Jotenkin tämä kysymys on minusta mahdollisimman epäselvä luterilaisuudessa. Toiset kai uskoo, että jokainen kastettu ja kirkkoon kuuluva pelastuu. Jotkut taas luterilaisuudessakin painottavat henkilökohtaista kääntymystä. Nykyään monet papitkin tuntuvat painottavan, että oikeastaan ihan kaikki ehkä pelastuu.
Ota tästä nyt selvää.
Kuka luterilaisen opin mukaan pelastuu ?
jemene-
19558
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
...joka ottaa Kristuksen henk.koht. Vapahtajana vastaan, so. pyytää Jumalalta syntejään anteeksi.
pelastutaan vaan sitä miten pelastutaan. Raamatusta löytyy selvä ohje miten pelastut; uskomalla Jeesukseen syntiesi sovittajana sinä pelastut. Toki luterilaisessa kirkossakin on vielä opettajia joilta tämän asian kuulee.
jotenkin tuntuu, että ihmisiä tuuditetaan johonkin tietämättömyyteen tai uskoon, että ei tarvitse mitään sen kummempaa kuin vain kuulua kirkkoon. Eihän suuri osa kirkkoon kuuluvista enää millään tavalla osoita uskovansa tai jopa sanovat suoraan, etteivät usko. Luterilaista kirkkoa on jotenkin vaikea mieltää seurakunnaksi. Sitä ehkä pitää enemmän jonakin yhteiskunnallisena yleishyödyllisenä laitoksena, kuten nyt sosiaalivirastokin on.
28:26 Omaan sydämeensä luottavainen on tyhmä, mutta viisaudessa vaeltava pelastuu.
Usko Jeesukseen niin pelastut. Joka ei synny vedestä ja Hengestä ei pääse Jumalan valtakuntaan. Siinä se on kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Eikö ole ihan sama, vaikka uskoisi Väinämöiseen.
...ei pelasta synniltä.
Mitä tarkoittaa synniltä pelastaminen? Ei uskomaton tee syntiä, synti ja perisynti ovat vain luterilaisten riesana :)
sanoo: Minä olen Herra, sinun Jumalasi älä pidä muita jumalia. Tästähän seuraa suoraan se, että uskomaton tekee syntiä jo ensimmäisen käskyn kohdalla, kun ei usko Jumalaan.
kohdistuu Jeesuksen, koska Jeesus on Jumalan Poika, siis Jumala, joka syntyi ihmiseksi ja kuoli ristillä koko maailman synnin tähden. Väinämöiseenhän ei uskota, vaan voidaan ajatella, että Väinämöinen on kooste muinaisista suomalaisista urhoista ja onhan Kalevala kirjallisuutena tosi upeaa kerrontaa.
olevan Jumalan poika ja kuolleen koko maailman syntien tähden?
Luterilainen = apostolinen oppi opettaa: Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu. Joka ei usko, se kadotetaan.
Ennen toteutui oikein hyvin Suomessakin jos et suostunut uskomaan, niin kaula poikki. Onko luterilaisilla nyt mitään pahoja ajatuksia, että miten he pääsisivät eroon uskomattomista?
kadotetaan? Mitä pahaa tervejärkisyydessä on?
Kaulan katkaisu on yleensä kuulunut ateistien toimintaan. 1900-luvun saldo on noin 100 milj ruumista.
.. ei uskovalta voi muuta odottaa kuin satujen kerrontaa. Kerro viisaampana, millä oikeudella lutkukirkko pakotti ihmisiä uskomaan omituisiin vanhoihin taruihin? Ja kerro, millaisia rangaistuskeinoja kirkko käytti, jos joku uskalsi olla erimieltä? EROTKAA KIRKOSTA !!!!!!!!!
pari prosentteja ihmiskunnasta. Tuskin he noin montaa kaulaa ovat jaksaneet katkaista ilman uskovaisten apua.
"Kaulan katkaisu on yleensä kuulunut ateistien toimintaan. 1900-luvun saldo on noin 100 milj ruumista. " Kannattaa huomioida että Kaikkivaltias Jumala on noin halunnut.
Kyllä se jää siis Viimeisellä Tuomiolla JUMALALLE viimeinen sana tuossa asiassa! Luterilaisillakin! Jokainen on siis vastuussa teoistaan!