Sain kovan iskun takaraivoon aamulla. Onko syytä huoleen kun päivän mittaan päänsärky, paineen tunne päässä ja niskan jäykkyys vain voimistuu vaikka olen ottanut kaksi särkylääkettä? Lievää pahoinvointia on ollut, mutta ei mitään oksentelua, tajuttomuutta tms.
Isku
päähän
41325
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
lääkäriin
kunnolla tutkimatta, joten jos tilanne jatkuu, niin mene päivystykseen. Ota myös huomioon, että röntgenkuvassa ei näy mahdollista aivoverenvuotoa. Sen poissulkemiseksi tai todentamiseksi pitää tehdä magneettikuvaus.
joten en mennyt lääkäriin. Voikohan tästä mitään enää seurata jos päänsärky tosiaan hellitti?
joten en osaa vastata. Minulla on kuitenkin kokemusta kahden lähisukulaisen kaatumisesta aiheutuneesta aivoverenvuodosta. Kummassakin tilanne kyllä paheni. Ensimmäisessä tapauksessa (kyseessä vanha ihminen) päänsärky paheni aika kovaksi ja tuli myös yleistä jäykkyyttä ja sekavuuden tapaista n. kolmen vuorokauden kuluessa. Sairaalassa oli otettu röntgenkuva ja koska siinä ei mitään näkynyt, potilas aiottiin väen väkisin lähettää takaisin kotiin. Onneksi eräs hoitaja, lääkäriltä salaa, sanoi minulle, että mikäli siellä on hematooma, niin sitä ei röntgenissä näy. Sanottuani sen hädissäni lääkärille, muuttui ääni kellossa. Ajatteli kai joutuvansa syytteeseen, jos kuitenkin on jotain vikaa. Ja niinhän siellä oli. Kymmeneltä illalla minulle soitettiin, että potilas on viety kiireelliseen leikkaukseen, koska löydös oli iso hematooma. Kahden viikon kuluttua tuli uusi verenvuoto ja uusi leikkaus. Toisessa tapauksessa (kyseessä nuori ihminen) päänsärky ei alkanut heti, eikä ollut erityisen kovaa, mutta ei parantunutkaan muutamassa päivässä. Edellisestä tapauksesta viisastuneena menimme ensiapupoliklinikalle ja magneettikuva otettiin samana iltana. Taas oli kysymyksessä aivoverenvuoto, mutta niin pieni, että parani viikon seurannassa levossa sairaalassa. Kehoittaisin sinua ainakin seuraamaan tilannetta ja menemään heti tutkimuksiin, jos päänsärky alkaa uudelleen. Kannattaisi varmaan ottaa myös vähän niinkuin levon kannalta varmuuden vuoksi. Nämä aivoverenvuodot saattavat olla salakavalia, kun voivat vuotaa pikkuhiljaa. Googlaamalla saa aika paljon tietoa.