Entä jos Aho - Viinanen olisivat elvyttäneet?

.

Suuren Koivistolaisen laman syövereihin sukellettiin osittain Aho - Viinasen hallituksen toiminnan johdosta.
Puheet elvytyksen välttämättömyydestä nostavat päätään laskussa ja varisnkin laman tultua. Jo silloin, Ahon ajan alkaessas 1991 puhuttiin elvytyksen tarpeellisuudesta, jota Aho hallituksineen kuitenkin vastusti, ja kuristi säästöillä maan ja kansan lähes hengiltä.

Paljan puhutun aiheen yhteytedessä ei ole taitettu peistä siitä, miten olisvat asiamme nykyisin, jos Aho - Viinan olisi ryhtynyt elvyttämään, kuten nyt Vanhanen - Katainen puhuvat pääasianaan.

Taannoin oli esillä kysmys, miksi Aho - Viinanen ei elvyttänyt. Vastauksia ei liiemmälti kuitenkaan saatu.

Entä jos pyritään nyt arvioimaan oliko Aho - Viinasen kuristava vaihtoehto sittenkin elvytystä parempi tapa selvitä lamasta?
Entä sitten; - Kuinka asiamme olisvatkaan, jos he olisivat tiukan linjansa asemesta toimineet kuten nykyinen hallitus?

Seppo Hietanen
32285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Kerroppa mitä mahdollisuuksia silloin elvyttää? Kova velkaantuminen "vahvan markan" romahdettua. Elvytys johon oli varaa suunnattiin pienituloisille, lapsiperheille ja opiskelijoille.

SDP:ssä oli "lakkokenraali" joka laittoi yleislakkouhan päälle joka asiaan mitä Aho-Viinanen yritti. Maan työmarkkinat oli tästä syystä täysin sekaisin ja olisi joihtanut katastrofiin jos Aho ei olisi ammattiyhdistysliikkeen kiristykseen olisi taipunut.

Kun Ahon jälkeen tuli Lipposen hallitus se lopetti nuokin vähät elvytystoimet ja lisäksi nosti vielä ruoan alvin 12:sta 17 %:tiin.

Äänestä
  • Jos hallitus hetkeksikään herpaantuu, ulkoparlamentaariset kiilusilmät iskevät!

    Ihalaisen johtama SAK oli kuin roistolauma - valehteli ja villitsi asioista ymmärtämättömiä kansalaisia. En minä tuollaista olisi katsellut pääministerinä vaan olisin pistänyt heti lakimiehet tutkimaan Ihalaisen toimistoa ja kirjanpitoa.

    Äänestä

Kun nyt toivottavasti olet ryhtynyt kirjoittelemaan asiallisemmin, niin haluan hieman valottaa tilannetta.

Julkisvelkaista elvytystä ei voitu lisätä, sillä Suomi oli VVM:n esityönä jo sitoutunut yhteisvaluutta ECuun (tuolloin tuo nimi). Itse asiassa Suomi elvytti ennätysmäärin ottamalla ulkomaista velkaa kotimaan kysynnän ylläpitämiseen. Kyllä se oli rankkaa elvytystä.

Vuoden 1993 VVM:n vakaan kasvun poliitikaksi kutsutussa ohjelmassa pyrittiin n. 4 prosentin talouskasvuun ja tätä kautta työttömyyden poistoon, julkisen velan kasvun pysäyttämiseen, valtiovelan lyhyentämiseen ja alhaiseen inflaatioon.

Ahon hallitus käynnisti tämän politiikan, jota kutsuttiin ERM-lähestymispolitiikaksi ja joka sitten tarjoiltiin valmiiseen pöytään Lipposen hallitukselle 1995. Noista päivistä lähtien on Suomessa noudatettu "Euron vakaussopimuksen"-nimellä kulkevaa politiikkaa. Siis käytännössä vuodesta 1993 lähtien aina tähän päivään saakka.

Elvytystä on käytetty vakaussopimuksen aikana viime syksystä lähtien EU:ssa ja euromaissa.

Liiallinen elvytys lisää talouden vinoutumia, joten ainoa elvytysmuoto, mitä jatkossa voidaan käyttää budjettirahan jälkeen on verohelpotukset. Nämä osuvat talouden aktiivitoimijoille.

Äänestä
  • Aloittaja

    .

    Kaksi asia:

    1.
    Tekstiltäsi putoaa pohja - riippumatta sen sisällöstä - ennen sen ensimmäistä varsinaista otsikon aiheeseen liittyvää ajatusta. Valitettavasti näin käy siksi että suot itsellesi yliälyn aseman ja aloitat no-name -skrivarina pilkkaavan veetuilusi. Henkilöön kohdistuvalta veetuilulta puuttuu jo nimettömyytesi johdosta terve pohja , - mutta silti veetulet - ja näin heti esittelyssä pudotat mahd. hyvältä viestiltäsi mielenkiintoarvon.

    2.
    Tuolloin 1991 VVM toimi Wahvamarkan ohjauksessa ja nimenomaisesta käskystä, jota ohjausta Iiro Viinanen kaiken lisäksi noudatti mielellään, - olihan hän DI-poliitikkona täysi tosikko, yhdennuotinsamban tanssija, ja kokoomuslaisena uskoi valvomattoman mannertenvälisen makrobusineksen ainoaan autuaaksi tekevään uskontoon. Samaan aikaan pm Aho toimi Koiviston tahdottoman kanslistin roolissa ottaen ohjeet suoraan wahvamarkalta.

    Ecu-liitos tehtiin Ahon hallituksen ensimmäisenä merkittävänä toimenpiteenä, täysin tietoisena sen aiheuttamasta ehdottomasta ja vaarallisesta sidonnaisuudesta.
    Tämän faktan mukaan Aho-Viinasella ei ollut aikeitakaan elvyttää.

    Mikään pakko-DL ei Ecu-liitokselle juuri tuolloin suinkaan ollut, paremminkin se oli merkittävä käynnistys järjettömän tuhon tuomiossa joka nyt on kiinnittynyt keskuuteemme. Wahvamarka ylikierroksille kiihdyttämän talouden romahduksen tuottamaa likapyykkiä ovat nyt käsillä oleva järjetön eriarvoistuminen, räjähdystä enteilevä yhteiskunnan kahtia jakautumisen, yli kahden miljoonan kansalaisen elämän kurjistumisen ( OECD:n mukaan on meillä virallisesti köyhiä oj 2.000.000 kansalaista ) ja köyhyyden kasvaminen ja nousu kaiken lopulta kaatavaksi ongelmaksi. EU-liitoksen ilmiöitten kokonaisuudessa käynnistyi yleisen kurjistaminen. Sen käytännön toimeenpanijoina olivat Aho - Viinanen eturivissä, joskin he innokkaina noviiseina eivät nähtävästi laisinkaan ymmärtäneet Koiviston tavoitteiden koko kuvaa. Siksi he innoissaan polkaisivat Koivistolais-proletariaatin uuden tulemisen, terveestä porvarillisesta elämämallista meidät vieroittavan uuden maailmakuvan ja yhteiskuntarakenteen muutoksen näennäisen laillisesti käyntiin.

    Merkittäviä osia tuon pienen ryhmän edunvalvonnassa, salassa jo silloin aikataulutetun EU-sopimuksen vaatimia pakollisia toimia olivat mm.

    - Ecu-liitos järjettömällä kiireellä ja järjettömällä markan ylikurssilla,
    - osallisuus taustalla mutta täysin tietoisina ydinryhmän
    tekijöinä 6.5.1992 Mauno Koiviston järjestämään operaatioon
    "Koiviston konklaaviin", jonka tuhoisuus pääsi käyntiin vasta
    - Aho - Viinasen aliotteesta pikaisena säädetyn
    - PANKKITUKILAIN tultua voimaan 1.1.1993.

    Ecuun sitoutuminen käynnisti hyvin valmistellun totaaliin tuhoon johtaneen rosvoretken, kun katsotaan asiaa maan ja kansan kokokuvan parhaalta kannalta. Rosvoretki se oli siksi että kyseessä ei ollut hallituksen ja sen takapirujen peruslaillisista pyrkimyksistä, yhteisen, kaikille parhaan saavuttamisen tavoittelusta!
    Maamme kaikkien aikojen rosvous se oli siksi, että kyseessä oli vain tietyn sisäpiirin, pienen eliitin omin päin jo aikoja ennen noita päiviä keskenään salassa sopiman, päivitetyn EU-liitoksen asiakokonaisuuden kiireellisestä aikataulusta.

    Elvytyksen tarve oli ennen Ecu-sitoumusta kristallin kirkkaan kaikkien avainpaikkojen haltioitten ja laajan yleisönkin tiedossa. Siinä kävi vain samalla tavoin kuten yleensäkin, että joidenkin tunnettujen kansalaisten tarve ja edut ovat suuren joukon tarpeita tärkeämpiä. - Ja vaikka pienen ryhmän etu toimeenpantuna loukkaisi - kuten se yleensä aina loukaa - verisesti kokokansan laillista ainoaa ja parasta oikeutta, niin silti AINA etusijalle nousevat eliitin kulloisetkin tarpeet. Ne pannaan käytäntöön tarvittaessa lakeja ja asetuksia jopa rikollisesti pilkaten, sillä kiinnijäämisen riski oli ja on heillä edelleenkin nolla-luokkaa.

    Seppo Hietanen

    Äänestä

  • UPDATE_7173133 kirjoitti:

    Jälkiviisaasti ajateltuna pahin virhe oli markan kytkeminen ecuun revalvoidulla kurssilla. Kytkennän yhteydessä olisi ilman muuta pitänyt palauttaa markan arvo revalvaatiota edeltäneelle tasolla tain alemmaksikin.

    Tuohon ei vaan moni silloin ecu-liitoksen aikaan vielä uskonut, kun ei uskottu siihenkään, että bkt putoaa yli 7% miinukselle.

    -Jäbä

    Äänestä

  • -Jäbä kirjoitti:

    tuosta kytekennästä. Se oli Mauno Koiviston, entisen Suomen pankin pääjohtajan suurin moka. Sen vuoksi Koivistolta pitäisi presidentin eläke poistaa ja maksattaa edes 1% siitä tuhosta jonka aiheutti Suomen kansalle. Se 1%:kin on niin suuri summa että Koivistokin kärsisi samalla tavalla kuin me jotka jouduimme puillle paljaille Koiviston vuoksi jopa lähes 20 vuodeksi. Tuolla korvaiksella Saataisi Koivistokin 15 vuodeksi ulosottomiehen käsittelyyn. (Velkavankeuteen)

    Äänestä

  • juuri--- kirjoitti:

    Ei koivisto kenekään kättä vääntämällä omaa tahtoan läpiajanut. Vakaan (ja vahvan) markan politiikka oli silloisen talouseliitin yhteinen uskomus.

    Se, että ecu-kytkennässä jätettiin markan arvo palauttamatta revalvaatiota edeltäneelle tasolle johtui pääasiassa Kullbergin ja Ahon huonoista väleistä, kun hallitus ei saanut selkeää tahtoa ilmaistuksi Suomen pankille, vaan sP liitti markan ecuun sellaisenaan, koska poliittinen päätös asiasta puuttui.

    Koiviston rooli tässä oli tietysti mukana, mutta i hän yksin mitään päättänyt.

    -Jäbä

    Äänestä

  • Aloittaja

    -Jäbä kirjoitti:

    Jälkiviisaasti ajateltuna pahin virhe oli markan kytkeminen ecuun revalvoidulla kurssilla. Kytkennän yhteydessä olisi ilman muuta pitänyt palauttaa markan arvo revalvaatiota edeltäneelle tasolla tain alemmaksikin.

    Tuohon ei vaan moni silloin ecu-liitoksen aikaan vielä uskonut, kun ei uskottu siihenkään, että bkt putoaa yli 7% miinukselle.

    -Jäbä

    .

    Samaan mieltä olen revalvaatiosta sinänsä, joskin ajattelen itsekkäästi tuon vuoden 1989 isemurhaa vastaavan tempun prossan ( muistaakseni 6%) korotuksen tulleen silloin jo reilusti ylipaksun markan päälle.
    1992 syksyn kelluttamisen rauhoituttua markka jäi kevään 1991 max-kursistaan jonnekin reilun miikka 30% tasolle.

    Tarkoitan että mitä alemmaksi se olisi ennen Emu-kytkentää saatu hiissattua, sen paremmin me voisimme, suoraan prosssan suhteessa. Olisko oikea devalvoitumisen tasso ollut jossain 20-25% haarukassa, - en sitä nyt rajummin kyllä puolustaisikaan.
    Tärkeä aihe on tietenkin Emu-kytkennän ajankohta sinällään; mistä olisimme jääneet paitsi jos Aho-Viinanen olisivat - nyt eritoten jäkiviisaasti kyseltynä - malttaneet odottaa selvästi kynsillä olleen kriisin huippuja ennen lopullisia päätöksiään...?

    Toisaalla jo vastaus;
    ...Sillä tämä ei todellakaan ollut mahdollsta jos tuosa ohessa olevan vastineeni sisältö osuu oikeaan; Kaiken päällä - etuoikeutettuna - makasi kuin emäsika jo aikasemmin sovitut aikatulut EU-liitokselle.

    Tässä kohdin mainitsen lisäksi selityksenä EU-aiheiseen liittyvää asiaa:

    Meikäläistä on pyritty monissa yhteyksissä leimaamaan EU-kieleteiseksi juntiksi. Juntti saatan ollakin, mutta en EU-kielteinen siinä mielessä kuten leima istutetaan jokaisen perskannikkaan joka aiheesta vähänkin kritisoi.

    EU-kriitinen olen.
    Aivan alkeelliset asiat, kuten välttämättömän virallisen tulkin käytön laiminlyöminen pahoissa neukkareissa, jonka mokaamisesta syytän verisesti Ahoa pääneukkareitten johtajana. Viite lapsellisiin tulkintasyihin haudanvakavassa asiassa joillekin yrittäjille, kuten alkutuottajille artiklat 141 ja 142 eudtavat, - todella vastuuttomasta puuahstelusta tulokseksi jättivät mahdollisuuden mielettömiin tulkintaristiriitoihin -, ym.. yleensäkin vallitseva käytäntö direktiivien tulkinnoissa, ym...

    Toisaalta; Miksi sitten neukkareissa ei käytössä klssinen malli:
    Kovan paikan tullen kumpaisenkaan osapuolen virallista pääkieltä ei saisi käyttää tuon tasoissa neuvotteluissa, syyn tiedätkin..

    en tässä jatka pitkää listaa ...

    SH

    Minulla on EU:hun sellainen kanta, että siellä edistetään sellaisen yhteisen Euroopan muodostumista, jota jokainen jäsenvaltio voi hyödyntää vapaan kaupan kautta eikä niinkään pyritä toimimaan, kuten kepukunnat Suomessa, eli ajamaan omaa etua niin, että se olisi joltain toiselta pois. Sellaiseen eivät meidän rahkeemme EU:ssa riittäisikään.

    -Jäbä

    Äänestä

  • Aloittaja

    -Jäbä kirjoitti:

    Ei koivisto kenekään kättä vääntämällä omaa tahtoan läpiajanut. Vakaan (ja vahvan) markan politiikka oli silloisen talouseliitin yhteinen uskomus.

    Se, että ecu-kytkennässä jätettiin markan arvo palauttamatta revalvaatiota edeltäneelle tasolle johtui pääasiassa Kullbergin ja Ahon huonoista väleistä, kun hallitus ei saanut selkeää tahtoa ilmaistuksi Suomen pankille, vaan sP liitti markan ecuun sellaisenaan, koska poliittinen päätös asiasta puuttui.

    Koiviston rooli tässä oli tietysti mukana, mutta i hän yksin mitään päättänyt.

    -Jäbä

    .

    .. joskaan en muista ulkoa kuinka vahva SP:n asema tuolloin olikaan, - siis olisko se voinut omin päin vetää jutun piikkiin ja sen tuloksena uusi hallitus olisi joutunut vain kirjauttamaan jutun..?

    Ahon hunot välit saattoivat olla monessa kohdin tottakin, joskaan en muista tarkkaan ihan kaikkia juttuja noilta vuosilta. Tuolloin olivat päällimmäisinä poikkeuksellisen veetumaiset laman ajat niin asiakkailla kuin sitten omissakin yritysduuneissa.
    Todella suhdenneherkkä, varsin nuori toimiala ( uvv yms. sportti-kalujen kaupan säännöstelyn, lisenssien poistaminen tapahtui viimeisten joukossa 1962, kuten mm. autot, - jolloin ala vasta todella käynnistyi) oli laman tullessa varsin alkeellinen, monilta osiltaan vielä kehittymätön, joka sitten lähes tulkoon katosi laman todella sukeltaessa 1992.

    Alallalle olivat tyypillisiä - kuten pienille ja haavoittuville yhteisölle yleensäkin - korostuneet lastentaudit; pääomaköyhyys, korkea velkaantumisaste, raskaasti nokkapainoinen luototus, suhteellisen heikko kannatavuus sekä lähes poikkeuksetta eri toimialojen alkuaikojen ja jyrkkien muutosten yhteyteen liittyvä häirintä, kuin luonnonlaki tai halla Koskelan pellolla, ( kuten usein on kovin ikävää pienellä elää suurvallan pakkoholhouksessa ) oli kaupparyhmien aggressiivinen kädenvääntö, jossa kauppiaitten osuudeksi useimmin jäi torveilu tyhmyrin hattu päässään tien ohessa, tavallisimmin pers'aukisena, läpikotaisin kusetettuna ja ryövättynä, jonkun ison kaupparyhmän rosvouksen kohteeksi joutuneena entisenä kauppiaana. ( Saman kohtalon kokeneina kuten pienet valtiotkin, jotka kriisien koittaessa ovat menettäneet isenäsyytensä ja identiteettinsä.

    Kriittinen näkemys yleensäkin suuren ja "liian pienen" epäpyhästä, valheelisesta YYA:sta, pahoissa paikoissa aina kuolemanvaarallisesta liittoutumsiesta on kehittynyt pitkinä vuosina kaupan ytimessä duunatessa. Eritoten on EU:ta esitelty meille turhaankin kliseemäisenä, mielestäni kriittisissä kohdissaan selkeän valheellisessa klooriassa. Edelleenkin sen edusmiehet väittävät suden ja lampaan leppoisan rinnakkaiselon toimivan siellä erinomaisen hyvin, vaikka historian oppien lahjomaton totuus kertoo pienten kansojen yhtä lailla kuin heikkojen kauppojen viimeistään kriisessä katoavan kartalta.

    Paha kyllä suuruuden hurmoksessa kuitenkin unohdetaan - ehkä tarkoituksella - mainita EU-liiton kohtalokkuudesta, siis eritoten lampaalle. Kiistatta on EU:n suurten toimintamalleissa yhtymäkohtia monien toimialojen suurten tapoihin niitä vertailtaessa. luonnonlait ovat lounnonlakeja, nopea syö hitaamman, vielä helpommin suuri syö pienemmän!

    1991 elettiin aika suurta murrosta. Sääntelytaloudesta oltiin siirrytty kohti markkinataloutta jo koko 80-luvun ajan ja kasinoajan vauhtihuuman sokeus oli päällä koko Holkerin hallituksen ajan. Talousmiehet ja ekonomistit elivät yhden totuuden uskossaan, ettei lamaa tule ja että velalla voi rahoittaa mitä vaan, jopa osakekauppaa. kiinteistösijoittaminen kukoisti. Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa juuri meitä ennen olleiden pankkikriisien seurauksista ei meillä opittu mitään.

    Enemmistöparlamentarismi sai aikaan myös suuren huuman, kun Ahon hallitus - ensimmäinen porvarihallitus melkein miespolveen - pääsi yksinkertaisella äänten enemmistöllä päättämään, mitä halusi, mutta oli päätöksiin täysin kokematon, kun ensikertalaisia ministereitä oli paljon ja Aho itsekin täysi nuori ja kokematon, täysin Koiviston ohjailtavissa.

    Silloin todella uskottiin vakaaseen (ja vahvaan) markkaan joka puolella, Kovisto ja Kullberg kaikkein eniten. Miinuksella olleen vaihtotaseen vuoksi korkoja ei kuitenkaan voitu laskea muun Euroopan tasolle ja niin lainanannon vapauttaminen ajoi yrityslainat ulkomaille, mikä sai aikaan, ettei markkaa voinut heikentää ilman, että se olisi vaikeuttanut yritystoimintaa ja aiheuttanut konkursseja ja työttömyyttä.

    Tästä kaikesta syntyi tilanne, jossa kukaan ei oikein osannut päättää, mitä pitäisi tehdä, kun demaritkin olivat Paasion erotettuaan ja Sundqvistin puheenjohtajakseen valittuaan ihan sekaisin sen suhteen, miten he oppositiossa toimisivat, vai haukkuisivatko vain hallitusta.

    Koivisto taas halusi tukea parlamentarismia ja enemmistöhallitusta eikä lämmennyt niill ajatuksille, että Aho olisi hajoittanut hallituksensa ja rakentanut tilalle punamullan. Tätä Aho yritti saada aikaan Sundqvistin kanssa vielä kesällä 1991.

    Kun Aho vielä kyykytti kokoomusta, joka ei oikein ollut kunnolla Salolaisen käsissä ja Kullbergkin halusi vanhana konkarina sanoa sanansa, niin pakka oli aika sekaisin. Teollisuus ja liikepankit olivat odottaneet, että ecu-liitoksen yhteydessä olisi mrkan arvo pudotettu revalvaatiota edeltäneensä arvoon ja ehkä lievästi vielä devalvoitukin samalla, mutta jostain syystä näin ei käynyt.

    Yhdeksi syyksi on sanottu se, etteivät Aho ja kullberg tulleet keskenään toimeen. Ja kun tämä meni konfliktin asteelle, niin vanhan kutyymin mukaan SP:n pääjohtaja väistyy pääministerin tieltä, mitä Koivistokaan ei vastustanut, eli itse asiassa Aho antoi Kulberille kenkää.

    Siihen, että maailmalta meille tullut lännen lievä taantuma ja neukkulan romahtamisen aiheuttivat laman oltiin tosiaan vielä 1991 alussa täysin yksimielisesti sitä mieltä, että vuosi 1991 jää bkt:n suhteen lievästi plussalle tai putoaa enintään nollaan, mutta me onnistuimme omin voimin aiheuttamaan, että bkt putosikin muistaakseni -7,8%:iin, eli ennusteissa oli KAHDEKSAN PROSENTTIYKSIKÖN virhe, minkä mukaan talouspolitiikan päätökset tehtiin alkuvuodesta 1991.

    Virhepäätösten seurausten korjaamisessa tehtiin sitten lisää virheitä, kun ruvettiin korottamaan veroja, eli leikkaamaan kotiaan markkinoiden ostovoimaa ja saneeraamaan julkisia kuluja, eli leikkaamaan palveluja. Seuraavaksi alkoikin sitten konkurssiaalto ja saatiin ensimmäiset satatuhatta uutta työtöntä entisten lisäksi vain puolessa vuodessa.

    Kun nämä kustannukset kaatuivat Ahon hallituksen ja myös kuntatalouden syliin, niin kaikki lainaelvytys oli siinä vaiheessa jo myöhäistä sen vahingon korjaamiseksi, ettei lama kolahtaisi todella pohjaan saakka, minkä se sitten tekikin.

    Velkaa ruvettiin ottamaan liian myöhään ja devalvaatio tehtiin pakon edessä, koska muuten olisi hukattu myös teollisuuskapitaali, ellei sen hintakilpailulyyä olisi korjattu kuntoon. Devalvaation seurauksena kuitenkin tuontihinnat nousivat, eli palkansaaja maksoi senkin lystin, vaikka verotusta oli juuri kiristetty.

    Ahon aikaan kaikki tehtiin päinvastoin kuin nyt, mutta siihen ei ollut yhtä syytä, vaan hyvin monta syytä, joilleei voitu itään ja hyvin monta toimintavaihtoehtoa, joista aina valittiin kaikkein huonoin vaihtoehto, joten katastrofi oli ulkoa syntynyt, mutta sisäisesti aiheutettu.

    -Jäbä

    Äänestä

  • UPDATE_7173133 kirjoitti:

    .

    .. joskaan en muista ulkoa kuinka vahva SP:n asema tuolloin olikaan, - siis olisko se voinut omin päin vetää jutun piikkiin ja sen tuloksena uusi hallitus olisi joutunut vain kirjauttamaan jutun..?

    Ahon hunot välit saattoivat olla monessa kohdin tottakin, joskaan en muista tarkkaan ihan kaikkia juttuja noilta vuosilta. Tuolloin olivat päällimmäisinä poikkeuksellisen veetumaiset laman ajat niin asiakkailla kuin sitten omissakin yritysduuneissa.
    Todella suhdenneherkkä, varsin nuori toimiala ( uvv yms. sportti-kalujen kaupan säännöstelyn, lisenssien poistaminen tapahtui viimeisten joukossa 1962, kuten mm. autot, - jolloin ala vasta todella käynnistyi) oli laman tullessa varsin alkeellinen, monilta osiltaan vielä kehittymätön, joka sitten lähes tulkoon katosi laman todella sukeltaessa 1992.

    Alallalle olivat tyypillisiä - kuten pienille ja haavoittuville yhteisölle yleensäkin - korostuneet lastentaudit; pääomaköyhyys, korkea velkaantumisaste, raskaasti nokkapainoinen luototus, suhteellisen heikko kannatavuus sekä lähes poikkeuksetta eri toimialojen alkuaikojen ja jyrkkien muutosten yhteyteen liittyvä häirintä, kuin luonnonlaki tai halla Koskelan pellolla, ( kuten usein on kovin ikävää pienellä elää suurvallan pakkoholhouksessa ) oli kaupparyhmien aggressiivinen kädenvääntö, jossa kauppiaitten osuudeksi useimmin jäi torveilu tyhmyrin hattu päässään tien ohessa, tavallisimmin pers'aukisena, läpikotaisin kusetettuna ja ryövättynä, jonkun ison kaupparyhmän rosvouksen kohteeksi joutuneena entisenä kauppiaana. ( Saman kohtalon kokeneina kuten pienet valtiotkin, jotka kriisien koittaessa ovat menettäneet isenäsyytensä ja identiteettinsä.

    Kriittinen näkemys yleensäkin suuren ja "liian pienen" epäpyhästä, valheelisesta YYA:sta, pahoissa paikoissa aina kuolemanvaarallisesta liittoutumsiesta on kehittynyt pitkinä vuosina kaupan ytimessä duunatessa. Eritoten on EU:ta esitelty meille turhaankin kliseemäisenä, mielestäni kriittisissä kohdissaan selkeän valheellisessa klooriassa. Edelleenkin sen edusmiehet väittävät suden ja lampaan leppoisan rinnakkaiselon toimivan siellä erinomaisen hyvin, vaikka historian oppien lahjomaton totuus kertoo pienten kansojen yhtä lailla kuin heikkojen kauppojen viimeistään kriisessä katoavan kartalta.

    Paha kyllä suuruuden hurmoksessa kuitenkin unohdetaan - ehkä tarkoituksella - mainita EU-liiton kohtalokkuudesta, siis eritoten lampaalle. Kiistatta on EU:n suurten toimintamalleissa yhtymäkohtia monien toimialojen suurten tapoihin niitä vertailtaessa. luonnonlait ovat lounnonlakeja, nopea syö hitaamman, vielä helpommin suuri syö pienemmän!

    Seppo Hietanen

    Muistat varmaan 70-80-lukujen taitteen, un markkinoita alettiin avata kilpailulle. Silloin suuret kaupparyhmittymät olivat todella vaikeuksissa ja jouduttiin tekemään melkoisia uudelleenjärjestelyjä mm. elintarviketeollisuudessa, maatalouskonekaupassa, rautakaupassa, tavaratalokaupassa ja päivittäistavarakaupassa.

    OTK:n fuusio E-osuuskunta Ekaksi oli näitä näkyvin 1.9.1983.

    Hankkija meni konkurssiin. Renlund fusioitiin jonnekin, ties minne. Rautia meni Keskolle. SOK alkoi saneerata yhtä rankasti kuin entinen OTKkin. S-ryhmä ja Eka yhdistivät teollisuutensa ja suurkuluttajakauppansa ja myivät ne sitten pois.

    Pelkästään Eka lopetti satoja pienmyymälöitä joka vuosi karsiakseen kulujaan pois. Samalla toki karsittiin myyntitulojakin, koska eivät kaikki lopetettujen kauppojen myynnit omille ketjuille siirtyneet. Piti satsata suuriin yksiköihin ja Siwa-ketjuun, mikä tehtiinkin ja saatiin vähittäiskauppa kannattavski jo kolme vuotta fuusion jälkeen.

    Eu oli tuolloin mielessä. Vasemmisto oli siinä mukana ja prof. Esko Antola konsultoi mm. Ekan Ema Rantalaa ja Eka-yhtymän eri ysiköiden johtoa hyvin runsaalla panoksella.

    EU:sta nääs kannattaa muistaa, että kokoomuksen liikkeellelähdön jälkeen vientiteollisuus työnantajan puolella ja sitä vastaavat isot teollisuuden ammattiliitot SAK:n puolella saivat aikaan yhteisen julkilausuman siitä, että Suomen on liityttävä unioniin.

    EU on selvästi teollisuuden hanke ja on nyt kehittymässä palvelujen ja osaamisen vapaan liikkumisen hankkeeksi.

    Sinulle, EU-kriitikolle- sanon vain sen, että kahdesta valittavana olevasta vaihtoehdost EU:n ulkopuolella oleminen olisi meille tosi tuhoisa. EU:n jäsenenä meillä on myös vain yksi strategia: halea muiden jäsenmaiden joukosta mahdollisimman vahvoja liittolaisia ajamaan sellaisia asioita läpi, joista on hyötyä smalla koko EU:lle, jos niistä on hyötyä meille.

    Oman edun ajaminen EU:ssa on lähinnä populiststa kusetusta, koska ei sellaista eurooppalaiseksi kasvatettua siltarumpupolitiikkaa tai muutakaan sulle-mylle etuisuuksien kapustelua, tai vaatimusten paketoimista myönnytyksiin Euroopassa harrasta muut kuin Italia ja Puola - typerimmät EU:n jäsenet, joita kukaan muu ei halua tukea, kun niiden tapa toimia perustuu kiristykseen.

    Mikään hallitus ei tosiankaan vienyt Suomea EU:hun. Sen tekivät teollisuus ja teollisuuden ammattiliitot kokoomuksen ja SDP:n avulla. Aho toi Haavistoa käyttäen keskustasta tarvittavan osan mukaan, että kansanäänestys meni läpi.

    Äänestä

Että Ahon-Viinasen hallitus teki karkeita virheitä laman keskellä, mutta eri asia on, että ketkä laman aiheuttivat. Varsinaiset leikkauksetkin tehtiin Ahon hallituksen jälkeisen, Paavo Lipposen surullisen mustan sateenkaarihallituksen toimesta http://www.vn.fi/tietoa-valtioneuvostosta/hallitukset/hallitusohjelmat/vanhat/lipponen/lisapoytakirja.jsp

Oppositio arvosteli Ahon lamapolitiikkaa kovin sanoin, mutta itse päästessään valtaan Lipposen johdolla, se harjoitti vieläkin kovempaa politiikkaa.

Olisi pitänyt elvyttää. Ei olisi pitänyt päästää työttömyyttä kasvamaan. Olisi täytynyt olla rohkeutta vastata ensin omasta maasta ja vasta sitten EY-integraatiosta, jolle ei ollut kiirettä vaikka niin luultiin. "Vahva markka", "hallittu rakennemuutos" - "eurokuntoon".

Äänestä
  • Lipposen hallituksen syliin kaatui kuntatalous, koska lama ja työttömyys vaikuttavat kunnissa aina viiveellä, eli vasta sitten kun yhteisö- ja kunnallisveron tuotto romahtaa.

    Lipposen edessä oli samaan aikaan myös se, että lainaa piti päästä maksamaan pois, koska korkokulut olivat lähes yhtä suuret kuin budjetin osiaalimenot.

    Samalla, kun Lipposen hallitukset tehrvehdyttivät valtiontloutta, ne pääsivät ottamaan halpakorkoisempaa lainaa, jlla maksettiin pois aiempaa, kalliskorkoista lainaa, mihin ei olisi päästy ilman matokuuria.

    Ahon hallituksen lisäksi virheitä olivat tehneet koko liike-elämeä, erityisesti pankit sekä tietenkin Suomen Pankki.

    -Jäbä

    Äänestä

  • -Jäbä kirjoitti:

    Lipposen hallituksen syliin kaatui kuntatalous, koska lama ja työttömyys vaikuttavat kunnissa aina viiveellä, eli vasta sitten kun yhteisö- ja kunnallisveron tuotto romahtaa.

    Lipposen edessä oli samaan aikaan myös se, että lainaa piti päästä maksamaan pois, koska korkokulut olivat lähes yhtä suuret kuin budjetin osiaalimenot.

    Samalla, kun Lipposen hallitukset tehrvehdyttivät valtiontloutta, ne pääsivät ottamaan halpakorkoisempaa lainaa, jlla maksettiin pois aiempaa, kalliskorkoista lainaa, mihin ei olisi päästy ilman matokuuria.

    Ahon hallituksen lisäksi virheitä olivat tehneet koko liike-elämeä, erityisesti pankit sekä tietenkin Suomen Pankki.

    -Jäbä

    Panki tekivät rikoksia, ei virheitä. Koivisto suojasi vielä ne rikokset että asiakkaat eivät päässeet hakemaan korvauksia pankeilta.

    Äänestä

... joudun sinuakin opettamaan tuolla käppyrällä Ahon hallituksen toiminnasta. Sehän suorastaan nosti maan takaisin jaloilleen Holkerin sinipunan jäljiltä. Elpyminen alkoi heti kun hallitus tuli virkaansa -91.

http://www.etla.fi/suhdanne/Gif/t02a. gif

Äänestä

Lamaan johtaneet talouspoliittiset virheet aloitettiin jo 90-öuvun alkupuolen punamultahallituksissa, joita Holkein sinipuna sitten jatkoi. Pahin virhe oli julkisten menojen kasvattaminen ja 80-luvun lopun kasinotalouden huuma, jossa Suomen Pankin valvonnasta vapautetut pankit alkoivat kilpailla lainojen tarjonnassa ja yritykset sekä yksityiset velkaantuivat ja kiinteistöjen arvot nousivat epärealistiselle tasolle. myös ulkomaista velkaa otettiin surutta, koska talouspolitiikka ei kestänyt kotimaan korkotason alentamista ja ulkomainen velka oli halvempaa.

Vahvan markan - tai mieluummin vakaan markan - politiikka oli silloin yleinen uskonto kaikkien talousmiesten ja ekonomistien joukossa. Sitä uskontoa ei kukaan kyseenalaistanut edes silloin, kun revalvaatio tehtiin tai Ahon hallitus kytki markan kurssin ecuun pudottamatta sen arvoa revalvaatiota edeltäneelle tasolle.

Talouspolitiikan virheistä iso osa johtui siitä, etteivät Suomen pankki ja Ahon hallitus tulleet toimeen keskenään. Oma osansa on silläkin, että Aho epäonnistui punamultapyrkimyksissään sekä Paasion että Sundqvistin kanssa, vaikka yritti sitkeästi tuunnustella sdp:n hallitushalukkuutta vielä syksyllä 1991. Aho sai suksensa ristiin myös SAK:n kanssa, koska meni pelkästään taktikoimaan palavereihin eikä kuuntelemaan, mitä sak olisi ehdottanut. Ahon tapa tehdä politiikkaa median kautta sanelemalla, johti siihen välirikkoon, joka ei sitten koskaan korjaantunut eikä ole kepun ja sdp:n välillä kunnossa vieläkään.

Merkittävää on myös se, että Aho ryhtyi "presidentin mieheksi" eli parlamentarismia ajavan Koiviston kumppaniksi ja alkoi käyttäytyä Koivistoa hyödyntämällä samalla tavalla kuin Kekkosen lakeijat aiemmin, eli tulemalla presidentin luota sanomaan kokoomukselle ja oppositiolle, miten asiat nyt pitää hoitaa. Ei sellainen mihinkään yhteisymmärrykseen johtanut, van eripuraan silloin, kun olisi tarvittu yksituumaisia ja nopeita ratkaisuja lamasukelluksen oikaisemiseksi.

Tilanne oli katastrofaalinen myös siinä mielessä, että aivan jokainen talousennustuksia tehnyt tho ennusti vielä 1991 alkuvuodesta, ettei bkt juurikaan putoa alle nollan, vaikka se sitten putosikin liki -8% alle nollan. Tällaista ennustevirhettä ei ole juuri koskaan missään aikaisemmin tehty eikä sen jälkeenkään, mikä osoittaa vain sitä, ettei meillä ymmärretty lainkaan ssitä, miten länsimaiden taantuma, NL:on viennin romahtaminen ja kytemässä ollut pankkikriisi katkaisivat vientikysynnän lisäksi myös kotimarkkinoiden kysynnän ja räjäytti työttömyydet muutamassa kuukaudessa satoihin tuhansiin.

Tuossa tilanteessa elvyttäminen - mitä kysyt avauksessasi Aholta ja Viinaselta - oli mahdoton asia, koska a) siihen ei uskonut yksikään talousasiantuntia, jotka katsoivat, että lama on lyhytaikainen, ja b) lainaa ei olisi saatu kohtuullisellakaan korolla, koska julkisen talouden tila oli surkea ja vaihtotasen aljäämä todella pöyristyttävän suuri. Se, että markan kurssi pidettiin epätodellisen korkella oli tietenkin virhe, jota ylläpidettiin siksi, että devalvointi olisi kaatanut heti tuhansia ulkomaisen lainan varassa toimineita yrityksiä, niin kuin se sitten tekikin, kun devalvaatioon oi vihdoinkin pakko mennä.

90-luvun lamassa toteutui kaikista pahin kauhuskenaario, koska silloin tehtiin kaikki mahdolliset virheet samaan aikaan sekä hallituksessa, Suomen Pankissa että myös liike- j säästöpankeissa, jotka olivat aloittaneet lainanantokilpailun olemttomia vakuuksi vastaan jo 90-luvun puolella.

Nyt olemme olleet ihan toisessa tilanteessa, kun pankit ja yritykset ovat olleet metsäklusteria lukuunottamatta hyvässä kunnossa ja elvytyslainaa on saatu ulkomailta halvemmalla korolla, mitä esim Saksa saa.

-Jäbä

Äänestä
  • Paljonko on Suomen bruttokansantuote pudonnut tänävuonna verrattuna viimevuoteen?
    Vastaus:Yli 10%
    Euroalueen pudotus hieman yli 4%.
    Tämän hetken työttömyys on lähes 10% ja on nousemassa edelleen.
    Suomi on ajautumassa vielä syvemmälle kuin 90-luvulla ja te jaksatte jankuttaa työurien pidentämisestä.
    Tuntuu siltä että jossain kapinetissa on päätetty tehdä tällainen päätös, ja sitä ajetaan kuin käärmettä pulloon.
    Siinä on paljon työuralle pidennystä kun saadaan työttömät töihin vai onko niin että ne jotka ovat jääneet työttömäksi ,siellä myös pysyvät.
    Ne jotka ovat töissä niiden uria pidennetään,muuten tämä ei ole ymmärrettävissä?

    Äänestä

  • Aloittaja

    .

    Kiitos laajasta vastauksestasi. Paneudun asiaan syvällisemmin hieman myöhemmin. Nyt otan kantaa vain "luoton saatavuus" -kysymykseen.

    Elvytys olisi noissa oloissa kaiketi tarkoittanut:
    ****************************************

    1.
    HETI TOIMEENPANTAVANA MARKAN KELLUTTAMISTA

    2.
    Leikkureitten käytöstä kieltäytymistä.

    3.
    Ottamalla lisää luottoa - JOTTA OLISIMME VARMASTI SAANEET -, jolla olisi täsmäaseen tavoin ajettu elvyttäviä pulsseja (talous-kansantalous )strategisesti kulloinkin kriittisimpiin kohtiin.
    ( Tilastokeskuksen tietoja aiheen piiristä. Huom: 2006 alkaen luvut ovat ennusteita)
    http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_valtiontalous.html

    4.
    KOIVISTON KONKLAAVIN KÄSKYJEN VASTUSTAMINEN ( kieltäytyminen pankkitukilain säätämisestä), http://www.promerit.net/koiviston_oikeuspolitiikka.htm olisi johtanut ns. Oslon malliin. Silloin valtio olisi pankkituen asemasta ottanut romahtaneet pankin tilapäisesti haltuunsa, - sosialisoinut ne - sitten saneerannut ja myynyt ne sitten nousevilla kursseilla markkinoille. Norjan valtio jopa paikkasi pörssin tuotoilla laman aiheuttaman budjettivajeen menetyksiä.

    Toinen vaihtoehto olisi ollut ns. Ruotsin malli, jossa valtio antoi pankkitukea, mutta meni valvojana mukaan pankkeihin, joiden oli valvottuna pakko elvyttää elinkeinoelämää, ( Valtio ei antanut pankeille yritysten tappolupaa kuten meillä toimittiin ) ts, Ruotsissa tarvittava elvytys toimi osittain pankkien kautta.
    Norjassa ja Ruotsissa selvittiin ( toki kevyemmästä lamasta) ilman kaaosta, massatyöttömyyttä ja jättimäistä valtionvelkaa.

    '''
    Tässä vain muutamia malleja eriteltyinä.

    Luoton saatavuudesta voidaan olla montaa mieltä:
    *********************************************

    Totta kuitenkin on että valtionvelkamme oli pahimmillaankin varsin maltillisella tasolla. Kuten tunnettua luotettavin vertailukohde saadaan BKT:n luvuista. Tuolloin olivat monet verrokkimme todella huomattavasti raskaammin velkaantuneita, mutta meille syötettiin valikoitua totuutta seuraavasta syystä!

    TÄRKEIN, KAIKEN YLIKÄYVÄ SYY

    Kaiken päällä ohjasi toimintaamme pienessä piirissä sovittu ja aikataulutettu anomus ja liittyminen EU:n jäseneksi.

    Tuolloin ( lienee vieläkin?) anomuksen/jäsenyyden ehtoina rajattiin mm.
    Valtion toiminnalle, kansantaloudelle ja sen kunnolle tietyt vähimmäisvaatimukset.

    Tämä tarkoitti
    Toimivaa finanssijärjestelmää, ts. eläviä pankkeja
    Vapaata säätelemätöntä valuuttaa
    Budjettitasapainoa

    Jos olisimme elvyttäneet, olisi velkaantumisemme näyttänyt kriittisemmältä. Ilman pankkitukea (johon kyllä saimme helposti tarvittavaa luottoa) olisivat ne käytännössä joutuneet konkurssiin jota EU-hakemuksen kannalta ei tullut kysymykseenkään. Pankkien konkurssitila ei olisi sallinut anomuksen esittämistä.
    Kuten muistamme kansantalouden tekohengitystä, budjetilla kikkailua voitiin harjoittaa. Temppuilu toimi rajuilla leikkureilla, koska ne tuottivat budjetin arvoihin myönteisiä lukuja, - kulupuoli pysyi hallinnassa. Ja kuten tiedämme eivätkä EU:n päättäjät olleet laisinkaan kiinnostuneita siitä mihin nuo kansalaisten kannalta tuhoisat leikkurit johtivat.
    varsinaista päivänvaloa kestämätöntä hämyilyä EU-anomuksen yhteydessä edustivat mm. pankkitukimiljardien, ”( virallisesti” 48 mrd mk, josta totuus lienee jossain 100 mrd mk:n määrässä), kirjaaminen taseeseen eräänlaisena reunamerkintänä joka ei vaikuttanut taseen vastattaan kielteisesti. Tätä varten valtio anoi ja sai EU:lta poikkeusluvan.
    Samaan sarjaan liittyi sitten vuonna 1999 paljastunut 36 mrd mk:n katoaminen valtion virkamiesten eläkekertymästä. Asia tuli esiin valtiontalouden tarkastusviraston rutiinitoimenpiteessä, jonka viraston johto sitten julkista. Vaje oli syntynyt useitten vuosien aikana kun ohi budjetin olivat Lipponen - Niinistön johtaman hallituksen talousasioita hoidettu ns. kahdella pakalla pelaten.

    Todellinen kriittinen tilanteemme, velkaantumisemme ja kyvyttömyytemme noudattaa EU:n säätämää budjettikuria, johon olimme Lipposen johdolla ylväästi kehuskellen sitoutuneet vaati toimiakseen pimeitä puuhia valtion kassan vartijoitten toiminnassa. Tuo kadonnut 36 mrd markkaa olisi VTV:n http://www.vtv.fi/ esimiehen lausunnon mukaisesti kulunut esiintyä valtionvelkana. Näin siksi että eläkevarat oli käytetty budjettiluonteisten maksujen suorittamissa.
    Karu todellisuutemme ei kestänyt totuuden kertomista, koska se olisi vahingoittanut julkista kiiltokuvaamme EU:ssa ja olisi myös vakavasti häirinnyt tuolloin mitä ilmeisimmin suureen EU-roolin valmistautumassa olleen Paavi Lipposen kuningastietä.
    Asiasta antoi lausuntoja vain itse Lipponen, tai korvaavana Sauli Niinistö. Juttu viaettiin mahtikäskyllä, ja ainoa ”uutinen” asiassa saatiin vaatimattoman lehtijutun muodossa muutama päivä paljastuksen jälkeen, kun Sauli Niinistö kertoi ukaasilla; ”Keräämme nyt tarvittavan lisäsumman vuosittain, kunnes vaje on täytetty.”
    JAtkan SEURAAVASSA ( merkkien raja tökkäsi) HS

    Äänestä

  • Aloittaja

    UPDATE_7173133 kirjoitti:

    jatkoa:

    VVM Niinistön kansliapäällikkö 1999; Vähän kuin olismme säästöprsaalla käyneet
    ***************************************************************

    Sattuman oikusta sain tuolloin tilaisuuden haastatella VVM:n kansliapäällikköä. Budjetin ulkopuolella pelaamisen ongelmallisuuteen liittyvässä laajemmassa kysymyksessä tämä hieman vaivautuneena kertoi että oli se kuitenkin hyvä että oli vaikeina aikoina joku paikka mistä ottaa; ”Se oli vähän niin kuin olisi säästöporsaalla käynyt”.
    Koska asiaan eivät puutuneet laillisuusvalvojat eivätkä näin ollen oikeusviranomaisetkaan, ei minulla maanmatosella ollut tietenkään mitään lisättävää tuohon hieman erikoiseen vastaukseen.

    Väitän: Emme voineet elvyttää tai toimia muutenkaan normaaleilla tavoilla, koska jokainen muutos olisi vaikeuttanut tunnetun pääasian, EU-hakemuksen ja liitoksen aikatauluja.., ja sitten 1.1.1995 jälkeen rehellinen toiminta olisi estänyt Lipponen - Niinistön kovimmillaan väkipakolla ja tarvittaessa emävalheilla tehostetun euro-liitoksen sekä herrojen kasvojen säilyttämisen.

    1. Markan kelluttamisesta on helppo puhua nyt. Silloin koko talousmiesten ja ekonomistien kaarti oli visusti sitä mieltä, että markka piti pitää vakaana ja vahvana. Se oli "yhden totuuden" Suomessa niin puhdasoppinen näkemys, ettei kukaan kuunnellut, jos joku esitti vastakkaisi mielipiteitä. Viisaus löytyivasta, kun devalvointi ja kelluttaminen olivat jo myöhässä eivätkä enää vaikuttaneet mitään lmaan syöksymisen jyrkkyyteen.

    2. Julkisisia menoja oli pakko leikata, koska teollisuuden kilpailukyy oli huono ja kauppatase kymmeniä prosentteja alijäämäinen suhteessa bkt:hen. Julkisten menojen suhteeton osuus oli 80-luvun punamultien perintöjä, jota Holkerin sinipuna typerästi kasvatti, kun se meni tekemään vaalibudjetin lisäämällä julkisia menoja entisestään. - Edessä ei siis ollut mitään vaitoehtoa sille, etteikö julkisia menoja olisi ollut aivan pakko leikata.

    3. Talousajttelu ei suosinut velkaelvytystä. viittaan kohtaan 1., jossa kerroin kuinka talousoppineet olivat yhden totuuden uskovaisia koko lauma. Siihen ei kuulunut velkaelvytys, kun Etla ja kaikki muutkin laitokset vielä alkuvuodesta 1991 ennustivat, että se vuosi putoaa enintään nollakasvuun ja nousu alkaa sen jälkeen.Tuossa oli 8 prosenttiyksikön virhe, kun vuoden 1991 bkt putosi liki 8% edellisvuoteen verrattuna ja työssömyys ryöstäytyi käsistä. - Tämä aiheutui suurelta osin juuri siitä, että markan ulkoista arvoa ei ecu-kytkennässä palautettu revalvaatiota edeltäneelle tasolle, mieluummin sen alle.

    Eu-jäsenyys tietenkin vaikutti asiaan, koska etenkin sdp ja kokoomus uskoivat teollisuuden tapaan, että yhteismarkkina antaa meille mahdollisuuden nopeampaan talouskasvuun, niin kuin se sitten antoikin, kun talous alkoi rajusti nousta 1995 alkaen ja työttömyys saman tien vähetä.

    Pankkikriisin hoito meillä oli syvältä... koska Ahon hallitus halusi peitellä oman politiikkansa virheitä ja leimata säästöpankit SKOPin ja STS:n syyllisiksi lamaan. Oikeudenkäynnit olivat luonteeltaan pelkkää poliitist hämäystä, jolla kansalle haluttiin näyttää, että laman syylliset olivat muualla kuin hallituksessa.

    Jos meillä olisi ymmärretty ottaa oppia Norjasta, jossa hallitus kansallisti pankit ja myi ne myöhemmin voitolla takaisin sijoittajille, niin lamamme olisi ollut paljon siedettävämpi. Ruotsikin oli hoitanut oan pankkikriisinsä ilman syyllisten istuttamista häpeäpenkillä vuositolkulla ja tuhlaamatta rahaa vuosikausien oikeusprosesseihin ja juristipalkkioihin, kun juuri mitään vahingonorvauksia ei kuitenkan pystytty laillisesti tuomitsemaan. - Tämä oli Ahon hallitukselta myös aika iso moka.

    Lipposen/Niinistön politiikasta voi olla ontaa mieltä, mutta ainakin se oli yksituumaista ja johdonmukaista, jota ei sotkenut se, että jompi kumpi olisi Ahon tapaan yrittänyt koko ajan vetää välistä ja sanella, mihin muiden olisi suostuttava.

    Tästä seurasi se, että Lipponen/Niinistö saivat työttömyyden kuriin, kun Ahon ja Viinasen erituumaisuus (ja erimislisyys Kullbergin kanssa) johtivat siihen, ettei tarpeellisia päätöksiä koskaan tehty niin ajoissa, että niillä olisi ollut vaikutusta.

    -Jäbä

    Äänestä

  • Suomen valtiontalouden saaminen EU-jäsenyyden edellyttämään kuntoon oli vain yksi asia monien joukossa eikä minusta ollenkaan merkittävin, koska silloin, kun talous on kuralla ja väärät temput reisillä, niin ne on saatava kuntoon oltiin hakemassa jäsenyyksiä tai ei.

    Virheitä aloitettiin tehdä jo 80-luvun alussa ja etenkin sen lopussa. Vaihtotase oli päästetty täysin kuralle ja teollisuuden hintakilpailukyky oli pitkällä miinuksella. 80-luvun lopun nousuhuumassa velkaannuttiin todella typerästi nimenomaan yksityisellä sektorilla ja kotitalouksissakin, kun kaikki uskoivat, että kasvu jatkuu ikuisesti ja vakuuksien arvot sen kun nousevat.

    Pankit aiheuttivat ison osan omasta kriisistään, kun eivät vapauttamisensa jälkeen leikanneet omia kulujaan, vaan rupesivat korkokilpailuun (alentamaan tulojaan) ja panostamaan markkinointiinsa (lisäämään kulujaan), vaikka vastaavien pankkikriisien esimerkit olivat olleet nähtävissä Tanskassa, Norjassa j Ruotsissa. meillä ei vaan kukaan ottanut tosissaan sitä, että sama tauti iskee meihinkin, ei hallituksessam ei SP:ssä eikä pankeissa. Vasta Skopin otto SP:n haltuun alkoi herätellä päättäjiä.

    Noissa oloissa elvytyksellä ei siis ollut kannattajia millään suunnalla, vaan se katsottiin lähinnä demareiden politikoinniksi kepua ja Ahoa vastaan.

    -Jäbä

    Äänestä

  • UPDATE_7173133 kirjoitti:

    .

    Kiitos laajasta vastauksestasi. Paneudun asiaan syvällisemmin hieman myöhemmin. Nyt otan kantaa vain "luoton saatavuus" -kysymykseen.

    Elvytys olisi noissa oloissa kaiketi tarkoittanut:
    ****************************************

    1.
    HETI TOIMEENPANTAVANA MARKAN KELLUTTAMISTA

    2.
    Leikkureitten käytöstä kieltäytymistä.

    3.
    Ottamalla lisää luottoa - JOTTA OLISIMME VARMASTI SAANEET -, jolla olisi täsmäaseen tavoin ajettu elvyttäviä pulsseja (talous-kansantalous )strategisesti kulloinkin kriittisimpiin kohtiin.
    ( Tilastokeskuksen tietoja aiheen piiristä. Huom: 2006 alkaen luvut ovat ennusteita)
    http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_valtiontalous.html

    4.
    KOIVISTON KONKLAAVIN KÄSKYJEN VASTUSTAMINEN ( kieltäytyminen pankkitukilain säätämisestä), http://www.promerit.net/koiviston_oikeuspolitiikka.htm olisi johtanut ns. Oslon malliin. Silloin valtio olisi pankkituen asemasta ottanut romahtaneet pankin tilapäisesti haltuunsa, - sosialisoinut ne - sitten saneerannut ja myynyt ne sitten nousevilla kursseilla markkinoille. Norjan valtio jopa paikkasi pörssin tuotoilla laman aiheuttaman budjettivajeen menetyksiä.

    Toinen vaihtoehto olisi ollut ns. Ruotsin malli, jossa valtio antoi pankkitukea, mutta meni valvojana mukaan pankkeihin, joiden oli valvottuna pakko elvyttää elinkeinoelämää, ( Valtio ei antanut pankeille yritysten tappolupaa kuten meillä toimittiin ) ts, Ruotsissa tarvittava elvytys toimi osittain pankkien kautta.
    Norjassa ja Ruotsissa selvittiin ( toki kevyemmästä lamasta) ilman kaaosta, massatyöttömyyttä ja jättimäistä valtionvelkaa.

    '''
    Tässä vain muutamia malleja eriteltyinä.

    Luoton saatavuudesta voidaan olla montaa mieltä:
    *********************************************

    Totta kuitenkin on että valtionvelkamme oli pahimmillaankin varsin maltillisella tasolla. Kuten tunnettua luotettavin vertailukohde saadaan BKT:n luvuista. Tuolloin olivat monet verrokkimme todella huomattavasti raskaammin velkaantuneita, mutta meille syötettiin valikoitua totuutta seuraavasta syystä!

    TÄRKEIN, KAIKEN YLIKÄYVÄ SYY

    Kaiken päällä ohjasi toimintaamme pienessä piirissä sovittu ja aikataulutettu anomus ja liittyminen EU:n jäseneksi.

    Tuolloin ( lienee vieläkin?) anomuksen/jäsenyyden ehtoina rajattiin mm.
    Valtion toiminnalle, kansantaloudelle ja sen kunnolle tietyt vähimmäisvaatimukset.

    Tämä tarkoitti
    Toimivaa finanssijärjestelmää, ts. eläviä pankkeja
    Vapaata säätelemätöntä valuuttaa
    Budjettitasapainoa

    Jos olisimme elvyttäneet, olisi velkaantumisemme näyttänyt kriittisemmältä. Ilman pankkitukea (johon kyllä saimme helposti tarvittavaa luottoa) olisivat ne käytännössä joutuneet konkurssiin jota EU-hakemuksen kannalta ei tullut kysymykseenkään. Pankkien konkurssitila ei olisi sallinut anomuksen esittämistä.
    Kuten muistamme kansantalouden tekohengitystä, budjetilla kikkailua voitiin harjoittaa. Temppuilu toimi rajuilla leikkureilla, koska ne tuottivat budjetin arvoihin myönteisiä lukuja, - kulupuoli pysyi hallinnassa. Ja kuten tiedämme eivätkä EU:n päättäjät olleet laisinkaan kiinnostuneita siitä mihin nuo kansalaisten kannalta tuhoisat leikkurit johtivat.
    varsinaista päivänvaloa kestämätöntä hämyilyä EU-anomuksen yhteydessä edustivat mm. pankkitukimiljardien, ”( virallisesti” 48 mrd mk, josta totuus lienee jossain 100 mrd mk:n määrässä), kirjaaminen taseeseen eräänlaisena reunamerkintänä joka ei vaikuttanut taseen vastattaan kielteisesti. Tätä varten valtio anoi ja sai EU:lta poikkeusluvan.
    Samaan sarjaan liittyi sitten vuonna 1999 paljastunut 36 mrd mk:n katoaminen valtion virkamiesten eläkekertymästä. Asia tuli esiin valtiontalouden tarkastusviraston rutiinitoimenpiteessä, jonka viraston johto sitten julkista. Vaje oli syntynyt useitten vuosien aikana kun ohi budjetin olivat Lipponen - Niinistön johtaman hallituksen talousasioita hoidettu ns. kahdella pakalla pelaten.

    Todellinen kriittinen tilanteemme, velkaantumisemme ja kyvyttömyytemme noudattaa EU:n säätämää budjettikuria, johon olimme Lipposen johdolla ylväästi kehuskellen sitoutuneet vaati toimiakseen pimeitä puuhia valtion kassan vartijoitten toiminnassa. Tuo kadonnut 36 mrd markkaa olisi VTV:n http://www.vtv.fi/ esimiehen lausunnon mukaisesti kulunut esiintyä valtionvelkana. Näin siksi että eläkevarat oli käytetty budjettiluonteisten maksujen suorittamissa.
    Karu todellisuutemme ei kestänyt totuuden kertomista, koska se olisi vahingoittanut julkista kiiltokuvaamme EU:ssa ja olisi myös vakavasti häirinnyt tuolloin mitä ilmeisimmin suureen EU-roolin valmistautumassa olleen Paavi Lipposen kuningastietä.
    Asiasta antoi lausuntoja vain itse Lipponen, tai korvaavana Sauli Niinistö. Juttu viaettiin mahtikäskyllä, ja ainoa ”uutinen” asiassa saatiin vaatimattoman lehtijutun muodossa muutama päivä paljastuksen jälkeen, kun Sauli Niinistö kertoi ukaasilla; ”Keräämme nyt tarvittavan lisäsumman vuosittain, kunnes vaje on täytetty.”
    JAtkan SEURAAVASSA ( merkkien raja tökkäsi) HS

    väärää puuta.

    presidentillä oli silloin hyvin laajat valtaoikeudet. Presidentti käytännössä saneli talouspolitiikan jos halusi, ja Koivisto halusi.

    Miksi siis hyökkäät aihetta Ahoa vastaan? Onko sinulla todellakan sitä reaalismaailman katsantokantaa?

    Koivisto määräsi oankit lainaamaan. Koivisto määräsi suomen oankin vahvan markkansa taakse. Koivisto maarasi puolustamaan vahvaa markkaa korkeilla koroilla. Koivisto maaräsi olla ottamatta oikeudessa käsittelyyn pankkeja vastaan nostettuja oikeuskanteita.

    Siis Koivisto määräsi. Miksi et edelleenkään tunnista todellista vastuullista siihen lamaan sen hoitoon.

    Äänestä

  • Aloittaja

    koko ajan kirjoitti:

    ..vielä kertaalleen!
    Yhtä lailla kuin olet oikessa ottaessasi Koiviston esiin laman pääarkkitetina, niin en mä sitä missään pyri kieltämään. Avaus käsittelee Aho-Viinasen mahd. elvytystä, joko - tahi, kuten helposti havaitset!

    JOS ryhdytään kilpailaulantaan sun esiin ottamasta aiheesta, Koivsiton todellisesta syyllisyydestä lamaan jo sitten moneen muuhunkin, mm. Marxin "jalostajan" Eduard Bernsteinin proletariaatin oppien pakkosyöttämiseen yhteisuntamme ytimessä, ....niin eiköpä sulle riitä sen aiheen muutamaksi vastaukseksi juttua oheisen os. takaa löytyvistä teksteistä:
    Osumia on vain 231, mutta jos kaipaat lisää, voin sulle niitä jakaa..

    Seppo Hietanen
    "kerimäki st"
    CITY-Keskusta

    http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/(Mauno OR koivisto OR Koiviston OR konklaavi OR Mauni OR Wahvarkka, OR vahvamarkka OR arkkitehti) sort_name:"CITY.-Keskusta"?sort=created&perpage=50&term_keywords=

    ...sillä kaiken muun lisäksi tuosta "LAKU" -sanasta voi saada huutia ulkomaalaisviranomaisilta yms vähemmistövaltuutetuilta, sillä lakua ei enää saa saanoa lakuksi...

    Äänestä

  • koko ajan kirjoitti:

    väärää puuta.

    presidentillä oli silloin hyvin laajat valtaoikeudet. Presidentti käytännössä saneli talouspolitiikan jos halusi, ja Koivisto halusi.

    Miksi siis hyökkäät aihetta Ahoa vastaan? Onko sinulla todellakan sitä reaalismaailman katsantokantaa?

    Koivisto määräsi oankit lainaamaan. Koivisto määräsi suomen oankin vahvan markkansa taakse. Koivisto maarasi puolustamaan vahvaa markkaa korkeilla koroilla. Koivisto maaräsi olla ottamatta oikeudessa käsittelyyn pankkeja vastaan nostettuja oikeuskanteita.

    Siis Koivisto määräsi. Miksi et edelleenkään tunnista todellista vastuullista siihen lamaan sen hoitoon.

    Koiviston politiikka oli vakaa ja vahva markka, kun yrityksillä oli valuuttalainoja erittäin paljon. Markan heikentäminen olisi vaatinut enemmän markkoja ulkomaisen lainan maksuun ja enemmän markkoja myös korkojen maksuun, eli korottanut lainojen pääomaa ja korkoja markoissa laskettuna.

    Aho oli Koiviston mies. Hän hakeutui oma-aloitteisesti Koiviston suosikiksi turvatakseen oman selkänojansa hallituksessa kokoomuksen suhteen ja myös oppositiota vastaan, kun Aho sai koko ajan turpaansa sak:lta ja demareilta. Aho siis ajoi Koiviston talouspolitiikkaa niin pilkun tarkasti kuin ikinä pystyi.

    Korkeat korot johtuivat siitä, että palkkien kustannusrakenne oli aivan tolkuton: liikaa konttoreita toinen toisensa vieressä, liian vähän itsepalvelua, eli huimaavat palkkakustannukset sekä todell suuret kiinteistökustannukset palatsimaisista konttoreista, joissa kiilisvät marmori, mahonki ja kristallit ja seiniä koristivat arvotaulut. Pankit eivät pystyneet alentamaan korkotasoaan eikä Suomen Pankkikaan voinut alentaa ohjauskorkoaan, koska kauppatase oli liki 30% alijäämäinen.

    Jos Koivisto määräsi luopumaan pankkeja vastaan nostetuista oikeuskanteista, niin siinä hän oli erittäin oikeassa. Koko oikeusprosessi säästöpankkeja, SKOPia ja STS:ia vastaanhan oli pelkkä suuri poliittinen farssi, jolla hallitus ja eduskunta, Suomen silloinen poliittinen eliitti yli puoluerajojen, koettivat osoittaa lamaan syyllisten kasvot kansalle muualta kuin hallituksesta ja eduskunnasta.

    Oikeudenkäynnit tulivat valtiolle monin verroin kalliimmiksi kuin niiden perusteella saadut vahingonkorvaukset. Kepulle tuo oli tietenkin riemukasta aikaa, kun Lapuan juristi, Anneli jäätteenmäki pääsi jakamaan polliittista oikeutta jopa oikeusministerinä ja vielä sen jälkeen käräjöimään jopa pääministeriä vastaan oppositiosta Sundvistin jutun jälkimainingeissa.

    -Jäbä

    -Jäbä

    Äänestä

  • -Jäbä kirjoitti:

    1. Markan kelluttamisesta on helppo puhua nyt. Silloin koko talousmiesten ja ekonomistien kaarti oli visusti sitä mieltä, että markka piti pitää vakaana ja vahvana. Se oli "yhden totuuden" Suomessa niin puhdasoppinen näkemys, ettei kukaan kuunnellut, jos joku esitti vastakkaisi mielipiteitä. Viisaus löytyivasta, kun devalvointi ja kelluttaminen olivat jo myöhässä eivätkä enää vaikuttaneet mitään lmaan syöksymisen jyrkkyyteen.

    2. Julkisisia menoja oli pakko leikata, koska teollisuuden kilpailukyy oli huono ja kauppatase kymmeniä prosentteja alijäämäinen suhteessa bkt:hen. Julkisten menojen suhteeton osuus oli 80-luvun punamultien perintöjä, jota Holkerin sinipuna typerästi kasvatti, kun se meni tekemään vaalibudjetin lisäämällä julkisia menoja entisestään. - Edessä ei siis ollut mitään vaitoehtoa sille, etteikö julkisia menoja olisi ollut aivan pakko leikata.

    3. Talousajttelu ei suosinut velkaelvytystä. viittaan kohtaan 1., jossa kerroin kuinka talousoppineet olivat yhden totuuden uskovaisia koko lauma. Siihen ei kuulunut velkaelvytys, kun Etla ja kaikki muutkin laitokset vielä alkuvuodesta 1991 ennustivat, että se vuosi putoaa enintään nollakasvuun ja nousu alkaa sen jälkeen.Tuossa oli 8 prosenttiyksikön virhe, kun vuoden 1991 bkt putosi liki 8% edellisvuoteen verrattuna ja työssömyys ryöstäytyi käsistä. - Tämä aiheutui suurelta osin juuri siitä, että markan ulkoista arvoa ei ecu-kytkennässä palautettu revalvaatiota edeltäneelle tasolle, mieluummin sen alle.

    Eu-jäsenyys tietenkin vaikutti asiaan, koska etenkin sdp ja kokoomus uskoivat teollisuuden tapaan, että yhteismarkkina antaa meille mahdollisuuden nopeampaan talouskasvuun, niin kuin se sitten antoikin, kun talous alkoi rajusti nousta 1995 alkaen ja työttömyys saman tien vähetä.

    Pankkikriisin hoito meillä oli syvältä... koska Ahon hallitus halusi peitellä oman politiikkansa virheitä ja leimata säästöpankit SKOPin ja STS:n syyllisiksi lamaan. Oikeudenkäynnit olivat luonteeltaan pelkkää poliitist hämäystä, jolla kansalle haluttiin näyttää, että laman syylliset olivat muualla kuin hallituksessa.

    Jos meillä olisi ymmärretty ottaa oppia Norjasta, jossa hallitus kansallisti pankit ja myi ne myöhemmin voitolla takaisin sijoittajille, niin lamamme olisi ollut paljon siedettävämpi. Ruotsikin oli hoitanut oan pankkikriisinsä ilman syyllisten istuttamista häpeäpenkillä vuositolkulla ja tuhlaamatta rahaa vuosikausien oikeusprosesseihin ja juristipalkkioihin, kun juuri mitään vahingonorvauksia ei kuitenkan pystytty laillisesti tuomitsemaan. - Tämä oli Ahon hallitukselta myös aika iso moka.

    -Jäbä

    Jälkiviisaus on paha poliittinen ominaisuus, kun se saa meidät aina unohtamaan, millaista silloin oli, kun tehtiin väärät johtopäätökset ja sorruttiin virheellisiin valintoihin politiikassa.

    Suomi oli 80-90-luvuilla todellakin yhden totuuden kyllästämä, kun vallassaolijat kieltäytyivät kuuntelemasta mitään, mikä ei olisi tukenut heidän "oppiaan". Niinpä surfattiin allon harjalla siihen saakka, kunnes tasapaino petti ja pudottiin aallon pohjalle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7173133 kirjoitti:

.

Suuren Koivistolaisen laman syövereihin sukellettiin osittain Aho - Viinasen hallituksen toiminnan johdosta.
Puheet elvytyksen välttämättömyydestä nostavat päätään laskussa ja varisnkin laman tultua. Jo silloin, Ahon ajan alkaessas 1991 puhuttiin elvytyksen tarpeellisuudesta, jota Aho hallituksineen kuitenkin vastusti, ja kuristi säästöillä maan ja kansan lähes hengiltä.

Paljan puhutun aiheen yhteytedessä ei ole taitettu peistä siitä, miten olisvat asiamme nykyisin, jos Aho - Viinan olisi ryhtynyt elvyttämään, kuten nyt Vanhanen - Katainen puhuvat pääasianaan.

Taannoin oli esillä kysmys, miksi Aho - Viinanen ei elvyttänyt. Vastauksia ei liiemmälti kuitenkaan saatu.

Entä jos pyritään nyt arvioimaan oliko Aho - Viinasen kuristava vaihtoehto sittenkin elvytystä parempi tapa selvitä lamasta?
Entä sitten; - Kuinka asiamme olisvatkaan, jos he olisivat tiukan linjansa asemesta toimineet kuten nykyinen hallitus?

Seppo Hietanen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu