vittu hammas hajosi ja toinen perässä vuosi sitten tarkastus eikä mitään vikaa kuulemma ja ykisityisellä kävin mutta arvatkaapas vaan menenkö nyt sinne kun ei viime vuonna viitsinyt korjata ja nyt yrittää sitten rahastaa kun paheni vain! noup.
auttakee
oli turhan kallista
1187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
kertomukseni. Yritän ainakin käydä tk-hammaslääkärillä kerran vuodessa hampaiden tarkastuksessa (nyt ei enää saa aikoja niin tiheään). Viime vuoden helmikuussa kävin tarkastuksessa. Löydettiin jokin reikä ja tehtiin pikainen alustava hammaskiven puhdistus. Sitten pistettiin jonoon odottamaan sen reiän paikkausta. Kesällä hajosi kulmahammas ja se poistettiin akuuttiajalla (vain juuri oli jäänyt jäljelle ja sekin halki luuhun saakka). Syksyllä sitten aloitettiin (jononpurkuna) ne helmikuun tarkastuksessa määrätyt paikkaus ja muu hoito. Näitä sitten kahlattiin tämän vuoden helmikuuhun saakka. Kuitenkin ennen viimeistä hygienistillä käyntiä pamahti seuraavan kerran. Kruunu murentui täydellisesti ja päivystävällä lääkärillä meni tunti kaivella juuri kappaleina pois. Noin kuukausi sitten kävi taas käpäisesti, paikka-aineesta tehty 2/3 kruunusta irtosi, sen kävin korjauttamassa viime viikolla. Samalla kun varasin tälle remontille akuuttiaikaa, varasin uuden tarkastusajan ja sain sen puolen vuoden päähän lokakuulle. Siis tällaista ruljanssia joutuu pyörittämään terveyskeskuksen puolella. Pitäkää siis huolen hampaistanne ettei näin vanhemmalla iällä joudu tällaiseen kierteeseen. Itse en nuorena viitsinyt huolehtia hampaistani tarpeeksi ja kun olen väliinputoaja ja jouduin välillä käymään pakosta yksityislääkäreillä (terveyskeskukseen en päässyt), rahaa säästääkseni kävin liian harvoin hammaslääkärissä (vain silloin kun oli jotain korjattavaa).