Seksuaalinen hyväksikäyttö

Tyttäreni teki vuosi sitten itsemurhan, lähes 30 - kymppisenä. Alle § v. aiemmin hän kerti minulle, että hänet oli raiskattu 6 vuotiaana kesäkodissa. Oli Pelastakaa lapset tai Mannerheimin lastensuojeluliiton järjestämä kesäkoti/maalaistalo Kurussa tai Virroilla, en jaksa nyt muistaa. Talon 16 v täyttänyt poika sen oli tehnyt. Ei ollut voinut puhua asiasta kenellekään ja se oli ollut iso möykky hänen sisällään - en vieläpysty itsekään käsittelemään asiaa... Oli kuitenkin jo pari vuotta yrittänyt työstää asiaa terapeutin kanssa. On hyvä että avoimesti pyrit puhumaan siitä ja käymään läpi - toivon sinulle kaikkea hyvää ja toipumista! http://www.tukinainen.fi/

onhan se paha aihe ja jokanen ottaa tämmöset asiat omalla tyylillään.. ite en oo menny puhumaan kellekkään vaan kokosin ja patonu sisälle, mitä nyt tietenki toinen vanhemmista tietää ja silloinen poikaystävä (kiitos vaan hällekki sentään pienestä hiljasesta tuesta) mutta ei se oo semmosta puhettakaan tai tekoja ollu mitä itekki oisin kaivannu ja vaikea se on sellasen kanssa puhua joka ei oo vastaavaa kokenu. sitte ku nykysin tuntuu että sitä uhria syytetään tapahtuneesta ja "heikko" ihminen ottaa sen kaiken tietenki itseensä. toisekseen en osaa puhua, yritin aikoinaan ammattilaisille mutta en vaan osannu, eikä sitä tunnetta yhtään ylentäny se tunne ja taka-alalla soiva ääni että nuoki tekee vaan työtään eikä välitä, rahan perässä vaan.. että puhuminen vaan ois vaikeuttanu asiaa. sitte ku ei luota ihmisiin, luulee että ne jotenki käyttäis sitä tietoa hyväksi vaikkaki nykyään oon ihan sujut senki asian kans ja osaisin puhua, yksin selvisin ja tässä ollaan, ja ehkä siitäki kuuluu iso kiitos luonteelle vaikkaki ehkä oli typerää esittää jotain urheaa ja olla ottamatta apua vastaan, jääräpää ku oon. ehkä oon vaan koko pienen elämäni tottunu olemaan hiljaa ja käsittelemään asiat pienessä mutta paksussa päässäni mutten tosin väitä etteikö sillä "hiljaisuudella" välttämättä olis mitään seurauksia jos jotain parisuhdettaki alkais rakentamaan.. kyllä sillä on, on se jo huomattu. ehkä sitten aikaa myöten. :) ja pahoittelen jos välttämättä halusit nimettömänä puhua, tämä nimimerkki nyt vaan on sitä varten jolla keskustellaan, ja kunhan nyt noin pääpiirteittäin jotain kerroin.

Hyvä, että olet uskaltanut kirjoittaa tästä hyvin kauheasta asiasta. Panee vain miettimään, miten paljon masennusta, sairauslomia, paniikkihäiriöitä ynnä muita ongelmia ja sairauksia hyväksikäytöt aiheuttavat ennen kuin itse vaivan syy saadaan selville? Kun pienen lapsen elämä murretaan, ennen kuin itsetunto on mitenkään kehittynyt, alkaa ihminen kasvaa kieroon. Koko persoonallisuus vioittuu, eikä pysty kehittymään vahvaksi. Koko loppuelämä menee minuuden rakentamiseen, tuska kulkee mukana joka ainoa päivä, vaikka elämä näyttäisi toisten silmissä olevan kunnossa. Tuskin kenelläkään seksuaalista hyväksikäyttöä lapsena kokeneella tytöllä miessuhteet onnistuvat ja kestävät. Miten voi luottaa ikinä kehenkään? Mistä oman elämän rakennusaineet kasataan, kun tunnet olevasi kaikkein heikoin koko maailmassa?

hyväksikäyttö aikuisenako?????

Isoveli käytti hyväksi. Ajattelin aina että se oli pitkälle vietyä lääkärileikkiä mutta eräs psykiatri kutsui sitä insestiksi. Siitä on 10 vuotta. Tuo psykiatri suositteli minulle terapiaa. Nyt vihdoinkin saan sen b-lausunnon (kahden viikon kuluttua) ja pääsen sinne terapiaan. Voi kun olen odottanut sitä! No, vähän aikaa sitten rupesin etsimään terapeuttia ja minulle selvisi miten kalliita nuo terapeutit ovat suhteessa siihen miten paljon kela korvaa. Ei minulla ole varaa maksaa sitä erotusta , oletuksena että kävisin pari kertaa viikossa. Kerta viikossa ei riittäisi mihinkään. Minua ahdistaisi ajatus siitä että olisi 45 minuuttia aikaa sanoa kamalan paljon aikaa, ja jos tulisi parit itkut siihen väliin niin harmittaisi se että joutuu vielä maksamaan itkemisestäkin =) ! Anteeksi että en pysy aiheessa mutta varmaan teistä joku muukin on pienituloinen ja käy terapiassa? Mitä ihmeessä voin tehdä? Tämä asia ahdistaa minua niin paljon että meinaan ihan seota. Terapeutit siis veloittavat 65-75 euroa tunnilta ja kela korvaa oliko se 35-45 euroa. Olen yh ja ajattelin mennä syksyllä opiskelemaan. Tuon insestin lisäksi noita mustia möykkyjä on pitkä liuta; alkoholistivanhemmat (äiti todella inhottava vielä tänä päivänä), henkistä ja fyysistä väkivaltaa jne jne. Terapia olisi todellakin tarpeen. Jos ei minun niin lasteni parhaaksi!

isäpuoli raiskasi lapsena 8-14v.aaksi, ja henkisesti murruin täysin masennuin,join,viiltelin,varastelin,,,,jäi yläastekkin kesken useesti ,sairastuin anoreksiaan,olin pakkohoidossa muutamaan otteessen,ja sit 14v lastenkodissa muutaman vuoden.
Nykysin en luota ihmisiin ja suhtteet on vaikeita, joskus en voi ees katsoa ketään silmiin,ja saan vielläkin kylmiäväreitä kun joku tulee liian lähelle,
oon aina varuillani ja agressiivisena puollustamassa,en osaa relata koskaan paitsi yksinollessa, mulla on paniikkihäiriö,vielläkin oon masentunu mutta lääkityksellä, bulimia/beb ,itsetuto on aivan mennyttä.

Kovasti samansuuntaisia kokemuksia minullakin on.

Isoveli minuakin käytti hyväksi eikä kukaan ollut huomaavinaan mitään. No sehän oli perheen yleinen motto, kaikki ikävä ja vaikea lakaistiin maton alle. Esim. isoveli oli oikeasti velipuoli, mutta tästä seikasta ei ikinä puhuttu perheen sisällä, se oli ns. julkinen salaisuus.

Samoin olen ollut aina perheen musta lammas, omituinen, säikky, kiltti taakankantaja, jolle on ollut helppo sysätä perheen pahoinvointi. Etäisyyden ottaminen lapsuudenperheeseen on ollut viisain tekoni.

Terapian kanssa kävi paremmin kuin sinulla, heti ensimmäinen osasi otta tyynesti vastaan pahan oloni ja selkeästi toisti, että "se ei ollut sinun syysi". Oli todella eheyttävä kokemus.

Voimia sinulle toipumiseesi, se onnistuu kyllä!

Mulla oli toistuvia hyväksikäyttökokemuksia 10-vuotiaana tyttönä. Lisäksi pikkusiskoni joutui kokemaan saman ja olen kantanut syyllisyyttä myös siitä, etten tajunnut suojella siskoani tarpeeksi silloin.

Psyykkistä oireilua on ollut koko tämän jälkeisen elämäni ajan (olen nyt 30 ). En kuitenkaan koskaan ajatellut niiden johtuvan näistä kokemuksistani ja muistan miten kummastelin joskus papereissani mainittavan seksuaalisen hyväksikäytön vaikkei minua siis koskaan raiskattu. En pahemmin käsitellyt asiaa terapiani aikana ja melko niukkasanaisesti muutenkin. Siskoni kanssa en ole koskaan puhunut asiasta. Hän ei halua ylipäätään käsitellä vaikeita asioita kenenkään kanssa.

Vasta vähitellen alan tajuamaan, miten paljon nämä kokemukset ovat vaikuttaneet omakuvaani, suhtaumiseen ihmisiin (vanhempiin miehiin) ja ahdistuksiini. Olen psyykkisen oireilun lisäksi mm. myynyt itseäni ja ajatus seksistä nautinnon saamisestakin on mielessäni likaista. Itseni kauppaamisen aikoihin en nähnyt mitään väärää siinä, että annoin itseni leikkikaluksi miehille, koska en muutenkaan koskaan ole seksistä nauttinut. Silloin en ollut käsitellyt hyväksikäyttöä, mutta nyt kun olen, en ole antanut kenenkään koskea minuun 1,5 vuoteen ja puolestani saa kulua vaikka 15 vuotta lisää.

Nyt kun tämä asia nousi mielessäni pintaan, koen vihaa, epäoikeudenmukaisuutta, ehkä katkeruuttakin mutta eniten kaipaan sitä, että joku käsittelisi tätä asiaa kanssani ja pääsisin tästä eteenpäin. Kenties voisin vielä antaa miehen koskettaa minua ilman, että kuvittelen hänen kiihottuvan epäasiallisesti. Tarkoitan, että pystyisin esimerkiksi käymään mieshierojalla tai miespsykiatrilla tai ylipäätään luottamaan miehiin.

------
"ujo, arka ja moniin ongelmiin sen takia joutunut. Eli ongelmiin ihmissuhteissa, ollut ylikiltti, toisista huolehtivainen jne." Kuulostaa liiankin tutulta.
-------

Tietääkö muuten kukaan, voiko noin vanhasta asiasta nostaa enää oikeusjuttua? Tuskinpa. Ja tulisinko siitä enää sen onnellisemmaksi. Toivottavasti mies on lopettanut harrastuksensa...

olin 5-vuotias kun naapurin poika ... minun on vieläkin vaikea puhua siitä, syyllisyys painaa, hävettää - olisihan mun pitänyt pystyä estämään se. Toisaalta muistikuvat ovat hieman hatarat etten tiedä tarkalleen mitä minä tein tai jätin tekemättä. Sanoinko ei - voikun tämä on vaikeaa. Asiasta on 49 vuotta.
Jaksamista kaikille jotka painivat tämän asian kanssa.

Olen itse ollut alle kymmenvuotiaana jo hyväksikäytetty,mutta äitini erityisesti kiistää kaiken.Olin ,kiltti,alistettu,toisten passaaja.Kiltteyden aion nyt jättää taakseni ja alkaa kertoa sukulaisilleni ,kuinka julmia aikuisia voi lapsen ympärillä olla.Siinä on todella kasvatusta saanut,viha on se tunne jota olen kantanut vuosikymmeniä.Pedofiileille olisi saatava yös kunnon tuomiot,eikä vain ehdollisia rangaistuksia,sillä kun ei merkkiä laiteta otsaan on helppoa lähteä tekemään uusia uhreja. Oikeusministeri Braxminua suorastaan kuvottaa kun katsoo miten hän vähättelee hyväksikäyttöä saamatta lakeja jotka suojaisivat lapsia ja saattaisivat vankilatuomiot pedofiileille.Satoja lapsiuhreja tulee lisää vuosittain Suomessa on meillä hyvin vointi valtio.

Minä olen myös kokenut seksuaalisen hyväksikäytön. Minua on harmittanut, kun en nuorena uskaltanut tehdä rikosilmoitusta. Nyt olen vanhempana kuitenkin älynnyt, että parempi varmaan niin. En olisi kuitenkaan pystynyt todistamaan tapahtumaa tapahtuneeksi. Se on aivan älytöntä , tuntuu näissä rikostapauksissa, että vaikka olisi kuinka todisteitakin, niin ne eivät mene oikeudessa läpi.

Mitä te muut ajattelette rikosilmoituksen tekemisestä tai tekemättömyydestä? Onko teidän hyväksikäyttäjät joutuneet vastuuseen teoistaan? Jos ei, niin miltä se tuntuu?

Minua ei taas ole lapsena hyväksikäytetty, tosin pari ihmissuhdetta nuorempana on ollut sellaista jotka eivät tuntuneet niin normaaleilta tai tervellä pohjalla olevilta.

Mutta kirjoittelin netissä, kuinka onnellinen ja kuinka hyvältä tuntuu tämä elämä haluten jakaa hyvää oloani ja sain perääni aluksi omituisen naisen joka sitten alkoi "järjestellä" asioitani esim levittelemällä valokuvaani ja tietojani psyykkeiltään häiriintyneille rikollisille miehille, yksi oli ex-vankilamielisairaalan työntekijä. Jotka sitten aloittivat suurehkolla porukalla mielenvaltaisen häiriköinnin. Uskovaisiksikin itseään vihjailivat olevan.

Kyseinen nainen muuten itse toimii käräjäoikeuden lautakunnassa tuomitsemassa itse rikollisia teoistaan.

Jotta hyvinkin tiedän nyt myös sen miten todellinen rikollisuus toimii, rikolliset vain itse kuvittelevat olevansa nuhteettomia kunnon kansalaisia jotka käyvät tuomitsemassa "pikkurikollisia" kiintiön verran.

Maailma olisi turvallisempi paikka elää, kun nämä todelliset rikolliset "eliitti" laitettaisiin häkkiin.

Olen todella syvästi järkyttynyt Oulun käräjäoikeuden tuomiosta (Aamulehti 7.8.)jossa isä sain vain 3v. tuomion lapsen vuosia jatkuneesta, tietoisesti tehdystä, ennalta harkitusta, erittäin törkeistä raiskauksista ja erittäin törkeistä pahoinpitelyistä jossa uhri on ollut täysin puolustuskyvytön. Olisin mielelläni kuullut "lieventävät" asianhaarat, ilmeisesti niitä on koska tuomio tuntuu pieneltä uhrille aiheutuneesta elinikäisestä KIDUTUKSESTA,TUOMIOSTA, TUSKASTA,AHDISTUKSESTA, KIVUSTA, PELOSTA, NÖYRYYTYKSESTÄ, TURVATTOMUUDESTA, HÄPEÄNTUNTEESTA ja jossa teko on ollut vuosikausia harkittu, toistuva suunniteltu , törkeä ja uhri täysin puolustuskyvytön.

Jo rikos nimike on törkeän ja julman vähättelevä. HYVÄKSIKÄYTTÖ
Suomen sanakirjasta löytyy n. 10cm pituinen luettelo sanasta ”HYVÄ” ja sanan ”HYVÄKSI ”1. määritelmä on hyödyntäminen eikä sana INSESTI edes kuulosta niin pahalta kuten tappo, murha, pahoinpitely, vahingonteko, raiskaus, loukkaus vaikka rikos on juuri näitä ja kauheudessaan julmin mitä ihmismieli voi tuottaa. Muita rikosnimikkeitä joita tämä teko sisältää ovat: kidutus, kiristys, kotirauhanrikkominen, ihmisoikeuksienrikkominen, lapsenoikeuksien loukkaaminen, vanhempainvelvollisuuksien rikkominen, tahallinen, pysyvän vamman tuottaminen, vapaudenriisto, terveydenvaarantaminen, pakottaminen, omankäden oikeus, kunnianloukkaus, heitteillejättö, vaaran tuotaminen huolenpitorikos ja kaikki nämä toistuvia, harkittuja, tahallisia ja erittäin törkeitä. Ja ne ihmiset jotka ovat teon ja/tai teon tuominneet syyllistyvät ainakin teon aiheuttavien vammojen vähättelyyn ja uhrin oikeuksien törkeään polkemiseen.
Jo perustuslakikin määrittelee ihmisen oikeudet joita tämä rikkoo törkeäasti, puhumattakaan eri rikoslaissa määritellyistä teoista
7§ Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen
Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen.
Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti.
Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.

Minulla ei ole mitään muistikuvia, että minua olisi lapsena käytetty seksuaalisesti hyväksi. Ihmettelen vain paria oirettani. Ensinnäkin, en voi sietää, että vatsaani kosketetaan. Jos näen valokuvan, jossa mies pitää kättään naisen vatsan päällä, tulee todella vastenmielinen olo pelkästä ajatuksesta. Toiseksi, en voi sietää, että hiukset koskettavat jalkojani. Esim. kun lapseni olivat pienempiä, saattoivat heidän hiuksensa hipaista jalkojani ja minä sain aina sätkyn.

Itse olen myös hyväksikäytön uhri. En kovin selkeästi muista kaikkea mitä tapahtui lapsena Dissasiaatiohäiriö on pelastanut minun elämäni, sillä elämässäni on tapahtunut aivan liikaa pahaa. Hyväksi käyttöä lapsena, pahoinpitelyjä ja raiskauksia aikuisena. Vielä nelikymppisenäkin nousee mieleeni määrätyistä äänistä, tuoksuista, tilanteista jokin tapahtuma jota en ole muistanut ja sen tuoma ahdistus on jotain aivan uskomatonta. Olen näistä asioistani vuosikausia jutellut monen alan-ammattilaisen kanssa vaan eipä se ole minulle minkäänlaista tasapainoa elämääni tuonut. Jo lapsena rikottu mieli ei palaudu terveeksi aivan helpolla jos palautuu koskaan, varsinkin kun siihen liittyy elämän jatkunut niin henkinen kuin fyysinenkin pahoinpitely. Olen aina ollut valmis suhteeseen jollain tapaa häiriintyneiden ihmisten, kanssa jonka jälkeen olen tietenkin syyttänyt siitä itseäni. Sillä niin arvottomaksi olen itseni luokitellut. Olen kuin lapsi liian vanhassa kuoressa. kuplan sisällä josta koitan päästä ulos, mutta pelko on liian suuri puhkasemaan kyseistä kuplaa. Olen alistunut ajatukseen että loppu elämäni tulee olemaan tätä samaa pelkoa ,masennusta, itseinhoa. Silti osaan olla hyvin onnellinen ja kiitollinen siitä että olen ollut todella vahva koko elämäni, sillä olen saanut kasvatettua hienot lapset, kotini on aina ollut kaunis ja siisti, ulkonäköni huoliteltu, ainut mikä tekee minusta erillaisen on täysin rikkinäinen mieli mutta sinnehän eivät kaikki näe. Haluan itseni kuntoon ja koitan löytää vertaisryhmän josta olisi ehkä hyvä aloittaa. Ehkä loppu elämässäni osaisin olla itsestäni ylpeä ja eläisn tasapainoisena ihmisenä edes hetken. Samaa toivon myös teille muille !

tahtoisin saaha apua tähän tapahtuneeseen asiaan.. elikkäs olin juonu, olin aika kuoseissa, sitten tuli poika, eka puhui niitä näitä ja yritti saada oloni turvalliseksi ja sanoi ettei hän ole sellainen kuin muut.. no sitten tapahtui pussailua pelkästään, lopulta lähdimme kauas kävelemään, pysähdyimme ja hän kaatoi minut maahan,sitten aloimme pussailemaan, ensin olin siinä mukana.. sitten hän alkoi riisua housujani ja paitaani,siinä vaiheessa kun tajusin housuni olevan nilkoissa en kyennyt puhumaan, menin shokkiin ja olin hiljaa, silmät meni kiini ja ajattelin että kohta tämä on ohi.. havahdin pari kertaa ja vedin housuni takaisin jalkaan, ja kun jätkä yritti päästä paitani sisään työnsin hänen päänsä pois, mutta se ei auttanut.. sanoin myös että tahdon jo pois mutta hän sanoi ettei mentäisi vielä, sen jälkeen vaivuin taas siihen shokki tilaan missä olin ollut.. yritin siinä keskelä noustakkin pois mutta kun nousin hän veti minut takaisin alas.. en kuullut edes puhelimeni soivan kun olin niin shokissa.. lopulta hän lopetti ja lähdin konttaamaan pois ja puhuin puhelimessa.. hän ei ollut sukupuoliyhteydessä minuun mutta lääppi ja teki kaikkea sukupuolielimilleni jotka olivat minulle aivan uutta, en tiedä pitäisikö minun viedä tämä asia eteenpäin vai antaa olla? onko tästä edes aihetta mihinkään suurempaan ja onko sillä merkitystä? toivon vastauksia.. kiitos..

No itse koin kolme vuotta sitten seksuaalista hyväksikäyttöä vastaavan tapahtuman ollessani treffeillä. Olin viestitellyt erään muijan kanssa ja päätettiin sitten pikaisesti tavata, kun olimme molemmat samasta kaupungista. Treffeillä juteltiin ja kierrettiin baareja. Menimme lopulta kämpilleni, jossa alkoi yö jo hämärtää.

Söin pähkinöitä ja join vettä ja kun menin keittiöön niin tämä nainen seurasi minua sinne. En osanut ennakoida tapahtumaa, vaikka tällä muijalla oli selviä "nymfon tunnusmerkkejä": korkokengät( kevytkenkäinen), punainen tukka, punainen takki ja viesteissään käytti lempinimeä "f fenelon". Hän kysyi onko minulla viinaa ja joimme hiukan.

Yhtäkkiä nainen oli kimpussani ja pakotetun suutelun jälkeen tapahtumat alkoivat mennä intiimimpään suuntaan. Tämä muija teki minulle kaikenlaista, joitani asioita olin nähnyt mm. elokuvissa. Hän oli kokenut, joka sekin vaikutti pelokkuuteeni. Miehet käyttävät fyysistä voimaa raiskatessaan, kun taas tämä nainen oli manipuloiva ja arvaamaton. En ollut ennen ollut intiimisti kenenkään kanssa, enkä todellakaan heti ennen kuin olisin tutustunut tähän ihmiseen, voinut ajatella sänkypuuhia.

Koin aika traumaattisia vaiheita jälkikäteen, ja kipua intiimialueillani. Sain paniikkikohtauksia ja painajaisunia tästä hyökkäyksestä. En kuitenkaan kokenut, että olisin tullut katkeraksi tai vihamieliseksi. Olen selviytynyt hyvin tästä tapahtumaryöpystä. Suurempaa kolhua kai tuottaa aito raiskaus ja tunkeutuminen toisen kehoon.

Minun kokemukseni ovat seuraavat: Isäni ja äitini ystävä yritti raiskata minut 8 vuotiaana, kun olin nukkumassa. Tarkemmin en halua tapahtumien kulkua selvittää, koska minun oksettaa ajatellakkaan. En ole kertonut asiasta äidilleni, isälleni kerroin juuri ennen 18-vuotis päivää (olen 22). Ja isäni vain sanoi että "niinkö? Sen vaimo varottikin että jotaki tällaista vois käydä, mutta sittenkuin olisit vähän vanhempi". 18-vuotispäivänä isä oli kutsunut sen hirviön juhlimaan.

Aika meni, ja aloin luulla tapahtumaa vain pahaksi painajaiseksi (kuten lapsilla on tapana) kunnes isäni kanssa kävimme tämän hirviön luona, isäni lähti käymään jossakin ja jätti minut kahden sen kanssa. Jossakin välissä se sitten sanoi: "Muistatko mitä me tehtiin viime kesänä? ...Kyllä sinä muistat, et vaan halua muistaa". Sen jälkeen tajusin että kaikki tapahtunut on totisinta totta.

Ensimmäisen kerran avauduin tästä 13-vuotiaana naapurilleni (kävin hänen luonaan paljon) hän yritti pitää puoliani, mutta eiköhän sitten sekoitettu sossut asiaan, minun huume ja raskaustesteihin (koska varmasti tämä naapuri oli sekaantunut niihin kun minun käytös muuttui). Käytökseni muuttui koska kun olin tämän asian ensimmäisen kerran ääneen sanonut, sain voimaa, ymmärsin että ei minua voida altistaa sellaiselle kyykyttämiselle enää. Sen jälkeen olenkin kertonut suhteellisen avoimesti asiasta, suurin osa ihmisitä osaavat todella hyvin ottaa vastaan tällaisen informaation, ja ette uskokaan kuinka monella on itsellä vastaavia kokemuksia, suurin osa sen uskaltaa myöntää vasta kun sinä myönnät ensin.

Minä olen muuten käsitellyt asian mielestäni todella hyvin, ei ainakaan mitään nähtävää traumaa ole, mutta ainut on eettinen dilemma, pitäisikö minun tehdä ilmoitus hänestä, koska hänellä on 7 ja 5 vuotiaat lapset?! En voi sietää ajatusta mitä hän on niille tehnyt. Onneksi hänet tuomittiin vaimon hakkaamisesta, vaimolla suojattu henkilöllisyys, joten hän ei ainakaan nykyään tapaa lapsiaan. Mutta varmasti joskus tulevaisuudessa. Miten te tekisitte, olette tehneet?

Uskaltaakohan tänne kirjoittaa...

Minua on myös käytetty seksuaalisesti hyväksi, 8 vuotta lapsuudestani. Kaikki alkoi kun oli 8, kaikki päättyi kun olin 16. Tekijä oli oma isoisäni. 8 vuoden aikana kukaan muu kuin kolme läheisintä ystävääni ei tiennyt asiasta.
Minuakaan ei koskaan raiskattu mutta se henkinen pahoinvointi ja muu fyysinen koskettelu on varmasti verrattavissa raiskaukseen. Ukkini pakotti minut nukkumaan vieressä, pussaamaan minua, hän kouri rintoja, työnsi käteni hänen etumukselleen, puristi perseestä, sanoi haluavansa puristaa rintani tyhiksi, lahjoi karkeilla tekemään mitä kamalimpia asioita, hän pahoinpiteli minua myös fyysisesti mm repimällä tukasta ja lyömällä.
Muistan pienenä ajatelleeni että onkohan tämä seksuaalista hyväksikäyttöä.

13-vuotiaana kerroin ensimmäisen kerran silloiselle opettajalleni joka kertoi kuraattorille, joka puolestaan järjesti ajan sossun kanssa. Minua ei missään nimessä helpottanu tämä koko rumba millään tavalla, pikemminkin pahensi ja ryyppäsin kesän kätkeäksi pahan olon. Kaverini alkoivat olla minusta huolissaan ja tajusin rauhoittua hieman. Hyvä poikapuolinen ystäväni oli paras tukipilarini ja hänelle pystyin kertomaan kaiken pienintäkin yksityiskohtaa myöten ensimmäistä kertaa ilman häpeää ja tuskaa. Olin tosin silloinkin humalassa mutta hänelle oli todella helppo puhua.

Äitini sai tietää asiasta kun oli 16. Hän oli järkyttynyt tietenkin ja pakotti minut tekemään rikosilmoituksen. En olisi halunnut. En tiedä miksi. Halusin vain unohtaa koko asian ja häpesin niin kovasti kaikkea mitä minulle oli tehty. Syytin itseäni ja taas avasin korkin. Ryyppäsin holtittomasti ja koitin viedä pahan olon pois. Joskus vain itkin sillä oli niin turhautunut ja häpeissäni.
Rikosilmoituksen tehtyäni tilanne rauhoittui ja olen nähnyt sen jälkeen ukkiani yhden kerran. Nyt olen 18-vuotias, onnellisessa parisuhteessa jo kolmatta vuotta. Poikaystäväni tietää mitä minulle on käynyt ja on aina tukenut minua tässä asiassa, ymmärtänyt jos en ole halunnut mennä sukujuhlissa vanhemman miehen viereen istumaan ja ollut kaikin puolin hellyyttävä minua kohtaan.
Kyllä tälläinen tapahtuma jättää jäljet..

PAHA JUTTU

http://www.suomendelfins.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=5&Itemid=7

Hyvä aloitus. Kiitos siitä. Kerron nyt, mitä voi tapahtua, jos vanhemmat suojelevat toisiaan, pitävät kiinni kulisseista ja uskomusjärjestelmistään, että "meillä on normaali, rakastava perhe" ja hyväksikäytetty syyllistetään ja leimataan hulluksi syytöksineen.

Lapsena nukuin isäni vieressä kahdeksan-vuotiaaksi. Alle kolmi-vuotiaana minulla oli lääkärin mukaan "poissaolokohtauksia" sekä ihottumaa alapäässä, jonka lääkäri kertoi johtavan punaisesta pigmentistä pikkuhousuissa.

22-vuotiaana tietoisuuteni tunkeutui ajatus, että isäni on käyttänyt minua seksuaalisesti hyväkseen. Ehkä myös isosiskoani. Kerrottuani väitteeni ääneen vanhemmille, minua alettiin uhkailla mielisairaalalla. Tietenkin pelästyin ja vaikenin asiasta kahdeksi vuodeksi.

Kahden vuoden vaikenemisen jälkeen näin merkkejä siskoni 3-vuotiaassa tyttäressä. Jatkuva paha hiivatulehdus, haluttomuus nukkua samassa huoneessa isänsä kanssa. Tietoisuuteni tunkeutui jälleen järjetön pelko, että siskontyttöä nyt vuorostaan käytetään hyväksi. Tämän sanominen ääneen sai perheeni todella sotajalalle minua vastaan. Kotiini tunkeuduttiin poliisien kanssa, minut vietiin pakkohoitoon suljetulle osastolle.

Sairaalassa minulla diagnosoitiin olevan epäluuloisuushäiriö. Hoitohenkilökunnalle ei tullut mieleenkään, että saattaisin epäillä oikein. Perheeni puolusti mainettaan ja uskomusjärjestelmäänsä, että perheemme on normaali perhe, kuin jotakin pyhää sellaisella vimmalla, että päästyäni sairaalasta alkoi jatkuva pelko. Minusta oli tullut perheelleni vihollinen, jonka kotiin tehtiin jatkuvia tarkastuskäyntejä, muistan vieläkin pelon omassa kodissani, koska en koskaan voinut tietää milloin he tulevat tarkastamaan tilani. Perheeni oli äärimmäisen vihainen, syyttävä, halveksiva minua kohtaan.

Kahden vuoden pelkäämisen jälkeen, vailla sosiaalisia suhteita ystäviin (jotka tietenkin hylkäsivät minut jouduttuani ensimmäisen kerran kahdeksi viikoksi mielisairaalaan), perheen vainotessa ja uhkaillessa mielisairaalalla, minun mieleni pirstaloitui ja sairastuin skitsofreniaan. Olen lukenut, että 2/3 skitsofreenikoista on ollut lapsena seksuaalisesti hyväksikäytettyjä. (Gustav Schulman: psykoosien aiheutuminen)

Olen menettänyt kaiken: en ole kyennyt kouluttamaan itseäni, minulla ei ole tuloja kuin eläke, hyvin pieni, perheeni mielestä minun ei tulisi saada lapsia, koska olen hullu, siskoni vaati, että minulle aloitetaan piikkilääkitys, joka estää minua tulemasta raskaaksi.

Rinnallani on rakastava, ymmärtävä mies, joka pitää minun puoltani ja uskoo minua. Mutta surutyötä kymmenen vuoden pakokauhuisesta taistelusta tulee kestämään lopun elämän ajan. Näen painajaisia perheestäni, herään hirveään epätoivoon, joka aamun mittaan muuttuu raivoksi. Tunteeni ovat niin valtavia, että tuntuu, ettei järkeni kestä niitä. Tuntuu, että hajoan kaikkien tunteitteni kanssa. Menetän elämänhalun mitä pienimmistä vastoinkäymisistä. Olen yrittänyt itsemurhaa useaan kertaan.

Sitä ihmettelen, miten pientä lasta ymmärretään empaattisesti, jos hirveydet paljastuu. Miksi sitten aikuista, häiriintynyttä, kieroon kasvanutta persoonallisuutta halveksitaan, jos ihmiselle puhkeaa skitsofrenia? Mieli pirstaloituu, jos riittävästi kidutetaan lapsena, vainotaan aikuisena, suljetaan mielisairaalaan nujerrettavaksi.

Vanhempani saivat mielisairaalahoidolla minusta kuuliaisen, helpon tyttären, mutta onneksi vuosikymmenen sisukkaan toipumisen jälkeen, uskallan taas ajatella itsenäisesti, ehkä vain koska mieheni tajuaa perheeni mallin, mitä he ovat minulle tehneet ja myös koska pääsin viimeinkin terapiaan. Voisin ajatella, että useinkin perheissä, joissa isä tekee hirveyksiä ja joissa pidetään kulisseja pystyssä lapsen hyvinvoinnin kustannuksella, on myös paljon henkistä kaltoinkohtelua.

Joskus uskomus onnellisesta perheestä ja normaalista aikuisuudesta on niin pyhä, että sen alttarille uhrataan oman lapsen mielenterveys. Seuraukset ovat kammottavat.

Hei.
Haluasisin kysyä teiltä joiden perhe on halunnut painaa asian villaisella ja vähätellyt hyväksikäyttöänne tai syyllistänyt teitä, kuinka monen perheellä on uskonnollista taustaa? Onko tämä joku "pitää antaa anteeksi" juttu joita tietyt ryhmät kannattavat...?

aika pahasti

Mulle on käynyt tuo sama, jos yrittää puhua insesti-totuudesta niin saa osakseen lähinnä uhkailua. Meidän suvulla ei ole mitään uskonnollista taustaa, ns. menestyvä suku pääkaupunkiseudulta.

En voi käsittää mistä voi löytyä näin vastuuntunnottomia ihmsiä löytyy kuin meidän suvusta. Veljeni menivät insestin hyväksyneen äitini puolelle ja myöskään minun mielenterveydellä ei ollut mitään merkitystä heille. Yritin toipua yksin heikossa kunnossa dissosiatiivisesta häiriöstä, kun sain osakseni heiltä lähinnä vittuilua ja välinpitämättömyyttä. En titenkään enää ole heihin yhteyksissä. Mitein koko ajan milloin kilahdan lopullisesti, kun joudun kohtaamaan ja käymään niin raskaita asioita läpi. Tuntuu turhattavalta koska koko elämä tuntuu meneväb tämän asian läpikäymiseen.

Minä en jaksa tämän enempää kirjoittaa, on niin raskasta. Minua käytti seksuaalisesti hyväkseen oma äitini. En tiedä milloin alkoi, todella pieni olen ollut, ja jatkui 7-8 vuotiaaksi. Lopetti kun aloittelin koulua, ilmitulon pelosta.
Saman sai kokea yksi sisko ja kaksi veljeä.
Pidin tämän kaiken sisälläni yli 50-vuotiaaksi, sitten jotenkin kaikki repesi ja oli pakko puhua. Siitä alkoi oikea ahdistushelvetti joka jatkuu. Saan apua, terapia 2 x viikossa, ehkä se joskus alkaa helpottaa? Olen todella rikki. Pelkkä avoin haava.
Toinen veljistä teki itsemurhan 47-vuotiaana, toinen veli on omituinen erakko jolla ei koskaan ole ollut yhtäkään naissuhdetta. Sisko julma ja vaativa, lapsiaan kohtaan sekä itseään myös. Kärsii masenuksesta ym. Ei hae apua. Sulkeutuu kuin simpukka.
Äitini on itse tullut hyväksikäytetyksi lapsena, joku miespuolinen serku. Mutta se ei oikeuta tähän, hän oli aikuinen ja teki valinnan! Olisi voinut valita toisinkin, kosti meille viattomille avuttomille. Omille lapsilleen! On kuollut nyt ja hyvä niin! Hautajaisissa en ollut. Oltiin oltu jo 10 vuotta ilman kontaktia kun kuoli. En kadu enkä välitä. En myöskään vihaa enää. En haaskaa mitään tunteita sellaiseen "ihmiseen", ei ole sen arvoinen-
No, tulipa tätä tekstiä vaikka luulin etten jaksa! Asia on erittäin raskas minulle, ja tunnen tulenpalavaa raivoa kun kuulen vastaavista tapauksista! Mitä näille hirviöille påitäisi tehdä1?

Isäpuoleni aloitti kyväksikäytön kun olin jotain 9v. Pahimmalta tuntuu on se, etten ymmärtänyt sitä suurta vääryyttä vielä silloin. Äidilleni en ole asiasta uskaltanut kertoa ollenkaan. Yhteen "ystävään" luotin ja kerroin miten isäpuoleni tuli koskemaan minua yöllä kun nukun. Juttu tietenkin pienessä kylässä levisi. se häpeän ja itseinhon tunne oli hirveä kun tutut tuli halveksuvasti heittämään jotain juttua aiheesta. Ahdistelu loppui vasta viime keväänä kun muutin pois kotoa. Olen 17-vuotias ja asiat painaa mieltä todella. Ikinä en ole kenenkään ammattilaisen kanssa puhunut ja nyt tuntuu että olisi hyvä puhua. En kuitenkaan uskalla. Miten on, jos menen ammattilaiselle puhumaan, niin eihän siitä nosteta sossujuttua tai mitään? En haluaisi sotkea asioita tai äidilleni pahaa oloa kun olemme hyvissä väleissä, heidän suhteensa menee hyvin ja äiti on onnellinen.

Minulla kaltionkohtelu sai aikaan selkeän päätöksen, kun elämästäni itse päätän ei minuun koske koskaan kukaan.
Tunsin aina, koko sukukypsä vuoteni, syvää häpeää, jopa katseen kohtaamisesta jonkun kiinnostuneen tai "hakevan" miehen kohdalla.
En todella halunnut minkäänlaista parisuhdetta.
Pukeuduin telttoihin ja säkkeihin, napitin kaiken kurkkuun asti, käytin hyvin radikaaleja kampauksia enkä meikannut ikinä.

Ainoa harmi oli, että halusin lapsia unelma oli 3-4.

Jouduin siis avioliittoon neljäksi vuodeksi, se oli hirveää häpeää. Tuntui kun vereni olisi hyytynyt joka kerta kun jouduin yhdyntään. En jäänyt helposti raskaaksi ja homma pitkittyi, kahden lapsen tekeminen vei tuon neljä vuotta.
Ilmoitin lasten teosta suvulle, ilmoitin erostani suvulle, jopa hyvissä ajoin. Suku julisti minut “pannaan” kukaan ei halua edes nähdä minua tai lapsiani erottuani.
Mikään puhe ei auttanut sanoin vain kaikille: ”En ota eroa, ottaakseni uuden miehen, otan vain eron.”

En ota ketään passattavaksi tai elätettäväksi, “kiinnostuneita” en huomioi millään tavalla. Kynnykseni yli ei kukaan väkisin kävele ja kutsuja en esitä.
Lopulta löytyi ratkaisu: Painoindeksisi on: 38,5
Se tarkoittaa, että olet vaikeasti lihava. Sinulla on suositukseen nähden liikapainoa 42 kiloa.
Saan olla aivan rauhassa, paitsi naisilta, he naittaisivat minut mielellään jollekin…
.

http://www.vaestoliitto.fi/nuoret/seksi/seksuaalinen_kaltoinkohtelu/
Seksuaalinen kaltoinkohtelu

Seksuaalinen kaltoinkohtelu on vasten omaa tahtoa tapahtuvaa seksuaalista toimintaa. Seksuaalista kaltoinkohtelua ovat myös yli 16-vuotiaan alle 16-vuotiaaseen kohdistamat seksuaaliset teot, vaikka alaikäinen ajattelisi haluavansa intiimin suhteen tai seksiä.

Poikkeuksena tästä ovat iältään ja henkiseltä kehitykseltään lähellä toisiaan olevien nuorten väliset seksisuhteet, silloin kun kyseessä on molemminpuolinen suostumus eli seurustelusuhde.

Alle 18-vuotiaan kanssa luottamussuhteessa oleva aikuinen tai toinen alaikäinen (valmentaja, opettaja, lääkäri tms.) ei saa tehdä seksuaalista tekoa nuorelle. Alle 18-vuotiaalta ei myöskään saa ostaa seksuaalipalveluja.
Seksuaalista kaltoinkohtelua voi olla esimerkiksi

seksiin tai vartaloon liittyvä seksuaalinen vihjailu
uhkailu, kiristäminen, johdattelu, viettely, lahjonta tai pakottaminen yhdyntään, suuseksiin tai suutelemiseen
seksiin liittyvien asioiden katsomaan ja kuuntelemaan pakottaminen
pakottaminen koskemaan itseään tai toista, väkisin koskettelu
luvatta kuvaaminen seksuaalisiin tarkoituksiin ja seksuaalisten kuvien levittäminen (myös internetin kautta)
raiskaus
seksuaalisten tekojen ostaminen tavaralla, päihteillä tai rahalla
seksuaalista kaltoinkohtelua on myös, jos toinen osapuoli on esimerkiksi sammuneena tai muuten tiedottomassa tilassa ja toinen osapuoli suorittaa tälle jonkin seksuaalisen teon
kaltoinkohtelua voi tapahtua kasvotusten, puhelimen tai internetin välityksellä
kaltoinkohtelija voi olla mies tai nainen, aikuinen tai toinen alaikäinen

Kaltoinkohtelu on todella tuhoavaa, sillä isä voi tapaa naisen tyttärestään.

Minua käytettiin seksuaalisesti hyväksi reilu vuosi sitten yksissä juhlissa. Tuli vahingossa otettua vähän liikaa alkoholia ja sammuin. Sitten ollessani tiedottomassa tilassa eräs juhlavieras raiskasi minut. Siitä olen kokenut syyllisyyttä ja eräs silloinen "ystäväni" (tai ainakin luulin ystäväkseni, osoittautui petturiksi) jolle uskouduin asiasta piti sitä minun omana syynäni, "pitäisihän itsestään osata pitää huolta".
Tietenkin se sammuminen oli minun syytäni! Mutta saako ihmiselle tehdä pahaa vain siksi että hän on puolustuskyvytön/ tiedoton??!! olen niin suunnattoman vihainen tälle hyväksikäyttäjälle ja myös petturikaverilleni koska hän ei ollut tukenani!!!
Kerroin asiasta eräälle toiselle ystävälleni, johon tiesin voivani luottaa. Hän kehoitti minua ottamaan yhteyttä ulkopuoliseen ja rohkaisi tekemään rikosilmoituksen. Tein sitten rikosilmoituksen ja kävin tutkimuksissa ja kuulusteluissa. mutta mitään ei ole sen jälkeen kuulunut, vuoteen! Kauanko noilla oikein kestää siinä tutkinnassa!? Odotin kyllä että muutamia kuukausia voisi mennä..

Itse olen kokenut seksuaalista hyväksikäyttö usean vuoden ajan... kun kaikki alkoi olin vähän Reilu 10v. Hyväksikäyttäjä oli naimisissa tuttuni kanssa...Kauheinta oli kun kukaan ei uskonut minua, vasta kun täytin 18v. päätin että tästä on tehtävä loppu ennenkuin minut raiskataan. Hyväksikäyttäjä katseli minua kun olin suihkussa tai vaihdoin vaatteita ja kosketteli minua rinnoista ja sukupuolielimistä. Tein lopulta rikosilmoituksen nettipoliisille oli mukava jutella tämän poliisin kanssa, koska hän tuntui ymmärtävän minua todella hyvin. Hän oli myös eka ihminen jota oikeasti kiinnosti mitä minulle oli tehty. Hän auttoi minua suuresti ottamalla yhteyttä rikosuhripäivystykseen.Josta sain itse apua. Kuulustelut olivat ihan kamalat, koska istuin yksin huoneessa n. 40v miespoliisin kanssa. Hyväksikäyttäjä on samanikäinen kun tuo poliisi. Pahinta oli kuin kerroin lääkärille ensimmäisen kerran hyväksikäytöstä heti kysyttiin onko minulla itsetuhoisia ajatuksia? Kävin psykiatrilla hieman myöhemmin, mutta hän totesi että en tarvitse terapiaa. Niinpä jätettiin oman onneni nojaan. No olimpahan minä selvinnyt jo lähes kymmenen vuotta itse omillani asian kanssa. Kyllä olisin silti tarvinnut ammattiapua.

Ammattiapua kannattaa ja voi hakea milloin vain! Olen 25-vuotias seksuaalisen hyväksikäytön uhri (12-14-vuotiaana). Aiemmin joku pohti terapian kalleutta ja sitä ettei ole varaa maksaa pienituloisena. Itselläni on kokemus ammattiavun piiristä 7 -vuoden ajalta, joista 3 viimeisintä Kelan maksaman yksityisen terapian puolelta joka loppuu kuukauden päästä. Rohkaisen jokaista uhria hakeutumaan traumoihin perehtyneen yksityisen terapian puoleen, asioista on mahdollista selvitä! Tie on ollut pitkä ja raskas ja jos en olisi avunpiiriin päässyt, en usko, että eläisin enää. Mutta jos aloittaessani olisin tiennyt sen paremman elämän olemassaolosta, jota nyt pystyn elämään niin olisin iloisin mielin pystynyt ottamaan pankista vaikka 100 000€ lainan maksaakseni terapian ja investoidessani itseeni ja tulevaisuuteeni. Nykyinen hoito lääkkeineen (1 sairaalajakso) on tullut maksamaan minulle käsittääkseni noin 5 000€. Omaan itseen ja omaan elämään investoitu hinta on pieni suhteessa siihen, jos voi elää terapian kautta parempivointisena ja pääsee irti traumasta.

Olen käynyt läpi poliisitutkinnat ja kuulustelut. Hyväksikäyttäjiä oli useita ja vain yksi meni tutkinnasta läpi syyttämiseen ja tuomioon asti. SILTI poliisille kannattaa kertoa AINA, vaikka ei edes tietäisi hlön oikeaa henkilöllisyyttä, koska tiedot jäävät poliisille ja joku muu saattaa vuosienkin päästä ilmoittaa epäilyn hyväksikäytöstä juuri samasta ihmisestä. Harvoin lapsia seksuaalisesti hyväksikäyttävät ihmiset tekevät tekoja vain yhdelle ihmiselle vaan uhreja on useita.

Minua hyväksikäytettiin minun ollessani 14-16-vuotias. eli 2006-07.Hyväksikäyttäjä oli
,vielä tuttu,jonka olen tuntenut koko lapsuuden. Olin samaan aikaa,vielä koulukiusattu ja perheessäni oli väkivaltaa. Aloin itseäni viiltelemään ja itkin aina yöllä itseni uneen. Lopulta yritin itsemurhaa,mutten onnistunut. Olen iloinen,etten onnistunut. Mies katseli minua,kun vaihdoin vaatteita,olin suikussa ja kosketteli rinnoista ja muutaman kerran sukupuolielimistä. Tuli saunaan kanssani,vaikka sanoin,että haluan olla yksin ja seksiin liittyvien asioiden katsomiseen ja yritti laittaa kättäni hänen sukupuolielimeensä. Asioita on monta,mutta en jaksa kaikkea luotella.

Asiasta sain kerrottua veljelleni ja siskolleni 2009. Hyväksikäyttäjä oli siskoni mies. Asia jäi sikseen, eikä mulle puhuttu asiasta mitään vuoteen. No 2010 oli pakko kertoa äiteelle, kun en voinut enää pitää sitä asiaa sisälläni. Aloitin samana vuonna psykologikäynnit, se kesti n.4kk, kun psykologini jäi äitiyslomalle 2011. Samana vuonna tapasin nykyisen poikaystäväni, jolle olen kaiken rehellisesti kertonut. Alku oli hankalaa,kun hyväksikäyttäjä oli samanikäinen, kun poikaystäväni. Jostain koskettuluista tuli hyväksikäyttäjä mieleen. Siskoni ei uskonut miehestään sellaista ja välit meni kireäksi siskoni kanssa.

Nyt 2012 ei ole vielä varmaa tuleeko asiasta rikosilmoitus,kun tieto meni poliisien korviin vahingossa. Toisaalta toivoisin,ettei sitä rikosilmoitusta tehtäisi,kun en kestäisi enää yhtään tressiä asiasta ja mitä siitä tulee seuraamaan. Olen nykyään 20. Olen miettinyt aloittavani uudelleen psykologikäynnit. Toivon,että elämä paranee päivä päivältä, mutta ei helppoa ole kantaa sitä sisällään ja toivon,että ihmiset hakevat ajoissa apua. Kaikkea hyvää! :)

itekki oon kokenu seksuaalista hyväksikäyttöä siskoni taholta. täs on kokonaine mun aloittama keskustelu siit: http://keskustelu.suomi24.fi/node/8813388 mä en voi ymmärtää miks tollasii hirviöit pitää olla olemas :

Itse jouduin tuossa hetkittäin seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi, kyseisen teon teki perhetuttu homoseksuaalisesti suuntautunut mies, kun olin juonut viinaa ja sammunut niin kaveri tuli lääppimään ja nyt oksettaa koko asia, onneksi tein rikosilmoituksen

Tuntuu pahalta lukea kokemuksianne. Tsemppiä kaikille tosi paljon. Olette upeita ja rohkeita ihmisiä.
Itsellä näin lyhyesti, että minua opettajani kosketteli ja ahdisteli minun ollessa 10v. Luulin, että opettaja saa tehdä noin. En puhunut asiasta vasta, kun pari vuotta sitten, kun monenlaiset ongelmat tuli esiin. Olen käynyt parisen vuotta terapiassa ja edelleen ollaan vasta alussa.. Itsekin olin lapsena kiltti, huomaamaton ja nyt aikuisena (19v nainen) olen todella ylihuolehtivainen vanhempien ja sisarusten suhteen (terveys, elintavat).

Tässä kirjoittaa 15-vuotias tyttö jolla on ollut todella raskas vuosi. Vähän yli vuosi sitten minun isäni isäpuoli ahdisteli minua laittamalla käden rintaliivien alle ja kourimalla minun rintoja ni ja seuraavalla kerralla yritti sitä samaa. Syksyllä minä yritin itse murhaa , mutta en pystynyt sihen,tammikussa vanhempani ilmoitti että he eroaa ja heidän eronsa oli todella riitaisa! en edes jaksa selittää mitä kaikkea on sattunut mutta pahinta on se että kuulin että isäni on pettänyt viimeiset 5 vuotta äitiäni mutta äitini oli jaksanu vaaan minun ja veljeni takia ja kun muutin äidilleni isäni kieltäytyi antamasta minulle henk. koht. omaisuuttani ja nyt hän antaa minun koirani pois!

Miten te olette selvinneet hyväksikäytöstä? Mitä oireita teille tuli? Itse jouduin 14-vuotiaana isosiskojeni kaverin hyväksikäyttämäksi ja sitä kesti puolentoistavuoden ajan. Asiasta on tehty rikosilmoitus ja nyt odotellaan kutsua oikeuteen, joka tuntuu kestävän ikuisuuden. Olen elänyt lääkkeillä puolentoista vuoden ajan ja minulle on todettu vaikea masennus, psykoosin oireita, traumaperäinen stressihäiriö ja yleistynyt ahdistuneisuus häiriö. Saan vanhemmiltani paljon tukea, mutta siskoni ja veljeni vähättelevät asiaa. Käyn kaksi kertaa viikossa psykoterapiassa ja psykofyysisessä fysioterapiassa. Kehoni reagoi voimakkaasti asiaan, nivelet ovat kipeytyneet ja sormien käyttäminen on todella hankalaa kipujen takia, saan aika ajoittain kuumeaaltoja sekä olen todella pelokas. En voi liikkua yksin missään tai olla yksin esim. kotona. Yritin kerran itsemurhaa lääkkeillä ja minulla on nykyään todella huono itsetunto, saatan olla viikon syömättä, koska haluan laihtua. Olen niin vihainen hyväksikäyttäjälle, joka hyväksikäytti, manipuloi ja kiristi.

Tässä on linkki seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneiden vertaistukifoorumille
http://www.sininentuki.info/foorumi/index.php
Siellä on paljon saman kokeneita ihmisiä jotka kirjoittavat kokemuksistaan ja yrittävät selvitä elämässä eteenpäin. Itseäni ainakin kyseinen foorumi on auttanut paljon. Ainut apu mitä olen saanut on sieltä löytynyt.

Mua on hyväksi käytetty omat isoveljet jotka leikkien ohella sitä teki
Kun olin 9 leikimme lääkäri leikkejä jossa minun piti olla alasti sidottuna pöydällä
En pitänyt leikistä mutta veljeni uhakilivat minua
Kun olin 12 vuotta olimme olleet serkkujemme rippijuhlissa vanhemmat oli päättänyt että he tulee perässä ja veljet huolehtii musta
Kun pääsimme kotiin toinen veljistäni käski että nyt leikitään lääkäriä
Yritin päästä pakoon mutta ei se onnistunut ja sitten ne sitoo mut kellarin kaatopaikoilta roikkumaan käsistä ja sitten ne riisu mut ja sanoivat että jos en ole kiltisti ne tappaa mut. Ja sit ne molemmat raiskas mut ja tälläistä tää sit oli hirveen pitkään ku päätin yhtenä päivänä kertoa vanhemmille mun veljet sai asiasta vihiä ja kerto äidille ihan toisenlaisen totuuden ja nyt mä oon 14 ja asun lastenkodissa

Mua hyväksikäytetiin hyvin nuorena n.4-5 vuotiaana... Ja oon nyt 17 vuotias... Usein ajattelen että se oli pelkkää pahaa unta ym... Mut oon saanut yli siitä :) ajattelen positiivisesti enkä menneisyyttä! uskalsin kertoa äidilleni vasta pari vuotta sitten ja hän on tukenu mua hyvin :) aluksi tunsin häpeä että se oli munsyytä jne... Mut nykyisin toedän enemmän... Mut halusin kysyä sitä kun luin jostai ihme paikasta että ei voi saada lapsia jos on hyväksikäytetty hyvin nuorena? Onko se totta tai tietääkö joku tästä asiasta jotain enemmän ? ;o

Muakin. en voi kirjottaa siitä enempää ettei ala ahistamaan mutta toivotan kaikille teille muille rakkautta ja tsemppiä! ette ole syyllisiä, likaisia tai pahoja, tekijät ovat! varokaa psykiatreja jos eivät ymmärrä, menkää traumaterapiaan :) ja luontaistuotekaupasta saa tryptofaania joka nostaa serotoniinitasoa eli auttais mielialaan jos ei lääkkeitä haluu syyä :) ja melatoniinia saa myös apteekista ja luontaistuotekaupoista jos ei saa unta =) tässä kaikki ohjeeni mitä itelle tulee mieleen tai "avut" tms :)
tsemppiä, kyl me päästään yli !!

Äidin on/off-miesystävä on ahdistellut mua n.14-16-vuotiaasta asti. Olen nyt 25.v ja viimeksi uutena vuotena se sika tiedusteli koska tulen "yökylään saman peiton alle". Yök. Ja tietysti kielsi kaiken kun viimein kerroin äidille.

Seksuaalinen hyväksikäyttö on ylidramatisoitua. Ei niin kamalaa etteikö siitä selviäisi ihan ok.

Useimmat hyväksikäyttöä lapsena kokeneet varmasti kärsivät posttraumaattisesta stressisyndroomasta, joka johtuu tilanteessa koetusta avuttomuuden tunteesta kun ei ole kyennyt pitämään puolia tilanteessa jossa uhkaaja on merkittävästi vahvempi ja kokeneempi mutta aikamoinen surkimus muuten ilmeisesti.

Luolamiehen tasoisilla miehillä näyttää olevan sairas pinttymä aivoissa:

Miehen luonnollisin oikeus on jakaa omaa siementään väkipakolla kaikille naisille missä ja milloin vain.
Moni luolamies kuvittelee mielessään olevansa juuri se "vahvin ja kelpoisin mies" joka evoluutioteorian mukaan on oikeutettu jakamaan siementään rajattomasti.

Moni mies ei tajua omaa sopimattomuuttaan siemenen jakajaksi.

Oli oma prosessinsa löytää terapeutti ja vertaisia, joille puhua hyväksikäytöstä. Sellainen löytyi kuitenkin.

Vielä enemmän vaati silti, että uskalsi jakaa koko todellisuuden. Sen, että seksuaalinen hyväksikäyttö jatkui aikuisuuteen asti. Pitkälle aikuisuuteen.

Olen 14-vuotias tyttö ja monta vuotta sitten minua ja siskoani oli hoitamassa eräs tuttu mies. Siskoni nukahti ja mies kysyi, haluaisinko, että hän hieroo mua. En osannut sanoa ei ja lopulta hän hieroi minua selästä ja siirtyi pikkuhiljaa intiimiin paikkoihin. Hän kyllä kysyi, että saako koskea ja sanoin joo, mutta se oli epämukavaa. Lopuksi mies kysyi, olenko koskaan kokeillut penistä. Siinä vaiheessa sanoin, että minua väsyttää ja hän päästi minut nukkumaan. Mihinköhän tämä olisi johtanut. En ole koskaan puhunut tästä kenellekkään. Nyt tämä tuli yhtäkkiä mieleeni ja haluasin sanoa jollekkin. Mitä teen? Enkä haluaisi vielä sanoa, koska olen lomalla isän perheen kanssa ja äiti joituisi käsittelemään sen yksin kotona.

Onko kukaan teistä ottanut aikuisena yhteyttä hyväksikäyttäjäänne? Esim. 10-50 vuotta sen jälkeen, kun hyväksikäyttö loppui.

Auttaisiko, jos pääsisit sanomaan hänelle, miten hän onnistui tuhoamaan elämäsi, vai luuletko, että hän ei ymmärtäisi tai jopa vain nauttisi, kun kuulisi kärsimyksestäsi?

Entä jos hän katuisi ja pyytäisi anteeksi, haluaisi jotenkin korvata pahat tekonsa - miten luulet tai tiedät sen vaikuttavan?

Kiitos vastauksista. :)

Olisin ottanut yhteyttä siihen julmuriin, mutta hänellä on salaiset yhteystiedot. Olisin joko laittanut tekstarin pre-paidista tai kirjeen. Nyt mietin, jos laittaisin hänelle kirjeen hänen veljensä kautta, jonka yhteystiedot minulla on.

Hei,

Kompastuin tähän kun olin etsimässä juuri samasta aiheesta keskustelua.

Tää on tosissaan varmaan mun elämäni yhtiä rankempia asioita, mut mun oma veli on käyttäny mua hyväks ku olin 8-9v ja mun veli oli 13-14v.
En oo tästä ikinä kenellekkään kertonu (paitsi nyt lähiaikoina), koska pienenä jotenki oletin että se tilanne oli "normaali" ja että salee muutkin veljet tekee samalla tavalla niitte sisaruksilleen. Mut niinhän asia ei todellakaan ollut/ole.
Ja en oo uskaltanu vanhemmallakaan iällä kertoa, koska pelotti, ettei kukaan mua enään usko tai asiaa jotenki vähäteltäis.
Nyt oon 29v ja ainoo apu jota tällä hetkellä saan on lääkkeet, vaikka omasta mielestä se puhe-apu ois viel tärkeempää.
Tän asian kaa ei oo kauheen mukavaa jakaa samaa päätä.

olen poika/mies.

olin noin 4 - 6- vuotias. perhepäivähoidossa mustasaaren sepänkylässä, hoitajan poika pyysi leikkimään "nussitaan". siinä mentiin peiton alle ja vaatteet päällä tehtiin lantion edestakaisin liikettä. tämän pojan ja tytön päällä. vuoroja vaihdettiin.

naisperhepäivähoitaja vei väkisin vessaan, heitti vessan istuimelle, työnsi sormen perseeseen, kun ulostetta tuli nestemäisessä muodossa tämä sadisti hoitaja sanoi "kuraperse".

noin 7-10- vuotiaana. "kaveri" ja sen sisar manipuloi menemään heidän noin 2-4 vuotiaan sisaren/tytön päälle ilman housuja, tällä sisarella ei myöskään ollut housuja. häntä pyydettiin liikuttamaan lantiota ylös ja alas. hän ja sisaret nauroi. tämän jälkeen kehottivat minua menemään lähemmäs tekemään samanlaista liikettä. tässä kohtaa rupesi itkemään ja niiden vanhempi tuli keskeyttämään tämän. suunnilleen samanikäisenä virastotalon kiinteistönhoitajan poika joka oli muutama vuotta vanhempi sisaren ja "kaverien" kanssa ehdotti masturbointia virastotalon saunan lauteilla. joskus oli aikuisviihdelehtiä. tässä istuttiin rivissä ja masturbointiin. tätä tapahtui joskus muun muassa moottoripyöräliikkeen roskiksessa ja metsässä.

sama tapahtui erään toisen asunnossa. luulin että näin muut nyt vain tekevät.

noin 14-vuotiaana koulussa kesken luokkatunnin poika tai eräs paskiainen kosketteli reittä ja sanoi sitten, että minä olisin tehnyt niin. sama oli leikiten laittanut lattialle toisen kanssa ja vaatteet päällä olevinaan raiskannut koulussa. se myös yritti työntää pulpetin jalan perseeseen kun oli vaatteet päällä.

Se on todella ikävää seurata näitä keskusteluja hyväksikäytetyistä lapsista, enkä toivo kenenkään kärsivän näistä traumoista jatkossa, mutta se on toki pitkä tie. Itse kokenut 3-vee vanhana isän puolelta 60-luvulla. Ja soitin jopa lakien säätäjälle, hän vain totesi, että lasten seksuaalinen rikos loppuu 10 vuoden kuluttua, ja vastassa nainen, jolta sain erittäin loukkaavan vastauksen. Eli minun olisi pitänyt alaikäisenä tehdä rikosilmoitus seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kun lapsi ei edes ymmärrä koko asiaa, eikä osaa käsitellä sitä kuin vasta aikuisena. Toivon oikeasti teille kaikille hyväksikäytetyille, että haette apua, että saatte tukea. Ja lakia pitää muuttaa lasten seksuaalisten hyväksikäytöstä. On aika naurettavaa, että lapsiin sekaantuja pääsee aika vähäisellä tuomiolla ja jopa ilman tuomiota tai vähäiset 2 vuotta, kun itse uhri voi kärsiä siitä lopun elämän ja haitata koko muutakin elämää. Mutta yhteiskunta on näköjään läpimätä näiden lasten vuoksi.

Niin minäkin olen häpeän kohteeksi joutunut. Meidän luokan pojat 10 poikaa. Seurasivat minun liikkeitä I. Ja kun kuljin oikopolkua kotiini. He olivat väijymässä. Ja kun tulin polulla niin kävivät minuun kiinni ja repivät vaatteeni. Joten olin ilkosillani. Sain vaateita. Ja huusin mutta minut katettiin maahan ja käsi suuni eteen. Sain purtuaja jotenkin pääsin eroon ja juoksin. Jolloin yksi pojista suurin. Tuli perääni ja kaato maahan. Häpäsiminua. Sain puhuttua hänet pois. Mutta se häpeä ku menin kouluun. Ja siitä alkoi vatsavaivani. Olin koulussa kippurassa.ja usein oksensin.voin todella huonosti. Sain käytyä sen koulun, mutta ei ollutyhtään päivää ettei kiusattu. Ja tämä kiusaaja sai ns hymypojan. Oli Lestadiolaisesta perheestä. Voi hyvä luoja. Kumpi olisin uskaltanut puhua. Kelle. Ei kellekkään.sitä polkua en uskaltanut kulkea. Ja ikinä ei se häpeä unohdu. Niin olen jo ikäihminen.Ja ajattelen että kenenkään ei saisi joutua näin kohdelluksi.

Asia on hankala, ei ihme etteivät monet osaa auttaa, olen itsekkin kokenut hyväksikäyttöä seksuaalisesti ja olen vasta 12

Täysin sama kokemus

Mietin miten voin kertoa äidilleni että minun serkkuni on hyväksi käyttänyt minut kun olin 5-6v ainoastaan ystäväni tietävät ja kukaan muu ei ole kuullut se tuntuu vaikealta sanoa koska hänellä ei ole aavistusta tapahtumasta❤️

Minuakin on 6 vuotta vanhempi serkku käyttänyt hyväksi, kun olen ollut 4-6-vuotias. Varsinaista raiskaamista tai mitään fyysistä kipua ei aiheuttanut, mutta vaikka tekijä oli itsekin vielä lapsi, varhaisteini, niin hän siinämäärin ymmärsi tekevänsä väärin, että uhkaili tappavansa minut, mikäli kerron kenellekään. Esitti asian minulle näin, että "Nyt harjoitellaan lapsentekoa. Sinusta ei tuu koskaan naista jos ei harjotella". Niinpä näinkin vuosia, n. 11-vuotiaaksi painajaisia, että synnytän ja minulta kysellään kuka on lapsen isä ja en voi kertoa. Valveilla ollessanikin tarkkailin vatsaani, että olenkohan raskaana, kun en biologiasta vielä tiennyt sen vertaa, ettei niin nuori tule raskaaksi tai vuosien päästä tapahtumista. Kannoin möykkyö rinnassani kun pelkäsin, että muut ihmiset tietävät tai saavat tietää. Olin joternkin ihan jäässä. Murrosiässä asia painui unholaan, mutta kaikki seksiin, seksuaalisuuteen ja naiseksi kasvamiseen tuntui jotenkin hävettävältä.

Nyt olen jo lähempänä neljääkymmentä ja asia on noussut tietoisuuteen sattuneista syistä... Tavallaan pystyn siitä puhumaan, mutta toisaalta nytkin kun kirjoitan, ikään kuin lamaannun. Tuntuu etten kaikkea jaksa kirjoittaa. Kädet väsyvät hyvin pian.

Minun asiassani ei oleellista ole tekijän rankaiseminen, koska hän oli itsekin lapsi ja asiasta on kauan, mutta se ei poista kärsimyksiäni ja oiereitani, jotka ovat aivan samanlaisia, kuin aikuisen hyväksikäyttämän.

Minusta tuntuu että en voi puhua vieläkään perheenjäsenilleni asiasta, koska he syyttäisivät asiasta ja sitä kautta kaikista ongelmistani joko turhaan itseään (ylisuojeleva äiti) tai väheksyisivät ja kieltäisivät asian ja silloin se vain syventäisi minun traumojani. Olen puhunut parille ystävälle ja nyt yhdelle ammattiauttajallekin, mutta ammattiauttajienkin kohdalla joutuu harkitsemaan, kenelle voi puhua.

Kyllä vanhemmille pitäisi kertoa heti, ja jos ei auta niin koulussa tai päiväkodissa pitäisi oikein kasvattaa lapset tunnistamaan hyväksikäyttö ja kenelle siitä pitää kertoa heti, ennenkuin tilanne menee liian pahaksi.

on yksi ratkaisu olemassa "jos tunnet jonkun rikollisen joka on istunut todellakin kiven sisällä eikä missään avo laitoksessa" ota häneen yhteyttä niin kyllä asiasi hoituu koska he ovat kaikista vihaintuja ihmisiä kyseisessä laitoksessa ja yleensä ovat kylläkin rotta-osastolla jos hän on tuomittu jo oikeudessa ja on päässyt kerroksille niin kyllä hän tulee ehkä ymmärtämään tekonsa itse olisin valmis ottamaan oikeuden omiin käsiini välittämistä mitä minulle seuraisisi!!

Hyvä keskustelu. Minäkin olen kokenut seksuaalista hyväksikäyttöä velipuoleni taholta ja myöhemminkin. En jaksa kirjoittaa kaikkea kokemaani. Koko aikuisiän olen myös kärsinyt miesten ahdistelusta erinäisissä tilanteissa myös työpaikoilla. Nykyään olen työkyvytön ja juuri aloittanut traumaterapian. Lukuisia diagnooseja saanut ja viimeisin dissosiatiivinen ideniteettihäiriö. Olisin niin kovasti halunnut tehdä töitä, toteuttaa unelmiani ja olla osa yhteiskuntaa. Ikävä kyllä pelkoni ovat muuttuneet kauhuksi, ihmispeloksi ja lähes jokaöisiksi painajaisiksi. Itsetuntoni töiden suhteen on nolla. Oma perhe ja suku ovat kääntäneet selkänsä, halveksineet, joidenkin mielestä olen siivellä eläjä koska puolisoni käy töissä. Kaikki tämä satuttaa ja on vaikea uskoa ihmisten hyvyyteen. Yritän päästä liiasta kiltteydestä ja ihmisten miellyttämisestä silloinkin kun he satuttavat mutta se on vaikeaa. En pysty olemaan normaalisti jännittämättä ihmisten kanssa tekemisissä. Väsyn jo pelkästä puhelimessa puhumisesta koska jännitän niin paljon. Olen kohta 50 vuotias ja iloinen siitä että ikä vähentää miesten minuun kiinnittämää huomiota.
Voimia kaikille.

Mielestäni sukulaiset ja perheenjäsenet jotka syyllistävät tai eivät usko uhria ovat yhtälailla syyllisiä hyväksikäyttöön ja sen jatkumiseen. He antavat hiljaisen hyväksyntänsä asialle. Lampaita kaikki tyynni.

Hei!

Löysin tämän ketjun ja on pakko kertoa oma hyväksikäyttökokemukseni jos joku vaikka saisi siitä itselleen jotain tukea. Ensimmäinen muistikuva hyväksikäytöstä on 5- vuotiaana ja kerroin silloin asiasta äidilleni . Hän otti asian puheeksi teon tekijän, alle nelikymppisen miehen kanssa, joka kiisti teon. Mies sanoi minun keksineen koko jutun. Äitini uskoi miestä. Asia painui kolmeksikymmeneksi vuodeksi taka-alalle ja uskoin , että olin keksinyt tapahtuman. sama mieshenkilö teki erilaisia seksuaalisia tekoja minulle ihan teini-ikään asti. Tämä mies oli myös muutenkin fyysisesti ja henkisesti väkivaltainen minua kohtaan. Päälle kolmikymppisenä 5- vuotiaan muistikuva nousi voimakkaasti uudelleen mieleeni vaatien tilaa ja kuulluksi tulemista. Mitä enemmän muistikuvaa muistelin niin mieleni pirstaloitui ja muistikuva ikäänkuin hajosi pieniksi palasiksi mielessäni ja minulle tuli hieman sekava ja epäuskoinen, paha olo. Olen muutaman terapeutin kanssa puhunut hyväksikäyttökokemuksistani ja kuten tässä ketjussa jotkut ovat sanoneetkin niin olen myös kokenut, että ei ole todellakaan itsestään selvää, että ammattiauttaja pystyy kohtaamaan hyväksikäyttökokemusta. Pääsin kuitenkin kelan kuntouttavaan psykoterapiaan ja löysin hyvän terapeutin joka osasi auttaa minua. Itse sain purkaa kaikki ajatukset ja tunteet liittyen hyväksikäyttökokemuksiini ja se on tasapainottanut minua. 5-vuotiaan muistikuvan käsittelyyn sain myös terapiasta apua. Yllättävää oli myös se, että huomasin terapiassa, että hyväksikäyttökokemukset ovat vaikuttaneet ihan pitkälle aikuisuuteen asti. Minulla on siis ollut taipumusta vähätellä kaikkia kokemuksia ( tunteet, aistikokemukset). Omat kehon rajat myös häviävät kun omaan kehoon vasten tahtoasi kosketaan/ tuotetaan kipua. kaikkien kehoa pitää kunnioittaa. Olen kärsinyt lähes koko aikuisikäni masennuksesta. Terapiat ovat auttaneet minua. Lääkkeistäkin olen hyötynyt. Tärkeää on mielestäni puhua hyväksikäyttökokemuksesta, jotta pääsee elämässä eteenpäin eikä ne asiat enää samalla tavalla vaivaa. Ihmissuhteissa olen ollut liian kiltti, muiden tahtoon taipuvainen, miellyttämisen haluinen, muiden tarpeita varten . Terapeutti sanoi, että nähdyksi ja kuulluksi tuleminen on tärkeää ja se ei valtaosin ole ollut omassa lapsuudessani mahdollista. Itse olen joskus myös puhunut kavereilleni hyväksikäyttökokemuksistani tullen torjutuksi ja vähätellyksi. Itse olen sitä mieltä, että ei kannatakaan puhua ihan kenelle tahansa vaan ammattihenkilölle. Ihmisten vähättelevät kommentit lisäsivät itselläni ainakin yksinäisyyden tunnetta. Ihmisten ajattelemattomat kommentit voivat satuttaa vielä lisää, vaikka eivät ehkä tarkoitakkaan satuttaa. Suosittelen kaikille avun hakemista traumoihin ja yksin ei pidä jäädä! Tärkeää on arvostaa ja rakastaa itseään. Pitää itsestään hyvää huolta.