Jugoslavia ja ateismi?

Atte Ateisti

Luen juuri Luca Moconesen (alias Marco Casagranden) kirjaa Mostarin tien liftarit. Pahennusta herättänyt kirja kertoo kuinka nimihenkilö värväytyi Kroatian armeijan vapaaehtoisosastoon 1995 ja osallistui taistelutilanteissa ja niiden jälkeenkin muslimisotilaiden ja siviilienkin surmaamiseen. Kirja aiheutti Suomessa kohun: osaa kerrotusta voidaan pitää sotarikoksina. Kirjoittaja sitten kyllä väitti kirjansa olevan fiktiota - ja myöhemmin taas totta, tiedä tuosta. Kirjoittajan oma tausta on Suomessa pitkään asuneessa italialaisessa suvussa - siis katolilainen. Hänellä oli myös kroatialainen tyttöystävä. Kirjassa ilmenee selkeästi, kuinka palkkasotureita maailmalta otti osaa Bosnian sotaan eri puolilla. Muslimimaista tuli tukijoita Bosnian muslimeille, katolilaisista maista kroaateilla ja ortodoksisista maista kuten Venäjältä, Serbiasta ja Kreikasta Bosnian serbeille. Jäi vain ihmetyttämään: jos Itä-Euroopan sosialistiseen leiriin kuulunut Jugoslavia oli samalla lailla "ateistisen filosofian" alla kuin Neuvostoliitto, Albania ja muut kommunistisen kokeilun maat, mistä nuo uskontokuntien rajojen mukaan menevät vihollisuudet saivat alkunsa? Ja ennen kaikkea: minne katosivat jugoslavialaiset ateistit? Jos olisin ollut jugoslavialainen ateisti, kenen porukkaan olisin päätynyt taistelemaan - ja ketä vastaan?

7

340

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NineStar

      Titon kuoleman jälkeen eri Uskonnot halusivat omia koko maan itsellensä ja siitä alkoi koko räkki. Jugoslavilaiset Ateistit eivät kadonneet minnekkään, silloin oli katollilaisilla niin kova hinku taistella muslimeita vastaan että piti saada kaikki taisteluihin puolestansa mukaan jotka eivät ollet muslimeita. Jugoslavian hajoamis sota on taatusti verisin uskonsota WWIIn jälkeisenä aikana. Jopa ns,jumalan rakkauden kirkko (katollilaiset)harrasti kuolemanleirejä.

    • Reppurotta

      valtiomuodon uskotoa/ateistisuutta kansan uskomuksiin. Yhdysvallatkin on ateistinen valtio koska USA ei tunnusta mitään uskontoa. Suomi taas on ev.lut. maa koska kyseinen lahko on valtion virallinen uskonto. Neuvostoliittokin oli valtiona ateistinen mutta neuvostoliittolaiset uskoivat itse kukin omaan jumalaansa. Samoin Jugoslaviassa. Ateisti Jugoslaviassa tuskin olisi päätynyt millekään puolelle ja olisi siksi joutunut kaikkien vainoamaksi.

    • Kössönöm

      alkoi valtataistelu. Siihen sitten vedettiin kaikki mahdolliset motiivit mukaan. Uskonnoilla on suht helppo saada ihmiset tappelemaan keskenään. Tuskinpa sinä olisit päätynyt tappamaan ketään, vaan olisit viisaana miehenä häipynyt niiltä tantereilta.

    • Ei siinä niinkään uskonto ollut motiivi vaan kansallisuus.Jugoslavia oli monikulttuurinen valtio, pysyi kasassa Titon aikana diktatuurissa se toimii paremmin kuin demokratiassa. Sitten kun diktatuuri hajosi homma lähti laskuun. Eiköhän Eu:stakin tehdä diktatuuri jotta homma houtuisi paremmin. Sitten kävi vähän niinkuin todennäköisesti kohta tulee käymään Ranskassa,Britanniassa tai Ruotsissa. Jeesuskin sanassaan sanoo että lopussa kansa nousee kansaa vastaan.Nyt "fiksut" monikultturistit ovat varmistaneet että niinkäy euroopan rajojen sisällä. Se mihin porukkaan sä olisit menny olisi riippunut siitä ootko serbi,kroaatti,vai turkkkilaisten jälkeläinen.

      • Kuk regus susej

        pääosin slaaveja, eivät turkkilaisia, tai turkkilaisten jälkeläisiä.


    • Huonosti kävi Jugoslavialle. En tunne läpikotaisin Jugoslavian historiaa ja olosuhteita. Silti rohkenen ottaa esille pari, kolme näkökulmaa. Lähtökohtana on kielellinen tilanne. Puhutaan serbian kielestä ja yhtä lailla serbokroatian kielestä. Samaa kieltä puhutaan Sloveniassa sekä Bosnia-Hertsegovinassa ja Montenegrossa.Kirjaimistona käytetään sekä kyrillistä että latinalaista kirjaimistoa. Tiedämme myös Kosovon serbien asuma-alueen. Kosovon väestön valtaenemmistön kieli on albani, jota puhutaan huomattavana vähemmistökielenä myösF.Y.R.Makedoniassa, jonka pääkieli on kuitenkin "makedonia", joka on kutakuinkin yhtä ja samaa bulgarian kielen kanssa. Kielellisten syiden nojalla Jugoslavian ei olisi tarvinnut hajota yhtä moneen osaan kuin mitä kävi. Historialliset ja uskonnolliset seikat vaikuttivat aikoinaan Jugoslavian osavaltioitten rajojen piirtämiseen. Kielellisesti siis albaanit ja bulgarimakedonialaiset ovat selkeästi omat väestöryhmänsä. Belgradia pääkaupunkinaan pitävät serbit halusivat kiistattoman johtostatuksen Jugoslaviassa Titon kuoleman jälkeen. Tuo serbien vimmattu hegemoniatavoite johti ymmärtääkseni Jugoslavian väkivaltaiseen hajoamiseen. Suomeksi ilmaistuna serbit toimivat kuin pahimmat pölvästit. Oman uhonsa lietsomina serbit sortuivat perin pohjin väärään politiikkaan. Yleinen ja yhtäläinen ihmisarvoisuus, sen asettaminen kaiken lähtökohdaksi, se puuttui serbien politiikasta. Päin vastoin serbit sortuivat lähtemään öykkärimäisen sortopolitiikan tielle. Siitä syntyi täystuho. Jugoslavia olisi saattanut selviytyä 2000-luvulle, jos maassa olisi otettu mallia vaikkapa Sveitsistä. Toki Jugoslavia oli liittovaltio, mutta ero Sveitsiin oli kuin yön ja päivän ero. Sveitsissä on monia uskontoja ja monia kieliryhmiä. Sveitsissä väestön kotikenttätasolla on suuri valta. Jopa varsin pienellä retoromania puhuvalla väestöllä on virallinen asema. Juuri se seikka on olennainen eroavaisuus Titon jälkeiseen Jugoslaviaan verrattuna. Jugoslaviassa valta yritettiin keskittää yksipuolisesti serbeille ja Belgradiin. Jos Jugoslaviassa olisi vallinnut sekularistinen yleinen ilmapiiri kulttuurissa, niin olisiko se yhteiskunnallinen tekijä estänyt Jugoslavian pirstaloitumisen? Ainakin serbien olisi pitänyt ymmärtää olla viisaampia kuin mitä he olivat. Lopuksi kaksi etnistä kommenttia. Miksi albanien ei voitaisi sallia muodostaa yhtenäistä Albaniaa, johon kuuluisivat sekä Kosovon albanialue että Makedonian albanialue? Ja yhtä lailla voitaisiin aivan hyvin hyväksyä Makedonian bulgarikielisen väestön asuma-alueen liittyvän yhteen Bulgarian kanssa. "Realismiksi" sanottu valtapolitiikka lienee ylipääsemättömänä esteenä sinänsä järkeville ja luonteville ratkaisuille.

    • Billy_Ray_Curys

      Luin tuon aikoinani. Hienoa lukea vähän lähemmäksi nykyaikaa sijoittuvia palkkasoturikirjoja niiden ainaisten 60-luvulle sijoittuvien muukalaislegioonakirjojen sijaan. Kysymykseesi en nyt vastaa, kunhan mainitsin asiani.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      185
      1559
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      204
      1481
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      44
      1144
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      44
      846
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      720
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      711
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      710
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      691
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      646
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe