Olen lukenut näitä keskusteluja ensimmäistä kertaa. Oloa vähän helpottaa, kun ei ole ainoa jokaä on jätetty. Vielä vuosi sitten elämä oli ihanaa. Suuniteltiin kodin myymistä ja uuden ostamista. Halusimme helpompaan asumiseen. Talo myytiin ja uuteen kotiin muutimme syksyllä. Siitä se sitten alkoi alamäki.Mies alkoi viettää kaikki viikonloput kaljalla. Ei halunnut puhua. Häntä vain ahdisti kotona olo. Tammikuussa mies muutti pois. Jäin yksin lasten kanssa (onneksi ovat jo isoja)suureen ihanaan taloon. alkuun vain itkin ja makasin sohvalla. En pystynyt tapaamaan ketään. Vain muutamia ystäviä. Sitten päätin että mä näytän. Mä pärjään yksin.En ole ollut mieheni kanssa missään tekemisissä. Ja nyt alkoi oloa helpottaa. Mutta eilen se laittoi mulle viestin, että on tavannut jonkun tytön. Ei kuulemma halunnut valehdella.Olisi jättänyt kertomatta! Häneltä varsinkaan en olisi sitä vielä halunnnut kuulla. Olimme yhdessä yli 20v. Minä aloitin tämän eroprosessin uudestaan ja vihaan sitä ihmistä vielä enemmän, sillä jaksan taas mennä eteenpäin, pahimman yli.
uudestaan pahaolo
7
1152
Vastaukset
- ja tylyjä miehet voivat olla
Ilmoittaa nyt sinulle äitienpäivän aattona, että on tavannut jonkun kanan. Joskus tuntuu kuin miehillä (joillakin, ei onneksi kaikilla) ei ole ollenkaan suhteellisuuden tajua. Eikä tunteita. Tsemmpiä sinulle ja hyvää ÄITIENPÄIVÄÄ!! Sure surusi mutta älä jää siihen. Elämää on eron jälkeenkin, vaikka väliin pilvet peittävät auringon. Mieti kaikkia niitä ihania asioita joita olet saanut kokea.Ja mitä on vielä edessä. Mutta.. Vihalla satutat vai itseäsi.Vihastu mutta koita päästä pois siitä tunteesta. Ettei se jää katkeroittamaan elämääsi. Kaikkea hyvää sinulle.
Kaiken kokeneena kertoisin että nyt olisi sopiva aika tehdä se ositus jos aiot talon itse pitää. Kaikkien inhottavien asioiden keskellä eniten helpottaa jos pystyy ja pakottaa itsensä käyttämään järkeä ja kylmää harkintaa. Kaljahuuruinen ajatuksenvirta ei ole koskaan tuottanut mitään hyvää eikä tämäkään tapaus liene poikkeus. Älä siis sääli exääsi vaikka joskus olisikin ollut kunnon mies.
- pahoitaa mielesi
koska pärjäät, etkä ole riippuvainen hänestä. Voi olla ettei hän edes ole tavannut ketään, kunhan vaan haluaa kiusata. Älä tuhlaa energiaasi noin lapselliseen ihmiseen.
- sirot
Olen yrittäyt miettiä miksi mulle sen kertoi. Ehkä syynä olikin todella halu pahoittaa mun mieli. Jos oli, onnistui siinä kyllä. Mun ajatukset on aivan sekaisin, mietin ja pyörittelen niitä. Välillä haluaisin mennä kalauttamaa ja toisaalta mä haluaisin että sen pitäis nähdä ja tietää, kuinka mua sattuu. Mutta kuitenkaan en halua edes tavata. Pelkään että romahdan. Minunhan on pärjättävä yksin. En voi ymmärtää sitä että, näin pian voi jo alkaa uuden suhteen. Se on niin väärin. Meillä oli ihan normaali elämä. Että hänen olis nyt sit parempi elämä vieraan naisen ja sen lasten kanssa. Kai se elää jotain 40-v. kriisiä...
sirot kirjoitti:

Voimia Sinulle. Kaikki vihantunteesi ovat täysin oikeutettuja, kuuluvat oikeastaan asiaankin. Joudut niitä käsittelemään, kuinka kauan, kukaan ei pysty sitä sanomaan. Aika aikaansa kutakin. Sitten tärkeämpään asiaan. Sanot että sinun pitäISI selvitä yksin. Heitä tuo ajatus saman tien pois, sinä selviät. Tiedät että selviät, heti kun uskot siihen ajatukseen itse. Se että exäsi ilmoitti sinulle uuden naisensa kuvastaa osittain hänen omaa pienuuttaan ja osittain sitä, ettei halunnut sinun kuulevan asiaa ulkopuolisilta. Koin itse saman Vappuna, kun exäni ilmoitti tulleensa kosituksi ja vastanneensa myöntävästi. Pienen piikin tunsin sisimmässäni, mutta hetken päästä osasin vain tavallaan sääliä uutta sulhoa, ei mies ihan tarkkaan vielä tiedä, mitä tulevaisuus saattaa tullessaan tuoda. Minulla on omasta exästäni kuitenkin 30 v kokemukset, eli minä oletan tietäväni. Jatka selviämistäsi, rakenna omaa elämääsi ja yritä aktiivisesti keskittää ajatuksesi ja tunteesi niihin asioihin jotka on sinulle omia ja lähellä. Anna exäsi elää omaa elämäänsä haluamallaan tavalla. Kokemuksesta voin sanoa, paha olo, katkeruus ja viha pienenevät päivä päivältä, ja jonakin päivänä huomaat, että oma elämä onkin mukavaa, ihan sama miten muut elävät omiaan. Hyvää kevättä Sinulle!
- omaa elämää
maverics kirjoitti:

kun koko ajan miettii mitä he siellä tekevät. Nukkuvatko yhdessä. Mua pelottaa mennä viikonloppuisin ulos, kun pelkään törmääväni heihin. istunko koko kesän omassa pihassa? Ja ehkä sitten ensikesänä voi olla toinen juttu. aamuyöt menee näitä miettiessä. Mä olin vielä aika vahva tän eron kanssa. Mutta tuo toinen nainen olikin mulle jo liikaa. Olen aina ollut selviytyjä luonne ja nyt pelottaa että miten oikeasti jaksan.Mutta töihin ois taas mentävä.
- sannakaisa*
kuluttaa energiaasi. Sillä jaksaa porskuttaa vähän aikaa eteenpäin, mutta sitten voi tulla todellinen uupumus, epätoivo ja voimattomuus. Masennuskin. Älä siis käytä voimiasi exän vihaamiseen vaan oman itsesi rakastamiseen: siihen kannattaa todella panostaa, niin elämä hymyilee!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24945419Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3411278Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy21510916Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369731Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858548Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2306539Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03230Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys302269- 391807
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261540