkästi aina kun siltä tuntuu. Kepun perusknnatus mitattiin joskus Vennamon kukoistuksen vuosina ja nyt voi käydä niin, että Soini vie taas ne maaseudun köyhien äänet, joiden antajat katsovat, että maataloustuottajien keskusta on ison rahan asialla ja unohtanut pienen ihmisen. Kepulla on Holkerin sekä Lipposen hallitusten jäljiltä vielä paljon sitoutumattomien äänestäjien kuorrutusta peruskannatuksensa päällä, mikä saattaa hyvinkin sulaa pois hallitusvastuun rasituksesta. SDP on suurista ehkä pahiten kärsinyt kyvyttömyydestään uudistua. Edistyksellinen vasemmisto, silloinen SKDL ja SDP muodostivat muistaakseni eduskunnassakin enemmistön ja vetivät puoleensa kaikki nuorison aktiiviset protestiliikkeet 60-70-luvuilla juuri siksi, että vasemmisto koettiin edistykselliseksi ja maailmaa muuttavaksi tulevaisuuden puolueeksi. Mutta sitten tuli vihreä liike ja vasemmisto alkoi murentua. Kokoomus nuortui ja uudistui, kun kypäräpapit eläköityivät ja neukkula hajosi, eli vanhan isänmaallisen porvarioikeiston tukiranka - kommunismi - lakkasi tukemasta sitä, että vasta-aate kommunismille olisi pitänyt säilyttää hengissä. Kokoomus alkoi liberalisoitua. Nursuomalaisten irtiotto ja paluu kokoomukseen vauhditti tätä aatteellista liberalisoitumista,samoin se, että kokoomuksessa oli ehkä selvimmin kasvanut uusi sukupolvi ukkopuolueen suojissa ottamaan sen paikan edistyksellisen tulevaisuuspolitiikan johtajhana, jota vasemmiston tuomiojat ja haloset eivät olleet osanneet siirtää nuoremmilleen. Kannattaa minusta muista, että liikkuvat, puolueisiin sitoutumattomat äänestäjät päättävät aina siitä, mikä puolue vaalit voittaa ja mikä on kolmen suuren suuruusjärjestys. Se, että joku painuu alle 20% kannatusosuuden ei millään tavalla merkitse, että puolue olisi menettämäsä peruskannattajiensa luottamuksen, kun se menettää vain sitoutumattomien luottamuksen; ei siksi, että esim. keskusta koettaisi huonoksi, vaan siksi, että joku muu koetaan paremmaksi. SDP:n alamäki selittyy ihan samalla tavalla. Vain vasemmiston peruskannattajien ydin uskoo enää perinteisen työväenpolitiikan ja ay-joukkovoiman taistelulaulujen tehoon. -Jäbä
"Sinä lasket Lipposen ja demarien viaksi sen, että he osallistuivat Kokoomuksessa paljolti ideoituun Suomen nostamiseen lamasta. Kun katsoo tuloksia, voi olla enemmän kuin tyytyväinen siitä, että Kepu oli tuosta ajasta suurimmaksi osaksi sivussa, oppositiossa." Sitä laskua maksamme vieläkin puutteellisena terveydenhuollon rapautumisena, lasten pahoinvointina, vähemmistöjen kurjistumisena, tuloerojen kasvuna, eläkkeiden leikkauksina yli kymmenen vuotta jne.
vieläkin mielenterveyspuolella ruuhkaa. Demarit tekevät ihmiset toiminnallaan pahoinvoiviksi, niin henkisesti, kuin fyysisestikkin. Demarit veivät silloin elvytyksellään kaiken toivon, eläkkeitä myöten, samoin Koiviston konklaavi tuhosi ihmisten yksityistalouden.
Mutta mietipä sitä, millainen laskusta olisi tullut, jos olisimme jääneet suurtyöttömyyden varaan vuosikausiksi. Kyllä se että ihmisille saatiin töitä, toi heille runsain mitoin varallisuutta ja poispääsyn huono-osaisuudesta. Mieti myös sitä, millaista jälkeä 5-10 prosentin inflaatio olisi saanut aikaan huono-osaisten parissa. Olen kyllä samaa mieltä siitä, että jotkin asiat menivät huonompaan suuntaan sen vuoksi, että tärkeimmät asiat saatiin kuntoon. Sen jälkeen Kepun johtamilla hallituksilla olisi ollut hyvä tilaisuus panna asiat taas uudelleen kuntoon, kun valtiontalous antoi siihen mahdollisuudet. Jos näin ei ole tapahtunut, vikapäätä voi kai syystä etsiä Kepujohtoisista hyvien aikojen eli nousukausien hallituksista.
Kepun kannatuksen lasku ohjautuu varmasti Perussuomalaisille. Mikäs siinä. Onhan se protesti sekin. Tosin vaikutus voi olla nolla. PS kun ei hallitusvastuuseen kykene. Minä protestoin SDP:n surkeutta hoitaa asioitamme siirtymällä Kepuun, joka on enemmän pienen ihmisen asialla kuin SDP, ja Kepulla on mahdollisuus vaikuttaa asioihin aivan eri tavalla kuin Perussuomalaisilla. SDP on niin tiukasti SAK;n mahtiliittojen talutusnuorassa, ettei sillä riitä tavalliselle kansalle mitään huomiota, paitsi vappupuheissa ja ylevissä ohjelmajulistuksissa. Käytännön toimet ovat täysin vastakkaisia, kansaa kyykytetään ja rikkailta poistetaan jopa varallisuusvero Vihreät näyttävät siirtyneen kaikkea vastustavasta ei-puolueesta vastuulliseen suuntaan, ja jos Sinnemäki ei tuota suuntaa pilaa, niin voi olla, että hyvinkin seuraavissa vaaleissa ääneni menee heille. SDP ei kuitenkaan enää ääntäni saa. Paljon pitää vastuullisuutta tulla Urpilaisen räksytyksen päälle jotta mieleni muuttuisi. Ja paljon pitää myös täällä kirjoittavien Känien, Ernestojen, Kapien, Ukkien ja Mielipidepankkien muuttaa tyyliään jotta kuva SDP;n kannattajista palautuisi ennalleen. Yksisilmäinen demariaatteen ylistys ja Kepun perusteeton haukkuminen ei voi olla vaikuttamatta minun päätöksiin,
Missä Kepu-hallituksella meni vikaan talouspolitiikassaan ennen taantumaa?
90-luvun lamasta onneksi opittiin, mikä todellinen hinta sille koituu, jos ajatellaan, että työttömyyden ksvu on vain joku "hinta", joka pitää maksaa, jos halutaan tervehdyttää valtiontalous. Niin kallista hintaa ei todellakaan kannata enää koskaan maksaa. Siksi on hyvä, että tämä hallitus on tässä lamassa liikkeellä täysin toisenlaisin eväin: sellaisin, joilla kaikin keinoin koetetaan estää työttömyyden kasvu kotimarkkinoilla. Viennin työttömyydellehän me emme mitään voi paitsi toivoa, että viennin ostajamaidemme elvytys alkaa tehota ja kysyntä siellä elpyä. -Jäbä
maaseudun äänet viime viikonloppuna. Kun lähtee kalaan joka apajalle jää joku apaja kalastamnatta.
Kun valtiontalous oli kunnossa, olisi voitu parantaa esim. terveydenhuoltojärjestelmäämme. Olisi voitu tinkiä erityisesti suurituloisten verohelpotuksista varsinkin siinä vaiheessa, kun vaarana alkoi olla talouden ylikuumeneminen ja inflaation nousu eli tämän hallituskauden alkupuolella. Hallituksella olisi siis ollut mahdollisuus parantaa hyvinvointivaltion rakenteita lisäämättä nettomenojaan. Yhdellä rysäyksellä ei tietenkään saada mahdottomia aikaan, mutta suunta olisi voitu valita. Taantumaa edeltänyt talouspolitiikka ei sinällään sisällä mitään suuria virheitä. En ole sellaista väitettä esittänytkään. Nykyinen lama johtuu ulkoisista syistä, kansainvälisestä finanssikriisistä, jonka vaikutusten ulkopuolelle meillä ei ole ollut mitään mahdollisuutta jäädä. Ennemmin voisi kysyä, ovatko laman lieventämiseksi tehdyt toimenpiteet oikein painotettuja? Tässä mielessä suomalainen erityispiirre on suuri painotus veroelvytyksessä, kun muualla suositaan enemmän investointi- ja velkaelvytystä. Tätä suomalaista erityispiirrettä on kyllä kritisoitu erityisesti talousoppineiden taholta.
Hallitus paransi vuosittain terveydenhuollon rahoitusta sadoilla miljoonilla euroilla, sekä lisäsi sosiaalimenoja parilla miljardilla vuosittain. Koulutukseen, sekä tutkimuksen käytettiin rahaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Mitä verotukseen tulee, niin rikkaita on Suomessa niin vähän ettei niiden veroasteella ole merkitystä. Samoin köyhät eivät maksa veroja, verot maksaa keskiluokka, jotka tuskin ovat nyreissään valtion ottaessa hiukan vähemmän entiseen verraten.
Tämä menee tietysti jossain määrin vaikeaksi, kun ensin kerrotaan kuinka surkealla tolalla asiat ovat (terveydehoito rapautettu, huostaanotot lisänntyneet jne.) ja sitten kohta kehutaankin sitä, kuinka hyvin asiat ovat ja mitä kepujohtoiset hallitukset ovat tehneet. Eikö olisi kuitenkin kohtuullista valita jompikumpi näistä toisilleen vastakkaisista argumenteista., vaikka se kuinka kepulaisen opprtunistista onkin ajaa aina vähintään kaksilla kärryillä.
Hallitushan tinki menoistaan nousukaudella talouden kuumentuessa mm. sillä, että lähes kaikkien julkisten investointien ja rakennushankkeiden toteutumista lykättiin ja samoin pidättäydyttiin kokonaan tuloveronalennuksista, vaikka palkat nousivat, eli verotusksen annettiin kiristyä. Rahalla lyhennettiin vanhaa valtionvelkaa, jotta meillä olisi parempi pelivara taloudessa sitten kun kasvu taittuu. Ei vain silloin tiedetty, että se taittuu lamaksi asti. -Jäbä
Ajattelin tänään itse kirjoittaa osin tästä samasta teemasta. Kirjoituksessasi on paljon sellaista, mistä olen samaa mieltä. Tämä sitoutuneisuus on sinällään tärkeä puoluekannatukseen liittyvä asia. Sitä voi verrata kirkkoon kuulumiseen. Valtaosa suomalaista kuuluu edelleen kirkkoon, vaikka ns. tapakristittyjen osuus on noussut selväksi enemmistöksi ja tosiuskovaisten osuus taas koko ajan vähentynyt. Kepussa ja vasemmistopuolueissa on ollut vanhakantaista sitoutuneisuutta. Nämä puolueet ovatkin käyttäneet sellaisia nimityksiä itsestään ja kannattajista kuin kansanliike (Kepu) ja joukkovoima (vasemmisto) sekä solidaarisuus/toverius (vasemmisto) ja yhteisöllisyys (Kepu). Kokoomus on leimallisesti yksilöiden puolue, joka kaihtaa em. joukkoilmaisuja. Se on moderni, nuorekas, vapautta ihannoiva, menestysmahdollisuuksia luova eli sanalla sanoen osta meitä -puolue. Kokoomus on markkinatalouden kauppatavaraa siinä missä muutkin tavarat ja palvelut. Tehdään hyviä tarjouksia, joihin kansalaisten uskotaan takertuvan. Tämä on varsinkin taloudellisina nousukausina mainio tapa tehdä politiikkaa keskiluokkaisessa yhteiskunnassa. Muut eivät ole älynneet tehdä parempia tarjouksia, jolloin Kokoomus on kasvanut. Tässä piilee kyllä se vaara, että puolueeseen edes tapakristillisesti sitoutuneiden osuus vähenee. Kun joku muu puolue sitten tekeekin paremman tarjouksen, äänestäjät voivat kaikota sen perään. Kepu ja vasemmisto ovat harjoittaneet pitkäjänteisempää politiikkaa. Niiden dieselmoottorilla varustettu rahtilaiva kääntyy hitaasti, kun taas Kokoomuksen pikavene heittää täyden voltin hetkessä. Sitoutuneiden määrä on aikaa myöten vähentynyt kaikissa puolueissa. Enää se ei mene isältä pojalle -periaatteella. Sen takia päiväkohtaiset tarjoukset purevat ja niitä esitetään. Sen vuoksi kaikenlaiset julkisehdokkaat ovat lisääntyneet, koska se on osa päiväkohtaista tarjousta. Puoluejohtajan roolin merkitys on kasvanut, koska puoleen linja alkaa olla se, minkä puoluejohtaja vaalikeskustelussa kertoo. Se tulee entistä enemmän uutena äänestäjille. Yhtäkkiä porvaripuolue voikin olla koko kansan työväenpuolue. Kepuun sitoutuneiden määrä vähenee sen myötä kuin maataloudesta elinkeinonsa saavien määrä vähenee. Muut alkavat jo kysellä, että mitä erityistä Kepu heille muka merkitsee. Tosisitouneiden osuus alkaa olla Kepun kannatuksessa viiden prosentin luokkaa. Ajan myötä muista tulee näitä päiväkohtaisten tarjousten perässä juoksijoita. SDP:n kannattajista sitoutuneita on edelleen paljon, mutta sitoutumisen aste on heikentynyt olennaisesti. Niin kauan kun SDP koetaan työntekijöiden ja palkansaajien edunvalvojaksi, tällainen sitoutuneisuus säilyy kuitenkin hengissä. Nyt Jutta Urpilainen Englannissa käytyään alkaa vihdoin oivaltaa, että SDP-idean ydin liittyy työhön. SDP on työn ja sen tekijöiden puolue. Sen vuoksi puolueen pääteemana pitäisi aina olla mahdollisimman korkea työllisyys ja mahdollisimman hyvä korvaus sen tekijöille. Tämän kirkastaminen voisi saada puolueen uuteen nousuun. Se ei olisi päiväkohtainen tarjous vaan pysyvä. Palkansaajien joukko on niin valtava, että kaiken tarmon kohdistaminen tähän voi maksaa hyvin takaisin. Köyhät ja kipeät voi jättää huoletta vasurien ruuaksi. SDP ei ole oikein koskaan osannut vakuuttaa työstä osattomia puolelleen. Tässä mielessä se on kovasti työväenpuolue eikä sitten muuta. Työväki-sanana pitää vaan uudistaa ja puhua palkansaajista. Kokoomuksella on siihen sitoutuneiden hyväosaisten ryhmä, kun muutakaan vaihtoehtoa ei oikein ole paitsi ehkä RKP ruotsinkielisille. Hyväosaisten äänistä ei siis juurikaan kilpailla, joten Kokoomus saa pitää ne kaikessa rauhassa ja tehdä siten tarjouksiaan vain keskiluokan suuntaan. Hyväosaisten kapinaa ja äänestämättä jättämisprotestia tuskin on odotettavissa. Näin Kokoomus voi tehdä tarjouksen esim. naispalkkaisten alojen työntekijöille. Tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä kuin vasta sitten, kun se ei ehkä ihan lupausten mukaan toteudukaan. Huonot ajat ovatkin erityisen vaikeita Kokoomukselle, kun hyviä tarjouksia on entistä vaikeampi tehdä niin, että edes osa niistä pidetään tarjouksen mukaisina.
Jälkimmäinen kannanotto Keskustahallitusta.
Arvostan sinulta tulevaa tunnustusta, kiitos siitä. Muutamia kommentteja juttuusi tai lähinnä irtoassosiaatioita, joita se spontaanisti herätti. Ensinnäkin: minusta politiikka näyttäisi vihdoinkin olevan polarisoitumassa enemmän kaksinapiseksi, vaikkei se vielä näykään puoluerakenteessa muuta kuin keskustan loivana alamäkenä. Polarisoituminen ei mielestänikuitenkaan johdu itse puolueista tai niiden aatteista, linjoista tai muustakaan tekemisistä, vaan siitä, että maailma ympärillämme muuttuu. Kun tulevaisuudessa elämme globaalissa taloudessa vapaiden markkinoiden ehdoilla, niin kansallisen alue- ja kuntapolitiikan varaan kannatuksensa rakentava puolue tulee menettämään kannatustaan, koska kehitys johtaa väistämättä väestön kaupungistumiseen. Meillä on kaupungistumisessa vielä pitkä matka kuljettavana, kun olemme maaseutuasumisessa vielä aivan EU-maiden hännillä Portugalin kanssa. Tästä taas seuraa sen kaltainen polarisoituminen, jota sinä kuvailit jaolla palkansaajiin ja hyväosaisiin - sdp:een ja kokoomukseen. Ei sinänsä hassumpi jako, vaikka en kovasti innostu siitä sarkasmista, jolla kokoomusta kuvailet, mutta olen kyllä aika samaa mieltä siitä, miten sdp:tä kuvailet. Hieman kyllä epäilen sitä, että sdp:n rajautuminen pelkäksi palkansaajien etupuolueeksi tekee siitä väistämättä heikomman kuin se muuten voisi olla, koska palkansaajiksi itsensä kokevien osuus väestöstä ei liene kasvussa, kun teolliset työpaikat vähenevät ja palvelualoilla lisääntyvät sellaiset työpaikat, joissa työ vaatii koulutusta, asiantuntmusta ja on hyvin itsenäistä, vaativaa ja korkeasti palkattuakin. Tarkoitan nyt vain asiantuntijhapalveluja, en niinkään hiustenleikkuuta tai siivousta taikka kaupan pätkätyöammatteja. Jako kahteen voi siis mennä paljolti sen mukaan - jos palkansaajista puhutaan, niitähän "hyväosaisetkin" ovat - mitkä ovat palkansaajan omat vaikutusmahdollisuudet työpaikallaan vaikuttaa oman työnsä sisältöön ja sisällön kautta työn mielekkyyteen ja palkitsevuuteen. Uskon nimittäin, että tuleva työvoimapula muuttaa työelämää hyvin radikaalisti niin, että suuryrityksissä säilyy nykyinen meno, jossa ihminen on kärjistettynä vain prosessin osa, jota ei vielä ole pystytty korvaamaan automaatiolla, mutta muualla työelämässä ihminen on se tuotannontekijä, jonka osaaminen ja ammattitaito luo menestyksen yritykselle tai aiheuttaa tappiot, jos se osaaminen puuttuu. Tästä uskon seuraavan sellaisen johtamisjärjestelmien muutoksen, että ns. työpaikkademokratia tulee osaksi johtamista ja palkansaajat työnantajansa kanssa ovat mukana suunnittelemassa, miten työ tehdään, mihin tavoitteet asetetaan ja miten niiden saavuttamisesta palkitaan, koska - tästä olen varma - vain sellaiset yritykset menestyvät, jotka saavat "palkansaajansa" tekemään omasta halustaan niin hyvää työtä kuin ikinä osaavat ja ahkerasti vielä, eikä tuossa onnistuta koskaan pelkällä rahalla. Kokoomuksesta "tarjouspuolueena" en osaa sanoa mitään, mutta pidän nykyistä menoa kuitenkin melko hyvänä ja innostuneena ja oikean suuntaisen. Valitettavaa vaan on, että maailman muutosten ennustaminen on niin mahdotonta, että tänään oikealta tuntuva linja saattaa huomenna osoittautua suureksi virheeksi. Keskustan tulvaisuus on minusta hajaannus. Puolueessa on vanhasen johtama joukko ja maataloustuottajat, jotka voisivat hyvin liittyä kokoomukseen ja nämä Korhosen johtamat aitovieriläiset voisivat liittyä Soiniin jaman sitä maaseudun pienen ihmisen asiaa, jos kommunisteja ei paikkakunnalla ole. Tuskin keskusta kuitenkaan jakaantuu, vaan jatkaa itsensä repimistä vielä muutamat vaalit, eli minun lopun elinaikani. Tuo naivaltaisten mtalapalkka-alojen juttu taitaa vaivata sinua kovin, kun kokoomus pääsi siinä tekemään maalin demareiden syötöstä. ;-) -Jäbä
Vertaat Kepua ja vasemmistoa hitaasti kääntyvään rahtilaivaan ja Kokoomusta vikkelästi pyörivään likaveneeseen. Tuon vertauksesi tarkoitushakuisuus paistaa kauas. Tilanne on paremminkin se, että kaikki kolme laivaa ovat suhteellisen samanlaisia. Niillä on vaan hieman erilainen reittivalinta ja komentosillan miehitys. Kokoomus on ottanut etukäteen valitsemansa reitin ja noudattaa sitä suhteellisen tarkasti olipa puolue oppositiossa tai hallituksessa. Lähinnä tämä näkyy verilinjauksissa ja hyvinvointiyhteiskunnan turvaamisessa. Kepu ja vasemmisto sen sijaan vaihtaa merkittävästi kurssia aina sen mukaan onko puolueet hallituksessa vai ei. Eritoten SDP on tehnyt käännöksiä reivaten suuntaansa milloin kaksi piirua vasemmalle milloin viisi astetta oikealle. Tällä hetkellä se tosin on paremminkin redillä töötöttämässä sumutorvea. Ääntä kyllä lähtee mutta liike on loppunut
Nuo toimet syvensi lamaa. On olemassa vieläkin ihmisiä jotka ei ole toipuneet edes 1990-luvun lamasta juuri tuon Lippos/Niinistö politiikan vuoksi. Silloin kuristettiin heikoimmassa asemassa olevat siihen jamaan että niillä ei ollut varaa edes hakea töitä. Siis rahat eivät riittäneet edes työn hakuun. Sinä vielä mainostat Sosialistina että se oli maineteko, ansio Lipposelle???? Aika kaukana on sosialistin sosiaalisuus jos tuollaista kirjoittelet. Äärikapitalisti sinä olet ja samoin Sosisalistinen puolue. Tuo kirjoituksesi osoitti minulle ensimmäisen kerran miten syvällä valheessa sosialisti voi uida. Urpilainen valehtelee koko ajan että Sosialisti puolustaa köyhää kansaa, sinä Urpilaisen kannattajana sitten kirjoitat kuin Lipponen joka mielletään Sosisalistin perikuvaksi, siis idoliksi. Nyt takuulla sait minusta Sosiaalidekratian vastustajan. Olen luullut tähän asti että sosiaalistinen aate edes jollakin tavoin sosiaalinen atte, mutta nyt olen varma että että sosialistilla ei ole minkäänlaista sosiaalista omaatuntoa.
asiat pantiin huonompaan suuntaa että eliitti ja AY-liikkeen hyvätuloiset pääsivät rikastumaan. Työttömät, eläkeläiset, sairaat ja lapsiperheet pantiin maksamaan se lasku. Työllisyys olisi parantunut huomattavasti jos ei olisi kurjistettu köyhimpiä. Ei ne rahat siellä pankkitilillä työlliustä ketään vaan kulutuksessa. Sillä panostuiksella joka tehtiin olisi toisin suunnattuna elvyttänyt kotimarkkinat vuodessa, jos rahan olisi annettu olla siellä mihin Aho ne suuntasi, eli sellaiisilla jotka olisivat tarvinneet ruokaa. Siis ruokaa. Ajattele hyvinvointivaltio Suomessa oli Lipposen jäljiltä nalkään nääntyviä ihmisiä, joilta Lipponen vei kaiken elämän mahdollisuuden leikkauksillaan. Meni jopa niin pitkälle että muutti toimeentulotukinormejakin, siis viimesijaista turvaa, niin että toimeentulotueltakin putosi kymmeniä tuhansia ihmisiä pois, vaikka niillä ei ollut edes ruokaan rahaa. Nyt täytyy sanoa että ole Mielipuolipankki, etkä Mielipidepankki kin puolustat tuollaista härskiä politiikkaa. En olisi Sosislistista uskonut.
Nyt kirjoittelet täysin nristiin mitä tuossa aikaisemmin kirjoitelit. Puolustit Lipposen hallituksen, juuri noihin asioihin kohdistuneita leikkauksia. Miksi nyt sitten pitää noihin panostaa??? Itseasiassa vastasit juuri noihin Hallituksen aikaansannoksiin tuossa aiemmin että ne on väärin. Hallitus on jo tehnyt juuri nuo mitä tuossa luettelit. Vai tähän on Kirjoittanut: kaipuu! Niinpä niin 11.4.2009 klo 10.14 Joopa joo Kirjoittanut: niinpä niin 4.4.2009 klo 22.48 Minimi eläkkeitä on nostettu= Lipponen irrotti indeksistä, eli inflaatiokorjausta ei tapahtuntu. Lapsplisiä on korotettu=Lipponen laski lapsilisiä ja irrooti ne indeksistä.= Ahon Hallitus ensin korotti. Kotihoidon tukea on korotettu= Lipponen laski niitä ja irrotti ne oindeksistä.=Ahon hallitus ensin korotti. Työmarkkinatukeen on tulossa korotus ja puolison tulosidonnaisuus loppuu=Lipponen laski työmarkkinatukea ja poisti 700 markan tulorajan joka ei leikannut työmarkkinatukeaja muutti niin että' joka sentti leikkaa työmarkkinatukea ja irrotti tyämarkkinatuen indeksistä ja lisäksi sitoi työmarkkinatuen siihen että jos tukea nostetaan, nousee myös ansiossidonnainen samassa suhteessa. =Ahon hallitus toi siihen kannusteen 700 markan tulorajan. Ruoan ALV:oon tulee alennus=Lipponen nosti ALV:n 12%:sta 17 %. Pienituloisille on tulossa kannallisveron alennus jonka valtio kompensoi kunnille=Lipponen antoi pelkkiä valtionveroalennuksia. Viimesessä varonalennuksessa tuli pieni alennus myös pienituloisille,mutta jätti sen kuntien maksettavaksi.=Ahon hallitus korotti veroja isotuloisilta. Otti myös "lainaveron" isotuloisilta joka palautetiin veronmaksajille myöhemmin taloustilanteen parannuttua. Kuntien valtionosuuksia on korotettu= Lipponen leikkasi ja maksatti kunnilla valtion velan. =Ahon hallitus korotti valtionosuuksia. Ym. Ym.. Tätä vois jatkaa vaikka kuinka pitkälle mutta eikö nä'mä esimerkit jo riitä osoittamaan kuka on pienen ihmisen asialla. Se on Keskusta
Tässä depatissa olet kirjoitellut niin ristiriitaisesti että valitseppa sinä ensin mitä mieltä sinä olet!!! Kerro kummmat ovat tehneet oikein AHON hallitus, Lipposen hallitukset vai Vanhasen hallitus. Kaiki nämä hallitukset eivät voi tehdä varmaan sinunkaan mielestä oikein koska nuo tekemiset ovat täysin päinvastaisia. Aho ja Vanhanen on toimineet samalla tavalla, ja Lipponen on toiminut päinvastoin. Aho ja vanhanen nosti sosiaalisia tulonsiirtoja ja auttoi sellaisia joiden toimeentulo tarvitsi kohennusta. Lipponen leikkasi kaikkia etuja joita heikoimmassa asemassa olevat olisivat tarvinneet voidakseen nousta normaaliin elämään kiinni. Valitse, onko Lipponen leikkausineen oikeassa vai Aho ja Vanhanen antaessaan tukea heikoimmassa asemassa oleville ihmisille. Sinun tarvitsee vain kirjoittaa nimet, joko Lipponen tai Aho-Vanhanen. Eli kannatatko tätä nykyistä hallitusta sosialisine parannuksine vai Liposen hallituksia sosiaalisine huononnuksineen. Katotaa onko Soisaalidemokratia sosiaalista vai ei. Vai onko Kesksuta sittenkin se tasa-arvon puolue-
Ei tarvitse mennä kuin 5-10 vuotta taaksepäin niin samat ennustukset ovat olleet koko ajan kuin on nytkin. Olet ennustanut Keskustasta marginaalipuoluetta jo kohta 20 vuotta.
Olen kovasti samaa mieltä tästä polarisaatiosta ja muustakin mitä kirjoitat. Se että meille tulee työvoimapula, tulee vahvistamaan uskoakseni demareita. Työelämään liittuvät asiat nousevat silloin poliittisenkin päätöksenteon keskiöön. SDP:llä ja sitä aika vahvasti tukevalla ay-liikkeellä voi siinä tilanteessa olla paljon innovaatioita. Ehkä myös siinä palaamme polarisaatioon, jyrkempään eroon työantajien ja työntekijöiden intressien välillä. Kun työttömyys ei uhkaa, työntekijäpuoli hyvin todennäköisesti haluaa ulosmitata aikaisempaa suurempia osuuksia yritysten tuloksista. Tämä puolestaan pitää julkisen talouden kunnossa ilman tarpeita nostaa veroasteita. Kepu edustaa sellaista menneen maailman mallia, ettei ole mitään realismia uskoa puolueen pystyvän porskuttamaan edelleen ilman, että sen asiapohja liittyisi moderniin yhteiskuntaan. Kun tämä kepulaisten tapakristittyjen ukkojoukko pannaan multiin, tapahtuu viimeistään romahdus. Nyt voisi olla viimeinen tilaisuus alkaa perustaa Kepumuseo ja kerätä sinne asiaankuuluvaa rekvisiittaa. Muuten käy kuin kommunistien. Mitään ei jää jälkipolvien muisteltavaksi ja ihmeteltäväksi. Kokoomuksen naisala-juttua pidän loistavana poliittisena ääntenkalasteluna. Se viimeistään todisti millainen myyntiliike Kokoomus on. Se oli harkittu täsmätarjous, joka varmisti vaalivoiton. Mitähän keksivätkään seuraaviin vaaleihin. Markkinatalouspolitiikassa pärjäävät parhaiten markkinatalouspolitiikot. Siksi heidän suustaan voi kuulla sellaistakin puhetta kuin vastuullinen markkinatalous. Nyt tämä vastuullisuus sitten panee ihmisiä työpaikoista pihalle ennätystahtia.
... ei ole mitään merkitystä maataloudesta elinkeinonsa saavien lukumäärällä. Nytkin kepun kannattajista on vain 7 % maataloutta harjoittavia. Teillä kepun vastustajilla on aainainen pyrky leimata kepu vain viljelijöiden puolueeksi. Kepu on markkinatalouteen luottava puolue, jonka perustajan Alkion kolme iskusanaa pitää vieläkin paikkansa: valistus, yrittäjyys ja köyhää älä jätä. Näillä periaatteilla nykyisenkin hallituksen johtavana puolueena kepu on pystynyt pitämään Suomen yleismaailmallisen laman oloissa Euroopan maista parhaimmassa kunnossa.
Hyvin toimeentulevan on helppo sanoa että leikkaukset olivat mitätön hinta lamasta semviytymiseen. Nälkä ihmisellä edes yhdellä ei ole mitätön hinta mistään asiasta. Se on katastrofi ihmisen kohdalla. En uskoisi että vielä tässä sisistysvaltiossa vähätellään ihmisen kärsimystä. Siis Nälkäkuolemaa. Maailman vauraimpien maiden joukkoon lukeutuvassa Suomessa. Vieläpä Sosiaalidemkraattien toimesta. Kyllä on sosaalinen aate raakaa. Mitätön hinta, muutama tuhat nälkäkuolemaa.
Meillä on näkemyserona tuo vastakkainasettelu työelämässä. Sinä näet sen säilyvän, minä taas näen sen vähenevän paitsi siellä, missä ihmistyö on vain suorittamista, ei ajattelemista. Ulosmittaukseen ei palkansaajilla tule mitään tarvetta, koska työnantajat kilpailevat ammattitaitoisimmasta työvoimasta ja maksavat itsensä kipeiksi saadakseen parhaat ihmiset itselleen ja estääkseen heidän menonsa kilpailijalle. Kepu näivettyy minusta siihen, ettei sille koskaan kelpaa mikään johtaja koko porukan mielestä. Nytkin Vanhaselle haetaan haastajaa, mutta päteviä ei voida nostaa esiin, kun kepu ei ole kenestäkään tarpeeksi yksimielinen. Demareiden ongelma delleen on se, ettei puolueväki näytä menevän lojaalisti Urpilaisen tueksi, vaan katselee edelleen sivusta, että pärjääkö blondi vai ei. Minusta Jutalla olisi erinomaiset edellytykset, koska hän on napakka ja selkeäsanainen eiintyjä, kunhan joku vain antaisi tytölle asiat ja oikeat sanat, ettei hänen itse tarvitse niitä keksiä. Kokoomusta ivailet tapasi mukaan, mutta vastuullinen markkinatalous merkitsee nimenomaan sitä, että yritys pidetään pystyssä yli taantumienkin, että se voi joskus taas tarjota työtä niille, jotka se laman ajaksi joutui siirtämään yhteiskunnan hoivaan. On myös merkkejä siitä, että jo 70-luvulla kokoomukseen lanseerattu, itävaltalaisproffan käsite ekososiaalisesta markkinataloudesta alkaa päästä aatteeliisten ohjelmien tasolle. Siinähän markkinatalous pitäisi saada toimimaan - yhteiskunnan ja lainsäädännön avustuksella - niin, että markkinataloudessa otetaan huomioon paitsi ympäristö ja kestävä kehitys, myös kaikkien yritysksen sidosryhmien tarpeet, ei vain omistajien, niin kuin nykyinen oppi on ollut. Tarkoitan tällä mm.Wahlroosin pelkistystä siitä, että voiton maksimointi on kaiken hyvän lähde, kun olennaista markkinataloudessa on aina se, millä keinoilla ja millaisilla pelinsäännöillä tuota voittoa pyritään maksimoimaan. Naisjuttu ei ollut osto- ja myyntiliikettä, vaan demareiden hoitamatta jättämän asian korjaaminen. -Jäbä
Lipposen laidan yli heittämät ovat edelleenkin työttömiä, suurin osa haudassa. Eikä pääsekään enää yhteikunnan rattaille. Se on se hinta joka maksetaan vieläkin Lipposen hallituksien toimista. Jopa näiden ihmisten perikunnat maksaa vielä siitä. on ihmisen elämällä halpa hinta.
jota ei mikään puolue tai ministeri vienyt mihinkään. Muistan hyvin ne puhuttelut ja jyrähtelyt joita Lipponen pääministerinä teki. Kun oma puoluetoveri ei asettunut ruotuun niin erotti ministerin. Kysessä oli Nainen, muistat varmaan.
Ajattelutapasi on perin yksinkertaista ja populistista. Asiat pitää nähdä kokonaisuuksina eikä yksittäisinä toimina kuten sinä teet. Valitsemalla kokonaisuudesta vain sinulle sopivat osat laskelmaan, päästään sellaiseen tulokseen kuin halutaan. Vanhasen porvarihalitutksen sosiaaliturvan korotuksissa pitää ottaa huomioon myös inflaatio ja sosiaalipalvelujen maksujen korotukset. Kun nämä huomoidaan, tulos lienee selvästi miinusmerkkinen. Ahon hallituksen aikana sosiaaliturvan parantaminen joiltain osin on varmaan hyvä juttu. Unohdat kuitenkin kertoa, että Ahon hallituksen aikana puoli miljoonaa ihmistä joutui palkallisesta työstä tukien varaan. Lipponen taas lähti palauttamaan ihmisiä työn ja paremman toimeentulon pariin. Kumman sinä siis valitset 10 euron korotuksen 500 euron toimeentulotukeen vain 2500 euron palkan 500 euron toimeentulotuen sijasta? Lipposen hallituksen politiikka oli myös kovaa taistelua inflaatiota vastaan, mikä tarkoitti sitä, että tuilla elävien ostovoima ei heikentynyt kuten nyt kävi Vanhasen hallituksen aikana. Jos Lipposen hallituksen aikana korotuksissa oli niukka linja, ei pieni inflaatio kuitenkaan syönyt ostovoimaa. Nyt on voitu tehdä suurempi nimellinen nosto, joka on huvennut inflaatioon. Se on mennyt siihen moninkertaisesti, koska erityisesti ruuan hinta on kohonnut. Vähätuloisia koskettava inflaatio on nimenomaan painotetusti sidottu ruuan hintaan. Tämän tietän demarit painottivat tätä asiaa silloin, kun liityttiin EUhun.
En ole laisinkaan mikään sosialisti eli haukut nyt väärää puuta. Arvatakseni SDP:ssä ei myöskään ole sosialisteja, vaan pelkästään sosiaalidemokraatteja. Kuten toisaalla kirjoitan SDP on ollut ja on varmaan jatkossakin työväen ja palkansaajien puolue. Se näkee työn, työllisyyden kohentamisen ja työstä maksettavan reilun korvauksen edelleenkin politiikkansa kulmakivinä. Näin pitää ollakin. Puolueen ei ole syytä heittäytyä miksikään tukipuolueeksi, joka uskoo kansan pystyvän hankkimaan toimeentulonsa siitä, että jaamme tukia toinen toisillemme. Kun itsekin ajattelen näin, pidän siis itseäni markkinatalouden kannattajana eli en siis ole sosialisti. Puhtaista markkinatalouden kannattajista eroan siinä, että näen vastuullisen markkinatalouden välttämättömänä. Se tyarkoittaa sitä, että yhteiskunnalla on tarpeelliset keinot ja mahdollisuuden säädellä markkinatalouden toimintaa, jottei kävisi niin kui nyt kävi tässä finanssikriisissä, mikä oli seurausta uusliberalistisesta markkinatalousmallista.
ei kukaan ole kuollut nälkään, ellei ole tehnyt sitä omasta tahdostaan. Ruokaa on riittänyt kaikille. Sosiaalitukijärjestelmä ei ehkä tavoita aivan kaikkia ihmisiä. Esim. syrjäytyneet alkoholistit voivat olla niin yhteiskunnan ulkopuolella, etteivät voima ja tahto riitä hankkimaan edes jokapäiväistä leipää. Tätä asiaa tuskin korjataan sillä, että nostetaan kansaneläkkeen määrää viidellä eurolla kuten Hyssälä teki luvattuaan sitä ennen 300 euron korotuksen. Kun sanot, että leikkaukset olivat merkittävä ja ihmisiä suorastaan nälkäkuoleman partaalle ajanut asia, pystynet varmaan tilastoilla esittämään, miten alimpaan tulodesiiliin kuuluneiden ostovoima on kehittynyt Lipposen hallituksen aikana. Se antaisi vähän enemmän uskottavuutta väitteillesi. Mutta pelkään, että kepukomuilla on aina agitaatio ennen faktoja.
Veronmaksajien Keskusliiton tilastosta selviää eläkeläisten ostovoiman kehitys 1991-2005. Siitä voi havaita, että Ahon hallituksen aikana eläkkeiden ostovoima heikkeni kaikilla tulotasoilla kolmena vuotena neljästä ja paljon. Lipposen hallituskausilla 1995-2003 eläkkeiden ostovoima pysyi pääosin positiivisenä ja vuoden alupuolella se parani roimasti. Parannusta tapahtui huomattavan paljon alle 1000 euron eläketasoillakin. Eläkeläisten ostovoimamittaukset eivät tietenkään kerro kaikkea harjoitetusta sosiaalipolitiikasta, mutta ovat kuitenki yksi tärkeä mittari kunkin ajan tilanteesta. Ei tämä nyt ihan huonolta näytä Ahon hallituksen aikoihin verrattuna.
Me kaikki suomalaiset kannatamme sellaista markkinataloutta, jota yhteiskunta sääntelee niin, että kilpailu säilyy vapaana ja samalla reikuna, mahdollisuudet tasavertaisina ja kuluttajakin suojattuna. "puhtaan markkinatalouden" kannattajia - mitä sillä tarkoittanetkaan - ei Suomessa ole tietääkseni yhtään, kokoomuksessa ei ainakaan. mahdut siis hyvin samaan joukkoon kuin minäkin. ;-) t. -Jäbä
olen aina kuulunut tähän samaan joukkoon eli en ole mikään uusi tulokas. Luulen, että meillä on hyvin samanlainen perusta kannattaa markkinataloutta ja nimenomaan säänneltyä markkinataloutta. Eroja tulee kuitenkin siinä, miten laajasti ja kuinka paljon markkinataloutta on syytä säädellä. Toinen ero tulee siitä jo Raamatussa esiintyneestä ajatuksesta, että Kuninkaalle pitää antaa niin paljon kuninkaalle kuuluu ja Jumalalle niin paljon kuin hänelle kuuluu. Kun markkinatalouden pottia jaetaan, jakajina ovat yritys, työntekijät ja yhteiskunta. Minä painottaisin jaossa varmaankin enemmän kahta viimeksi mainittua, sinä et ehkä samassa määrin. Lisäksi minä tasaisin vielä verotuksen kautta asiaa niin, että kaikki saisivat ainakin kohtuullisten tarpeidensa mukaisen osan kakusta.
kyllä me ajattelemme ihan samalla tavalla markkinataloudesta, eli sinä ajattelet sanmoin kuin minä, vaikket sitä vielä täysin ymmärräkään. Epäkohdat, joita markkinatalouteen liittyy, joita sinäkin usein luettelet, ovat yleensä seurausta siitä, ettei markkinataloutta ole säännelty oikealla tavalla, jolloin se ei ole voinut toimia vapaasti, vaan vahvat ovat jyränneet heikkojen yli ja päässeet hallitsevan markkina-asemaan, joka on kyllä kapitalismia, mutta ei markkinataloutta. Vapaus on mahdollista saavuttaa ainoastaan sääntelyn kautta. Näinhän se on yksilönvapaudenkin kanssa. jos meillä ei mitään lakeja ihmisten välillä olisi, niin kuka meistä olisi vapaa, koska ei se vapautta ole, että saa tehdä mitä tahansa ikinä huvittaa, koska siinä menee toisilta vapaus. Jos markkinat saataisi joskus sääntelyn avulla toimimaan idealistisen vapaasti, niin ne todella toimisivat kaikkia osapuolia oikeudenmukaisesti hyödyttäen juuri siksi, että kilpailun seuraukset hyödyttävät kaikkia. Kuluttaja sa parasta laatua halvimmalla hinnalla, kun suuri määrä kilpailee siitä, kenen tuotteita/palveluja kuluttaja ostaa silloin, kun ostaa. Palkansaajat saavat parasta mahdollista palkkaa, kun yrityksen menestys riippuu siitä, kuasaa palvelukseensa parhaat ammattilaiset. Omistajat ja sijoittajat toki joutuvat tiukoille, kun heidän on huolehdittava yritystensä tehokkuudesta ja kilpailuvoimasta, että itsellekin tulisi jotain, koska hallitsevan markkina-asemn turvin ei enää voi jakaa hulvattomia osinkoja. Yhteiskuntakin voittaa, koska tämä systeemi toimiessaan maksimoi taloudellisen tehokkuuden, eli verottajankin saamat tulot. Idealistista ja utopististahan tämä on, mutta päämääränä minusta sellainen, jota kohti kannattaa pyrkiä. Ikävä vaan on, ettei keskittyvän omistuksen ja harvojen toimijoiden käsiin luisuvien markkinoiden toiminta ole lähelläkään vapaata markkinataloutta. -Jäbä
Ovat ottaneet aina. Demarit pitää köyhät kyykyssä. Nykyhallituksen voimin tulevaisuudesa on jotsain valoa, kunhan demut ei pääsis vain valheidensa avulla niitä sammuttamaan.
muisti, se on vain valikoiva, ja totuutta vääristelevä.
mutta se ei tarkoita että nälkää ei ole. Oli kolme tilastoitieteilijää ampumassa pilkkaa. Ensimmäinen ampui. Meni oikealta ohi. Toinen ampui. meni vasemmalta ohi. Kolmas huusi HipHei minä osuin. Keskimäärin se nousukin, mutta aivan kuin tuo kolmas tilastotietoilijä, vaikka ei ampunutkaan sanoi osuneensa. Jos ostovoima on yhdellä -20 ja toisella 1000. keskimääräinen on 490. Vaikka toisella on runsaasti toisella ei riitä ostovoimaa ollenkaan niin keskimäärin ostovoima on hyvä. Keskimäärä ei takaa sitä että joltakin ei puutu. Suomessa oli Lipposennahhlituksien aikana kymmeniä tuhansia nä'lkää näkeviä. Seurasin itsekin kymmeniä perheitä joilla ei ollut välillä mkoneen päivään itään syötävää. Kävivät naapurissa syömässä silloin kun naapuri huomasi että heill' ei ollut ruokaa. Lipponen oli tuhoisin pääministeri suomessa. Jopas pula-aikanakin on Suoomalaisista piudetty parempaa huolta kuin Lipposen aikana. Turha vedota ostovoiman nousuun.
lasit kirkkaisiin ja näe totuus. Lipponen tappoi Suomalaisia nälkään. kukaan muu Suomalsinen poliitikko ei ole siihen syyllistynyt. Haetaanko ne Lipposen leikauslistat taas esiin? Lipponen on ne omin käsin kirjoittanut joten niitä on turha väittää Lipposen hallituksen tekemiksi. N eoli todistetusti Lippoisen leikkauksia. Työllisyys paranee muilla toimilla paljon paremmin kuin ihmisten pitämisellä nälässä.
Kiitos kuuluu Kepulle! Eläkeläisillä ei ole koskaan aikasemmin ollut näin hyvä tilanne, jossa eläkkeet ovat nousseet historian korkeimmalle tasolle ja vastaavasti verot alentuneet. Kaikki Kiitos Kepulle. Hyvä Kepu!!
Kokoomus ja sen apupuolue Keskusta on kurjistanut tavallisen palkansaajan ja eläkeläisen elämää erilaisin leikkauksin ja veronkorotuksin. Viimeisimpänä tämä kivihiilen ja kaasun veronkorotus, joka nostaa kaukolämpökuluja arviolta noin 25%. Kiitos Kepu, Kokkarit ja Vihreät. Suomen elintaso ja ostovoima alkaakin lähetä Albaniaa ja leipäjonot kasvavat. Kaippa tämä neukkulaa ihannoiva hallitus tähän pyrkiikin. Kurjistamalla kansalaisten elämän pysyy se kuuliaisena valtaapitäville.
Pistähän tynnörin tappi kiini ettei muita uhkia kaadu päällesi:)
Kepukommarit ovat neukkuja ihannoivia loisia, jotka ovat hallitusvastuussa kurjistamassa kansan elämää erilaisin verokorotuksin. Ainoa ryhmä jonka elämää ei kurjisteta on punikkikepukommarit, jotka elävät veronmaksajien tuin. Eipä kannattaisi kauheasti kepukomukoiden vikistä tälläkään palstalla. Toivottavasti seuraavissa vaaleissa saadaan länsimainen demokraattinen hallitus, jossa kepukomukat eivät ole mukana.
Luin lehdistä, että Helsingissä on alkanut muodostua ruokajonoja! Päättelin tuosta, että kannattaa kylvää tänäkin kesänä kesäkommarille pullajauhot, koska valtio on luvannut ne maksaa.
Onneksi sentään kepukommarien elämä on auvoista lamasta ja veronkorotuksista huolimatta, koska ne eivät koske heitä. Valtio maksaa tukiaisia suhdanteista riippumatta.
Onhan tämä ihan törkeää. Näitä hyysätään työläisten kustannuksella. Miksi piti mennä kaikkea korottelemaan. Olisi noillakin rahoilla voinut nostaa palkkoja ja keventää työläisten verotusta. Olisi pitänyt pienentää veroprogressiota. Nyt mentiin antamaan tyhjäkäynnillä käyville. Lipposen pitäisi olla Niinistön kanssa hallituksessa niin ei olisi tällaista typeryyttä tehty. Vai tähän on Kirjoittanut: kaipuu! Niinpä niin 11.4.2009 klo 10.14 Joopa joo Kirjoittanut: niinpä niin 4.4.2009 klo 22.48 Minimi eläkkeitä on nostettu= Lipponen irrotti indeksistä, eli inflaatiokorjausta ei tapahtuntu. Lapsplisiä on korotettu=Lipponen laski lapsilisiä ja irrooti ne indeksistä.= Ahon Hallitus ensin korotti. Kotihoidon tukea on korotettu= Lipponen laski niitä ja irrotti ne oindeksistä.=Ahon hallitus ensin korotti. Työmarkkinatukeen on tulossa korotus ja puolison tulosidonnaisuus loppuu=Lipponen laski työmarkkinatukea ja poisti 700 markan tulorajan joka ei leikannut työmarkkinatukeaja muutti niin että' joka sentti leikkaa työmarkkinatukea ja irrotti tyämarkkinatuen indeksistä ja lisäksi sitoi työmarkkinatuen siihen että jos tukea nostetaan, nousee myös ansiossidonnainen samassa suhteessa. =Ahon hallitus toi siihen kannusteen 700 markan tulorajan. Ruoan ALV:oon tulee alennus=Lipponen nosti ALV:n 12%:sta 17 %. Pienituloisille on tulossa kannallisveron alennus jonka valtio kompensoi kunnille=Lipponen antoi pelkkiä valtionveroalennuksia. Viimesessä varonalennuksessa tuli pieni alennus myös pienituloisille,mutta jätti sen kuntien maksettavaksi.=Ahon hallitus korotti veroja isotuloisilta. Otti myös "lainaveron" isotuloisilta joka palautetiin veronmaksajille myöhemmin taloustilanteen parannuttua. Kuntien valtionosuuksia on korotettu= Lipponen leikkasi ja maksatti kunnilla valtion velan. =Ahon hallitus korotti valtionosuuksia. Ym. Ym.. Tätä vois jatkaa vaikka kuinka pitkälle
Pelkkä humanitäärinen apu kesäkommareille ei kiinnosta, siksi valtio on luvannut korvata auvoisten punikkien ruoka-avustukset.
Eiköhän pääkaupunkiseudulla omakotitaloissa asuvat ole saaneet tarpeekseen tästä kepulaisten rokotusmeiningistä? Näiden kaukolämpö-ja lämmityslaskuja tämä kepulaisten hallitus on nostanut veroilla 25%, mutta kappas vaan maajusseille annetaankin nämä verot takaisin. Eikös ole näppärää pekkarointimeininkiä? Kepulaiset osaavat lypsämisen taidon ja mikä että eivät osaisi, lypsäähän ne aamuin ja illoin navetoissaan Pääkaupunkilaisten lompakossa tämä lypsäminen on tullut nyt raa´imman mukaan todettua.
Meneekö hyvin? Kepulaiset puhuvat totta niin kuin osaavat, Suomi lähentelee 100 000 työttömän palkansaajan lukemaa ja kepulaiset vaan jaksavat kehua, että menee hyvin. Niin tuttua Anneli Jäätteenmäkeä, mutta eipäs taida nyt upota tähän mollikansaan.
Emme lämmitä kivihiilellä traktoreita. Köyhyyttään valittavat kommarit eivät monetkaan omista edes lompakkoa, saati maksa veroja.
90% suomalaisista menee lujaa, ostovoima kasvaa tänä vuonna 4,5%, joka on historian suurimpia. Kiitos Kepu!
KAIKKI MIKÄ ON, ON VELKAOSTOVOIMAA. LIIAN ENNENAIKAISTA HEKUMOIDA, KOSKA LASKU TÄSTÄ MENOSTA ON VIELÄ ERÄÄNTYMÄTTÄ.
Ja palkat työnantajilta, revi siitä! Ennenaikainen hekumointi ei kannattaisi edes punikilta.
vaihtoehto nyt, ja tulevaisuudessa. Demarimafia on saaanut aikaan vain kansalaisten, ja maamme köyhtymisen elämällä velkarahalla. Velat on maksettava joskus poiskin. Demarit ovat aina vain ottamassa mutta ei koskaan antamassa. Keskusta on tasa-arvoisitamisesa edelläkävijä. Demarit vain kasvattavat eriarvoisuutta, sekä kasvattavat palkkaeroja. Keskustan ihmisläheinen politiikka luo turvallisuutta, kun demarit tas ovat riehuvia, ja räyhääviä alistaja-anakisteja. Niin kauan kuin Keskusta on olemassa, on maamme köyhilläkin leipää. Demareiden tarkoituksena on viedä leipä köyhän suusta, ja anastaa valta yksin itselleen, tehden Suomesta Lipposen Ruhnamaa lukevan alistetun kansan. Korruptiomafian-isä-aurinkoisen nauttiessa yksin hyvinvoinnista. KESKUSTA ON TASAPAINOISTEN IHMISTEN PUOLUE, JOKA HALUAA IHMISILLE TASAPUOLISESTI HYVÄÄ. SAK/demarimafia on yhteiskunnalta, ja jopa omiltaankin varastava kansankunnan kusetuskopla. Kun ruotsiin valitttiin oikeistohallitus, niin etpä silloin ollut kirkumassa, että pitää ottaa Ruotsista esimerkkiä. Joten vedä vittu päähän, saat siitä ensi talveksi hyvän karvalakin, kunhan vain et nykäise demarimaiseen tapaan alaikäistä, ja joudut tyytymään suikkaaan. SAK/demareiden rosvoukset peittyvät, kun mafiansa ei anna tietoja vapaaehtoisesti, ja väkisin kun aletan niitä ottamaan, niin toistuu 1918. Demarit ovat kieroja konnia.
Neukkuja ihannoivat agraarisosialistit ovat ajamassa Suomen tuhoon. Suomi tarvitsee Sinipunahallitukset (taas) pelastamaan KepuMTK:n tekemät virheet. Kepua ajaa hallituksessa VAIN JA AINOASTAAN omia etujaan.
Jopa niin paljon, että monesti aikoivat poistaa rajan Suomen ja N-liiton välistä. Lipposen hallitus ajoi Suomen kurjuuteen, lapset ja vanhukset kärsii vieläkin valtavista leikkauksista. Kiitos, ei enää demarileikkauksia!
SDP oli niin pitkään Kekkosen ja NKP:n paitsiossa, kun Paasiokaan ei tannerin jälkeen pystynyt palauttamaan neukkujen luottamusta demareihin, että tarvittiin Sorsa, joka vei SDP:n kaukaa vasemmalta kekkosen ohi suoraan NKP:n syliin. 60-luvun loppu, 70-luku ja 80-luvun alkukin oli tuossa suhteessa todella sellaista aikaa, jossa neukkulaan päin kumarsi kaikkein syvimpään juuri SDP. Sen jälkeenhän tilanne muuttui, sillä Lipponen osasi nähdä maailman kehityksen ja muutti omaa vanhaa vasemmistolaisuuttaan ajan vaatimusten mukaiseen kansainvälistyneisyyden suuntaan. -Jäbä
Medvedevillä näytti olevan suomalainen punatukkainen turvamies Suomen vierailun aikana. Toimittajat saivat kokea olevansa edistyneessä kulttuurimaassa, jossa sananvapaus on käsite.
Kepulla oli selvä jako suhteessa Neuvostoliittoon. Kekkonen keräsi politiikkansa taakse K-linjan. Puoluejohto Virolainen kärjessä oli pidättyväinen suhteessa Neuvostoliittoon. Älä sotke Kekkosen politiikkaa Keskustapuolueen politiikkaan. Puolueessa oli koko ajan terve ydin joka ei antautunut suomettumiselle. Tästä vahva todiste on se, että puolue valitsi presidenttiehdokkaakseen Virolaisen eikö Karjalaista. SDP sen sijaan pyöri kuin tuuliviiri suhteessa Neuvostoliittoon. Heti itsenäistymisemme jälkeen se pyrki Venäjän Bolsevikkien rinnalla vallankumoukseen ja sosialistiseen komentoon meilläkin, sotiemme jälkeen se teki yhteistyötä CIA:n kanssa KGB:n tukemaa kommunismia ja Kepun K-linjaa vastaan, 1960 luvun lopulta lähtien SDP taas meni totaalisen rähmälleen Neuvostoliiton edessä, syväsuomettui hyväntahtoisten idioottien laumaksi. Lipponen käänsi puolueen taas länteen, Halonen-Tuomioja akseli pilasi nuo suhteet ja nyt SDP on totaalisen pihalla kaikesta räksyttäen kuin sekarotuinen rakki kaikkea mikä liikkuu
Olen kyllä siinä yhtä mieltä, että Sorsan kaudella suhteita NL:oon yritettiin parantaa. Asiassa on kuitenkin myös se toinen puoli eli nämä neukut. He eivät pitäneet erityisen uskottavana SDP:n muutosta eikä demareita revisionisteina muutoinkaan kunnioitettu. Luottamus oli myös hataralla perustella. Tämä näkyi mm. siinä, että siltä suunnalta epäiltiin vahvasti Mauno Koiviston politiikkaa. Meillähän kotikommunistit ja keput veivät mieluusti sellaista viesti itään, etteivär demarit ole mitenkään neuvostomyönteisiä. Tannerin painolasti oli hyvin suuri ja neukkujen muistissa. Väittäisin, että demarien vastaanotto naapurissa parani vasta Gorbatchovin aikana. Tämä johtunee Koiviston ja Gorban hyvistä henkilkohtaisista suhteista. Gorban neukkula suuntasi enemmän kohti sosiaalidemokraattista mallia, joten tässäkin mielessä suhteiden normalisoituminen oli odotettua. Brezhnevin ja hänen "oikeaoppisten" seuraajiensa silmissä demarit olivat halveksittuja luokkapettureita. Taistolaiset pitivät huolen siitä, että tämä mielikuva säilyi neukuissa vahvana. Kepujen puheet neuvostovaistuudesta vain vahvistivat asiaa.
Osasitpa kirjoittaa tiiviin kuvauksen ja samalla tarkan. Kekkosta tosiaan riepoi se, ettei hän saanut kepun koko ydintä mukaansa pelaamaan NKP:n kanssa, mikä teki liian monesta hyvästä maalaisliittolaisesta poliitikosta hallituskelvottoman. Demareiden suhteen herkullisin osuus oli skogilaisilla, jotka lypsivät rahaa CIA:lta taistellakseen ay-liikkeessä kommunisteja vastaan ja samaan aikaan saivat rahaa NKP:ltä voidakseen taistella demareiden oikeistosiipeä vastaan. Tämä oli Aarri Simosen bravuurityötä politiikan rahoituksessa samoihin aikoihin kun sdp:n pääpuolue kantoi kassilla kruunuja Ruotsin demareilta ja jäi siitä tullissa kiinni. -Jäbä
Todellisuudessa Kepua johti usein hyvin nimellinen puoluejohto. Virolainen oli tästä jossain määrin poikkeus. Kepua johdettiin ulkoapäin ja määräävänä puoluejohtajana oli Urho Kekkonen. Ei tullut kuuloonkaan, että hänen mielipiteensä ja tahtonsa olisi sivuutettu. Virolainen uskalsi asettua Kekkosta vastaan vasta siinä vaiheessa, kun Urkin terveys alkoi jo rakoilla. Silloinhan Kekkonen käski Virolaista eromaan puoluejohtajan paikalta sekä eduskunnan puhemiehen tehtävistä. Virolainen ei suostunut. Hänet kammettiin kyllä sitten Väyrysen johdolla pois vähän myöhemmin. Kepun kannatajien näkemyksillä ei juuri ole merkitystä, kun kaikessa piti totella Kekkosta. Kepussahan mentiin sitten niin pitkälle, että Eino Uusitalo ehdotti välirauhan solmimispäivää toiseksi itsenäisyyspäiväksi ja Ahti Karjalainen näytti vihreää valoa yhteisille sotaharjoituksille, mikä sai kyllä Kekkosen raivoihinsa.
Sorsan aikana koko sdp vasemmistolaistui ja kyyristyi Moskovan porteille. On sitten eri asia miten NKP siihen uskoi. Koivisto muuten oli yksi tämän vasemmistolaistumisen arkkitehteja, kun vanha kommunistilakkojn murtaja käänsi kelkkansa ja alkoi yhdistää vasemmistoa yhteistyöhön mm. ay-liikkeessä. Koivisto oli Paasion ja Sorsan ohella merkittävä vaikuttaja taustalla siihen, että kekkonen sai sdp:n ja SDDL:n samaan hallitukseen keskenään ja Koiviston vaikutuksesta demareiden ja kommunistien välinen korpilakkoilu tehtailla alkoi myös vähetä. On totta, että Koiviston luotettavuutta moni NL:ssa epäili hänen asevelitaustansa ja aiemman kommunismivastaisuutensa vuoksi, mutta Koivisto oli opetellut pughumaan venäjää, opiskellut Venäjän historian, kommunismin periaatteet ja hankkinut itselleen Kekkosen tapaan oman kontaktin myös KGB:stä, jota kautta hän piti yhteyttä Moskovaan ja "rsuneerasi" asioita ennen kuin lähti niitä ajamaan toteutuksen tasolle. Se, että koivisto ja Gorbatshov olivat hyviä ystäviä ja luottivat toisiinsa on ihan totta. Tämä oli suuri syy siihen, että koivisto oli Viron itsenäistymisen aikaan niin pidättyväinen, etteivät Suomen kannanotot olisi saattaneet gorbaa kiusalliseen asemaan omiensa joukossa. -Jäbä
Demarit eivät lypsäneet rahaa CIAlta. Aloite tuli kokonaan jenkkien puolelta. Kun Suomi ei voinut ottaa ulkopoliittisista syistä vastaan Marshall-apua, se kanavoitiin demareille kommunismin torjumiseksi. CIA-rahaa ei tarvinnut lypsää, sitä olisi annettu niin paljon kuin tarve vaati. Myöhemmin 60-luvun lopulla USAn suurlähetiläs raportoi kotimaahansa, että CIAn kommunismin vastainen operaatio oli onnistunut Suomessa ja siitä on kiittäminen demareita, jotka käyttivät saamansa rahat oikeaan tarkoitukseen. Tämä raportti on julkaistu Jukka Rislakin aikoinaan kirjoittamassa vakoilua käsitelleessä selvityksessä.
Maalaisliitossa olivat mm. Kalliokoski ja Sukselainen, jotka eivät olleet ihan kaikessa samaa mieltä kekkosen kanssa, mutta eivät hekään kekkosta avoimesti vastustamaan ruvenneet. Kekkonen kuitenkin työnsi heidät sivuraiteille, kun hän ei ollut koskaan sitänyt sitä, että joku, joka ei ole hänen kanssaan samaa mieltä alkaa saada liikaa kannatusta ja tukea ympärilleen. Juuri tästä syystä vanhenevan Kekkosen hovi alkoi koostua pelkistä jees-miehistä, mikä vei Suomea sellaiseen jamaan, josta emme sitten selvinneetkään ilman syviä haavoja, kun 90-luvun lama tuli päälle. -Jäbä
Muistelen minäkin jostain lukeneeni, ettö nimenomaan Aarre Simonen reissasi USAssa ja pyysi rahaa nimenomaan TPSL:lle ja SAJ:lle kommunisminvastaiseen työhön. SDP saattoi sitä saada CIA:lta pyytämättäkin. SAK:n demarithan saivat rahaa myös STK:lta, eli työnantajilta voittaakseen ammattiliittojen vaaleissa kommunistit. -Jäbä
Eihän Suomessa juuri kukaan asettunut Kekkosta vastaan julkisesti. No, Vennamo ja Jori Cee poikkeuksina. Keskustapuolueessa oli kaksi linjaa, Kekkosen itsensä ympärilleen keräämä K-linja, ja puoluejohdon tukena olleet Virolaisen kannattajat. Puoluetta johti Virolainen, ja teki useita ratkaisuja Kekkosen tahdon vastaisesti, josta syystä sai Kekkosen vihat niskaansa. Vaan eipä voinut Kekkonenkaan Virolaista kokonaan syrjäyttää, niin vahva oli puolueen kentän tuki Jussille. Virolainen oli Kepun johdossa vuodesta 1965 vuoteen 1980, ja koko ajan piti puolueen suhteet Neuvostoliittoon asiallisina sortumatta ylilyönteihin Kekkosen tai Sorsan johtaman SDP:n tavoin. SDP ei heti käännöksensä (Paasion puheenjohtajuuden aluksi) kyennyt hälvetämään Moskovan ennakkoluuloja, joten se valitsi myös toisen tien, DDR:n ja Stasin matkallaan Kremlin hyväksymäksi. Siinä mentiin sitten niin syvälle, että vieläkään demarivaikuttajat pelkäävät asiakirjojen paljastuksia, kuten Stasi listoja ym.
Lyhennettynä tuo tarkoittaa, että Koivisto suomettui. Kekkosen omassa suomettumisessa oli aina tietty varauma Neuvostoliittoa kohtaan, ja myös kaupankäynti Suomen länsisuhteiden kehittämiseksi oli Kekkosen taka-ajatuksissa, hän hankki Moskovan luottamuksella liikkumatilaa länsisuhteillemme. Vaaralliseksi suomettumisen meille teki Kekkosen perässähiihtäjät, ensin Kepun K-linjalaiset ja kommunistit, sitten SDP:n syväsukellus suomettumisen suohon, ja lopulta Kokoomuksestakin löytyi näitä hyväntahtoisia idiootteja jotka kyllä kumarsivat itään, mutta pyllistivät samalla länteen. Elimme todella 1970 luvun lopulla vaaran vuosia. Neuvostoliitto oli vielä voimissaaa. Kekkonen taas menetti voimiaan. Ja nuo hyväntahtoiset idiootit juoksivat kilpaa hakemassa Moskovan tukea poliittiselle uralleen.
Esityksen Stasilistojen salaamisesta teki kepulainen ja entinen suojelupoliisi Seppo Tiitinen. Tiitinen on muistaakseni kertonut, ettei listassa ole yhtäkään tunnettua poliitikkoa. Näin kepulainen Alpo Rusi sekä itsemurhan tehnyt veljensä lienevät ylivoimaisesti tunnetuimpia henkilöitä, joita on tällaisista yhteyksistä epäilty. Se että kepulainen Tiitinen tämän esityksen teki, ei kuitenkaan viittaa siihen, että listalla olisi myöskään ketään tunnettuja kepulaisia. Koko lista on myös siinä mielessä hankala, että siinä voi olla sellaisia nimiä, jotka oli listattu sen vuoksi, että he olivat erityisen kommunistivastaisia ja heitä voi epäillä vaikkapa lännen vakoilijoiksi.
Se, että lista on kassakaapissa näyttää kiehtovan kansaa ja peittävän sen tosiasian, että supo on tutkinut joka ikisen nimen ja noiden ihmisten toimet siltä kannalta onko niissä aihetta tarkempaan tutkimukseen vai ei. Vain Rusin veljesten kohdalla oli ja sekin oli huti. -Jäbä
Jotain kummaa siinä listassa on, kun Lipponenkin saa primitiivihepulin aina kun sen julkistamisesta keskustellaan, ja muutkin SDP:n hyväntahtoiset idiootit, Halonen mukaan lukien, kiertelevät ja kaartelevat asian ympärillä. Koivisto taisi jo sanoa että lista voitaisiin julkaista. Mikä lie tuo Lipposen hepulin laukaiseva seikka
hepulin sai aikaan kepulaisten krooninen vainoharhaisuus. Lipponen on saanut kärsiä kepulaisten oikuista niin kauan, ettei kai nyt mikään ihme ole.
Ai sitäkö se onkin. Hienoa että asia selvisi. Miksi Lipponen, kuten ei Halonenkaan, sitten halua listaa julkaista. Loppuisi siihen tuon vainoharhaisuuden tekosyyt. Jokin haisee tässä nyt
Ns. Stasi-lista on Länsi-Saksan tiedustelupalvelun laatima luettelo, joka sisältää pelkkiä nimiä sellaisista suomalaisista, joiden toimintaa Länsi-Saksan tiedusteupalvelu ehdotti Supon tarkkailevan, koska Länsi-Saksan tiedustelupalvelu katsoi, että heillä voi olla yhteyksiä Stasiin. Supo on tutkinut tuon listan, minkä jälkeen Tiitinen ja Koivisto panivat sen kassakaappiin, koska tutkimukset eivät antaneet aihetta enempään. Vain Rusin kimppuun käytiin jostain syystä myöhemmin, mutta sekin oli huti, koska varsinainen agentti oli ollut Alpon velipoika, entinen Ylen toimittaja. Listan nimet on siis tutkittu, eikä jatkotoimiin ole nähty tarvetta. Miksi tällainen lista pitäisi julkaista? Jos tässä joku haiseee niin suunnaton halu päästä kivittämään niitä ihmisiä, joiden nimet Länsi-Saksan tiedustelupalvelu on joskus kymmeniä vuosia sitten Supon tutkittavaksi ehdottanut. -Jäbä
Ehkäpä Alpo Rusin tapauksesta on otettu jotain opiksi. Ihmisiä ei saisi leimata perusteettomasti. Jotkut ajattelevat ihan viran puolesta ihmisten oikeusturvaa. Halonen lainoppineena ja kaiken lisäksi tunnettuna ihmisoikeuksien puolustajana tämän varmasti oivaltaa. Minusta asiaa voisi auttaa se, jos listan tiedot annettaisiin salassapitovelvollisuuden saattelemana jollekin puolueettomalle konklaaville, joka sitten voisi kertoa julkisuuteen, onko listassa esim. kansanedustajan tehtävissä olleita henkilöitä tai muita tunnettuja poliitikkoja. Lisäksi he voisivat kertoa, onko listalla joidenkin puolueiden jäseniä ja jos on, niin minkä puolueiden. Näillä kahdella tiedolla kansan vainoharahaisin osa saisi ainakin jotain lääkettä kivuilleen.
minä toivoisin, että Rusi saisi läpi kaikki kanteet, joita hän on nostanut eri tahoja vastaan, koska se tapa, jolla esim. media sananvapauden nimissä roikotti Alpo Rusia löysässä hirressä peräti pari vuotta oli todella törkeää. Mieleeni jäi erityisesti lehdistönvapauden pää-äänenkannattajana hurskasteleva helsingin Sanomat, joka jutun kuumimpina hetkinä teki aukeamittain juttua siitä, miten Stasin vakoilu on toiminut ja miten jotain tiettyä agenttitunnusta oli seurattu amerikkaiaisilta saaduista mikrofilmeistä. Hesarin jutut olivat kuin John LeCarren parhaista thrillereistä paljastuksineen ja erilaisten, salaisten temppujen kuvailuineen. Näissä jutuissa ei sanallakaan viitattu Alpo Rusiin, mutta samalla sivulla oli näyttävä, hieman pienempi juttu joka asiallisesti kertoi sen, mitä Supo tutki Alpo Rusin suhteen. Noita juttuja lukiessani tunsin suurta myötähäpeää kaikkien sellaisten journalistien ja sananvapauden puolustajien puolesta, jotka uskovat, että journalismin ja sananvapauden tehtävä on antaa kansalaisille mahdollisimman OIKEA kuva siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Hesari sortui minusta niin ala-arvoiseen ja vihjailevaan Alpo Rusin leimaamiseen, etten minä voinut sellaista oman mediakokemukseni pohjalta lainkaan ymmärtää. Kun juttu sitten rauksei ja Alpo Rusi ryhtyi ajamaan omia oikeuksiaan olin tavattoman iloisesti yllättynyt siitä, että keskustan Olli Rehn (jonka vanhemmat olen pariin kertaan tavannut) lähti julkisuuden painesta mitään piittaamatta auttamaan ystäväänsä siinä, että soppa syödään loppuun asti eikä mitään kiviä jätetä kääntämättä. Tuolla teollaan olii Rehn nosti keskustan ja keskustalaisuuden arvostusta minun silmissäni monta astetta. Tätä taustaa vasten olen sitä mieltä, että mitään listoja ei pidä julkaista spekulointien pohjaksi, koska lista sinänsä ei ole todiste yhtään mistään. Se on sitten eri asia, jos joku muukin nimi listalta nostetaan tutkimuksen kohteeksi kuin Rusi, ja alkaa löytä muutakin näyttöä vakoilusta. -Jäbä
Vastaan tässä dekä sinulle että Jaballe En minäkään kysele sen listan perään. Minulle se on yks hailee ketä siellä on. Ihmettelen demaripomojen reaktioita. Lipposen ja Halosen kiukuttelua listan ympärillä. Sinun mielestäsi se on vain Lipposen vainoharhaisuutta kepulaisia kohtaan, anteeksi, siis toisinpäin. Minusta siinä saattaa olla muutakin jota meille ei ole kerrottu. Olipa listalla ketä tahansa, niin tosiasiahan on, että SDP käytti Stasi reittiä Moskovaan KGB reitin ohella, ja osin sen sijaan. Tuosta reitistä saattoi jotain jälkiä jäädä arkistoihinkin. SDP kun sortui melkoisen naiiviin suometteneisuuden keinojen käyttöön, Kekkosen strategian tyystin sivuun työntäen.
Tarkoittanet Leninin määrittelemiä hyödyllisiä idiootteja.
Aarre Simonen SAJ:lle mitään voinut pyytää. Sitähän hallitsi SDP ja nimenomaan oikeistodemarit. SAJ saattoi hyvinkin saada rahaa USA:sta, mutta ei Aarre Simosen avulla.
Ei tässä tainnut olla paljoakaan sdp:n strategioista kyse, kun stasi oli lähinnä kgb:n alaosasto. Tiedonhankintaa organisoitiin nimenomaan Moskovasta käsin, jossa DDR ja Stasi olivat vain rinnakkaisia työkaluja kgb:lle ja neukuille. Se, että DDR:n kulttuurikeskus sijaitsi Hakaniemessä, SDP:n ja SAK:n toimistojen välissä silloisen Elannon tavarataloa vastapäätä, ei ole suurtakaan merkitystä edes strategisesti, koska DDR oli värvätty ylläpitämään suhteita kaikkiin puolueisiin, mm. niiden nuorisojärjestöihin, joten kutsuja "kulttuuri-iltoihin" ja muihin kekkereihin saivat kaikki tuolloin vähänkään politiikassa mukana olleet. Kun innokkaat stasilaiset tietenkin raportoivat omille pomoilleen ja kgb:n isännilleen kaikki vieraansa, niin onhan niitä listoja vaikka millä mitalla,mutta niiden merkitys on aika kyseenalainen, kun tiedetään, miten innokkaasti lähetystöjen nuoret "kulttuuriattaseat" pyrkivät miellyttämään esimiehiään ja raportoimaan kaiken mahdollisen tavalla, joka olisi tuntunut hyvin merkittävältä, jotta yleneminen Stasin angenttiuralla olisi saanut vauhtia. Minä en kenekään raktioita ihmettele muuta kuin siinä mielessä, etteivät ne ole voimakkaamia. Se jankutus, mitä media on näistä listoista pitänyt on jo niin lapsellisen ärsyttävää, että tekisi mieli huutaa. Turpa kiinni! Mediahan tietää, ettei niissä listoissa mitään todellista asiaa ole, mutta jos ei ole Nykäsen tai Vanhasen mateista eikä tanjasta mitään juoruttavaa, niin jotainhan lööppeihin pitäisi saada. Painokoneethan sulaisivat omaan kuumuuteensa saman tien, jos lööppeihin saataisi, että nyt n "Stasi-listat" ovatmeidän lehdessä. Tää on jo niin sairasta, ettei se enää paljoa naurata. -Jäbä
Saatan muistaa väärin, kun kuvittelen, että SDP:n demarit jäivät kommunistien kanssa tappelemaan SAK:n eri liittojen vallasta ja SAJ:n perustivat kilpailevaksi järjestöksi nimenomaan skogilaiset, eli TPSL:n demarit, joiden raha-asiat Aarre Simonen hoiti. -Jäbä
mukaan Paasiolle oli vaikeaa tuo Neuvotoliiton myötäily tai ainakin hidasta, josta jo käännöksen tehnyt Leskinen oli hänelle vihainen. Kerrotaan nyt kuitenkin kevennykseksi pieni anekdootti. SDP:n valtuuskunta oli vihdoin menossa Kremliin ja oli sovittu, että Johannes Koikkalainen ei saa puhua mitään. Muiden demarien kauhuksi Koikkalainen pyysi puheenvuoroa. Breznev sanoi, että odotammae mielekiinnolla, mitä oliko se nyt puoluvaltuuston tai -neuvoston puheenjohtajalla on sanottavaa. No, Koikkalainen kysyi, että missähän täällä on WC. Asia ratkesi sillä, että everstin tasoinen sotilas saattoi Koikkalaisen sinne.
muistin virkistämiseksi: Poliittinen jakautuminen oli nyt tapahtunut tosiasia: SAK jäi skogilaisten ja kommunistien hallintaan ja leskisläiset sosiaalidemokraatit perustivat sihteerijuntan johdolla kilpailevan keskusliiton Suomen Ammattijärjestön SAJ:n marraskuussa 1960. Kuukautta ennen SAJ:n perustamista alkoi ilmestyä sen samanniminen viikkolehti vastapainona SAK:n Palkkatyöläiselle. Yksittäisistä liitoista Liikeliitto ja KTV jäivät kummankin keskusjärjestön ulkopuolelle.
Turun demareiden piirijärjestö on hyvin vahva vaikuttaja SDP:ssä ja se koetti työntää Paasiota Kekkosen suosioon ja Moskovaankin, jotta SDP olisi hyväksytty hallituskelpoiseksi kummassakin päässä. Paasio kuulemma oli kuitenkin luonteeltaan sen verran jähmeä ja hidas päättämään, ettei neuvottelu ja ystävyyden hieronta neukkujen kanssa häneltä oikein luistanut luontevasti, mistä sanotaan neukkujen tehneen ainakin aluksi sen johtopäätöksen, että Paasio oli heille vihamielinen. Paasiosta kuitenkin alkoi se prosessi, jossa sdp alkoi karistaa harteiltaan tannerilaisuuden rsitusta, joka oli esteenä yhteistyölle Kekkosen suuntaan ja sellainen peikko Moskovassakin, ettei Kekkonen voinut demareita ottaa hallitukseen ilman yöpakkasten pelkoa niin kauan kuin tannerilaisuuden voi sanoa istuneen sdp:n aatemaailmassa. Neuvostoliiton yötäily yritettiin siis aloittaa Paasion avulla, mutta sen toteutti lopullisesti vasta Kalevi Sorsa, joka voitti jopa Kekkosenkin innokkuudessaan miellyttää Moskovaa joka asiassa. -Jäbä
Noinhan se oli. -Jäbä
Kyllä se nimenomaan alkoi Paasiosta, kun hänet valittiin v. 1963 puheenjohtajaksi. Hän kai edellytti, että Leskinen pudotetaan pois puolue-elimistä, Leskinen kääntyi vähän myöhemmin. Voit olla siinäkin oikeassa, että hidastelu johtui vain Paasion luonteen omaisuuksista. Kerrotaanpa taas tätä sivuava anekdootti. Se on voinut olla julkisuudessa, mutta en ole sitä nähnyt. Kaikki henkilöt ovet kuolleet, joten sen voinee kertoa. Meidän pieni porukkamme oli kutsunut jo eläkkeellä olevan Paavo Aition pitkälle lounaalle Hamburger Börsiin. Aitio osoittautui hauskaksi ja mielenkiintoiseksi henkilöksi ja hän kertoi mm. tämän jutun: Hän istui vaalivalvojaisissa Kekkosen ja Leskisen kanssa, oliko vuosi sitten 1970 tai ennen sitä. Joka tapauksessa Leskinen putosi eduskunnasta ja murtui täysin. Kekkonen lohdutti, että älä nyt tuollaissta välitä, mitä nyt on kansanedustaja, tärkeämpiäkin hommia on. Mitähän Paavo, jos tehtäisiin Väiskistä ulkoministeri ja kuten historia kertoo, niin myös tehtiin.
Minulle on jäänyt se mielikuva omista kokemuksistani ja myöhemmin lukemistani muistelmista ja poliittisesta lähihistoriasta, että Paasio oli nimenomaan tyyppinä jähmeä ja hyvin hidas ottamaan kantaa ja tekemään päätöksiä. Juuri tämä luonteenpiirre sai aikaan, että neukut pitivät Paasiota epäystävällisenä ja vihamielisenä, eikä sdp:n hyväksyttäminen NKP:ssä oikein lähtenyt Paasion avulla käyntiin, vaikka sitä kovasti haluttiin yrittää. Paasio ei vaan osannut hymyillä tarpeeksi eikä teeskennellä ystävää, kun epäili neukkujen yrittävän jotenkin jujuttaa häntä. Leskistä taidettiin pitää aikanaan hyvin lahjakkaana kaverina, joka kuitenkin ryyppäsi liikaa ja kännipäissään aina tyri asiansa. Hän taitaa olla myös suomalaisen politiikan takinkääntelyn mestari siinä, miten vaihtoi suhtautumistaan Kekkoseen ja Moskovaan, vai olisiko Aarre Simonen siinäkin Leskistä vikkelämpi. Anekdoottisi kuvaa toisaalta hyvin, miten Kekkonen pelasi täysin häikäilemättä Leskisen avulla sdp:n virallista puoluejohtoa vastaan, kun halusi pitää demarit kyyryssä ja nöyrinä. Paavo Aitiosta olen saanut kuvan, että hän oli komea kulissi SKDL:lle , mutta täysin muiden vietävissä. -Jäbä
oikeassa. Minä tapasin hänet sen vuoksi, että eräs parhaista ystävistäni oli aikoinaan SKDL:n liittoneuvoston jäsen. Mutta kyllä Aitio oli erinomainen seuramies ja hänhän oli sillon jo eläkkeellä maaherran virasta.
Muistan Aition hyvin nuoruuteni vaalikeskusteluista tv:stä. mielikuvaksi niistä jäi siallisuus ja yhteistyöhaluisuus, ei niinkään politikointi ja rähjääminen, joka nyt on leimannut jopa sdp:tä Heinäluoman osalta. Jostain muistan lukeneeni, että Aitio nostettiin SKDL:n keulaan juuri siksi, että vasemmiston yhteistyö alkaisi sujua ulospäinkin näkyvällä tavalla. Tuolloinhan "oikeat" kommunistit olivat jo Taisto Sinisalon johdolla tehneet ortodoksisen eron kaikkeen siihen vasemmistolaisuuteen, joka pyrki yhteistyöhön sdp:n kanssa. SKDL sinänsä oli mielenkiintoinen vaihe vasemmistolaisuutta, koska se veti mukaansa sellaista "intellektualismia", jota mm. sdp:n ay-vetoinen etupolitiikka ei epäideologisena puuhana kiinnostanut. -Jäbä
tästä asiasta. Tämä minun ystäväni kuului noihin aleniuslaisiin sosialisteihin, mutta ei hän säästynyt siltä kaveripiirissä, etteikö hänelle olisi tutuksi termi hyödyllinen idiootti. Mutta tämä nyt oli vain tällaista kaverien ystävällistä hevosenleikkiä ja kyllä hän puolensa piti. Olen aina ollut tyytyväinen siihen, että olen saanut monipuolisia vaikutteita ja en voinut kuin ihmetellä, miten yksilmäisiä oikeistolaisia työkaverini pääosin olivat.
Pikkupoikana ja nuorempanakin kuuntelin aina suurella kiinnostuksella Ele Aleniuksen innostuneita ja asiallisesti perusteltuja puheenvuoroja sosialismista, vaikken itse ole koskaan sitä aatetta kannattanutkaan, mutta asiallisuus ja omien kantojen sitkeä perustelu ilman riitelyä ja räyhäämistä kertoi minulle, että mies on älykäs. Voisi melkein sanoa, että hän oli oman aikansa Osmo Soininvaara, liberaali intellektuelli, joka etsi vilpittömästi yhteistä hyvinvointia kaikille ihmisille ilman riitaa haastavaa ja rähjäävää, muita puolueita syyttelevää politikointia. -Jäbä
Kepulaisista ei ole vastuunkantajiksi yli puoluerajojen, ei missään hallituksessa. Kaiken kukkuraksi nämä kepulaiset ministerit puhuvat toista ja tekevät toisin. Miten tämä Pekkarinenkin kutsuu rikkaita nyt lamatalkoisiin, mutta ei hallituksessa tee yhtään elettä tähän suuntaan, että rikkaita pistettäisiin edes jossain asiassa maksajiksi?
vastaRINTAA on tiedossa? http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/muut.shtml/873366?tukiainen_johanna
Eikä sille löydy sellaista myönteistä vastausta, jonka voisi järjellä ymmärtää. Ellei satu olemaan maanviljelijä, joita kuitenkin on vain n. 5 % suomalaisista. Eikä kepu suinkaan yksiselitteisesti ole edes heidän etujensa paras ajaja, sillä tukiaiset eivät kaikkea ratkaise, heidän kotiseuduillaan tarvittaisiin muutakin kehitystä, jota kepu vastustaa. Ihmettelysi on aiheellista, muu sanomasi totta ja toivomuksesi oikeutettuja. Muutama hyvä kommentti ja täydennys näkyy tulleen, mutta enemmän kepulaisten sonnan ruiskimista ja muuta asiatonta, joka vain kuvastaa sitä epätoivoa, joka siellä vallitsee kepun kannatuksen jyrkän laskun vuoksi. Hupaisaa on, että joku yrittää avuttomasti esittää perusteekseen kepun kannattamiselle mielipidepankin ja minunkin esiintymisen täällä. Jos hänen mielestään sonnimies, keris ja nuo monet muut sontaruiskut ovat tervepäisempiä ja heidän esityksensä parempia niin todella toivon asianomaisen pysyvän heidän rattoisassa seurassaan!
Esitin tosiaan että yksi vaikutin siirtymisessäni demariesta kepuun oli teidän kirjoittelunne täällä. Sonnimiesten ja muiden vastaavien kirjoituksista viis veisaan. Minä puhunkin asiakirjoittajista joiksi sinäkin itsesi ilmeisesti luet. Nuo asiakirjoittajat ovat osoittaneet sen demarikannattajien yksisilmäisyyden ja älyllisen epärehellisyyden joka saa minut hylkimään SDP:tä, etenkin kun puolueen johdossa on ollut tyhjää täynnä oleva SAK:n sätkynukke ja fraasejaan ulkoa toisteleva papukaija.
ja rakkaan ukkisi kanssa demariseurassa, vaan tungette tänne kepupalstalle. Joten ajattele mitä kirjoitat, ettet tuhertele turhia itseäsi vastaan. Rattoisassa seurassahan näyt viihtyvän suorastaan pakkomielteen omaisesti.
Käytännössä kaikki heistä kyllä äänestävät kepua. Viljelyn huonon kannattavuuden takia on maaseutu muuten edistynyt. Yli puolella viljelijöistä on muuta yritystoimintaa tai käyvät ulkopuolisissa töissä.
Se nyt vielä puuttuisi, että viljely tehtäisiin tuilla kannattavaksi koko pitkän talvikaudenkin ajan. Kyllä sulla on oiva jutut. Eikä sua itseäsi koskaan naurata tuollaiset luikuripuheet. Samoja varmaan jauhetaan tupailloista ja nauretaan sitten maksumiesten typeryyden päälle.
Pärjäsiväthän ne ennen vanhaan Suomessa viljelijät aivan omillaan ja eivät huudelleet valtiota apuun joka asiassa. Nämä ihmiset ahkeroivat ja raivasivat peltojaan, mutta nyt ilman tukiaisia ei ahkeroida, eikä tehdä peltoja. Kaiken kukkuraksi nämä entisaikojen viljelijät olivat omillaan rikkaampia kuin nyt, vaikka tilat olivat kooltaan paljon pienempiä. Pankkitiliä ei syöty tyhjäksi ja velkaa nämä eivät ottaneet, elivät omillaan. Nyt pitää näillä maajusseilla olla mammuttirakennukset ja navetat ja nämäkin on rakennettu tietysti veronmaksajien rahoittamana. Suomessa vaan on muotia nyt, että kupataan työtä tekeviä ja palkansaajia ja näiden pitää kaiken kkkkuraksi elättää miljoonatukiaisten muodossa koko maanviljelijöiden kaarti.
Jo regionaalisista lähtökohdista tarkasteltuna voi todeta, että Kepun äänestäminen on demokraattista. Pääkaupunkiseutu on vain pieni osa koko maan pinta-alasta. Näin regionaalinen tasa-arvo toteutuu paremmin, kun kansa alueilla äänestää Kepua eikä esimerkiksi kokkareita. Toki regionaalista politiikkaa noudattava kokkari on aina tervetullut ilmestys. Valitettavasti tällainen on harvinainen, joten epätasa-arvosta saamme kiittää etupäässä rahavaltaa kumartavia puolueita. Kilpailua kannattava puolue puolestaan lisää työelämän, perheiden ja yksilöiden pahoinvointia. Kepua ei myöskään voi rinnastaa agraaripuolueeseen, koska kepu on luonteeltaan yleisdemokraattinen puolue. Tai ainakin pitäisi. Näyttää pahasti siltä, että puuro on mennyt tässäkin asiassa vellin kanssa sekaisin ja Kepu veljeilee aivan liikaa raharuhtinaiden, optiokeisareiden ja muiden solidaarisuutta nakertavien tahojen kanssa. Demokratian ja hyvinvoinnin lisääminen edellyttää aikaisempaa voimakkaampaa panostusta regionaalisuuteen, maan tasapuoliseen ja monimuotoisuutta tukevaan kehitykseen. Joukkuepelaamisen pitää olla vahvuutemme myös muussa kuin jääkiekossa. Häviö tulee aina siitä, että konsepti menee sekaisin. Siksi pelistrategia pitää olla aina selkeänä mielessä. Se mahdollistaa myös luovat ratkaisut. Mutta jos strategia puuttuu, kuten esimerkiksi kokkareilta ja osin nykykepulta, niin hukka alkaa kolkutella.
Mitä jos jyvitettäisi äänet niin, että mitä harvempaa asutus, sitä enemmän ihmisellä olisi ääniä käytössään. Silloinhan regionaalinen demokratia saisi painoarvoa, kun jänkhän lappalaisella olisi sata ääntä ja espoolaisella ökyporvarilla vain yksi.
Vasemmistolainen en ole, oikeistolaiseksi en halua tulla, siispä ole keskustalainen. Suomen keskusta on mamme ainut puolue, joka ei edellytä kannattajiltaan aivojen narikkaan ripustamista ja linnoittautumista ajattelussaan jonkin ideologian taakse. Suomen keskusta perustaa politiikkansa talonpoikaisjärkeen jota myös pragmaattisuudeksi kutsutaan. Vähemmällä ymmärryksellä varustetut kutsuvat tätä opportunismiksi, takinkäännoksi, pekkaroinniksi ja ties miksi. Ja kun Suomen keskustan politiikkaa ohjaavat arvot ovat demokratia, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo (myös alueellinen), niin siitä synty aika vetovoimainen paketti, jolle noin 20% suomalaisista antaa kannatuksensa, vaaleista toiseen.
Ennen määriteltiin liberaaliksi sellainen ihminen, joka ei osaa päättää, mitä aatetta kannattaisi. Kepulaisissa on paljon heitä.
http://media.photobucket.com/image/tanja karpela/ovilacondense2/tanjared.jpg
Kepun ek-ryhmää 2007- Anttila S-L emäntä Haapoja S järjestöagrologi, maanviljelijä Hoskonen H metsänhoidonneuvoja Hänninen T rehtori, agronomi Kalli T maanviljelijä Kalmari A MMM Karjula K toim.joht, agronomi Katainen E maatilayrittäjä, agronomi Kaunisto T maanviljelijä Kiviranta E agronomi, varatuomari, maanviljelijä Komi K agronomi, MMM Korkeaoja J agronomi Leppä J maanviljelijä Oinonen L pastori, osa-aikainen maanviljelijä Pakkanen M maatilateknikko Pentti K maanviljelysneuvos, maa- ja metsätalousyrittäjä Rantakangas A maanviljelijä, agrologi Tiilikainen K metsänhoitaja, luomuyrittäjä, MMM Vilkuna P maanviljelijä
Jollet satu olemaan maanviljelijä ;) Ja sitten jotkut täällä yrittävät väittää, että kepu on yleispuolue! Eipä taida punikeiksi haukutteujen demarien ryhmässä olla duunareilla yhtä vahvaa edustusta, eikä kapitalistien edustus kokoomuksen ryhmässä anna puolueelle lainkaan yhtä selvää leimaa kuin nuo nimeämäsi kepulle.
Demareiden paras meriitti eduskuntaan on lakkojen järjestäjä Duunipaikoilla. Sen vuoksi siellä ei duunareita ole. Duunarit pysyvät työpaikoillaan eikä pääse eduskuntaan koska He eivät järjestele lakkoja vaan tekevät työnsä kunnolla.