Kuolema on useimmille tabu josta ei voi/osaa keskustella. Olen työssäni nähnyt hyvin monenlaista tapaa käsitellä kuolemaa.
Hautausala on perinteisesti suvussa siirtyvä perinne, niinkuin minunkin osaltani.
Kuolemaan ja hautaukseen liittyviä kysymyksiä varmaan on useammilla meistä. Opiskelen myös Teologiaa ja Uskontotieteitä joten osaan keskustella kuolemaan ja hautaukseen liittyvistä asioista niin maalisesta kuin uskonnollisistakin näkökulmista.
Joten kysykää, keskustelkaa ja kertokaa kokemuksista.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.