EK haluaisi ulkoistaa yrittäjävastuun

Elinkeinoelämän keskusliitto ja yrittäjäjärjestöt ehdottavat yrittäjävastuun ja palkan kaikkien sivukulujen ulkoistamista taantuman ajaksi työntekijöiden kannettavaksi. Esityksen taustalla on järjestöjen mukaan huoli työpaikkojen säilyvyydestä ja vientiteollisuuden kilpailukyvystä. “Korostamme, että kyse on vain väliaikaisesta toimesta, ja tilanne palautetaan ennalleen taantuman väistyttyä paitsi jos meitä ei huvitakaan enää sit”, painottaa EK:n edustaja Lasse Laatunen viitaten edellisen laman aikaisiin säästötoimiin, jotka on melkein korvattu työntekijöille paitsi ettei ihan ole. Lisäksi järjestöt toivovat, että työntekijät suostuisivat lieviin palkanalennuksiin ja työmäärän kohtuulliseen lisäämiseen sillä porkkanalla, että ne ehkä palautetaan joskus takaisin normaalitasolleen jos sattuu kiinnostamaan. Näin taattaisiin, että yritysten ei tarvitsisi turvautua lomautuksiin tai irtisanomisiin vaikka oikeasti ei vaiskaan. “Kyse on ennen muuta solidaarisuuden osoituksesta. Haluatko sinä, että naapurin työtön menettää työnsä vain siksi, ettet suostu tekemään töitä alennetulla palkalla ja menettämään samalla eläke-etusi ja riskeeraamaan perheesi toimeentulon? Aika ahne saa olla, että olisi näin itsekäs. Koko lamahan on nimenomaan ahneiden paperimiesten ja taivaita tavoitelleiden sairaanhoitajien syytä”, EK sanoo lausunnossaan. Kaikkea kuormaa laman kaatamisesta EK ei kuitenkaan halua sysätä yksin työntekijäpuolen kannettavaksi. Yritysjohto on edelleen valmis huolehtimaan tulospalkkioiden kuittaamisen ja bonusjärjestelmien takaamien palkkioiden nostamisen, järjestö vakuuttaa. Esitystä on jo ehditty kilvan kehua muun muassa sanomalehtien keskustelupalstoilla, jonne on helppo kirjautua ja kirjoittaa, vaikka ei tajuaisi muuten maailmasta hevon vittua ja kärsisi muutenkin vakavasta cortexin toimintahäiriöstä eikä olisi käynyt ulkona 40:een vuoteen. “Minusta esitys on tosi hyvä koska naapurilla on Volvo ja mulla ei ja erektionkin se saa mutta minä en ja minusta olisi hyvä jos sillä ei enää olisi kumpaakaan”, sanoo nimimerkki Hyödyllinen Idiootti.
054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

työntekijöille kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu