"Pohjanmaan poikia on kuulema pitänyt sitoa puihin kiinni etteivät lähde ennenaikojaan", jotenkin tuohon tapaan Tuntemattomassa sotilaassa puheltiin ennen kuin hyökkäys alkoi.
Mitenkäs muut, uusmaalaiset, hämäläiset, keskisuomalaiset, savolaiset tuskin olivat ensimmäisenä hyökkäämässä, eivät ole yllytyshulluja vaikka sutkeja ovatkin.
Laantuiko into kun tappioita alkoi tulemaan, naapuri kun ei juossut karkuun kun suomalaisen sotilaan näki, taistelivat monin paikoin sitkeästi. Hyökkäysvaiheen aikana kuoli enemmän miehiä kuin talvisodassa!
Jatkosotaan lähdettiin innokkaasti?!
Tarua vai totta
181272
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kun ottaa huomioon, että riveissä oli myös paljon talvisodan veteraaneja, kyse ei ollut kaikkien osalta ainakaan tottumattoman innosta. Asia on syvällisempi. Pelottava vuosi 1940 oli asettanut melkoisen paineen. Matkustajakone Kaleva ammuttiin alas Suomenlahteen, ja jatkuvasti Neuvostoliitto uhkasi jatkaa alouittamansa työn loppuun: Molotov pyysi Hitleriltä vapaita käsiä Suomen suhteen. Kun talvisodassa (ja sitä ennen) selkänsä Suomelle kääntänyt Saksa sanoi Molotoville ei, meillä alkoi toivo herätä. Kun oli kaksi reittiä valittavana, Neuvostoliitto tai Saksa, ja edellinen oli juuri pahoinpidellyt törkeästi pientä naapuriaan yrittäen lahmata maamme ja totuus Virosta, Latviasta ja Liettuasta tiedettiin, valintaa ei tarvinnut epäillä. Kuten Tuntemattoman Kaarna, kokenut sotilas, sanoi: "Henkilökohtaisesti kannatan röyhkeää hyökkäystä." Tilanteessa olisi ollut hullua olla yrittämättä. Ajateltiin, että heinäntekoon ehditään takaisin, kun Saksa lyö Neuvostoliiton. Pieleenhän se meni. Suomalaiset tunsivat venäläisten sitkeyden. Ei se yllätys ollut. Mutta kun JR12 näki saksalaisia Lapissa ja heidän ensimmäisen hyökkäyksensä Kiestingissä, miehet tiesivät myös, ettei ainakaan metsässä touhusta tule mitään. Ja Mannerheim tiesi jo talvella 1941-1942 Hitlerin alkaessa alistaa neuvostokansoja, että miehelle tuli liian pitkä matka Mustallemerelle. Mikäli Hitler olisi antanut huonosti lojaaleille ukrainalaisille, gruuseille ja valkovenäläisille ym. sen, mitä he tarvitsivat (vapautta), Neuvostoliitto olisi sortunut kuin korttitalo, samoista saumoista kuin 1991. Sitten se motivaatio lakkasi. Kaukana perheistä, sota mennyt perseelleen ja puhdetöitä tehtiin. IV armeijakunnan komentaja ryyppäsi ja nautti. Mutta Stalin kaivautui ja rakensi sotakonetta valmiina alkamaan uuden pelin. Siinä koko juttu. Sota oli surkeaa ja kurjaa aikaa, suuri onnettomuus. Suurempi olisi ollut vain matka Siperiaan ja kansan tuho. Tappiot olivat korkeat 1941 ja myös halu saavuttaa sodan päämäärät. Seuraavan kerran tappiot nousivat todella korkeiksi juhannuksen jälkeen 1944. Paljon pienemmät suhteelliset tappiot ovat vielä ajalta 9.6-25.6 kuin yhtenäkään kaksiviikkoisena 25.6-5.8, esimerkiksi. Kun kotimaa alkoi tulla vastaan, juoksut olikin taas juostu ja väki ymmärsi tulleensa kuolemaan eikä juoksemaan. Samalla se pysäytti ryntäyksen.
niin väittäisin , että se pienimmän riesan tie oli se että itänaapuri yhdessä pidettiin meidän rajan itäpuolella. Mikä toisaalta ei tarkoita millään tavalla sitä etteikö noita riistokapitalisteja koulutettaisi työehtosopimusneuvotteluissa. (Toisaalta tuota paperiliiton sikapossuahan kukaan ei tunne omakseen) "Sota oli surkeaa ja kurjaa aikaa, suuri onnettomuus. Suurempi olisi ollut vain matka Siperiaan ja kansan tuho. "
Tutustuhan tähän Kumurin tapaukseen ja Laurilan rykmenttiin, niin tiedät mitä TODELLISUUDESSA tapahtui. Pohjalaiset pyytelivät päästä kauas selustaan sieltä, missä luotien laulu soi...
aidosti hakemaan takaisin niitä alueita mitä me olimme menettäneet Neuvostoliitolle heidän suorittamassaan fasistisimperialistisessa hyökkäyksessä Talvisodassa.
Jos muistan omien isoisieni sotajuttuja, niin kyllä aika moni sen Karjalan halusi takaisin, mutta kun vanhan Suomen raja ylitettiin, tilanne oli muuttunut. Käsittääkseni sitten alkoivat ne kieltäytymisetkin laajemmassa mitassa. Isosetäni sanoin: Vittuako me jossain Petroskoissa tehtiin?
Kansalla ei ole yhtenäistä käsitystä. Joten kaikenlaisia mielipiteitä esitettiin jatkosodankin alussa. Niiden julkaiseminen ja siten tiedostaminen oli sensuurin takia kovin yksipuolista. Julkaistujen mielipiteiden määristä ei täten voi vetää mitään johtopäätöksiä. Jyrkimmistä käsityksistä ei kerta kaikkiaan ole kirjallisia dokumentteja. Tosi on, että kansalaisia oli propakoitu välirauhan aikana kovasti voitolliseen Saksaan ja Suomelle oikeudenmukaisiin tuloksiin. Joissakin piireissä oli aitoa sotaintoa ja revanssin henkeä. Varsinkin siirtoväki, karjalaiset, pitivät hyökkäystä, Karjalan takaisin ottoa, jopa Suomen velvollisuutena. Tosi oli myöskin se, että jatkosodan alussa armeijaan saatiin pienempi osa kutsutuista kuin talvisodan alussa. Armeijaa pakoilevia oli yli monikymmenkertainen määrä verrattuna talvisodan alkuun. Sodan päämääriä ei koskaan julkistettu. Näennäisenä sodan syynä esitettyä puolustautumista Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan ei pidetty rehellisenä sodan syynä. Seuraava iso kynnys oli vanhan rajan ylittäminen. Silloin kokonaiset rykmentit kieltäytyivät jatkamasta. Vaadittiin "puna-armeijan tyyliin" kuuluvia neuvotteluja johdeon ja päällystön välillä sekä oikeudellisia toimia, jopa teloituksia, saada yksiköt ylittämään vanha raja. Vanhan rajan takana kaikessa hyökkäystoiminnassa piti ottaa huomioon armeijan yksiköiden mieliala. Johto pelkäsi kieltäytymisten uusiutuvan. Esimerkiksi Syvärin ylitys ei lähtenyt alkuun ensimmäisellä joukko-osastolla. Samoin "tuntemattoman" selostus Petroskoin tapahtumista kuvaa ajan henkeä joukoissa. Omana mielipiteenäni olen sitä mieltä, että armeijassa vanhan rajan takainen sotiminen tajuttiin kokeiluksi. Ei ollut mitään selkeästi ilmoitettua tavoitetta. Katsottiin, että Mannerheim jatkaa niin kauan kuin kohtuudella pääsee. Mikäli Neuvostoliiton vastarinta kasvaa liian suureksi, kasvavat myös tappiot. Jossain on raja, jonka yläpuolella omat tappiot eivät enää ole miesten eikä kansan hyväksyttävissä. Ennen tätä hetkeä pitää hyökkääminen lopettaa. Ja näin tapahtui.
Jatkosotaan lähdettiin virallisesti vain puolustautumaan, mutta todellisuudessa ottamaan omat takaisin ja korkojen kanssa. Hyökkäys Itä-Karjalaan johtui Suur-Suomi haaveista ja siitä, että Mannerheim ei halunnut hyökäätä sen enempää Leningradiin Kannakselta kuin lyödä kättä Syvärillä. Siksi mentiin Itä-Karjalaan. Kieletäytymisistä on tarkkailja kertonut aivan puppua. Vanhan rajan ylitys aiheutti joissakin yksiköissä ihmettelyä, purnausta ja jopa kieltäytymisiä, mutta puhuttelujen jälkeen jatkettiin. Yhtään rykmentin kokoisen joukon kieltäytymistä ei tapahtunut ennenkuin JR 26:n pääosa kieltäytyi lähtemästä Petroskoista rintamalle. Totta on, että eräs JR 9:n pataljoona kieltäytyi Syvärin ylityksestä eli miehet yksinkertaisesti eivät lähteneet veneisiin.He jatkoivat myöhemmin taistelua. Jatkosodan alussa oli palveluksen välttelijöitä vain noin 1500, ei suinkaan monikymmenkertainen määrö Talviostaan verraten.Se kuuluu Ylikankaan levittämiin valheisiin. Hyökkäys Itä-Karjalaan lopetettiin, koska Saksan menestys loppui. Samnoin oltiin niin kaukana kuin yleensä oli järkevää mennä.Tappiot olivat järkyttävän suuret. Jotain merkitystä oli myös Ison-Britannian sodanjulistuksella. Tosin hyökkäys oli lopetettu jo sitä ennen. Puolueeton tarkkailija voisi perehtyä sotahistoriaan. Nyt jo nimimerkin näkeminen on ilmoitus valehtelusta.
Mä muistasin lukeneeni Jatkosodan historia kirjoista sellasen selostuksen, et nää vanhemmat stadilaiset ilmotti Petroskoissa et ne lähtee himaan, ku niille oli luvattu et sota loppuu ku Karjala on takasin. Muistaakseni sinne meni joku TUL:lin pomo ja joku ay-pomo, jotka sai sen tilanteen laukeemaan. Joku upseeri oli siellä puhunu teloituksista ja muusta skeidasta ja joku fiksumpi oli sanonu et sellasiin ei mennä, et siitä seuraa aseellinen yhteenotto kundien kanssa. Nää oli useimmat Ässä-rykmentin veteraaneja eli ei niillä sinänsä ollu mitään sotimista vastaan, se oli enempi väsymystä ja vääriin lupauksiin pettymistä kai. Aika moni reservinupseerikin kieltäyty vanhalla rajalla aluks mut sitten jatkettiin ku saatiin järkeviä perusteluja. Näin tapahtu ainakin kannaksella, jossa yhden reservipataljoonan upseerit oli nimenomaan ne jotka kieltäyty aluks.
JR 26:sta ( Jatkosodan "Ässä") kieltäytyi suuri joukko lähtemästä vastahyökkäykseen jossain vaiheessa, taisi olla joulukuussa -41. Asia saatiin vähin äänin selviteltyä, mutta ansioitunut rykmentti kuului niihin, jotka sitten pian lakkautettiin. Mannerheim oli todella eräässä pienessä piirissä puhunut, että kun Pietari ( = Leningrad) on vallattu, voidaan joitain ikäluokkia kotiuttaa. Tämä lähti vuotamaan ja muuttui huhuksi, että kun Petroskoi on vallattu, niin vanhat ( = reserviläiset) kotiutetaan. Ylipäänsä hyökkäystä Itä-Karjalaan oli monien vaikea käsittää, sillä niin ankeassa kunnossa se oli. Lisäksi tappiot olivat suuret ja joukot rasittuivat tavattomasti.
..henkeäkin oli ilmassa, Talvisota koettiin siinä määrin epäoikeudenmukaiseksi. Erehdys oli antaa vanhojen 20-luvun suur-Suomiajatusten päästä vallalle ja lähteä itä-Karjalaan höntyilemään.
Leo Martti Nieminen kuvaa kirjassa Suursuomi saasta, niitä tavoitteita joita suomen sodanjohdolla oli. Raja OB joelle asti Suomi suureksi ja viena vapaaksi
Suomessa esiintyi näitä Suomi suureksi -hihhuleita AKS:n piirissä. Kyse oli pienestä mutta äänekkäästä marginaalista, koska niin moni kulttuurivaikuttaja ja paljon opiskelijoita kuului siihen porukkaan. Se oli henkisesti sama sakki kuin stallarit myöhemmin 1960-1970-luvuilla. Ei se sodanpäämääriä sanellut. Suomen hallitus vastasi Suomen selviytymisestä toisesta maailmansodasta ja ylipäällikkö Mannerheim sotilaallisista tavoitteista ja sodan johtamisesta.
Kumma kun Suur-Venäjä-hihhulit ovat saaneet tavoitteensa läpi ja ottanneet Karjalan Suomelta. Tämähän on tietenkin "eri asia" ja hyväksyttävää. Suuria sankareita nämä "fasistien" kukistajat...
Kommunistinen Neuvostoliitto levisi joka paikkaan, mihin vain Puna-armeija pääsi ja rauhansopimuksessa vähän sinnekin, mihin ei edes päässyt. Suomen kenttäarmeijan ansiosta jotakin sentään jäi vapaallekin miehelle. Sellainen oli harvinaista herkkua vuosien 1944-1945 pesänjaossa.
"Suomessa esiintyi näitä Suomi suureksi -hihhuleita AKS:n piirissä. Kyse oli pienestä mutta äänekkäästä marginaalista, koska niin moni kulttuurivaikuttaja ja paljon opiskelijoita kuului siihen porukkaan" Kysymys AKS:stä oli merkittävää. AKS:n piiristä oli pääsääntöisesti lähtöisin koko Suur-Suomi ideologia. Kyseessä oli liki kokonaan tunteeseen perustuva hurmoksellinen ideologia. AKS oli pahimmoillaan juuri ennen sotia ja välirauhan aikana sekä jatkosodan alkuvaiheessa. Se oli todella merkittävä tekijä Suomessa. Suomessa oli pahimpaan aikaan vaikeaa saada mitään yhteiskunnallisesti merkittävää virkaa tai tointa, jos ei ollut AKS:n jäsen. AKS:n kantaa pyydettiin käytännössä mitä ihmeellisimpmissä yhteiskunna kehittämisiin tähtäävissä suunnitelmissa. Armeijassa näkyvin AKS:n vaikutus oli propagandan teossa ja sensuuriosastoissa. Vaatii todella luovaa ajattelua väittää AKS:n olleen marginaalinen juttu. Sodanpäämäärät on toinen kysymys. En vieläkään ole saanut yksilöityä perustelua Suomen johdon päämääristä jatkosodalle. Tämä on jossain määrin perusteltua, koska "virallisestihan" Suomi joutui "ajopuuna" sotaan. Tälläisen sodan syyn jälkeen päämääräksi voitiin ilmoittaa vain puolustautuminen NL:n hyökkäystä vastaan. Miten sitten selitettiin hyökkäys vanhan rajan taakse, Aunuksen linnoittaminen, vallatun alueen sotilashallinto sekä tavoitteet tulevaisuuteen on epäselvää. Mielestäni nyt jo voitaisiin puhua rehellisesti. Asiallisestihan Suomi ei käynyt jatkosotaa puolustussotana vaan hyökkääjänä. Olisi korkea aika kertoa sodan johdon tavoitteet. Kuka päätti tavoitteista? Muuttuivatko tavoitteet sodan kestäessä? Millaiset valtuudet päättäjillä oli tehdä kyseiset päätökset? Miten valtuudet sopivat Suomen sen hetkiseen lainsäädäntöön? Miten taloudelliset laskelmat ennakoivat aluevaltauksien merkitystä Suomen kansantaloudelle? Ennakoitiin johdon taholta joku kaatuneiden lukumäärä tavoitteisiin pääsemiseksi? Paljonko ennakoitiin voitettavan markkoina/ennakoitu kaatunut? Kuka päätti liitosta saksalaisten kanssa? Milloin yhteistyöstä sovittiin ja kuka päätti asian? Millä valtuuksilla? Kenen päätös oli pysähtyminen vuoden -41 lopun rajoille? Miksi kyseinen päätös tehtiin? Jne
Ensinnäkin on syytä lukea Mauno Jokipiin "Suomen tie jatkosotaan". Se on tunnustettu pätevimmäksi selvitykseksi aiheesta. AKS:n merkitys oli suuri, mutta Saksan menestys "hurmasi" Suomen poliittisen ja sotilasjohdoan ynnä kansan pääosan uskomaan hyvityssodan onnistumiseen väkivahvan Saksan rinnalla. Sotatoimet toimeenpani Mannerheim ylipäällikön laajoilla valtuuksilla. Ainoa virallinen sodanpäämäärä oli Talvisodassa menetetyn alueen valtaaminen takaisin ja liittäminen Suomeen, mikä eduskunnan päätöksellä tapahtuikin. Itä-Karjalan valtaus julistettiin Mannerheimin Miekantuppi-päiväkäskyllä. Ei siitä ollut minkään valtioelimen päätöstä. Aluksi tehtiin Suur-Suomea, mutta sodan kääntyessä huonoon suuntaan siitä luovuttiin vähä vähältä ja lopuksi Ryti ja Mannerheim arvioivat Itä-Karjalan olevan hyödyllinen pantti rauhanneuvotteluissa. Utopiaa oli sekin. Suomessa toimi koko sodan ajan presidentti, hallitus ja eduskunta. Kyllä ne olivat kaikessta vastuussa. PaljoltihaN MENTIIN YLIPÄÄLLIKÖN TAHDON MUKAAN, MUTTA EIPÄ HÄNEN TEKEMISIÄÄN JUURI ARVOSTELTU ENNEn KUIN SODAN JÄLKEEN. Saksan kanssa ei tehty mitään virallista liittoa ennen Ryti-Ribbentrop sopimusta 26.6. 44. Asioista vain sovittiin vähin äänin, yleensä sotilaiden kesken, tai Suomi koordinoi toimensa Saksan kanssa sen esittämien toivomusten mukaan. Jos Suomi rimpuili, Saksa pysäytti elintarviketoimitukset. HYökkäyksen pysäyttäminen 6.12. 41 oli Mannerheimin päätös. Hän oli määrittämissään tavoitteissa.M. oli myös kauhuissaan suurista tappioista ja pahasti rakoilevasta taisteluhengestä. Armeija oli loppuun uupunut. Toisaalta oli jo selvää, että mitään nopeaa voittoa ei ainakaan tulisi, jos voittoa ollenkaan. Ison-Britannian sodanjulistus oli eräs tekijä, samoin USA:n liittyminen sotaan. Mannerheim alkoi jo syksyllä -41 ottaa kohta kohdalta etäisyyttä saksalaisiin.Sodan nopeaa voittoa hän näyttää epäilleen viimeistään marraskuusta -41 lähtien. Silloin hän pysäytti Siilasvuon hyökkäyksen Muurmannin radalle yhdessä Rytin kanssa. Itä-Karjalasta oli vaikea lähteä, kun sinne oli suurin uhrauksin menty.Linnoitukset tehtiin, jotta laajaa aluetta olisi ollut helpompi puolustaa.Todellisuudessahan rajat eivät lyhentyneet, joskin niillä oli enemmän vesistöjä. Mannerheim ei omien sanojensa mukaan "halunnut olla Klingspor, joka peräyttää joukkonsa ilman taistelua". Taloudellisia suunnitelmia tehtiin, mutta ainakin Väinö Tanner piti Itä-Karjalaa pelkkänä rasitteena. Se oli NL:n laiminlyöty takapiha. Ylipäänsä voisi tarkkailijan kysymyksiin todeta, että pieni perehtyminen sotahistoriaan voisi antaa katetta nimimerkin käytölle.Jos tarkkailee, tulisi se tehdä jonkin sortin ymmärryksellä. Muuten on kyse ihmettelystä, ei tarkkailusta.
Vaikka AKS sai yliopistomaailmassa lujan jalansijan ja siihen kuului poliittisia vaikuttajia, Suomen sodanpäämäärät eivät olleet tuollaisen loppujen lopuksi löyhästi strukturoituneen sukulaiskansaporukan käsissä. Tuossa on teos, joka saattaa AKS:n oikeisiin mittasuhteisiinsa: Eskelinen, Heikki: Me tahdoimme suureksi Suomenmaan. Akateemisen Karjala-Seuran historia. WSOY 2004 22 toimintavuotensa aikana AKS rekrytoi noin 4000 jäsentä. Tunnetuimmat olivat Elmo Kaila (perustajajäsen) ja Urho Kekkonen sekä Martti Haavio. Suurin osa jäi niin sanotuiksi taviksiksi. Edelleen vertaan tätä porukkaa myöhempien aikojen stallareihin. Ajan aallolla ratsastavaan sukupolvensa intellektuelleina itseään pitäviin akateemisiin tolvanoihin. Tutki nimilistat ja sano sitten vakavasti, tämäkö poppoo päätti sodasta ja Suomen virkanimityksistä, kun ajattelee niitä oikeasti merkittäviä tuon ajan ihmisiä, jotka EIVÄT siihen kuuluneet: http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Akateemisen_Karjala-Seuran_jäsenistä
Pidän ttseäni jotenkin perehtyneenä talvi- ja jatkosodan historiaan. Tuskin kukaan on täysioppinut noin laajasta alasta. Olen pyrkinyt keskittymään yhteiskunnan toimintoihin sodan aikana. Varsinaiset taistelukuvaukset olen jättänyt vähemmälle. Olen lukenut, ja toivottavasti myös ymmärtänyt, suomalaisen sotakirjallisuuden. Poikkeuksena nimimerkille"tarkkailijalle" olen myös pyrkinyt käyttämään omaa järkeäni. Syy ja seuraus on erittäin mielenkiintoinen pohtimisen aihe. Ymmärrän hyvin, että monissa asioissa, varsinkin sota-ajan poliittisissa päätöksissä, monet teokset on kirjoitettu muuta kuin todellisen totuuden paljastamista varten. Valitettavsti AKS sai ennen sotia niin suuren vallan suomalaisessa sivistyneistössä, että sen vaikutus tuntuu vieläkin monissa asioissa. Kiitös kuitenkin vastauksista. Niissä en näe paljonkaan asenteellisuuden painiolastia. Noin yleiseen väittämiseen sitä olisikin vaikeaa soluttaa.