Arttu seisoi jykevänä piirtoheittimen vieressä ja hikoili. Juuri nautittu lounas kiersi ikävästi ja lähetteli happamia terveisiä korkealle nieluun. Artun mielen täytti kiusallinen takauma kouluajoilta, jolloin musiikin lehtori Kuoppala oli pakottanut hänet mukaan joulunäytelmään. Arttu oli pomppinut koreografian omassa tahdissaan ja koittanut laulaa epävireisesti ”Hei tonttu-ukot hyppikää” ja tuntenut suunnatonta häpeää.
-Krhm.. ööh..tervetuloa vaan minunkin puolestani, Arttu lausui ääni pihisten ja koitti asetella käsissä lepattavaa kalvoa heittimen pinnalle. Hän vilkuili taakseen valkokankaalle ja yritti sietää kutittavaa hikikarpaloa, joka vaelsi pitkin nenän vartta.
-Oho.. mites päin tää..mörphin laki..heh, Arttu mutisi, koitti heittää vitsin tynkää ja käänteli kalvoa ympäriinsä. Yleisössä joku haukotteli. Viimein teksti valkokankaalla oli luettavissa ja pylväät kohosivat oikeaan suuntaan.
Arttu siirtyi hiukan sivuun ja veti teleskooppi karttakepin suoraksi. Hän kohotti kätensä kohti luodetta ja avasi suunsa. Ajatus kiersi ympyrää. Silmät katsoivat vuoroin ylös, vuoroin alas ja vapaa käsi hieroi ohimoa.
-mitäs mun piti.., Arttu mutisi ja tunsi kauhun kasvavan sisällään. Kuumotus kasvoilla paisui sietämättömäksi. Sydän takoi ja korvissa kohisi. Sekunnit venyivät ja kaikki hidastui. Hän palasi aikaan kauan sitten.
Pikku-Arttu seisoi jonossa ja odotti vuoroaan kouluterveyshoitajalle. Poika toisensa perään tuli ulos ja kertoi mitä sisällä tapahtui. Arttua hirvitti ja ainoa asia, mikä esti häntä juoksemasta karkuun, oli muiden poikien läsnäolo. Artun vuoro tuli. ruipelo poika asteli hartiat lysyssä iso kokoisen hoitajattaren luo.
Naisen nimi oli Birgitta. Nuorempana Birgitta oli ollut piirimestari kuulantyönnössä, mutta kun lapsia alkoi siunaantua, oli valittava toinen tie.
-Arttuhan se oli..?, Birgitta sanoi nostamatta katsettaan papereista.
-joo.., arttu sanoi hiljaa.
-No niin.. ja housut alas niin kokeillaan hiukan.., Birgitta tuumasi katsoen silmälasiensa yli ja siirtäen tuoliaan lähemmäs. Arttu katsoi yläviistoon ja laski pöksynsä. Birgitta puri alahuulta, jotta ei olisi purskahtanut nauruun. Arttu oli piirrellyt tussilla itselleen oikein miehekkään karvoituksen.
-Joo-o.. karvoitustakin jo tullut.., Birgitta sanoi ja siirsi kätensä Artun reisien väliin -ja hyvin ovat laskeutuneet, hän jatkoi kättään nostellen.
Arttu oli tyytyväinen. Birgitta ei tuntunut huomaavan hänen piirusteluaan vaan piti haituvia aitoina. Lisäksi käsi ei tuntunut ollenkaan niin kylmältä, mitä muut pojat antoivat ymmärtää. Arttu veti housut ylös tyytyväisenä.
-Tuossa, annahan vielä virtsanäyte, Birgitta sanoi ja ojensi muovimukin hänen käteensä. Arttu nyökkäsi ja ensi kerran uskalsi katsoa Birgittaa.
-Toivottavasti oli vesiliukoinen tussi, pamautti Birgitta suoraan. Artun polvet notkahtivat ja punaisena hän suunnisti vessaan. Hän asetti mukin eteensä.
-vesiliukosta.. saatanan ämmä, Arttu kihisi. Mukin pohjalla oli jo riittävästi nestettä, mutta Arttu sai ajatuksen. Hän antoi mukin täyttyä, kunnes se oli aivan piri pinnassa. Hän laski sen varovasti lavuaarin reunalle, veti housut ylösi ja lähti varovasti kuljettamaan mukia Birgitalle.
-Riittäköhän tää, Arttu kysyi viaton ilme kasvoillaan. Birgitta tarttui mukiin ja puristi aavistuksen liian lujaa. Muki rutistui ja lämmintä nestettä läikkyi hänen käsilleen ja hihalleen.
-Joo..riittää, Birgitta vastasi monotonisesti hapuillen paperipyyhkeitä. Arttu poistui onnitellen itseään loistavasta kostosta.
Ote karttakepistä höllentyi ja hymy levisi Artun suupieliin. Yllättäen puhetta alkoi tulla, ensin sana kaksi, kunnes kone käynnistyi ja huoneen yli levisi vuolas ja eloisa ääni. Karttakeppi liukui pitkin valkokangasta vapisematta ja kuumotus kasvoilla väheni. Vartalon lihakset rentoutuivat. Arttu liikkui luonnollisen oloisena ja elehti laajin liikkein käsillään. Puolituntinen oli ohi ennen kuin Arttu ehti sitä oikeastaan huomaamaankaan.
-Ja mielestäni tämä on ainoa oikea tapa nykytilanteessa, Arttu lopetti esitelmänsä ja painoi teleskooppi karttakeppinsä kasaan. Hetken hiljaisuuden jälkeen alkoivat aplodit kaikua avarassa huoneessa.
-Krhm.. ööh..tervetuloa vaan minunkin puolestani, Arttu lausui ääni pihisten ja koitti asetella käsissä lepattavaa kalvoa heittimen pinnalle. Hän vilkuili taakseen valkokankaalle ja yritti sietää kutittavaa hikikarpaloa, joka vaelsi pitkin nenän vartta.
-Oho.. mites päin tää..mörphin laki..heh, Arttu mutisi, koitti heittää vitsin tynkää ja käänteli kalvoa ympäriinsä. Yleisössä joku haukotteli. Viimein teksti valkokankaalla oli luettavissa ja pylväät kohosivat oikeaan suuntaan.
Arttu siirtyi hiukan sivuun ja veti teleskooppi karttakepin suoraksi. Hän kohotti kätensä kohti luodetta ja avasi suunsa. Ajatus kiersi ympyrää. Silmät katsoivat vuoroin ylös, vuoroin alas ja vapaa käsi hieroi ohimoa.
-mitäs mun piti.., Arttu mutisi ja tunsi kauhun kasvavan sisällään. Kuumotus kasvoilla paisui sietämättömäksi. Sydän takoi ja korvissa kohisi. Sekunnit venyivät ja kaikki hidastui. Hän palasi aikaan kauan sitten.
Pikku-Arttu seisoi jonossa ja odotti vuoroaan kouluterveyshoitajalle. Poika toisensa perään tuli ulos ja kertoi mitä sisällä tapahtui. Arttua hirvitti ja ainoa asia, mikä esti häntä juoksemasta karkuun, oli muiden poikien läsnäolo. Artun vuoro tuli. ruipelo poika asteli hartiat lysyssä iso kokoisen hoitajattaren luo.
Naisen nimi oli Birgitta. Nuorempana Birgitta oli ollut piirimestari kuulantyönnössä, mutta kun lapsia alkoi siunaantua, oli valittava toinen tie.
-Arttuhan se oli..?, Birgitta sanoi nostamatta katsettaan papereista.
-joo.., arttu sanoi hiljaa.
-No niin.. ja housut alas niin kokeillaan hiukan.., Birgitta tuumasi katsoen silmälasiensa yli ja siirtäen tuoliaan lähemmäs. Arttu katsoi yläviistoon ja laski pöksynsä. Birgitta puri alahuulta, jotta ei olisi purskahtanut nauruun. Arttu oli piirrellyt tussilla itselleen oikein miehekkään karvoituksen.
-Joo-o.. karvoitustakin jo tullut.., Birgitta sanoi ja siirsi kätensä Artun reisien väliin -ja hyvin ovat laskeutuneet, hän jatkoi kättään nostellen.
Arttu oli tyytyväinen. Birgitta ei tuntunut huomaavan hänen piirusteluaan vaan piti haituvia aitoina. Lisäksi käsi ei tuntunut ollenkaan niin kylmältä, mitä muut pojat antoivat ymmärtää. Arttu veti housut ylös tyytyväisenä.
-Tuossa, annahan vielä virtsanäyte, Birgitta sanoi ja ojensi muovimukin hänen käteensä. Arttu nyökkäsi ja ensi kerran uskalsi katsoa Birgittaa.
-Toivottavasti oli vesiliukoinen tussi, pamautti Birgitta suoraan. Artun polvet notkahtivat ja punaisena hän suunnisti vessaan. Hän asetti mukin eteensä.
-vesiliukosta.. saatanan ämmä, Arttu kihisi. Mukin pohjalla oli jo riittävästi nestettä, mutta Arttu sai ajatuksen. Hän antoi mukin täyttyä, kunnes se oli aivan piri pinnassa. Hän laski sen varovasti lavuaarin reunalle, veti housut ylösi ja lähti varovasti kuljettamaan mukia Birgitalle.
-Riittäköhän tää, Arttu kysyi viaton ilme kasvoillaan. Birgitta tarttui mukiin ja puristi aavistuksen liian lujaa. Muki rutistui ja lämmintä nestettä läikkyi hänen käsilleen ja hihalleen.
-Joo..riittää, Birgitta vastasi monotonisesti hapuillen paperipyyhkeitä. Arttu poistui onnitellen itseään loistavasta kostosta.
Ote karttakepistä höllentyi ja hymy levisi Artun suupieliin. Yllättäen puhetta alkoi tulla, ensin sana kaksi, kunnes kone käynnistyi ja huoneen yli levisi vuolas ja eloisa ääni. Karttakeppi liukui pitkin valkokangasta vapisematta ja kuumotus kasvoilla väheni. Vartalon lihakset rentoutuivat. Arttu liikkui luonnollisen oloisena ja elehti laajin liikkein käsillään. Puolituntinen oli ohi ennen kuin Arttu ehti sitä oikeastaan huomaamaankaan.
-Ja mielestäni tämä on ainoa oikea tapa nykytilanteessa, Arttu lopetti esitelmänsä ja painoi teleskooppi karttakeppinsä kasaan. Hetken hiljaisuuden jälkeen alkoivat aplodit kaikua avarassa huoneessa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hymyilyttämään pani juttusi. Kiittikset.
Tässäpä onkin hyvä kikka, muistella jotain jännää tilanteessa jossa tarvitsemme "laukaisua" rentoutuaksemme.
Luin juttujasi ensimmäistä kertaa näin yövuoron hiljaisuudessa.....ne ovat loistavia. Osaat luoda tunnelman joka on todella käsinkosketeltava. Kiitos...lisää odotellaan