heti, kun nykyinen hallitus kasattiin. Alkoi todellinen yhteisen omaisuuden hävitys! On muistettava, että Häkämies aloitti myynnin reippaasti, kuten muutkin toimenpiteensä. On vastuutonta luistella tekemisistään, jotka jäi Heinikseltä kesken. En puolusta Heinämäkeäkään, jos hän olisi jatkanut, niin siinä olisi käynyt samalla tavalla. Sen verran huono asiantuntija Heinämäki on tässä asiassa. Puhumattakaan energia kusetuksesta, johon hän sortui akkalaumansa kanssa.
Häkämies aloitti kaupanteon v. 2007
varma.kosto
6195
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voisitko politiikan asiantuntijana valistaa :)
tunnetaan myös onnettomana poliitikkona, lisäksi nyrkkeilytermillä "lasipää" eli ei kestä iskuja tai painetta tiukassa paikassa. Samanlainen kun tämä uusi Uppilainen, joka kiljuu kyselytunnillakin kuin järkensä menettänyt...ja noista pitäisi ex-valtiohoitajapuolueen muodostaa uuden hallituksen vastuunkantajia jonkun vuoden päästä...ei todellakaan näytä hyvältä.
---------------------- Marraskuussa 2005 ministeri Heinäluoma kertoo eduskunnassa tarkoitus ei ole, että koko nykyinen Kapiteelin omaisuus siirtyy automaattisesti myyntiin, vaan kaikki nämä tullaan käymään erikseen ja huolella lävitse. Marraskuussa 2006 samainen ministeri Heinäluoma toteaa, että asuntotuotantoon kelpoinen maa näissä kasvukeskuksissa irrotetaan ennen myyntiä Kapiteelista. Eli summatttuna asia oli hyvin Heinäluoman tiedossa. Hän lupasi että Kapiteelin omaisuus käydään huolella läpi ja irrotetaan. Näin tehtynä se omaisuus ei olisi edes päätynyt Spondalle saati myyty ulkomaiselle ostajalle. Sinänsä kaupat olivat täysin laillisia. Alkuvuonna 2007 Heinäluoma oli vastuuministeri
puutteesta voi syyttää. Mitä et tiedä niin valehtelet, eli valehtelet kaiken.
sinä katselet kun muistis on noin huono?
Tämän sepustuksesi?