Persu Soini teki bopulismin huipun ja valeen.

Hänen mukaansa Suomen olisi tullut äänestää EU-vaalien yhteydessä myös komissaarista EU:n! Millä eväillä? Kysyn vaan.
Voi olla että me emme saa yhtään komissaaria uuden EU:n komissioon! Siitä tehdään päätös ihan muualla, kuin piskuisessa Suomessa. Ehdottaa voimme vaikka "Veltto Virtasta" karvahattuineen, mutta etuilu voi kääntyä äkkiä meitä vastaan.
7119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

pöljään persuun ja heihin rinnastettaviin toimittaja pöljiin ja kansalaisiin. Mutta kansan tyhmyydellä tietämättömyydellä Soini ratsastaakin! Aina löytyy kansasta 10% tavallista tietämättömämpiä ja tyhmiä.

Äänestä

Onko murikka saanut luottamusmieskolutuksessa opetusta EU-asioista. Voi hellanlettas. Tässä tämä punaniska esiintyy asiantuntijana eikä tunnista edes omaa perskarvaansa.

Äänestä
  • saavat eräät median edustajat haltioihinsa, joutuvat suorastaan nirvanaan.
    Edes Putinen p***settä ei naapurissa nuolla median taholta niin täydellisen kritiikitöömästi, kuten meillä toimittajat tekevät Soinin suhteen. Osaavatkohan edes hävetä, kurjat?

    Äänestä

Palkanalennuksia tovereillesi.
Itse näytä esimerkkiä 50% pois.
Ei menetetystä yöajasta enempää kannata maksaa, sillä työtähän sinä loinen et koskaan ole tehnyt....

Äänestä
  • Mutta kantti ei kestä puhua asiasta, kun oma porukka töpeksii. Tyypillinen persu pöljä ja pankkorunkku!

    Äänestä

  • varma.kosto kirjoitti:

    Mutta kantti ei kestä puhua asiasta, kun oma porukka töpeksii. Tyypillinen persu pöljä ja pankkorunkku!

    Kaikki punikki-demarit mennen tullen ja sehän varmaa pikkusen viluttaa...;)

    Äänestä

Kirjoittaa, sinä ja uusi-ukki samaa tasoa.
Kielii punikkien tyhmyydestä ja huonosta koulutuksesta.
"bopulismi"...ha,hah,haaa...!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


varma.kosto kirjoitti:

Hänen mukaansa Suomen olisi tullut äänestää EU-vaalien yhteydessä myös komissaarista EU:n! Millä eväillä? Kysyn vaan.
Voi olla että me emme saa yhtään komissaaria uuden EU:n komissioon! Siitä tehdään päätös ihan muualla, kuin piskuisessa Suomessa. Ehdottaa voimme vaikka "Veltto Virtasta" karvahattuineen, mutta etuilu voi kääntyä äkkiä meitä vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu