JT:n väärä oppi vuodesta 607 eaa.

theos

Jehovan todistajat perustavat yhden keskeisimmistä opeistaan, eli Jeesuksen tulemisen 1914 laskelmaan, jonka lähtökohtana on heidän mukaansa Jerusalemin tuhoutuminen vuonna 607 eaa.

Tuo käsitys on raamatun ja historian mukaan väärä!

Egyptin 26. dynastia alkoi vuonna 664 eaa. Tuolloin Assurian ote Egyptistä kirposi ja faraoksi nousi Psammetichus, joka hallitsi aina vuoteen 610 eaa. asti. Hänen jälkeensä Egyptin faraoksi nousi Nekho (raamatussa Neko), jonka hallinta-aika oli vuosien 610 eaa. - 595 eaa. välillä.

Raamatussa kerrotaan tuon farao Nekon valtaannousunsa jälkeen hyökänneen edelleenkin Assurien hallussa ollutta Jerusalemia vastaan. Juudan kuninkaana oli tuolloin Joosia (639-609), joka soti yhdessä Assurien kanssa farao Nekoa vastaan, mutta hävisi. Neko surmasi hänet 609 eaa.
Joosian toinen pojista, Jooahas, nousi kolmen kuukauden ajaksi valtaan, mutta Neko vangitsi hänet ja nosti Juudan kuninkaaksi Joojakimin.

Raamattu kertoo, että Joojakimin 3. hallitusvuonna, eli vuonna 606 eaa., hyökkäsi Babylonian kuninkaaksi tuolloin tullut Nebukadnessar Jerusalemin kimppuun piirittäen sitä. Hän otti saaliikseen omaisuutta Jerusalemista sekä ylhäistöä pakkosiirtolaisiksi Babyloniaan. Näiden joukossa oli mm. Daniel, joka kirjassaan kertoo noista tapahtumista ja elämästään Babyloniassa.

Raamattu kertoo Joojakimin hallinneen Jerusalemia 11 vuotta, kunnes Nebukadnessar nosti hänen tilalleen kuninkaaksi Sidkian. (Tässä välissä oli Joojakimin poika Joojakin 3 kuukautta kuninkaana, mutta hänet vangittiin ja vietiin Babyloniaan samalla kun Sidkiasta tehtiin kuningas.)
Tämä tapahtui siis vuonna 597 eaa.

Raamatussa kerrotaan kuningas Sidkian ryhtyneen kapinoimaan Nebukadnessaria vastaan 9. hallitusvuonnaan, joka oli myös Nebukadnessarin 19. hallitusvuosi.
Tuona vuonna 588 eaa. Babylonian sotajoukot taas kerran piirittivät Jerusalemia ja Sidkia taisteli vastaan. Lopulta hän joutui kuitenkin antautumaan ja raamattu kertoo, että Sidkian 11. hallitusvuonna Jerusalem lopulta valloitettiin, tuhottiin ja ryöstettiin täydellisesti.
Tämä Jerusalemin tuhoutuminen tapahtui siis raamatun mukaan vuonna 586 eaa.

Kaikki historioitsijat ovat samaa mieltä tämän tuhon ajankohdasta. Vain Jehovan todistajat ovat siitä eri mieltä kuin mitä historia ja raamattu asiasta kertoo.
Miksi?

Koska koko Jehovan todistajien keskeisin oppi romuttuisi kokonaan ja järjestö todennäköisesti hajoaisi, mikäli he tunnustaisivat historian ja raamatun olevan oikeassa tässä asiassa.

Jehovan todistajien keskeisin päättävä elin, hallintoelin, saa heidän käsityksensä mukaan tietonsa suoraan Jumalalta ja ilmeisesti tälläisissä asioissa, joissa tuon hallintoelimen oppi poikkeaa raamatun kertomasta, he uskovat mieluummin tuohon Jumalansa 'äänitorveen' jääden odottamaan 'uutta valoa', joka joskus hamassa tulevaisuudessa, Jehovan todistajien ilmaisua lainatakseni, 'aikanaan', selvittää heille tämänkin myysteerion.

Kuinka viisasta on uskoa Jehovan todistajien 'totuuteen' ja heidän oppiensa raamatun mukaisuuteen?
Päättäköön sen jokainen itse.


Lisäksi lainaan tähän kollegani tekemän laskelman osoittamaan Vt-seuran opin virheellisyyden:

Tässä on yksinkertainen tapa osoittaa asia Vartiotorniseuran omilla julkaisuilla:

Aloitamme vuosiluvusta 539, jolloin Kyyros valloitti Babylonin, jonka kuninkaana oli Nabonidus. Tästä vuosiluvusta ovat yksimielisiä sekä Vt-seura, että historioitsijat. Tästä voi laskea takaisinpäin kuninkaiden hallinta-ajat. Vartiotorni-seuran matematiikalla tullaan vuoteen 607, perinteisemmällä tavalla vuosiin 586/587.

Hallinta-ajat ovat lyhyesti:

Nabonidus -- 17 vuotta
Labashi-Marduk -- 3 kuukautta (Vt-seura sanoo alle 9 kuukautta)
Neriglissar -- 4 vuotta
Evil-Merodach -- 2 vuotta
Nebuchadnezzar -- 43 vuotta

Ja ei kun laskemaan:

Nabonidus -- 17 vuotta
17 = 539
16 = 540
15 = 541
14 = 542
13 = 543
12 = 544
11 = 545
10 = 546
9 = 547
8 = 548
7 = 549
6 = 550
5 = 551
4 = 552
3 = 553
2 = 554
1 = 555
0 = valtaanastuminen = 556

Labashi-Marduk -- alle vuosi
3 kuukautta vuonna 556

Neriglissar -- 4 vuotta
4 = 556
3 = 557
2 = 558
1 = 559
0 = valtaanastuminen = 560

Evil-Merodach -- 2 vuotta
2 = 560
1 = 561
0 = valtaanastuminen = 562

Nebuchadnezzar -- 43 vuotta
43 = 562
42 = 563
41 = 564
40 = 565
39 = 566
38 = 567
37 = 568
36 = 569
35 = 570
34 = 571
33 = 572
32 = 573
31 = 574
30 = 575
29 = 576
28 = 577
27 = 578
26 = 579
25 = 580
24 = 581
23 = 582
22 = 583
21 = 584
20 = 585
19 = 586
18 = 587

Tässä Vartiotorniseuran mielipiteet hallinta-aikojen pituuksista (seuran omista julkaisuista):

Nebuchadnezzar -- 43 vuotta
*** it-2 p. 480 Nebuchadnezzar ***
Nebuchadnezzar ruled as king for 43 years

*** w00 5/15 p. 12 Pay Attention to God?s Prophetic Word for Our Day ***
Learning that his father, Nabopolassar, had died, this young man named Nebuchadnezzar took the throne in 624 B.C.E. During his 43-year reign...

*** w86 11/1 p. 5 A Dream Reveals How Late It Is ***
Since Nebuchadnezzar reigned for 43 years (624-581 B.C.E.), this is a reasonable conclusion.

*** dp chap. 7 p. 99 Four Words That Changed the World ***
Proud King Nebuchadnezzar?s 43-year reign in Babylon ended with his death in 582 B.C.E.

*** dp chap. 4 pp. 50-51 The Rise and Fall of an Immense Image ***
9 Nebuchadnezzar, who reigned for 43 years, headed a dynasty that ruled over the Babylonian Empire. It included his son-in-law Nabonidus and his oldest son, Evil-merodach. That dynasty continued for 43 more years, until the death of Nabonidus? son Belshazzar, in 539 B.C.E

*** it-1 pp. 238-239 Babylon ***
Finally, after a 43-year reign, which included both conquest of many nations and a grand building program in Babylonia itself, Nebuchadnezzar II died in October of 582 B.C.E. and was succeeded by Awil-Marduk (Evil-merodach). This new ruler showed kindness to captive King Jehoiachin. (2Ki 25:27-30) Little is known about the reigns of Neriglissar, evidently the successor of Evil-merodach, and of Labashi-Marduk.

Evil-Merodach --- 2 vuotta
*** w65 1/1 p. 29 The Rejoicing of the Wicked Is Short-lived ***
Evil-merodach reigned two years and was murdered by his brother-in-law Neriglissar, who reigned for four years, which time he spent mainly in building operations. His underage son Labashi-Marduk, a vicious boy, succeeded him, and was assassinated within nine months. Nabonidus, who had served as governor of Babylon and who had been Nebuchadnezzar?s favorite son-in-law, took the throne and had a fairly glorious reign until Babylon fell in 539 B.C.E.

*** it-1 p. 453 Chronology ***
For Awil-Marduk (Evil-merodach, 2Ki 25:27, 28), tablets dated up to his second year of rule have been found. For Neriglissar, considered to be the successor of Awil-Marduk, contract tablets are known dated to his fourth year

*** kc p. 186 Appendix to Chapter 14 ***
Nabonidus Harran Stele (NABON H 1, B): This contemporary stele, or pillar with an inscription, was discovered in 1956. It mentions the reigns of the Neo-Babylonian kings Nebuchadnezzar, Evil-Merodach, Neriglissar. The figures given for these three agree with those from Ptolemy?s Canon.

Neriglissar -- 4 vuotta

*** w65 1/1 p. 29 The Rejoicing of the Wicked Is Short-lived ***Evil-merodach reigned two years and was murdered by his brother-in-law
Neriglissar, who reigned for four years, which time he spent mainly in building operations. His underage son Labashi-Marduk, a vicious boy, succeeded him, and was assassinated within nine months. Nabonidus, who had served as governor of Babylon and who had been Nebuchadnezzar?s favorite son-in-law, took the throne and had a fairly glorious reign until Babylon fell in 539 B.C.E.

Labashi-Marduk -- alle vuosi

***dx30-85 Labashi-Marduk ***
LABASHI-MARDUK
king of Babylon: w65 29; bf 183-4

*** w65 1/1 p. 29 The Rejoicing of the Wicked Is Short-lived ***
Evil-merodach reigned two years and was murdered by his brother-in-law Neriglissar, who reigned for four years, which time he spent mainly in building operations. His underage son Labashi-Marduk, a vicious boy, succeeded him, and was assassinated within nine months. Nabonidus, who had served as governor of Babylon and who had been Nebuchadnezzar?s favorite son-in-law, took the throne and had a fairly glorious reign until Babylon fell in 539 B.C.E.

Nabonidus -- 17 vuotta

*** it-2 p. 457 Nabonidus ***
NABONIDUS
(Nab·o·ni´dus) [from Babylonian meaning "Nebo [a Babylonian god] Is Exalted"].
Last supreme monarch of the Babylonian Empire; father of Belshazzar. On the basis of cuneiform texts he is believed to have ruled some 17 years (556-539 B.C.E.).

*** w68 8/15 p. 491 The Book of Truthful Historical Dates ***
17 Other investigators say this: "The Nabunaid Chronicle . . . states that Sippar fell to Persian forces VII/14/17* (Oct. 10, 539), that Babylon fell VII/16/17 (Oct. 12), and that Cyrus entered Babylon VIII/3/17 (Oct. 29). This fixes the end of Nabunaid?s reign and the beginning of the reign of Cyrus. Interestingly enough, the last tablet dated to Nabunaid from Uruk is dated the day after Babylon fell to Cyrus. News of its capture had not yet reached the southern city some 125 miles distant."?Brown University Studies, Vol. XIX, Babylonian Chronology 626 B.C.?A.D. 75, Parker and Dubberstein, 1956, p. 13.

Footnote
"VII/14/17": The 7th Hebrew month Tishri, 14th day, 17th year of Nabonidus? reign.

Lisäksi ylläolevalle laskelmalle yksi vahvistus raamatusta:

> Evil-Merodach -- 2 vuotta
> 2 = 560
> 1 = 561
> 0 = valtaanastuminen = 562

Raamattu kertoo Evil-Merodachin kuninkaaksi tulonsa jälkeen vapauttaneen entisen Juudan kuninkaan, Joojakinin, joka oli ollut vankina Babyloniassa 37 vuotta. Joojakin vangittiin ja Sidkia nostettiin kuninkaaksi 598/597 eaa.

2

189

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turust

      kertaan nuo antamasi luvut. Minä tulin vuosilukuun 608 e.a.a. Laskeppa uudelleen. Kyllä virhe on nyt sinulla.

      • +++

        Useat Raamatun kertomat sodat ynnä muut tapahtumat on dokumentoitavissa kaivauskerrostumienkin perusteella, niin kuin esimerkiksi Hasorin tuho 1200-luvulla eKr., Lakisin taistelu vuonna 701 eKr. ja Jerusalemin hävitys 586 eKr..Jerusalem siis tuhoutui historiallisten lähteiden, dokumenttien ja argeologisten löydösten iänmäärityksen perusteella n. vuonna 586 eKr., eikä vuonna 607 eKr. niin kuin Jehovan todistajien hallintoelin opettaa.

        Jehovan todistajien nykyinen, 1920-luvun puolivälissä voimaan tullut oppi vuodesta 1914 Kristuksen "näkymättömän paluun" vuotena, "lepää" virheellisen vuoden 607 eKr. varassa - näin myös vuodelta 1914 putoaa pohja.

        Aiemmin Jehovan todistajille, silloisille raamatuntutkijoille, opetettiin että Jeesus palaisi näkyvänä seuraavina vuosina: 1874, 1878, 1914, 1915, 1925 (vuosiluvut Jehovan todistajien julkaisemista teoksista "Täyttynyt salaisuus" ja "Miljoonat, jotka nyt elävät, eivät kuole koskaan"). Kun Jeesus ei tullut näkyvästi ennustettuna vuotena 1925, eivätkä "pyhät nousseet" ja asettuneet asumaan Seuran silloisen, järjestyksessä toisen presidentin Rutherfordin Beth Sarim-nimiseen palatsiin, niin kuin hän oli ennustanut, selitti hän Jeesuksen tulleenkin takaisin vuoden 1914 lokakuussa, mutta näkymättömänä.

        Presidentti Joseph Franklin Rutherford:
        http://www.manfred-gebhard.de/Ruthi6.jpg

        Beth Sarim, jonka Rutherford rakennutti seurakuntalaisten kustannuksella "vuonna 1925 ylösnousemuksen saavien pyhien asuttamista varten", ja jossa hän itse asui myös vuoden 1925 mentyä ilman, että mitään erikoista olisi tapahtunut.

        http://www.escapefromwatchtower.com/BSST1.gif

        Beth Sarim Jehovan todistajien julkaisemassa kirjassa "Salvation" eli "Pelastus":

        http://agapeacceptance.co.uk/bob/beth.h7.jpg


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      224
      1566
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      29
      1403
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      61
      1279
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1242
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1204
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      76
      1179
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1173
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      998
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      972
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      177
      865
    Aihe