Luuk. 4:16
Ja tuli Natsaretiin, kussa hän kasvatettu oli, ja meni tapansa jälkeen sabbatin päivänä synagogaan, ja nousi lukemaan.
Ja tuli Natsaretiin, kussa hän kasvatettu oli, ja meni tapansa jälkeen sabbatin päivänä synagogaan, ja nousi lukemaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
eli Israelin kadonneita lampaita etsimään Hyvänä Paimenena. Hän ja opetuslapset kokoontuivat synagogissa, juutalaisten jumalanpalvelushuoneissa, silloin ei ollut vielä kirkkoja. Jumala määräsi sabatin, eli viikon 7. päivän lepopäiväksi Raamatussa, ja alkuaikoina Kristuksen seuraajat viettivät aivan oikein sitä päivää lepopäivänä, kuten VT:n aikanakin vietettiin, kunnes katolinen kirkko siirsi lepopäivän väärälle paikalle, vastoin Raamatun sanaa. Jeesus luki tooraa, hän tunsi juutalaisten pyhät kirjoitukset erittäin hyvin kuuliaisena Israelin Jumalalle. Uuden testamentin henkilöt noudattivat juutalaisia juhla-aikoja ja monia tapoja, kunnes katoliset kirkkoisät alkoivat kehitellä ihmisoppeja ja siten toimia vasten Raamattua, irrottaen kristinuskoa poispäin alkuperäisestä juutalaismielisyydestään.
Jumala ei tarkoittanut että siitä lepopäivästä tehdään laki, vaan tee 6 päivää työtä ja lepää seitsemäs, ja kuka sitä tauotta jaksaakaan tehdä työtä.
Jeesus oli opettaja, rabbi, joka opetti paitsi synagogassa -jonne vain juutalaisilla oli pääsy- myös muissa paikoissa, missä paljon ihmisiä mahtui kuulemaan Häntä, usein jossain ulkona. Samoin opetuslapset (myöhemmin apostolit ja ensimmäiset kristityt) kertoivat evankeliumia ja opettivat Jumalan tuntemista monissa paikoissa. Näin he tavoittivat kaikenlaisia ihmisiä, jotka eivät käyneet synagogissa tai 'jumalanpalvelushuoneissa'.
Kristittyjen Jumala on sama YHWH, Adonai Elohim, kuin juutalaisten ainoa, elävä Jumala. Meitä erottaa vain se ratkaiseva asia, että juutalaiset eivät usko Jeesuksen olevan Kristus, Messias, Voideltu. Ne heistä, jotka uskovat tämän, ovat messiaanisia juutallaisia. He eivät kutsu itseään kristityiksi, sillä ei heidän tarvitse 'vaihtaa uskontoa':
Jeesus tuli ensin kutsumaan omaa kansaansa, juutalaisia.
Meidän ei-juutalaisten kristittyjen ei tarvitse noudattaa juutalaisuuteen kuuluvia tapoja ja juhla-aikoja. Tämä on Raamatussa selvästi sanottu.
Meitä ei koske ympärileikkaus eikä sianlihan syöntikielto, eikä yli 600 muuta määräystä, jotka oli annettu juutalaisille.
Yksi päivä viikosta kuuluu pyhittää Jumalalle, se on shabbat - oli sitten minkäniminen viikonpäivä tahansa. Shabbat on ihmistä varten, eikä kristityiden tarvitse noudattaa juutalaisten shabbat'iin liittyviä määräyksiä ja kieltoja. Tämä on selvästi Raamatussa.
Kun Jeesus puhui laista, hän tarkoitti Jumalan käskyjä kaikille, jotka hän kiteytti käskyksi rakastaa Jumalaa yli kaiken sekä lähimmäisiä niinkuin itseään, ja Paavali opettaa että tähän Jeesuksen sanaan sisältyvät 10 käskyä jotka Mooses sai Jumalalta Siinain vuorella kirjoitettaviksi laintauluihin.
Toinen asia olivat nuo mitsvat, säädökset, jotka Mooses antoi, ja VT:stä ilmenee että ne oli tarkoitettu vain juutalaisille ja vain matkalle Egyptistä Israeliin sekä Pyhälle maalle, ei siis heillekään enää hajaannuksen aikaan, johon he joutuivat pian Jeesuksen maanpäällisen ajan jälkeen lähes 2000 vuodeksi.
VT:ssä mainitaan Jumalan asettamista juhla-ajoista (kaikki juutalaisten juhlat eivät ole siellä mainittu) jotka on tarkoitettu pysyviksi. Alkukristityt viettivät sapattia, lauantaita ja niitä "erikoispyhiä". Näitä olivat pääsiäinen/pesach, jolloin oli uhrattu karitsoita sovitusuhrina, helluntai/shavuot eli toisen sadon korjuuaikaan osuvaa juhlaa) ja UT:n keskeisimmät tapahtumat joissa Jumala ilmestyi voimallisesti osuivat juuri näihin suuriin pyhäpäiviin.
Sunnuntai viikon pyhäpäivänä oli roomalaisen keisarin keksintöä, Konstantinus halusi yhdistää pakanallisen auringonjumalan päivän ja varhaiskristittyjen sapatin, mutta Raamatussa se on oikealla paikallaan, viikon 7. päivänä.
Alkuperäinen "juutalainen" kristillisyys toimi näin ollen monessa asiassa raamatullisemmin kuin kristinusko, jossa katolinen linjaus teki suuria virheitä rakentaen uskontoa, joka etääntyi alkuperäisestä Jumalan Sanasta ja sen mukaisista elintavoista.
Juutalaisuuteen kuuluvaa kirkkoa ei ole. Joten mahdoton on käydä. Kristus rikkoi monia sapattisääntöjä, sillä mm hänellä ei ollut oikeutta opettaa sapattina ihmisiä.