1 "Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta,
2 kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy.
3 Ja sellaista sinä pidät silmällä ja viet minut käymään oikeutta kanssasi!
4 Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.
5 Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse.
6 Niin käännä katseesi pois hänestä, että hän pääsisi rauhaan ja että hän saisi iloita niinkuin palkkalainen päivän päätettyään.
7 Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu.
8 Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja sen kanto kuolee multaan,
9 niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas.
10 Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän on sitten?
11 Vesi juoksee pois järvestä, ja joki tyhjenee ja kuivuu;
12 niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä eivätkä havahdu unestansa.
13 Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut, panisit minulle aikamäärän ja sitten muistaisit minua!
14 Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin? Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät, kunnes pääsyvuoroni joutuisi.
15 Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle, sinä ikävöitsisit kättesi tekoa.
16 Silloin sinä laskisit minun askeleeni, et pitäisi vaaria minun synnistäni;
17 rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon, ja pahat tekoni sinä peittäisit piiloon.
18 Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa, ja kallio siirtyy sijaltansa,
19 vesi kuluttaa kivet, ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan; niin sinä hävität ihmisen toivon.
20 Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee; sinä muutat hänen muotonsa ja lähetät hänet menemään.
21 Kohoavatko hänen lapsensa kunniaan-ei hän sitä tiedä, vaipuvatko vähäisiksi-ei hän heitä huomaa.
22 Hän tuntee vain oman ruumiinsa kivun, vain oman sielunsa murheen."
(Job.14:1-22.)
Syntyisikö saastaisesta puhdasta?
ei yhden yhtäkään
6110
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mitä kaiken taivaan alla on, se on minun (sanoo Jumala, Job.41:11). 1 Silloin Job vastasi Herralle ja sanoi: 2 "Minä tiedän, että sinä voit kaikki ja ettei mikään päätöksesi ole sinulle mahdoton toteuttaa. 3 'Kuka peittää minun aivoitukseni taitamattomasti?' Siis on niin: minä puhuin ymmärtämättömästi, asioista, jotka ovat ylen ihmeelliset minun käsittää. 4 Kuule siis, niin minä puhun; minä kysyn, opeta sinä minua. 5 Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt. 6 Sentähden minä peruutan puheeni ja kadun tomussa ja tuhassa." (Job.42:1-6.)
Job 42:7-17 todistaa oikeudenmukaisesta Jumalasta .. 7 Mutta senjälkeen kuin Herra oli puhunut Jobille nämä sanat, sanoi Herra teemanilaiselle Elifaalle: "Minun vihani on syttynyt sinua ja sinun kahta ystävääsi kohtaan, koska ette ole puhuneet minusta oikein niinkuin minun palvelijani Job. 8 Ottakaa siis seitsemän mullikkaa ja seitsemän oinasta, käykää minun palvelijani Jobin luo ja uhratkaa puolestanne polttouhri, ja minun palvelijani Job rukoilkoon teidän puolestanne. Tehdäkseni hänelle mieliksi en saata teitä häpeälliseen rangaistukseen siitä, ettette puhuneet minusta oikein niinkuin minun palvelijani Job." 9 Niin teemanilainen Elifas, suuhilainen Bildad ja naemalainen Soofar menivät ja tekivät, niinkuin Herra oli heille puhunut; ja Herra teki Jobille mieliksi. 10 Ja kun Job rukoili ystäväinsä puolesta, käänsi Herra Jobin kohtalon, ja Herra antoi Jobille kaikkea kaksin verroin enemmän, kuin hänellä ennen oli ollut. 11 Ja kaikki hänen veljensä ja sisarensa ja kaikki hänen entiset tuttavansa tulivat hänen tykönsä ja aterioitsivat hänen kanssaan hänen talossansa, ja he surkuttelivat ja lohduttivat häntä kaikesta siitä onnettomuudesta, jonka Herra oli antanut kohdata häntä. Ja he antoivat kukin hänelle yhden kesitan ja yhden kultarenkaan. 12 Ja Herra siunasi Jobin elämän loppupuolta vielä enemmän kuin sen alkua, niin että hän sai neljätoista tuhatta lammasta, kuusi tuhatta kamelia, tuhat härkäparia ja tuhat aasintammaa. 13 Ja hän sai seitsemän poikaa ja kolme tytärtä. 14 Ensimmäiselle hän antoi nimen Jemima, toiselle nimen Kesia ja kolmannelle nimen Keren-Happuk. 15 Eikä ollut koko maassa niin kauniita naisia kuin Jobin tyttäret; ja heidän isänsä antoi heille perintöosan heidän veljiensä rinnalla. 16 Tämän jälkeen Job eli vielä sataneljäkymmentä vuotta ja sai nähdä lapsensa ja lastensa lapset neljänteen polveen asti. 17 Sitten Job kuoli vanhana ja elämästä kyllänsä saaneena.
Aloituksessasi 7. jae on todella toivon jae. Job 14:7 Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu. Saastaisessakin paikassa puu kasvaa, versoo itsensä uusiksi. Jos se tuonelaan siirrettäisiin ja lopulta vaikka tulijärveen, niin kyllä se uusiutumisensa kautta olemassa on. Job ymmärtää. Toivosta puheenollen - Jeesukselal on toivo meidän ja jälkeläsitemme kautta. Jobista puheenollen - Job pani toivonsa Jeesukseen jo edeltä. Jes 11:1-3 1 Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa. 2 Ja hänen päällänsä lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja Herran pelon henki. 3 Hän halajaa Herran pelkoa; ei hän tuomitse silmän näöltä eikä jaa oikeutta korvan kuulolta, Jes. 53:10 Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa. Job 19:25-27 25 Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. 26 Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, [19:26,27: 1. Kor. 13:12] 27 saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa. Myös Daniel, viimeisessä ennustuksessaan puhuu pysyväisyyden puolesta: Dan 12:2 Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun. Herra armahtakoon, että saamme herätä ikuiseen elämään, eikä ikuiseen kauhuun! Antti
jos otat vastaan totuuden.
"Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy" (Hepr. 11:1). Jobin kirjassa on siunaavia, viisaita jakeita, niinkuin Jesajassakin. Erittäin siunaava on myös tuo Jobin jae, jonka kirjoitit: "Mutta minä tiedän, että Lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen Sanan maan päällä" (Job.19:25). Emme ole siis missään epävarmojen maailman tuulten vietävinä, vaan turvanamme on ikiaikojen Jumala, joka sanoo sen viimeisen Sanan. Simon Pietari ymmärsi oikein suhteensa Suureen Jumalaan: "Kun Simon Pietari sen näki, lankesi hän Jeesuksen polvien eteen ja sanoi: "Mene pois minun tyköäni, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen. Sillä kalansaaliin tähden, jonka he olivat saaneet, oli hämmästys vallannut hänet ja kaikki ne, jotka olivat hänen kanssaan ja samoin myös Simonin kalastuskumppanit, Jaakobin ja Johanneksen, Sebedeuksen pojat. Mutta Jeesus sanoi Simonille: "Älä pelkää, tästedes sinä saat saaliiksi ihmisiä". (Luuk.5:8-10.) Jeesus tuli maailmaan juuri niitä varten, jotka ovat aralla tunnolla Hänen edessään: "Sen kuullessaan Jeesus sanoi heille: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä" (Mark.2:17). Meillä on toivo. Se on ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja (Hepr.6:19). "Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan." (1.Kor.13:12).
Tuo ilahduttu erityisesti: "nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan" Ei uskovan pidä epäillä, tunnetaanko vai sanooko Jeesus: minä en ole koskaan tuntenut teitä. Vaan omakin tunteminen muuttuu täydelliseksi!