Uusiin juttuihin totutteleminen ottaa aikansa...joskus.
Toiset lyövät itsensä kerralla 'läpi'.
------
Tutustuin Topiin, aivan ihanaan tyyppiin.
Olimme toki jo aiemminkin katselleet toisiamme sillä silmällä, kauempaa, mutta eilen teimme
sinunkaupat.
Topin ruskeisiin silmiin ja kaareviin silmäripsiin oli aivan upota.
Oikea herrasmies, ei tuppautunut liian liki, katseli muka muita maisemia samalla pitäen tarkasti
silmällä. Ymmärryksemme oli sanatonta. Miten mieleni tekikään upottaa käteni siihen
pörröpäähän.
Ikää hänellä sen verran paljon, ettei minkäänlainen villiintyminen tullut kysymykseenkään.
Sitä paitsi hänellä oli puheliasta naisseuraa ennestään. Kuulinkin kaikenlaista
perhe-elämästään.
Ressukka oli joutunut joskus ulkoruokintaankin. Ihan omaa syyttään, naisseuran vika.
Lopulta oli käännyttävä kotikadulle, mutta vielä kerran pyörähdettävä katsomaan
ja Topi teki samoin.
Voin vaikka melkein vannoa, että tuo velikulta hymyillessään vielä nikkasi silmää.
Lapin pystykorva, 11 v.
------
Mitenkähän käy tässä uudessa formaattituttavuudessa, taitaa vaatia huumorintajua - tämäkin.
Ja pitempää pinnaa.
Ihan kokeillakseni kirjoitin. :) Näkee miltä näyttää 'esivalmistelltu' teksti (tarkoittaa onnistuuko kopsaus)
Uusi tuttavuus
23
241
Vastaukset
- TizaN*
Kyllä nyt tarvittaisiin paremmat voiteet. Numerologiikka aivan käsittämätöntä - ainakin etanaa hitaampaa.
Vastaan itselleni nähdäkseni muuttuuko mikään. :DDD- TizaNova
Kossunen kirjoitti:
...kahveelle sieltä itekses höpöttämästä.. ;)
..heti hatkat? :)
Mistäs tiedät etten jo oliski 'ihan kahveella'? TizaNova kirjoitti:
..heti hatkat? :)
Mistäs tiedät etten jo oliski 'ihan kahveella'?Varsinkin ku välillä viestejä näkyy, sitten ne hukkuu, palatakseen taas takaisin näkyville, että vois taas kadota. :/
Juon vissiin liikaa kahveeta...- TizaNova
Kossunen kirjoitti:
Varsinkin ku välillä viestejä näkyy, sitten ne hukkuu, palatakseen taas takaisin näkyville, että vois taas kadota. :/
Juon vissiin liikaa kahveeta.....toisaalta tuo, etteivät kellonajat päivity heti.
Yhden silmäyksen sijasta pitää availla ketjut.
Toisaalta, kertaushan on jotain tekemisen arvoista sanovat...
- Ak:n lapio
Ruuffus ja Rebekka. Toriseisojia tai oikeastaan dalmaatialaisia. Mummo on 12 v ja uroskin lähntelee yhreksää muistaakseni.
- TizaNova
..ihailen tyynesti. (paitsi Topia:D)
---
Minkä ikäisiksi rotusi yleensä elävät?
Mäkin aivan hassuna kaikkiin symppis elukoihin. Hyvä me; eläinrakkaat!
- TizaNova
..itse asiassa on rakkaampi, ihminen vai symppis elukka?
TizaNova kirjoitti:
..itse asiassa on rakkaampi, ihminen vai symppis elukka?
Maailmankatsomukseni mukaan kaikki nisäkkäät on ihmisiä. Eivät kuitenkaan kaikki symppiksiä.
Olen tällä pyyntikaudella toimittanut päiviltä pari tusinaa hiiriä ja rottia kiinteistöltämme.- TizaNova
capt.cöpenick kirjoitti:
Maailmankatsomukseni mukaan kaikki nisäkkäät on ihmisiä. Eivät kuitenkaan kaikki symppiksiä.
Olen tällä pyyntikaudella toimittanut päiviltä pari tusinaa hiiriä ja rottia kiinteistöltämme....on itselläni jäänyt jälkikeskustelun varaan, en siis tiedä mitä kuolematonta on tullut lausuneeksi.
Mielenkiintoinen näkemyksesi nisäkkäistä, luulenpa monen lemmikin omistajan ajattelevan tuohon tapaan tai toisinpäinkin. :) - capt. cöpenick*
TizaNova kirjoitti:
...on itselläni jäänyt jälkikeskustelun varaan, en siis tiedä mitä kuolematonta on tullut lausuneeksi.
Mielenkiintoinen näkemyksesi nisäkkäistä, luulenpa monen lemmikin omistajan ajattelevan tuohon tapaan tai toisinpäinkin. :)Onko pelättävissä, että ihmiset menevät naimisiin rakkaan hauvelinsa kanssa...
Oli kysymys homoparien oikeudesta adoptoida toisen puolison lapsi. - TizaNova
capt. cöpenick* kirjoitti:
Onko pelättävissä, että ihmiset menevät naimisiin rakkaan hauvelinsa kanssa...
Oli kysymys homoparien oikeudesta adoptoida toisen puolison lapsi.Vaikka onhan joku testamentannutkin kissalleen ja joku hämärä mielikuva että ulkomailla olisi jopa menty naimisiin, kyseessä taisi olla joihinkin uskomuksiin tai rituaaleihin liittynyt juttu.
Tämä näistä, kunnes kaikki lemmikit oppivat ilmaisemaan sanallisesti oman tahtomisensa. :)
- perussuomalaisia
lukijoita varten olisit vielä voinut tarkentaa kumpaan pörröiseen päähän ne kätesi syyhysivätkään...
- TizaNova
..koska näyttää siltä kuin tietäisit jo vastauksen?
---
Topia hallitsi Pää, jossa näytti asustelevan Tahto. :)
Topi meni minne mieli piittaamatta pätkääkään hihnassa rimpuilevasta seuralaisestaan. Meni - arvokkaasti ja päättäväisen hillitysti.
Luultavasti se oli juuri Tahto, joka sai Pään näyttämään suhteettoman kookkaalta, leijonan sukulaiselta. Silti niin suunnattoman lempeältä.
Topi on Persoona!
---
En tiedä tapaanko häntä enää, sattumalla on niin suuri osuus eläimissämme.
- ninro
tosi mukavaa luettavaa. Hyvin kerrottu ihmisen parhaasta ystävästä. Tiedän miten kauniit on koiran ruskeat silmät ja se" hymy". Itselläni oli suomen pystykorva. Mukavia hetkiä! :)
- TizaNova
..mukavia muistoja. (kiitos, nyt on mullakin :))
Oliko hiljainen vai äänekäs ystävä? - ninro
TizaNova kirjoitti:
..mukavia muistoja. (kiitos, nyt on mullakin :))
Oliko hiljainen vai äänekäs ystävä?äänekäs ja siinä oli sitä pystiksen luonnetta. Josta minä pidin. Nyt sit mulla on 2 kissaa. Ja ovat muuten ihania. :)
kaikkeen sitä tottuu ajan kanssa, enää tää uudistunut formaatti ei näytä niin hirveältä kuin eilen :)
Kerro Topille terveisiä kun tapaatte seuraavan kerran.- TizaNova
Topin näin tänään taas vain kaukaa ja muistelin biisiä:
"Sinä lähdit pois minä katselin parvekkeelta
loittonevaa selkääsi, kiersit vesilammikot
ja arvaan ettet murehdi tätä eroa" (Ultra Bra)
Kerron terveisiä, mutta hiljaa mielessäni. :D
- imalamaika
herrat ovat tuollaisia "Kentlemanneja"...
- TizaNova
..kuin olisin palannut 'palstalapsuuteen'. :)
Sielläkin oli Kentlemanni, tosin kärsimätöntä sorttia. Kovisteli joskus
vastaamaan heti eikä vasta huomenna, koska kuulemma "kuka tahansa saa ajan kanssa aikaan jotain". En oikein ymmärtänyt. (vielä viidestoista päiväkään)
- TizaNova
Tämänpäiväinen uusi tuttu
Hän oli alle eskari-ikäinen pikkuneiti Aurinkoinen
Suurien aurinkolasien alapuolella välkähteli iloinen hymy kävellessäni kohti
valloittamaansa puiston pikkusiltaa.
Pari askelta vastaan ja innokas kehotus "Kato, kukkia!" Kätönen puristi
hellästi muutamaa voikukkaa. Myöntelin hartaasti ja se otettiin ilmeisellä
tyytyväisyydellä vastaan koska seuraavaksi haluttiin tietää "Mikä sun nimi on?"
Kerroinpa senkin ja neiti jäi hetkeksi mietiskelemään kuulemaansa.
Luultavasti tuli pohtiessaan tulokseen että kai se tuommoinenkin nimi voi ihmisellä olla jatkaen tenttiään. "Ootko käyny jossain paikoissa?"
Samaan hengenvetoon tarjosi tietämiään paikkoja, "koulussa? hammaslääkärissä?"
Tuskinpa olivat ainakaan ihanuusjärjestyksessä. :)
Siinä juttu jatkui äitinsä hymyillessä hämillään vieressä "lapset on niin tiedonhaluisia".
Lopulta oli taas lähdettävä jatkamaan matkaa, mutta mieltä jäi lämmittämään
auringon tavoin jälkeen huhuiltu: "Tule uudestaan!"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 222387
- 951526
- 1181264
- 751130
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa18959- 52852
Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa249851MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil209840Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo18831- 34785