tai puute.

Mikä minulla on, kun korvista tulee ikäänkuin "lumihiutaleita", ei toki itsestään.
Mutta ne kutiaa ja kun puikolla kutittaa korvia, niin sellasia valkosia hahtuvia tulee.
Huomio- olen siisti ja pesen aina korvani, siitä se ei johdu.
Onko kellään muulla vastaavaa?
6268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minulla joskus paleltuivat korvanlehdet pahasti pakkasessa, ja hilseilivät sitten myöhemmin.

Äänestä

ja lähtee "lumihiutaleina" koska peset liikaa.
Älä jynssää niin innokkaasti,älä ainaskaan saippualla.
Kokeile rasvata välillä.

Äänestä

Minulla on sama juttu. Korvat vaan erittävät runsaasti nestettä, ja se kuivuu, ja siitä syntyy ne hiutaleet. Mikä sitten sitä eritystä aiheuttaa, sitä ei taida tietää kukaan? Minullekkin se putkahti syöpähoitojen jälkeen. Sitä ennen ongelmaa ei ollut.
Nyt se on niin paha, että pakko vanupuikolla pyöräyttää joka päivä, ja koko vanupuikko tulee keltaiseksi.

Pesemisen kanssa sillä ei ole osaa eikä arpaa. Rasvaaminen ei vaikuta asiaan. Jos kaksi vuorokautta pitää, ettei vanupuikolla ole putsannut, korvat on kamalan kutisevat, kuin panssarissa.

Enpä tiedä, ei tähän minun ainakaan ole olemassakaan mitää apua. Ei muuta kuin kutkuttele vaan korvia mutta vaihda puikko pehmeään vanupuikkoon.

Äänestä

Kaikki edelliset ehdotukset ovat hyviä. Korvat "hilseilevät" jos:

-Olet palelluttanut korvasi
-Olet polttanut korvasi auringossa
-Jos peset niitä (saippualla?)liikaa, niin ne kuivuvat koska nekin ovat ihoa.

Äänestä
  • Korvalehdestä tuleva "lumisade" johtuisi kilpirauhasen joko vajaa tai liikatoiminnasta, no se selkiää, kun menee lääkäriin, mutta päätin kysästä.

    Tää on pieni mutta harmillinen vaiva, kun on kuin ei koskaan pesisi korviaan.

    Ja siskollani sama vaiva, että huvittaa toisaalta.

    Äänestä

  • Mikä sairaus kirjoitti:

    Korvalehdestä tuleva "lumisade" johtuisi kilpirauhasen joko vajaa tai liikatoiminnasta, no se selkiää, kun menee lääkäriin, mutta päätin kysästä.

    Tää on pieni mutta harmillinen vaiva, kun on kuin ei koskaan pesisi korviaan.

    Ja siskollani sama vaiva, että huvittaa toisaalta.

    Heips!

    Minulla ja äidilläni on sama ongelma, se johtuu (siis meillä ainakin) taudista nimeltä seborrea, se on tietynlainen sieni- siis ihottuma. Harmillista kylläkin, mutta siihenkin löytyy lääkkeet. Tsemppiä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikä sairaus kirjoitti:

Mikä minulla on, kun korvista tulee ikäänkuin "lumihiutaleita", ei toki itsestään.
Mutta ne kutiaa ja kun puikolla kutittaa korvia, niin sellasia valkosia hahtuvia tulee.
Huomio- olen siisti ja pesen aina korvani, siitä se ei johdu.
Onko kellään muulla vastaavaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu