Köyhissä perheissä elävien lasten määrä on kolminkertaistunut

Nousukausi ei vetänyt lapsiperheitä köyhyydestä 13.5.2009 11:15 | Päivitetty: 13.5.2009 15:59 A A STT Nousukausi ei tuonut apua lapsiperheiden köyhyyteen. Köyhissä perheissä elävien lasten määrä on lähes kolminkertaistunut viime lamasta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) keskiviikkona julkaisema Lapsiperheiden hyvinvointi -kirjan mukaan myös lasten palveluissa näkyvät yhä edellisen laman leikkaukset. "Enemmistö sinnittelee suhteellisen hyvin, mutta kuitenkin 40 prosenttia perheistä totesi jo vuonna 2007, että menojen kattaminen on hankalaa", kuvaa projektipäällikkö Minna Salmi lapsiperheiden jamaa. Vielä tuolloin perheet ajattelivat, että tulevaisuudessa ahdinko helpottaa. Yksi syy lapsiperheiden ahdinkoon on tulonsiirtojen jälkeenjääneisyys. Näihin kuuluvat muun muassa lapsilisät. Salmen mukaan tulonsiirrot ovat yhä alemmalla tasolla kuin viime laman aikana. "Tehdyt korotukset ovat vain kohtuullisen pieniä. Jos jälkeenjääneisyys on 20–25 prosentin paikkeilla, niin silloin joku 10 euron korotus lapsilisään ei hirveästi merkitse. Korotus kohdennettiin vain monilapsisiin perheisiin, joita perheistä on alle viidesosa. Se jätti muut perheet osattomiksi." Salmen mielestä esimerkiksi lapsilisät ja kotihoidon tuki olisi sidottava indeksiin, jotta ne nousisivat kustannusten mukana. Salmi on huolestunut kunnista kantautuvista säästöuutisista. Monessa kunnassa teroitetaan jo säästöhöyliä. Viime lamassa leikattiin rajusti lasten palveluja, eikä Salmen mukaan niitä vieläkään ole korjattu. "Pulma on se, ettei tätä noidankehää ole purettu, vaan kunnissa säästettiin edelleen niin neuvoloissa, kouluterveydenhuollossa, päivähoidossa, kouluissa kuin kotihoidon palveluissa. Samaan aikaan kasvoivat erityisoppilaiden määrät päivähoidossa ja kouluissa sekä kasvatus- ja perheneuvoloiden asiakasmäärät." Salmi lisää listaan vielä murros- ja teini-ikäisten lisääntyneen mielenterveys- ja lastensuojelupalveluiden käytön. Kaikki kalliita erityispalveluja. Ennaltaehkäisy jää Salmen mukaan vain aikomukseksi. Kouluammuskelut tosin herättivät poliitikot puhumaan lasten palvelujen puolesta, mutta vain puhumaan. "Näiden kouluampumisten yhteydessä esimerkiksi pääministeri puhui yhteisöllisyydestä ja kuitenkin keskitetään kouluja ja päiväkoteja yhä isompiin yksiköihin. Jos päiväkoti on lapsen lähiympäristössä, se on oleellista myös yhteisöllisyyden kannalta. Jos saman alueen lapset ovat samassa päiväkodissa, he oppivat tuntemaan toisensa, samoin heidän vanhempansa."
8278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Laskemaan Amnestyn sivuilta osumia otsikoilla "kansalaisvapauden rajoittaminen", lehdistön ja tiedotusvälineiden edustajiin kohdistuva väkivalta" sekä "rasismi". Meinaan laskemaan pojoja Eestille ja Venäjälle. Kumman veikkaat voittavan?

Äänestä
  • ...ei uskalla kritisoida vallassaolevia tai järjestelmää.

    Äänestä

  • eesti rahvas kirjoitti:

    ...ei uskalla kritisoida vallassaolevia tai järjestelmää.

    Ja linkitä Eestiläisen toimittajan mukiloimiseen. Minä nokitan yhdellä Politkovskajalla.

    Äänestä

  • Aloittaja

    epäoleelliseen. Onko köyhyys kova pala nielaista, kun väittä samalla, että rikaus koreloi köyhyyteen. Ja korreloihan se, mutta negatiivisesti, köyhyyttä kasvattaen. Ja sekin on selvä miksi, koska työvoiman käyttö on aina riistoa, joten aina myös tapahtuu keskimääräisesti tuloerojen kasvua.

    Äänestä

  • T Urpo kirjoitti:

    Ja linkitä Eestiläisen toimittajan mukiloimiseen. Minä nokitan yhdellä Politkovskajalla.

    ...lampaita alkaisi mukiloimaan?

    Äänestä

  • T Urpo kirjoitti:

    Ja linkitä Eestiläisen toimittajan mukiloimiseen. Minä nokitan yhdellä Politkovskajalla.

    Nyt menit hourulaan T Urpo,kun en ole kirjoittanut yhtään tekstiä tähän sinun aloitukseesi,en vastannutkaan. Mene hourulaan T Urpo,olet sekaisin Raineston nokituksesta.

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    epäoleelliseen. Onko köyhyys kova pala nielaista, kun väittä samalla, että rikaus koreloi köyhyyteen. Ja korreloihan se, mutta negatiivisesti, köyhyyttä kasvattaen. Ja sekin on selvä miksi, koska työvoiman käyttö on aina riistoa, joten aina myös tapahtuu keskimääräisesti tuloerojen kasvua.

    "koska työvoiman käyttö on aina riistoa, joten aina myös tapahtuu keskimääräisesti tuloerojen kasvua." Voi voi Hannu, tuota riistoahan yritykset koittaa koko ajan vähentää vähentämällä työvoimaa. Olisit onnellinen, siihenhän te kommarit pyritte, tuloerojen poistamiseen, vai? Kaikki yhtä köyhiä eikä kenenkään tarviis töitä tehdä. Kaikki pitäisi jakaa tasan, sehän käy teille joilla ei ole mitään jaettavaa. Laiskoja varkaita te komukat olette.

    Äänestä

ulkomaalaisia, joilla näyttää menevän hyvin. Ovat asuneet tuossa 3-4 vuotta, kukaan ei ole töissä, naiset laahustavat kaapuineen kadulla päivisin. En tiedä, ketä ne ovat tai en saa kertoa, koska se on rasismia. Jos minä ilmoitan ketä naapurissamme asuu ja mitä ne tekevät, se on rasismia. Minusta asioista puhumisen kieltäminen on diktatuuria ja väkivältaa, hyi helvetti. Mutta asiaan; Ei noilla "naapureilla" mitenkään huonosti näytä menevä, päinvastoin. Tehtyyn työhön nähden helvetin hyvin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_8746763 kirjoitti:

Nousukausi ei vetänyt lapsiperheitä köyhyydestä 13.5.2009 11:15 | Päivitetty: 13.5.2009 15:59 A A STT Nousukausi ei tuonut apua lapsiperheiden köyhyyteen. Köyhissä perheissä elävien lasten määrä on lähes kolminkertaistunut viime lamasta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) keskiviikkona julkaisema Lapsiperheiden hyvinvointi -kirjan mukaan myös lasten palveluissa näkyvät yhä edellisen laman leikkaukset. "Enemmistö sinnittelee suhteellisen hyvin, mutta kuitenkin 40 prosenttia perheistä totesi jo vuonna 2007, että menojen kattaminen on hankalaa", kuvaa projektipäällikkö Minna Salmi lapsiperheiden jamaa. Vielä tuolloin perheet ajattelivat, että tulevaisuudessa ahdinko helpottaa. Yksi syy lapsiperheiden ahdinkoon on tulonsiirtojen jälkeenjääneisyys. Näihin kuuluvat muun muassa lapsilisät. Salmen mukaan tulonsiirrot ovat yhä alemmalla tasolla kuin viime laman aikana. "Tehdyt korotukset ovat vain kohtuullisen pieniä. Jos jälkeenjääneisyys on 20–25 prosentin paikkeilla, niin silloin joku 10 euron korotus lapsilisään ei hirveästi merkitse. Korotus kohdennettiin vain monilapsisiin perheisiin, joita perheistä on alle viidesosa. Se jätti muut perheet osattomiksi." Salmen mielestä esimerkiksi lapsilisät ja kotihoidon tuki olisi sidottava indeksiin, jotta ne nousisivat kustannusten mukana. Salmi on huolestunut kunnista kantautuvista säästöuutisista. Monessa kunnassa teroitetaan jo säästöhöyliä. Viime lamassa leikattiin rajusti lasten palveluja, eikä Salmen mukaan niitä vieläkään ole korjattu. "Pulma on se, ettei tätä noidankehää ole purettu, vaan kunnissa säästettiin edelleen niin neuvoloissa, kouluterveydenhuollossa, päivähoidossa, kouluissa kuin kotihoidon palveluissa. Samaan aikaan kasvoivat erityisoppilaiden määrät päivähoidossa ja kouluissa sekä kasvatus- ja perheneuvoloiden asiakasmäärät." Salmi lisää listaan vielä murros- ja teini-ikäisten lisääntyneen mielenterveys- ja lastensuojelupalveluiden käytön. Kaikki kalliita erityispalveluja. Ennaltaehkäisy jää Salmen mukaan vain aikomukseksi. Kouluammuskelut tosin herättivät poliitikot puhumaan lasten palvelujen puolesta, mutta vain puhumaan. "Näiden kouluampumisten yhteydessä esimerkiksi pääministeri puhui yhteisöllisyydestä ja kuitenkin keskitetään kouluja ja päiväkoteja yhä isompiin yksiköihin. Jos päiväkoti on lapsen lähiympäristössä, se on oleellista myös yhteisöllisyyden kannalta. Jos saman alueen lapset ovat samassa päiväkodissa, he oppivat tuntemaan toisensa, samoin heidän vanhempansa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu