suuri käärme hyökkää imaanin kimppuun ja

Etiopian muslimialueilla Jeesuksen Henki toimii kuin Apostolien teoissa konsanaan. Kuitenkin RV- lehti uskaltaa väittää, että kyseessä olisi herätys.
"Avasan kaupungin lähistöllä joukko muslimijohtajia tuli uskoon. Kun tieto heidän kääntymisestään kiirii Abis Abebaan, sikäläinen islamyhteisö lähetti arvovaltaisen imaanin käännyttämään miehiä takaiin islamiin.

Matkalla suuri käärme hyökkää imaanin kimppuun ja kuristi hänet hengiltä, jonka seurauksena lähialueen ihmiset alkoivat huutaa:

"Herra Jeesus on suuri Jumala"

Muslimien kääntymisien takana on aina ollut Jeesuksen ilmestyminen näyssä tai unessa, ilmestysten seurauksena monia uskonnollisia johtajia on tullut uskoon ja he ovat puolestaan saaneet olla johdattamassa entisiä seuraajiaan Jeesuksen yhteyteen.

Pahoja henkien karkoittamiset ja paranttumisihmeet ovat vahvistaneet evankeliumin arvovallan." Näin uusimmassa RV- lehdessä suunnilleen luki.

Koska Jumala ei kunniaansa jaa kenenkään kanssa niin kummastuttaa kun Fidan lähetit väittävät itse saaneen tuon kaiken aikaan herätys jumalansa avulla.

Kyllä hävettää lukea tuollaista. Kun Etiopian muslimitaustaiset uskovat huutavat: "Herra Jeesus on suuri Jumala"

Meillä helluntalaiset huutavat: suuri ja ihmeellinen herätys jumalamme toimii kuin alussa.
14151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

tuossa jutussa on se, että koko käärmejuttu on Suomen helluntailaisten keksimää eikä siis totta.

Äänestä
  • sen tiedät mikä on kenenkin keksimää. Totuudesta et ainakaan tiedä, koska Raamatun ilmoitus ei sinulle kelpaa. Ole kuitenkin siunattu.

    Äänestä

  • sanatarkka lainaus. Lukiessani tuota uutista kiinnitin huomioni siihen tosiseikkaan, että juuri Jeesuksen kohdanneet islamilaiset alkoivat huutaa:

    "Herra Jeesus on suuri Jumala"

    toisaalta sitten nämä Ristn Voittolaiset huutavat Meidän viemämme herätys jumala tekee suuria asioita Etiopiassa.

    Äänestä

  • ei tosin kirjoitti:

    sanatarkka lainaus. Lukiessani tuota uutista kiinnitin huomioni siihen tosiseikkaan, että juuri Jeesuksen kohdanneet islamilaiset alkoivat huutaa:

    on helluntailainen lehti.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    on helluntailainen lehti.

    Kyllä se on yhteiskristillisiä arvoja korostava ja kantaa ottava lehti kaikesta huolimatta.

    Viikonloppu ja helluntai jolloin ensimmäinen opetuslapsi joukko, kastettiin Jeesuksen lupaamalla Pyhällä Hengellä.

    Viime torstai oli taas Kristuksen taivaaseen astumisen muistojuhla ja juuri ennen kun Jeesus pilvi vei hänet Isä Jumalan luokse. Sanoi hän opetuslapsilleen:

    "vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka".

    Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään. (Apt 1:8-9)

    Tänäänkin tuo lupaus on voimassa lue vaikka itse mitä Pietari sanoo:

    "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

    Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."

    (Apt 2:38-39)

    "Tämä siunaus lahjana annetaan, ilman omia ansioitamme Jeessus valmisti tien tuohon siunaukseen.

    Äänestä

  • tasalla. kirjoitti:

    jos arvona on valehteleminen.

    Kovin nerokkaita kyseisen jutun keksijät ole olleet kun ovat valheensa laittaneet sellaiseen muotoon, jonka jokainen vähänkin asioista perillä oleva huomaa valheeksi.

    Äänestä

  • ei tosin kirjoitti:

    sanatarkka lainaus. Lukiessani tuota uutista kiinnitin huomioni siihen tosiseikkaan, että juuri Jeesuksen kohdanneet islamilaiset alkoivat huutaa:

    "Herra Jeesus on suuri Jumala"

    toisaalta sitten nämä Ristn Voittolaiset huutavat Meidän viemämme herätys jumala tekee suuria asioita Etiopiassa.

    huuda "Herra Jeesus on suuri Jumala"-mistä ne tuon Herrankin siihen keksisivät? Muslimit eivät tunne kristillisen teologian sanontoja. Koko tarina vaikuttaa sadulta, jos jotain erityistä olisi tapahtunut, muslimit ovat voineet huutaa Allahu akbar (Jumala on suuri ) jota ilmausta he usein käyttävät.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    olla kysymys henkimaailman asioista, joissa vaikuttaa Pyhä Henki.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    jos arvona on valehteleminen.

    Kovin nerokkaita kyseisen jutun keksijät ole olleet kun ovat valheensa laittaneet sellaiseen muotoon, jonka jokainen vähänkin asioista perillä oleva huomaa valheeksi.

    ellei sitten oteta huomioon herätys sanaa, jota itse pidän valheen syntinä.

    Muuten nyt kaikenlisäksi kun tilaa kyseisen lehden saa kaupanpäälliseksi valita Hyvä Sanoma /Jees -lehden ilmaiseksi.

    Itse luen lehden kokonaan ja jos huomautettavaa on löytynyt, niin tietenkin purnaan.

    Vain Totuus tekee vapaaksi ja Jeesus on Tie, Totuus ja Elämä.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    huuda "Herra Jeesus on suuri Jumala"-mistä ne tuon Herrankin siihen keksisivät? Muslimit eivät tunne kristillisen teologian sanontoja. Koko tarina vaikuttaa sadulta, jos jotain erityistä olisi tapahtunut, muslimit ovat voineet huutaa Allahu akbar (Jumala on suuri ) jota ilmausta he usein käyttävät.

    asioista, niin niissä vaikuttaa Pyhä Henki.

    Sanoohan Sana: (1Kor 12:3) Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä.

    Tuon Perusteella voi jo sanoa, että Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala Jeesuksen Isä itse avasi noiden muslimien mielet ymmärtämään Totuuden, koskapa he huusivat:

    "Herra Jeesus on suuri Jumala"

    Äänestä

  • henkimaailman kirjoitti:

    näissä uskontokeskusteluissa, jos missä, voidaan olla niin eri aaltopituudella niin eri aaltopituudella.

    Äänestä

  • todé* kirjoitti:

    löytyvän yhteistä säveltä. Paavalilla tuntuu olevan joka asiassa selkeä linja, eiköhän ojentauduta pakanain apostolin viitoittamille teille.

    (1Kr 4:6) Tämän olen, veljet, sovittanut itseeni ja Apollokseen,

    teidän tähtenne,

    että meistä oppisitte tämän:

    "Ei yli sen,

    mikä kirjoitettu on",

    ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan.

    Äänestä

  • nyt ei tunnu kirjoitti:

    kristittyjen välejä. Ateisti ei pysty ojentautumaan apostoli Paavalin linjoille. Kas, siinäkin oli oikeinkäytännön esimerkki eri aaltopituudella olemisesta.

    Äänestä

  • todé* kirjoitti:

    kristittyjen välejä. Ateisti ei pysty ojentautumaan apostoli Paavalin linjoille. Kas, siinäkin oli oikeinkäytännön esimerkki eri aaltopituudella olemisesta.

    vajavaisenakin voi tällä tiellä vaeltaa. Tiellä jota kulkiessa ei edes hullutkaan eksy. Totisesti aamen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kuristi hänet kirjoitti:

Etiopian muslimialueilla Jeesuksen Henki toimii kuin Apostolien teoissa konsanaan. Kuitenkin RV- lehti uskaltaa väittää, että kyseessä olisi herätys.
"Avasan kaupungin lähistöllä joukko muslimijohtajia tuli uskoon. Kun tieto heidän kääntymisestään kiirii Abis Abebaan, sikäläinen islamyhteisö lähetti arvovaltaisen imaanin käännyttämään miehiä takaiin islamiin.

Matkalla suuri käärme hyökkää imaanin kimppuun ja kuristi hänet hengiltä, jonka seurauksena lähialueen ihmiset alkoivat huutaa:

"Herra Jeesus on suuri Jumala"

Muslimien kääntymisien takana on aina ollut Jeesuksen ilmestyminen näyssä tai unessa, ilmestysten seurauksena monia uskonnollisia johtajia on tullut uskoon ja he ovat puolestaan saaneet olla johdattamassa entisiä seuraajiaan Jeesuksen yhteyteen.

Pahoja henkien karkoittamiset ja paranttumisihmeet ovat vahvistaneet evankeliumin arvovallan." Näin uusimmassa RV- lehdessä suunnilleen luki.

Koska Jumala ei kunniaansa jaa kenenkään kanssa niin kummastuttaa kun Fidan lähetit väittävät itse saaneen tuon kaiken aikaan herätys jumalansa avulla.

Kyllä hävettää lukea tuollaista. Kun Etiopian muslimitaustaiset uskovat huutavat: "Herra Jeesus on suuri Jumala"

Meillä helluntalaiset huutavat: suuri ja ihmeellinen herätys jumalamme toimii kuin alussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu