Siis se Riston vanha työkaveri, jonka vittuilusta Riston masennus alkoi. Hitto ensin pyytää pöytäänsä siellä Mäkkärissä ja esittää mukavaa, mutta yks kaks rupeekin vittuilemaan. Riston olis pitäny vähä taputtaa...siten että sen äijän pää olis välissä. Ei olisi tullut masista, vaan hjyvä fiilis. Ristoahan kusetettiin siinä kaupan teon yhteydessä, jotenka väärää puuta se äijä haukkui.
se tyly äijä joka vittuili Ristolle
3
2369
Vastaukset
- elliivo
Ei minulle ainakaan tule sen parempi mieli vaikka löisin.
Tuskin se torjuu masennuksen.
Ihmiset ovat sellaisia, ilkeitä ja katkeria. Ainut keino selvitä tässä maailmassa näiden ihmisten keskellä tervemielisenä on että ei välitä.
Antaa sanomisten valua kuin vesi hanhen selästä niin että mikään ei uppoa eikä imeydy.
Liian herkät ja pehmeät kärsivät aina. Aina jollain riittää pahaa sanottavaa toisesta.
Se joka lyö häviää aina. - Risto Reippaalla
Kyllähän tuollaisia tyyppejä on, joten enemmän minua häiritsi se, että Riston masennus selitettiin alkaneeksi pelkästään yhdestä vittuilusta ja paikallislehden negatiivisesta "taidearvostelusta" jossain Kirkkonummen kirkonkylällä aivan kuin kukaan oikeastikaan siellä olisi ollut siitä taidenäyttelystä kiinnostunut. Niin tai olihan siinä muka kolmantena syynä Erkiltä saadut haukut laskun hukkaamisesta.
Kyllä masennukseen johtava prosessi on yleensä pitempi. Oikeastaan ihmettelinkin jo aiemmin, ettei Risto tehnyt kuluneiden parin vuoden aikana suurempaa numeroa konkurssistaan ja avioerostaan. Muutama katkeransävyinen repliikki aiheesta silloin tällöin olisi antanut enemmän uskottavuutta masennuksen puhkeamiselle.
Todennäköinen selitys asialle on, että ohjaaja-käsikirjoittaja keksi ottaa Riston masennuksen teemaksi vasta tässä toisen kuvausjakson aikana, kun lamaa oli Suomessa jo kestänyt pari vuotta ja noita sairastuneita alkoi täällä olla, eikä voinut tai halunnut lisätä masennusprosessin syntyä enää jo kirjoitettuihin ja osin kuvattuihinkin jaksoihin.- kuunnellaan tarkemmin
Mitä horiset? Eevahan nimenomaan sanoi että masennukseen johtaneet syyt ovat nimenomaan alkaneet siitä Riston konkurssista ja samaan aikaan tapatuneesta avioerosta, johon nämä myöhemmät tapahtumat (mäkkäriäijän vittuilu, Erkin ärjyntä laskusta sekä haukut taidearvostelussa) toimivat toimeenpanevana katalyyttinä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nykynuoret puhuu nolosti englantia suomen sekaan, hävetkää!
Kamalan kuuloista touhua. Oltiin ravintolassa ja viereen tuli 4 semmosta 20-25v lasta. Kaikki puhui samaan tyyliin. Nolo199475057-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei2772884- 1341747
Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2101458Luovutetaanko nainen?
En taida olla sinulle edes hyvän päivän tuttu. Nauratkin pilkallisesti jo selän takana.671421J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.841176Miten olette lähestyneet kiinnostuksen kohdettanne?
Keskusteluita seuranneena tilanne tuntuu usein olevan sellainen, että palstan anonyymit kaipaajat eivät ole koskaan suor641144By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei751119- 591087
Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(761071