huuhaa dioksiini

Jouko Tuomisto Kansanterveyslaitos, ympäristöterveyden osasto, Kuopio Kalan käyttöön liittyy sekä hyötyjä että haittoja, kuten kaikkien muidenkin elintarvikkeiden käyttöön (taulukko 1). Kalassa on ravitsemusasiantuntijoiden mukaan erinomaisia valkuaisaineita. Siinä on useita vitamiineja ja hivenaineita, suomalaisille erityisesti D-vitamiini on tärkeä. Erityisesti rasvaisessa kalassa kuten silakassa ja lohessa on myös edullisia n-3 rasvahappoja (omega-3-rasvahappoja), joiden sydän- ja verisuonitauteja ehkäisevistä vaikutuksista alkaa olla erittäin vakuuttavaa näyttöä. Toisaalta kalassa on ympäristöstä tulevia myrkyllisiä aineita, erityisesti petokalassa kuten hauessa on elohopeaa ja Itämeren silakassa ja lohessa on kestäviä orgaanisia ympäristömyrkkyjä kuten PCB-yhdisteitä ja dioksiineja. Tällöin kysymys on, kummat ovat tärkeämpiä terveytemme kannalta, hyödylliset ja terveyttä edistävät ravintoaineet ja hivenaineet, vai terveyttämme mahdollisesti vaarantavat ympäristömyrkyt. Silakan dioksiinit Silakan osalta kysymys on lähinnä dioksiineista ja PCB-yhdisteistä. EU antoi vuonna 2002 direktiivin, jossa asetettiin kalalle dioksiinien enimmäispitoisuus 4 ng/kg (tuorepainossa ilmaistuna dioksiiniekvivalentteina, ns. WHO-TEq). Koska Itämeren silakan dioksiinipitoisuus on usein tätä suurempi, Suomi neuvotteli tästä raja-arvosta poikkeuksen, niin että Suomen ja Ruotsin alueella saadaan myydä myös kalaa, jonka dioksiinipitoisuus on tätä suurempi. Sitä ei saa kuitenkaan viedä muihin EU-maihin. Onko Suomi siis vaarantanut kansalaistensa terveyden, vai onko EU erehtynyt arvioissaan? Ensimmäisenä kannattaa muistaa, että EU ei tehnyt dioksiinidirektiiviään kalaa varten, vaan kyseessä on kaikkien elintarvikkeiden valvonta, jota kiirehti ennen muuta Belgiassa 1999 sattunut dioksiiniepisodi. Siellä joutui kanan- ja sianrehuun muuntajaöljyä, joka sisälsi pääasiassa PCB-yhdisteitä, mutta myös dioksiineja. EU halusi varmistaa, että elintarvikkeiden dioksiineja valvotaan, niin että samanlaisia saastumisia ei tapahdu. Myös keskieurooppalaisten dioksiinien saantia liha- ja maitotuotteista on pitkään seurattu huolestuneina. Metalliteollisuuden ja jätteenpolton päästöt ovat siellä laskeutuneet laitumille, jolloin lehmät ovat "imuroineet" laskeumaa ruohon mukana laitumiltaan ja aiheuttaneet varsin suuren altistuksen väestölle elintarvikkeiden kautta. Esimerkiksi äidinmaidossa oli Saksassa ja Hollannissa 1990-luvun alussa yleisesti noin 30-40 ng/kg dioksiineja (maidon rasvaa kohti laskettuna WHO-TEq yksikköinä). Suomessa pitoisuus oli tuolloin vain noin 20 ng/kg. Kymmenen vuoden työn jälkeen maidon ja lihan dioksiinipitoisuudet ovat vähentyneet nopeasti niin Suomessa kuin Keski-Euroopassakin. Sekä jätteenpolttolaitosten että teollisuuden päästöt ovat vähentyneet tekniikan parantuessa. Suomessa nämä tuotteet ovat nyt erittäin puhtaita ja vaikuttavat minimaalisen vähän suomalaisten dioksiinialtistukseen. Keskieurooppalaiset sen sijaan saavat edelleen maidosta ja lihasta edelleen jonkin verran, ja tilanne näkyy myös äidinmaidon dioksiinipitoisuuksissa. Keski-Euroopan tasot ovat nyt noin 20 ng/kg, kun ne Suomessa ovat laskeneet noin 10 ng/kg:aan (kuva 1). Kun suomalaiset eivät saa maataloustuotteista juuri mitään, on kala meillä tärkein dioksiinilähde, sen osuus on noin 60-80 %. Kalasta huolimatta pitoisuudet ovat vain puolet keskieurooppalaisista (kuva 2). Kannattaa myös muistaa, että suurimmillaan dioksiinipitoisuudet ovat olleet 1970-luvulla, ja eräiden arvioiden mukaan silloin on äidinmaidossa ollut jopa lähes 100 ng/kg. Jos riskejä olisi, mitä ne olisivat? Vuosien mittaan dioksiinien riskinarviointi on muuttunut. Alkujaan riskinarvioinnin perustana oli syöpävaarallisuus, koska TCDD, kaikkein myrkyllisin dioksiini, aiheuttaa koe-eläimillä syöpää. Sen perusteella Maailman Terveysjärjestön WHO:n arvioima (1990) siedettävä päiväannos oli 10 pg/kg/vrk. Vuonna 1998 WHO:n asiantuntijaryhmä kuitenkin arvioi uudestaan dioksiinien terveysvaikutukset, ja arvioi (nytkin eläinkokeiden perusteella), että herkin vaikutus on raskauden ja imetyksen aikana syntyvät kehityshäiriöt. Suurten altistusten jälkeen näitä on onnettomuustapauksissa tavattu myös ihmisillä esim. Italian Sevesossa, Japanissa ja Taiwanilla. Myös Suomessa nähtiin 1987 syntyneillä lapsilla lieviä hampaiden mineralisaatiohäiriöitä (kiille normaalia pehmeämpää). Dioksiinipitoisuuksien pienennyttyä 1990-luvulla, näiden lisääntymistä ei ole enää tavattu. Tämä viittaa siihen, että erilaiset kehityshäiriöt todella ovat herkin dioksiinien haittavaikutus. Tällöin pitäisi huolehtia erityisesti siitä, että synnyttävien äitien siihenastisessa elämässään keräämä dioksiinikuorma ei ole liian suuri. Kuinka suuri on riski? Toisaalta on arvioitu, että jos pahimman mahdollisen arvion mukainen syöpäriski olisi totta, kalassa oleva dioksiini aiheuttaisi suurkuluttajilla enintään 1-2 prosenttiyksikön lisäyksen syövässä. Samaan aikaan kalan terveyttä edistävät vaikutukset estäisivät jopa 30-40 % sydänkuolemista. Koska sydänkuolemat ovat yleisempiä kuin syöpä, olisi kalasta saatava nettohyöty vähintään kymmenkertainen, mahdollisesti satakertainen. Toisin sanoen kalan syömättä jättäminen estäisi vain vähän syöpiä, mutta aiheuttaisi samalla kymmeniä kertoja enemmän sydänkuolemia. Toisaalta syövän vaara ei näytä enää yhtä uskottavalta kuin muutama vuosi sitten. Omissa tutkimuksissamme olemme verranneet pehmytkudossarkooman vuoksi leikattujen potilaiden dioksiinipitoisuuksia umpilisäkkeen poiston vuoksi leikattujen potilaiden dioksiinipitoisuuksiin (kuva 3). Dioksiinipitoisuus lisääntyy selvästi iän mukana, koska elimistöön joutuvat dioksiinit erittyvät pois erittäin hitaasti, vasta monien vuosien kuluessa. Sen sijaan syöpäpotilaiden ja umpisuoliverrokkien välillä ei ole eroa. Näistä luvuista voidaan laskea syövän vaara dioksiinipitoisuutta kohti, ja vaara näyttää pikemminkin pienenevän kuin suurenevan dioksiinipitoisuuksien suurentuessa. Siten syövän suhteen voidaan sanoa, että vaikka syöpäriski olisi tottakin, edulliset sydänvaikutukset selättävät haitat moninkertaisesti. Eikä ole enää kovinkaan varmaa, että syöpävaaraa olisi lainkaan nykyisillä pitoisuuksilla. Kehityshäiriöiden suhteen tilanne on kyseenalaisempi. Eläinkokeissa erittäin pienet annokset aiheuttavat esim. rotille kehityshäiriöitä, mukaan lukien hampaiden kehityshäiriöitä. Kun kaikkein herkimmistä eläinkoetuloksista arvioidaan ihmisen kehityshäiriövaaraa, nykyisillä pitoisuuksilla on kyllä vielä turvallisuusmarginaalia, mutta se ei ole kovin suuri, enintään kymmenkertainen. Tietty turvallisuusmarginaali on kuitenkin vielä olemassa. Sen sijaan hyödyllisten sydänvaikutusten suhteen turvallisuusmarginaalia ei näyttäisi olevan kalan käytön vähentämisessä, koska ainakin kahteen kala-ateriaan asti viikossa sydänkuoleman vaara vähenee kalaa käytettäessä. Siten voidaan kysyä, olisiko eettisesti oikein neuvoa kansalaisia välttämään kalan käyttöä, jos neuvon seurauksena tulisi nettovahinko terveydelle. Käsitykseni on, että tätä joudutaan vakavasti miettimään myös EU:n direktiiviä tarkistettaessa vuoden 2006 loppuun mennessä. Kansanterveyslaitos jatkaa dioksiinien terveysvaikutuksia koskevia tutkimuksia. Ilmeinen tutkittava ryhmä on kalastajat, jotka käyttävät kalaa huomattavasti enemmän kuin väestö keskimäärin (kuva 4). Tässä väestöryhmässä tutkitaan rekisteripohjaisesti suuri määrä kalastajia ja heidän perheenjäseniään ja sukulaisiaan, muutamia tuhansia tarkemmin kyselytutkimuksessa ja muutamia satoja kutsutaan tarkempiin tutkimuksiin verinäytteineen. Tässä tutkimuksessa tutkitaan mm. syöpää, kehityshäiriöitä ja sydäntauteja, mutta myös mm. mielialakysymyksiä, koska kalan on arveltu estävän depressiota. Jos haitoista ei saada näyttöä kalastajilla, voidaan varsin luottavaisina uskoa siihen, että niitä ei aiheudu kenellekään muullekaan. Lisäksi voidaan saada näyttöä hyödyistä. Lääketieteen isän Hippokrateen kultainen säätö oli, että lääkäri ei saa toimenpiteillään ainakaan aiheuttaa vahinkoa. Tämä voisi olla hyvä periaate myös kalan käytön suhteen. Valistunut arvio tällä hetkellä on, että kala on parempi syödä kuin jättää syömättä. Jos tämä arvio osoittautuu pitäväksi, olisi sen mukaan epäeettistä pelotella ihmisiä taitamattomilla neuvoilla, jotka vähentäisivät kalan käyttöä ja sen takia heikentäisivät terveyttä.

Dioksiinista kerrotaan sellaisia juttuja, että sen määrällä on tuskin mitään merkitystä. Se voi tehdä vahinkoa melkein olemattomilla pitoisuuksilla. Netistä löytyy lisää tietoa ainakin englanniksi.