Kelt. exportkilpi

Olen hakenut saksasta 4 autoa, kolmeen tuli punaiset kalliimmat kilvet ja yhteen keltaiset.

Keltaisethan on saksan sisäiseen siirtelyyn ja vähintään 5 päiväksi kun taas punaiset eu-alueella (paitsi neuvostosuomessa) ja vähintään 14 päiväksi. Keltaiset kilvet ovat vakuutuksineen n. 80-100e kun taas punaiset maksavat 130-160 euroa.

Kysymykseni onkin tämän varastettujen autojen "kohun" vallitessa, onko mahdollista että autoa ostaessa keltaisilla kilvillä tulisi ostettua varastettu auto?

Alkoi vaan raksuttamaan että kun keltaisia kilpiä haettiin, autoa ja sen runkonumeroa ei tarvinnut käyttää näytillä rekisteröintivirastossa, kun taas punakilpiset tarkistettiin aina.

Toki molemmissa tapauksissa ensin tehtiin vakuutussopimus, mentiin rekisteröintivirastoon auton papereiden kanssa (rekisteristäpoisto, rekisteriote sekä kauppakirja) ja sitten haettiin kilvet annetulle tunnukselle. Punaisten kilpien kanssa vaan vielä tuli rekisterihenkilö tarkistamaan auton kun keltaisia haettaessa rekisteriviranomainen lätkäisi aikatarran kilpiin näkemättä autoa.

Eli riittääkö varmuudeksi se, että auton paperit tarkistetaan rekisteröintikonttorilla?
172247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Keltainen kilpihän vaan Saksassa ajoon Saksalaisten käyttöön,export kilpi se ei ole.Ole varovainen ettei laivayhtiö hinnoita autosi rahtina kun siinä ei ole maastavientiin oikeuttavia kilpiä,näin he ainakin uhkaavat,tiedä sitten käytäntöä.
Jotkut huijarit tosin kauppaavat näitä kilpiä kovaan hintaan myös exportkilpinä.
Teoriassa on kai mahdollista että autosi on varastettu...

Äänestä
  • itse tulin eilen suomeen saksasta ruosin kautta, eikä missään laivassa kukaan kiinnittänyt mitään huomiota keltaiseen merkkiin.yhdellä ruotsiin tulevalla mersulla oli myös keltaset merkit.

    Äänestä

  • kilvet kirjoitti:

    itse tulin eilen suomeen saksasta ruosin kautta, eikä missään laivassa kukaan kiinnittänyt mitään huomiota keltaiseen merkkiin.yhdellä ruotsiin tulevalla mersulla oli myös keltaset merkit.

    Voi olla että tullimiehet ovat nukuksissa´,mutta entä jos joku kerta Ruotsin rajalla ollaankin tarkkana?.Ainakin meitä Ruotsin tullimiehet tuijotti tiukasti.
    Entä vakuutusturva Ruotsissa jos onnettomuus sattuu??Todennäköisesti vakuutus voimassa vain Saksan alueella.
    Onko kukaan yrittänyt laivaan Rostockista keltaisilla kilvillä??Jos auto katsotaan rahdiksi sen kustannus on noin 400-500e.

    Äänestä

  • on siinä kanssa tiedot.
    Keltareunaiset sekä punareunaiset kilvet käyvät laivayhtiöille laivaanajoa varten. Mm. superfast ja finnlines neuvovat että keltaiset tai punaiset kilvet on oltava autossa.Punaisilla kilvillä saa ajaa läntisessä eu:ssa, eli ei suomessa.

    Keltaisia kilpiä ei vaan saa joka konttorista kun papereihin pitää merkata osoitteeksi saksa.

    Äänestä

  • tuoja kirjoitti:

    kyllä tuijottaa saa,ajaa vaan kiltisti tiivissä jonossa laivaan niin hyvin menee. olisi tullimieltä rohkea teko pysäyttää jono jonkun keltasen kilven takia,ja ehkä myöhästyttää laivan lähtöä,että tuskin sitä edes uskaltaisivat tehdä.sitäpaitsi ruotsikin on eu aluetta jossa tavarat liikkuvat vapaasti.ennemminkin poliisit saattavat ratsiassa tien päällä ruotsissa pysäyttää .mutta ei niitäkään näy kun ajaa yöllä ruotsin läpi. heh heh.

    Äänestä

  • oikea tuoja kirjoitti:

    on siinä kanssa tiedot.
    Keltareunaiset sekä punareunaiset kilvet käyvät laivayhtiöille laivaanajoa varten. Mm. superfast ja finnlines neuvovat että keltaiset tai punaiset kilvet on oltava autossa.Punaisilla kilvillä saa ajaa läntisessä eu:ssa, eli ei suomessa.

    Keltaisia kilpiä ei vaan saa joka konttorista kun papereihin pitää merkata osoitteeksi saksa.

    No jos ootte tuota mieltä miks virallisia kilpiä lainkaan?,pahvi vaan kiinni jossa numerot.Onhan se kaikkein halvin,eikä tarvi kellekkään humpuukimaakarille maksaa keltaisita kilvistä 200e kun niiden arvo ei tuota oo...
    Kotimaahan vain soittaa ja autoon kaskovakuutus.

    Äänestä

  • tuoja kirjoitti:

    Voi olla että tullimiehet ovat nukuksissa´,mutta entä jos joku kerta Ruotsin rajalla ollaankin tarkkana?.Ainakin meitä Ruotsin tullimiehet tuijotti tiukasti.
    Entä vakuutusturva Ruotsissa jos onnettomuus sattuu??Todennäköisesti vakuutus voimassa vain Saksan alueella.
    Onko kukaan yrittänyt laivaan Rostockista keltaisilla kilvillä??Jos auto katsotaan rahdiksi sen kustannus on noin 400-500e.

    Aina olen kulkenut keltaisilla kilvillä. Ja ajanut Rostockin lautalle. Kilvissä on vakuutus joka kelpaa laivayhtiölle. Ja rahti on muuten n. 360€. Miksi ostaa kilvet jotka maksaa enemmän mutta et saa niilläkään ajaa suomessa?

    Minä olen viime kesänä laittanut autoni Rostockissa laivaan keltaisilla kilvillä. Kukaan ei pitänyt asiaa kummallisena. Muitakin keltaisilla kilvillä ajajia oli satamassa.

    Saatan erehtyä, mutta minulla on se käsitys, että keltaiset kilvet voi saada vain saksassa vakituisesti asuva. Näin oli minunkin tapauksessani, siirtokilvet eivät olleet minun nimelläni. Kaiken lisäksi keltaisten kilpien hankkimista varten piti olla liikennevirastosta jonkinlainen lisenssi, joka maksoi vähäsen.

    Ruotsin läpi ei kannata lähteä ajamaan keltaisilla kilvillä, vakuutus on voimassa vain Saksan alueella, eikä kilpien voimassaoloaikakaan mikään pitkä ole, muutaman päivän.

    Äänestä

  • Mursu kirjoitti:

    Tuojahan vain kirjoitti, että laivayhtiö uhkaa ottaa keltaisilla kilvillä varustetun auton mukaan ainoastaan rahtina. Tällaisella autolla ei saa ajaa kansainvälisellä satama-alueella. Minulle ainakin tuli tämänsisältöinen tiedote SuperFastilta laivalipun mukana. Sama tieto löytyy varmasti myös SuperFastin sivuilta.

    Sitä minäkään en tiedä, että onko kyseessä vain aiheeton uhkailu, vain toimivatko myös lupaustensa mukaan. Minulta myös kyseltiin Rostockin check-inissä että minkälaiset kilvet autossa on.

    Äänestä

  • tuoja kirjoitti:

    No jos ootte tuota mieltä miks virallisia kilpiä lainkaan?,pahvi vaan kiinni jossa numerot.Onhan se kaikkein halvin,eikä tarvi kellekkään humpuukimaakarille maksaa keltaisita kilvistä 200e kun niiden arvo ei tuota oo...
    Kotimaahan vain soittaa ja autoon kaskovakuutus.

    ota asioista selvää ennenkuin jakelet "neuvoja" täällä kuin päätön kana.

    Keltareunaiset ja punareunaiset kilvet ovat molemmat laillisia siirtokilpiä saksassa ja molemmilla pääsee kaikkiin maasta poistuviin laivoihin. Kilpien pitää vain olla voimassa kohdemaahan saapumiseen saakka. Punaisilla kilvillä voi lisäksi ajaa muissa eu-maissa paitsi täällä venäjän viimeisessä periferiassa.

    Molemmissa kilvissä pakollisena rekisteristäpoisto, auton myynnin todistava kauppakirja sekä vakuutus.

    Äänestä

  • Muutto Mies kirjoitti:

    Tuojahan vain kirjoitti, että laivayhtiö uhkaa ottaa keltaisilla kilvillä varustetun auton mukaan ainoastaan rahtina. Tällaisella autolla ei saa ajaa kansainvälisellä satama-alueella. Minulle ainakin tuli tämänsisältöinen tiedote SuperFastilta laivalipun mukana. Sama tieto löytyy varmasti myös SuperFastin sivuilta.

    Sitä minäkään en tiedä, että onko kyseessä vain aiheeton uhkailu, vain toimivatko myös lupaustensa mukaan. Minulta myös kyseltiin Rostockin check-inissä että minkälaiset kilvet autossa on.

    Superfast lähettää lippujensa mukana infopaketin missä juurikin kuvien kera selostetaan minkälaisilla kilvillä laivaan pääsee. Puna ja keltareunaiset kelpaavat, muut eivät jos kyseessä on suomalainen autontuoja.

    Äänestä

  • tuijottaa kirjoitti:

    kyllä tuijottaa saa,ajaa vaan kiltisti tiivissä jonossa laivaan niin hyvin menee. olisi tullimieltä rohkea teko pysäyttää jono jonkun keltasen kilven takia,ja ehkä myöhästyttää laivan lähtöä,että tuskin sitä edes uskaltaisivat tehdä.sitäpaitsi ruotsikin on eu aluetta jossa tavarat liikkuvat vapaasti.ennemminkin poliisit saattavat ratsiassa tien päällä ruotsissa pysäyttää .mutta ei niitäkään näy kun ajaa yöllä ruotsin läpi. heh heh.

    Parin autojobbarin kanssa olen jutellut jotka ovat ihan tuurilla rahaa säästääkseen ajaneet keltaisilla kilvillä ruotsin läpi. Käsitin että olisivat tempun tehneet parin auton letkassa n. kymmenkunta kertaa ja pari kertaa oli tien päällä poliisi pysäyttänyt ja melko suuret sakot antanut.

    Missään tapauksessa ei kannata keltaisilla kilvillä lähteä saksan ulkopuolelle ajamalla, vakuutukset tai rekisteröinti ei ole voimassa! Satama-alueella saa liikkua ja laivaan saa ajaa.

    Äänestä

  • Santeri kirjoitti:

    Aina olen kulkenut keltaisilla kilvillä. Ja ajanut Rostockin lautalle. Kilvissä on vakuutus joka kelpaa laivayhtiölle. Ja rahti on muuten n. 360€. Miksi ostaa kilvet jotka maksaa enemmän mutta et saa niilläkään ajaa suomessa?

    Finnlinesillä tuo auton rahti Lyypekki-Turku on 490e.

    Äänestä

Vertaa itse rungonnumeroa papereissa olevaan numeroon. Jos täsmää, niin voit olla huoletta. Paperithan on tarkistettu rekisteröinnin yhteydessä, eli auto (se papereissa ilmoitettu) ei voi olla varastettu.

Äänestä

Keltainen kilpi ei ole vientikilpi. Se on Saksassa asuville henkilöille Saksan sisäiseen käyttöön tarkoitettu. Sen maksimi voimassaoloaika on 5 päivää.

Punainen kilpi on vientikilpi.

Lisää tietoa aiheesta osoitteessa www.kennzeichen.org

Äänestä
  • Naapuri tuli just toissapäivänä Ruotsin kautta Suomeen ja kyllä sille vaan oli Saksassa ihan kiltisti annettu keltapäiset kilvet eikä kukaan kysellyt missään mitään.

    Äänestä

  • Keke kirjoitti:

    Naapuri tuli just toissapäivänä Ruotsin kautta Suomeen ja kyllä sille vaan oli Saksassa ihan kiltisti annettu keltapäiset kilvet eikä kukaan kysellyt missään mitään.

    Jos naapurisi sai keltapäiset kilvet, kyseessä on virhe, erehdys tai tietoinen harhaanjohtaminen. Vientikilvet on punapäiset.

    Jos Ruotsissa ei kukaan puuttunut asiaan tien päällä, kun rajatarkastustakaan ei enää ole, syynä on luultavasti se, että Ruotsin poliisi ei tunne ulkomaalaisten kilpien eri versioita.

    Ei tuntenut saksalainen poliisikaan saksalaisia vientikilpiäni moottoritien parkkipaikalla, luuli niitä hollantilaisiksi!

    Sanon selvyyden vuoksi vielä kerran, että vientikilvet ovat punapäisiä. Keltapäisiä kilpiä ei meidän autonhakijoiden kuulu käyttää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja rekisteröinti kirjoitti:

Olen hakenut saksasta 4 autoa, kolmeen tuli punaiset kalliimmat kilvet ja yhteen keltaiset.

Keltaisethan on saksan sisäiseen siirtelyyn ja vähintään 5 päiväksi kun taas punaiset eu-alueella (paitsi neuvostosuomessa) ja vähintään 14 päiväksi. Keltaiset kilvet ovat vakuutuksineen n. 80-100e kun taas punaiset maksavat 130-160 euroa.

Kysymykseni onkin tämän varastettujen autojen "kohun" vallitessa, onko mahdollista että autoa ostaessa keltaisilla kilvillä tulisi ostettua varastettu auto?

Alkoi vaan raksuttamaan että kun keltaisia kilpiä haettiin, autoa ja sen runkonumeroa ei tarvinnut käyttää näytillä rekisteröintivirastossa, kun taas punakilpiset tarkistettiin aina.

Toki molemmissa tapauksissa ensin tehtiin vakuutussopimus, mentiin rekisteröintivirastoon auton papereiden kanssa (rekisteristäpoisto, rekisteriote sekä kauppakirja) ja sitten haettiin kilvet annetulle tunnukselle. Punaisten kilpien kanssa vaan vielä tuli rekisterihenkilö tarkistamaan auton kun keltaisia haettaessa rekisteriviranomainen lätkäisi aikatarran kilpiin näkemättä autoa.

Eli riittääkö varmuudeksi se, että auton paperit tarkistetaan rekisteröintikonttorilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu