Venäjä on ykkönen avaruudessa

venäjä on ainoa maa mailmassa joka pystyy kuljettamaan maatakiertävälle radalle jopa kaksi kertaa niin suuria kuormia kuin yksikään muu maa. Lisäksi veänä ampuu näitä raketteja paljon useammin kuin yksikkään muu valtio! USA:n tähtien sota oli fiasko, aseet ei toimi ja rahaa paloi, mutta kukaan ei saanut kengää, paitsi bush :) heh. Onneksi USA ei ole ihan niin voimaton, kultainen silmä elokuvan kaltainen ase on myös Usan tekemänä, tämä ase pohjaa ydinlataukseen ja on siten kansainvälisten sääntöjen vastainen. Venäjän ja Usa lisäksi israel on lähettänyt intiasta avaruuteen ydinräjähteitä. Koska YK:n lakia rikkova toiminta nostetaan pöydälle? Avaruus piti olla ydinasevapaa! YK on paska järjestö, joka ei ole koko mailman asialla, vaan lähinnä siunaamassa Usan terrorismiä! Yhden yliopiston säteilykameralla otetussa kuvassa kiersi sillä alueella 48 radioaktiivista kohdetta, joista oli ilmeisesti 19 ydinaseita! lopuissa oli epäilyjen mukkaan vai ydinparisto.
1100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Totta! Kuulentojen ja ballitisten ohjusten "kiistat" olivat lavastetta, hommaa johti Hegelin retorikkaan perustava porukka, mm. Venäjän vallankumousta ei tehneet Venäläiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Syy aivan selvä kirjoitti:

venäjä on ainoa maa mailmassa joka pystyy kuljettamaan maatakiertävälle radalle jopa kaksi kertaa niin suuria kuormia kuin yksikään muu maa. Lisäksi veänä ampuu näitä raketteja paljon useammin kuin yksikkään muu valtio! USA:n tähtien sota oli fiasko, aseet ei toimi ja rahaa paloi, mutta kukaan ei saanut kengää, paitsi bush :) heh. Onneksi USA ei ole ihan niin voimaton, kultainen silmä elokuvan kaltainen ase on myös Usan tekemänä, tämä ase pohjaa ydinlataukseen ja on siten kansainvälisten sääntöjen vastainen. Venäjän ja Usa lisäksi israel on lähettänyt intiasta avaruuteen ydinräjähteitä. Koska YK:n lakia rikkova toiminta nostetaan pöydälle? Avaruus piti olla ydinasevapaa! YK on paska järjestö, joka ei ole koko mailman asialla, vaan lähinnä siunaamassa Usan terrorismiä! Yhden yliopiston säteilykameralla otetussa kuvassa kiersi sillä alueella 48 radioaktiivista kohdetta, joista oli ilmeisesti 19 ydinaseita! lopuissa oli epäilyjen mukkaan vai ydinparisto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu