Tästä alkoi leuhkan Obaman alamäki

"Paha Guantanamo-takaisku: Omat vastustavat Obamaa Julkaistu: 8:05
Kuva: EPA / All Over Press

Obama allekirjoitti tammikuussa Guantanamon sulkevan käskyn.Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman suunnitelma Guantanamon vankilan sulkemiseksi on kohdannut vakavan takaiskun, kertoo Yle Uutiset.

Obaman liittolaiset eli demokraatit senaatissa eivät halua myöntää Obaman vaatimaa rahoitusta, koska senaattorien mukaan suunnitelma vankien sijoittamisesta ei ole vielä tarpeeksi selkeä.

Guantamanon sulkeminen vaatii alkuvaiheessa 80 miljoonan dollarin rahoitusta. Demokraattisenaattorit ovat vastahankaisia, koska heidän mukaansa suunnitelma Guantanamon vankien sijoittamisesta ei ole uskottava. Enemmistö senaattoreista on demokraatteja.

Presidentti on nyt sopinut kongressin kanssa tarkemman suunnitelman toimittamisesta senaatille pikapuoliin.

US"

Voi olla ettei jaksa toiselle kaudelle..
183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Samaan aikaan sanomalehti New York Times julkaisi tuoreen raportin, jonka mukaan monet Guantánamon leiriltä vapautetuista vangeista ovat palanneet aseellisten ryhmien riveihin tai terroristeiksi. Lehti perustaa tietonsa valmisteilla olevaan puolustusministeriön raporttiin.

Raportin mukaan leiriltä päästetyistä 534 vangista yhteensä 74, eli noin joka seitsemäs, on tarttunut taas aseeseen. Lehden lähteiden mukaan raportin julkaisemista on viivytelty, koska ministeriön väki ei halua ärsyttää Valkoista taloa.

Guantánamon vankileiri perustettiin vuoden 2002 alussa. "

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Senaatti hylkäsi ehdotuksen Guantánamon sulkemisesta/1135246131053

Äänestä

Kommentoi aloitusta


** ** ** kirjoitti:

"Paha Guantanamo-takaisku: Omat vastustavat Obamaa Julkaistu: 8:05
Kuva: EPA / All Over Press

Obama allekirjoitti tammikuussa Guantanamon sulkevan käskyn.Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman suunnitelma Guantanamon vankilan sulkemiseksi on kohdannut vakavan takaiskun, kertoo Yle Uutiset.

Obaman liittolaiset eli demokraatit senaatissa eivät halua myöntää Obaman vaatimaa rahoitusta, koska senaattorien mukaan suunnitelma vankien sijoittamisesta ei ole vielä tarpeeksi selkeä.

Guantamanon sulkeminen vaatii alkuvaiheessa 80 miljoonan dollarin rahoitusta. Demokraattisenaattorit ovat vastahankaisia, koska heidän mukaansa suunnitelma Guantanamon vankien sijoittamisesta ei ole uskottava. Enemmistö senaattoreista on demokraatteja.

Presidentti on nyt sopinut kongressin kanssa tarkemman suunnitelman toimittamisesta senaatille pikapuoliin.

US"

Voi olla ettei jaksa toiselle kaudelle..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu