Samoihin aikoihn kun Egyptin korkeakulttuuri rakensi pyramideja 4000-4500 vuotta sitten,niin Suomessakin Pohjanmaalla tehtiin useita Pohjois-Euroopan suurimpia observatorioita, joista havaittiin auringon asemaa. http://www.ursa.fi/blogit/ta/index.php?title=suomen_suurin_arkeoastronominen_loyto_mu&more=1&c=1&tb=1&pb=1 "Suomen suurin arkeoastronominen löytö: Muinaisista jätinkirkoista havaittiin Aurinkoa" Ja koska noita tehtiin siis myös ennen v. 2250 eKr tapahtuneeksi väitettyä Nooan tulvaa ja sen jälkeiseksi väitettyä jääkautta, ja silti nuo kiviröykkiöt eli kivikrkot eivät ole siitä mihinkään levinneet niin se kumoaa nuoren maan kreationismin peruspilarin: Nooan tulvaa ei ole koskaan ollut ainakaan Suomessa..
Vastaukset 4
- mutta onhan
jääkausi dokumentoitu tosiasia. Mistä siis kiikastaa? Jäät olivat todennäköisesti Nooan tulvan ja sen seurana tulleen ilmastonmuutoksen aikaansaamia. Ja maa on kohonnut huomattavasti viimevuosien aikana, voimme sanoa että koko everest on noussut tulvan aikoihin sen jälkeen, pelegin aikana maa jakaantui joten voimme olettaa että tuolloin myös kohoaminen alkoi.
- todennäköisesti
"Jäät olivat todennäköisesti Nooan tulvan ja sen seurana tulleen ilmastonmuutoksen aikaansaamia."
Tyypillistä. Aina kun esitetään jokin vedenpaisumukseen liittyvä merkillisyys, tulee selitys ".... todennäköisesti ....".
Mitäpä jos keräisitte kaikki nuo "kenties", "luultavasti", "todennäköisesti" -selityksenne yhteen nippuun, olisi varmaan hauskaa luettavaa ;)
- höpö.
Nythän on niin, että vedenpaisumuksen ajankohtaa ei kukaan tarkasti tiedä, ja eiköhän noiden kivirinkienkin ajoitus ole aika epätarkka. Ne eivät sano juuta eivätkä jaata Nooasta. Ja turha on röyhistellä rintaa siitä, että hirventaljoihin pukeutuneet nuijamiessuomalaiset tutkivat tähtiä. Niin tekivät melkein kaikki kansat, joilla on jäänyt edes jotain jäämistöä todisteeksi samalta ajalta.
- juutas.
Kun tuon jutun taustalla olevaa paperia lukee, tuntuu suorastaan hassulta, ettei tuota jätinkirkkojen käyttötarkoitusta ole aiemmin keksitty. Tietyissä ilmansuunnissa olevat kivikehät joissa tietyissä ilmansuunnissa olevat aukot, sijoitettuna silloisille aukeille rannoille, joista näkee horisonttiin. On spekuloitu ties mitä, mutta näköjään kenellekään ei ole tullut observatorio mieleen.
Vasta kun arkeologi ja tähtitieteilijä löivät päänsä yhteen, asia kävi selväksi.
Tokihan noissa rakennelmissa on voitu tehdä paljon muutakin kuin vain tiirailtu auringonnousua ja -laskua, mutta tuon toiminnon tärkeyden tajuaa, kun huomioi, ettei Yliopiston Almanakkoja tuohon aikaan 4500 vuotta sitten vielä julkaistu, eikä kvartsikelloja ollut joka ranteessa, ja jotenkin oli silti pysyttävä vuodenajoista ja ajankulusta selvillä, varsinkin kun maata alettiin viljellä.
Ukko-Nooalla ei näitä ongelmia kai sen sijaan ollut, kun hänelle töräytettiin toimintaohjeet pilvistä aina tarvittaessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo2092239Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1641479Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset2271101- 60965
- 57951
- 71937
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus72851- 93797
Hyvinvointitalo, mitä sanoo Korkein hallinto-oikeus . Mikä on kansalaisten oikeusturva?!
Onpa mielenkiintoisessa vaiheessa Pyhäjärven hyvinvointitalon kohalo; Saako rakentaa, vai eikö? Kaupungin tekninen johta120741Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt200717