Niinistöä ehdotetaan komissaariksi >hyvä !
Porvariäänestäjä
9280
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Vai vielä kilpailukykykomissaariksi? Spekuloidaanpa vähän.
Niinistö on ollut demaripolitiikan takuumies. Puhuu toki hyviä asioita, mutta teot ovat pelkkää demarien tukemista tai sitten ei yhtikäs mitään.
Jos Niinistöstä tulisi komissaari (jota Lipponen kauko-ohjaa Suomesta), EU ottaisi varmaan kaikkialla käyttöön Suomen työmarkkinalainsäädännön. Työllistämisen kynnys nousisi huimasti. Ihmiset makailisivat vain työttömyyskorvauksilla ja ansiosidonnaisilla etuuksilla. Työehtosopimusten yleissitovuus kuristaisi Euroopan talouden hengiltä. Kilpailukyky olisi pitkäksi aikaa mennyttä samalla kun Euroopan maiden velat karkaisivat käsistä.
Pakettiin voisi kuulua myös imagopuoli: kun Niinistö ei saa aikaan mitään, häntä kehutaan näyttävästi suomalaisten demarien toimesta vähän väliä niin, että mies pysyy otsikoissa.
Onneksi tämä kauhukuva ei varmastikaan toteudu. Pankkiiri Niinistö jatkakoon nykyisessä suojatyössään eläkeikäänsä saakka (joka naamasta päätellen ei kaukana olekaan).
että kannatan kepua, kun en muuta tiedä.
jutut on sitä luokkaa että tuskin uskoo itsekkään.Saahan sitä kirjoittaa jos kerran juttua tulee.Tarkkailija on niin kova Kepulainen että vain nimimerkki on totta kirjoituksissa.
Mikähän virka Jäätteenmäelle sopisi unionista?
...suuret sanat suuta halkaise. Toisaalta voihan tämä miehemme (?) olla myös Kokoomuslainen jota jurppii kun kaikinpuolin parempi ja fiksumpi mies jatkaa yhä eduskuntaryhmän puheenjohtana?
Toisaalta eipä tuolta tarkkailijalta ole tainnut tulla yhtään konkreettista ehdotusta uudesta puheenjohtajasta joka kääntäisi Kokoomuksen politiikan hänen mielensä mukaiseksi.
Mutta kyllähän maailmaan tarinaa mahtuu.
Zyskowiczin jatkaminen ryhmänjohtajana oli todellakin erityisen ikävä asia. Sinun mielestäsi ehkä mukava. Demarien nuoleskelu jatkuu sillä suunnalla kuten ennenkin. En kiistä, etteikö Ben olisi hyvä tai fiksu. Hän on kuitenkin siinä mielessä epäluotettava, että on ajavinaan porvarillista politiikkaa mutta tahtoo aina yhteistyöhön demarien kanssa.
Kuten täällä on arveltu, pidän myös keskustapuolueesta. Keskusta on kuitenkin melkeinpä apupuolue nykyisessä hallituksessa, jossa SDP kokoomuksen tuella nappasi tärkeimmät salkut. Keskustaa ei voi tästä sisäisesti kehittää, joten olen nyt kiinnostunut ennen kaikkea kokoomuksesta. Pääasiallinen tavoitteeni on sosialistien syrjäyttäminen vallankahvasta, kunnes taloustilanne on saatu korjatuksi.
Tavoite saavutetaan vain porvariyhteistyöllä. Selvimmät jarrut tälle yhteistyölle ovat kokoomuksen kansanedustajat Ben Zyskowicz, Jan Vapaavuori ja Kimmo Sasi sekä heidän yes-miehensä ja -naisensa.
Ehdotankin kokoomuksen seuraavaksi puheenjohtajaksi Jari Koskista tai Ilkka Kanervaa, tässä järjestyksessä. Vaikka Koskinen ei aio paikkaa hakea, hänen pitäisi. Itälä on myös oikeilla linjoilla, mutta hän on jo kulunut poliittisesti aivan loppuun. Ilkka Kanerva olisi hänkin parempi kuin joku mainitsemastani demarikoplasta.
Erityisesti Jari Koskinen pystyisi kehittämään kokoomukselle jotakin sanottavaa, joka ei ole samaa kuin SDP:llä ja keskustalla JA PITÄMÄÄN KIINNI VALITUSTA LINJASTA NIIN ETTEI HETI ANNETA KAIKKEA PERIKSI.
Kokoomuksella ja niillä arvoilla, joita sen pitäisi edustaa, on kyllä merkitystä ja niiden puolesta voidaan menestyksellisesti taistella hallitusneuvotteluissa sekä SDP:n että keskustan kanssa.
muka kokoomuksen tuella kaikki keskeiset salkut -salkut eli 80 % budjettivallasta -budjettivallasta.
Vai on "kepu -reppana" laittamassa -laittamassa-
tämän kokoomuksen syyksi -syyksi - !
...näkee, että jos keskusta olisi vähänkään pannut SDP:lle vastaan, olisi Lipponen lomailunsa ohessa haukkunut keskustan epäluotettavaksi ja yhteistyökyvyttömäksi puolueeksi ja pannut pystyyn sinipunahallituksen.
Sitähän kokoomus odottelikin, mutta keskusta nöyrtyi, joten kokoomuksen oppositiotaival alkoi.
Toisaalta on samantekevää, kumpi porvaripuolueista on sosdemien apupuolueena. Oppositiollahan ei ole väliä. Jos olisi, pitäisi keskustan olla siellä.
...voitaisiin tehdä faksiliikennekomissaari!
Otsikossa kaikki.