oon sekavassa tilassa.
Avioliitto karilla.
Puoliso ei halunnut ymmärtää vaan jatkoi käyttäytymästä lapsellisesti minua kohtaan.
Ittelläni on isäkompleksi.
Sielunhoitoista ei ollut apua ja epätoivoisuus kasvoi.
Mua kehoitettiin menevän ammatinauttajalle.
Turhastuin ja petyin.
Ulkopuolella yksinäiset uskovat tunsivat jotain vetoa minuun päin vaikka päältäni ei näy sitä mikä vetää puoleeni ja oon ymmälläni.
Suuri kiusaus.
Puoliso teki taas hankalasti.
Ahdistus kasvoi.
Lankesin uskovan kanssa tekemään syntiä.
Mua valtasi himot.
Tyhjiö ja yksinäisyys vaivasi.
Aattelin puolisoni.
Masennus.
Ihmettelin miksi ei kukaan seurakuntalaisista muistanut mua.
Ahdistus.
Harhailin.
Löytyi ymmärtäväinen, hellä mutta yksinäinen uskova.
Hän on raitistunut jo noin puolen vuoden ja tupakoi vielä.
Hän näki unta minusta ja uskoi että se ois Jumalan johdatus mutta rakastan vielä omaa puolisoa.
Rukoilin hänen puolesta että oikea uskova puoliso löytyis pian hänelle.
Epäröin, kuuliko Herra mua koska oon lankennut.
Isäkompleksi vaivaa ja hain hyväksymistä muilta.
Rukoilin kysyen missä on kokonaisuus ja auta löytämään sitä ettei mun tarvitse hakea muualta hyväksymistä.
Mietin ulospääsyä.
Epätoivoisuus kasvaa.
Se toinen uskova joka on naimisissa, tulee tapaamaan mua kesäkuussa ja ettii meille yhteisen paikan jossa me voitais viettää yhessä.
Hän ei nähnyt sitä vääräksi.
Huomasin että jokin minussa tunne heräsi häntä kohtaan.
Huolestuin, menetinkö järjeni vai johtui isäkompleksista.
Hän on mua tosi vanhempi.
Ajattelin vielä puolisoni ja tulin surumieliseksi.
Puolisoni ei pitänyt sitä ongelmana eikä ymmärtänyt mua että tarvitsen häntä, enkä leikkikamua.
Hän ei näe omaa ongelmaa mua kohtaan.
Hän tykkää viihtyttämisestä ja tykkää pilailla kustannuksellani.
Mulla se mitta on jo täysin...
Kävi mielessäni ajatus, miltä tuntuis nukkua pois kokonaan.
Olisko mulla toivoa päästä pois tästä kaikista sotkusta?
Eikös siitä tulis mitään kuin vain aina pettymyksiä?
Avioliitto karilla.
Puoliso ei halunnut ymmärtää vaan jatkoi käyttäytymästä lapsellisesti minua kohtaan.
Ittelläni on isäkompleksi.
Sielunhoitoista ei ollut apua ja epätoivoisuus kasvoi.
Mua kehoitettiin menevän ammatinauttajalle.
Turhastuin ja petyin.
Ulkopuolella yksinäiset uskovat tunsivat jotain vetoa minuun päin vaikka päältäni ei näy sitä mikä vetää puoleeni ja oon ymmälläni.
Suuri kiusaus.
Puoliso teki taas hankalasti.
Ahdistus kasvoi.
Lankesin uskovan kanssa tekemään syntiä.
Mua valtasi himot.
Tyhjiö ja yksinäisyys vaivasi.
Aattelin puolisoni.
Masennus.
Ihmettelin miksi ei kukaan seurakuntalaisista muistanut mua.
Ahdistus.
Harhailin.
Löytyi ymmärtäväinen, hellä mutta yksinäinen uskova.
Hän on raitistunut jo noin puolen vuoden ja tupakoi vielä.
Hän näki unta minusta ja uskoi että se ois Jumalan johdatus mutta rakastan vielä omaa puolisoa.
Rukoilin hänen puolesta että oikea uskova puoliso löytyis pian hänelle.
Epäröin, kuuliko Herra mua koska oon lankennut.
Isäkompleksi vaivaa ja hain hyväksymistä muilta.
Rukoilin kysyen missä on kokonaisuus ja auta löytämään sitä ettei mun tarvitse hakea muualta hyväksymistä.
Mietin ulospääsyä.
Epätoivoisuus kasvaa.
Se toinen uskova joka on naimisissa, tulee tapaamaan mua kesäkuussa ja ettii meille yhteisen paikan jossa me voitais viettää yhessä.
Hän ei nähnyt sitä vääräksi.
Huomasin että jokin minussa tunne heräsi häntä kohtaan.
Huolestuin, menetinkö järjeni vai johtui isäkompleksista.
Hän on mua tosi vanhempi.
Ajattelin vielä puolisoni ja tulin surumieliseksi.
Puolisoni ei pitänyt sitä ongelmana eikä ymmärtänyt mua että tarvitsen häntä, enkä leikkikamua.
Hän ei näe omaa ongelmaa mua kohtaan.
Hän tykkää viihtyttämisestä ja tykkää pilailla kustannuksellani.
Mulla se mitta on jo täysin...
Kävi mielessäni ajatus, miltä tuntuis nukkua pois kokonaan.
Olisko mulla toivoa päästä pois tästä kaikista sotkusta?
Eikös siitä tulis mitään kuin vain aina pettymyksiä?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Et kohtaa tätä naimisissa olevaa henkilöä jos tarkoitus on viettää jotain muunlaista aikaa hänen kanssaan kuin keskustelua.
Kysy puolisoltasi jos menisitte yhdessä jollekin avioliittoleirille.
Jumala kuulee kaikkien rukoukset.
Olotilasta riippumatta kaikkien.
Avioliittoleirillä on käyty noin 10kertaa.
Eri paikka.
Vain pettymyksiä.
Mua neuvottiin rakastamaan lapsellista puolisoa.
Yritin kestää ja rukoilla voimia kestämään lapsellista käytöstä.
Kustannuksellani pilailu oli liikaa.
Nyt riittää, ei enää avioliittoleiriä.
En jaksa uusia pettymyksiä.
Aamulla heräsin mutta pysyin siinä sängyssä kokopäivän.
Ei oo halukasta mihinkään.
Tyhjä olo.
.......
Puolisoni uskoo mutta ei oo valmis antamaan elämänsä Jeesukselle.
Voisitteko te rukoilla että löytäisin oman kokonaisuuden ittestäni?
Puolison puolesta myös että muuttuisi täysin aikuiseksi eikä käyttäytyisi enää lapsellisesti niinku pikkulapsi?
Hän keskittyisi minuun myös eikä nettiin.
Kiitos!
Ensin pitää löytää itsensä.
Liiat odotukset tyystin sivuun.
Rukouksessa on auttava voima.
Miten löydetään löytää ittensä?
Olin itsekin eräässä vaiheessa "etsimässä itseäni". Tunsin, että olin sirpaleina maailmalla ja joitakin kohtaamisia meni siten, että ymmärsin niiden olleen tarkoituksellisia itseni löytämisen kannalta. Viimeinen pala loksahti paikalleen, kun sain tuntea ensimmäistä kertaa olevani turvassa miehen kanssa. Tunne oli eheyttävä ja tiesin, että silloin löysin viimeisen kadoksissa olleen palan.
En tiedä mikä pala on sinulla vielä "hukassa", sen tietää vain Jumala. Koetko olevasi turvassa ja rakastettu? Siis Jumalan rakastama ja Hänen turvassaan. Voisimme pyytää rukouksen avulla Jumalalta kokemusta turvassa olemisesta. Hänellä on valta ja voima antaa sinulle se kokemus, jos Hän tahtoo.
Siunaten sinua.. :)
Kun annoit itsesi Jeesukselle vanha ihmisesi ristiinnaulittiin himoineen ja haluineen, kasteessa se upotettiin kasteen hautaan. Nyt et elä enää sinä, vaan Kristus elää sinussa. Muistuta itseäsi siitä! Älä elä menneisyydessä, katso eteenpäin. Kerro Jeesukselle kaikki, tunnusta syntisi, älä puolustele heikkouksiasi, pyydä Jumalalta armoa vaeltaa totuudessa ja valossa. Älä kuuntele kiusaajaa, muista miten ensimmäiset ihmiset lankesivat, kun kuunteleivat vihollisen ääntä. Synnistä saa vain luhytaikaista nautintoa, sitten tulee tuska ja ahdistus. Älä himoitse tuota vierasta miestä, se on turmion tie! Jatka rukousta miehesi puolesta, Jeesus on voimallinen muuttamaan teidän elämänne. Pysy lujasti Herrassa.
Luin Enkelikenkelin viestiä ja siinä mainitsi sirpaleista niin muistin oman jutun.
Ennen uskoontuloni en oo tuntenut hyvin Jeesuksen.
Väkivaltaiset sanat/väkivaltainen henkinen murtui minut täysin samassa sekunnissa niin siten sain yliluonnollisen näyn vaikka en ollut uskossa ja siinä näin läpinäkyvän lasiseinän joka halkesi ja siten tuli täysin sirpaleiksi kokonaan, maa tasaiseksi eikä jäänyt jäljelle se lasiseinä.
Oma perusturva meni samalla matkalla pois.
Tuli turvaton olo.
Rauhallisentuntuinen uskova tuli elämääni ja kertoi kuka Jeesus on.
Väärä kuva Jeesuksesta korjaantui kuntoon.
Uskoontulon jälkeen tuli kriisi minäkuvan kanssa, kuka oon.
Sielunhoitokäynnit tuloksetta.
Mietin vielä yliluonnollisen näyn merkitystä ja miksi ilmestyi vasta kun en ollut silloin uskossa.
Käsiini tuli se hengell.kirja "Kristuksessa" ja aloin lukea.
Silmiäni väsytti ja pidin hetken tauon niin tuijotin ulos ikkunasta mutta näin Jeesuksen joka seisoi pilven päällä ja se pilvi liikkui hitaasti. Räpäyttelin silmiäni luullen nähneeni harhakuvan mutta Jeesus oli vielä siinä. Jeesus muuttui ristiksi.
Mietin oliko toi oikea Jeesus tai pilvi osasi temppuilla.
Kirja ei saatu luettua läpi ja innostukseni lopahti.
Vaivuin vaikeuksiin ja masennukseen.
työharjoittelun aikana löysin pari omaa minäkuvaa itsestäni ohjaajan avulla.
Vieraan henkilön kautta löysin lisää uuden oman minäkuvan.
Seurakuntalainen säikähti kun kysyin suoraan, miksi minuun ei ottanut yhteys ja miksi mua unohdettiin kokonaan.
Seurakuntalaisten välinpitämättömyys ihmetytti ja mietitytti.
Mietitytti vieraitten lämmin vastaanotto ja hellyydenpito.
Seurakuntalainen lähetti tekstiviestin ja siinä oli valmiina aikataulu koska on kokous ja koska iltapiiri.
Mietin miksi seurakuntalainen ei näe mua ihmisenä vaan että olisin "palveltavana" ja se ällötti.
Kostin eilen ja myös tänään seurakuntalaiselle etten tullut sinne seurakuntaan.
Ajattelin etten oo mikään pelkästään tavara tai ilma tai mikä palveltava niin jätin tulematta.
Inhotti ajatus että seurakuntalaiset pohtivat miettien ongelmiani ja syitäni eikä tajunnut että kaipaan heitä ystäväkseni.
Tiedostan katkeruuteni!
Tunnen myötätuntoa ja välitän myös jokaisesta ihmisestä paitsi seurakuntalaisista jotka mua ällöttää.
Tunsin sillöin tällöin ihanaa Jumalan rakkautta joka valtasi minua.
Lankeamistilassa.
Kiitän Enkelikenkelin viestistä.
Luin tämän viestin mutta tunnistin tutun piirteen.
Huomasin että tämä ei ole kokeillut todellista ahdistusta ja rikkinäisyyttä eikä tiedä mitä sanoa.
Yksi lause mikä oon samaa mieltä että Jeesus on voimallinen muuttamaan elämänsä mutta jätän kysymättä koska välttelen ehjää uskovaa joka ei tiedä ahdistuksista ja koettelemuksista mitään.
Oon rauhan asialla enkä halua paisuttaa asian.
Jumala on silloin lähimpänä, kun itse "lankeaa", "murtuu" tai "menee rikki". Siinä tilassa Jumala ottaa turvalliseen syliinsä ja antaa olla sellainen kuin on: heikko, apua tarvitseva, rakastettava jne. Jumala on näyttänyt voimansa ja rakkautensa heikoille, ei vahvoille. Vahvoja ovat he, jotka vielä näyttelevät, he, jotka eivät tunne oikeaa Jumalan rakkautta.
Siunausta edelleenkin sinulle :)
Oon täysin samaa mieltä mutta en näin voi jatkaa tätä. Haluan pois tästä sotkusta.
Tää yksinäisyys pakottaa tai ajaa vieraitten pariin mutta yritän pärjätä ilman mutta haikea olo ja tyhjä yksinäisyys vaivaa yhä.
Tänään aamupäivällä nostin katseeni taivasta päin ja kuiskasin heikoin huokauksin Herran puoleen pyytäen apua täältä sotkusta pois.
Mietin myös uutta harrastusta millä sais minua pysymään pois siitä sotkusta.
Eilen illalla sain tekstiviestin mutta jätin vastaamatta.
Jo 3päivää ilman vieraita ja oon iloinen että selvisin päivä kerrallaan.
Eilen päivällä meseilin hellän ja ymmärtäväisen uskovan kanssa mutta hän kertoi kuis kovasti ikävöi mua kun ei oo nähnyt mua 2päivään ja kysyi oonko minä suuttunut kun en pitänyt yhteyden häneen.
Mietin eri vaihtoehtoja ja eri ratkaisuja että saisin lähestyä Jumalaa ja huolettaa sen hellän uskovan kaipaus minua kohtaan.
Mietin miten ottaa vähitellen etäisyyttä häneen sillä huomaamattomalla ja rehellisellä tavalla.
Tarvitsisin Jumalan apua siihen.
Kiitän vielä Enkelikenkelin viestistä ja pahoittelen että oon huono esimerkki. Anteeksi!
pelkomme tai tunteemme. Itsesäälissä on helppo rypeä, mutta siitä ei ole mitään hyötyä. Me voitamme vastukset tarrautumalla lujasti kiinni Jumalan lupauksiin ja uskomalla häneen, koska kaiken minä voin hänessä, joka minua vahvistaa, niin on kirjoitettu. Usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan ja ojentautuminen sen mukaan mikä ei näy. Jatketaan uskomista, ei anneta periksi paholaiselle, vastustetaan sitä uskossa, niin se pakenee meistä. Pidetään tiemme puhtaina.
Kärsimysten kautta voittoon.
Eilen aamulla heräsin ja tuli heti ajatukseeni heijät niin yritin vältellä tota ajatusta ja rukoilin apua.
Illalla kamppailin sitä kaipausta vastaan joka vie heijän luokse ja podin sitä outoa kaipausta enkä tiennyt mikä se oli tai mitä pitäis tehdä.
Tänään aamulla sain luettua muutaman psalmin ja rukoilin varjelua lankeamiselta.
Lankesin mutta nousin mutta lankesin takas niin masentaa kovasti.
Rukoilin täydellistä vapautusta.
Masentaa vielä.
Anteeksi kovasti!
Älä etsi sympatiaa synneillesi. Tee täys käännös ja lakkaa mm. haureus. Jumala ei koskaan siunaa synnillistä seurustelua vaikka tuntisi toista kohtaan helliä tunteita. kun jatkat salasuhdetta, tunne vain voimistuu ja synnin vyyhti kiristää otettansa ....Lopeta, lopeta, vielä kerran lopeta moinen vehkeily. Tee sataprosenttinen parannus!
nuhtele ankarasti niin tulisin terveeksi!
Haluaisin KYLLÄ tehdä parannuksen sataprosenttisesti!!!
Tunsin ihanaa Pyhän Hengen läsnäoloa ja yritin olla hiljaa niin samalla yritin myös kuunnella mutta en osaa...Miten kuunnellaan Pyhää Henkeä jos Hänellä on jotain asiaa?
Miksi vieraat jotka tiesivät uskostani Herraan kohtaan eivätkä halua irroittaa pois minusta? He ovat ihan kuin liimamatot kii minussa.
Kiitin tänään Herraa ettei heistä oo kuultu jo muutamaan päivään paits se yks hellä ja ymmärtäväinen uskova joka on paljon yksin, enkä tiedä mitä pitäis tehdä. Rukoilin viisautta Jumalalta. Tänään meseilen hänen kanssa, katsoakseni, onko hänellä kaikki ok.
Eilen illalla mietin miten saan vapautuksen siitä isäkompleksista. Kaipaisin myös neuvoa ja rukousapua siihen.
Rukoilin taas täydellista vapautusta.
Mökkeily viikonlopuksi.
Odotan teiltä terveellistä nuhtelua, kasvua, rukousapua ja neuvoa, -kiitollisin mielin.
Herra on ihmeellinen, kiitos Herralle!
Hyvää viikonloppua.