Voiko olla totta?

Aluxi kerron että suhtaudun kaikkiin autoihin tasapuolisesti ja en ole merkkiuskollinen. Kokemusta löytyy monenmerkkisistä autoista ja koeajelen autoja kun kerran autot kiinnostaa! Minulla on ollut itselläni 48 autoa ( kalliita ja halpoja) ja ajokilometrejä takana yli milj.
Ajokokemusta 30 vuotta.

Kävin koeajamassa Audi A4 quattron 130 hp TDI:n ja mielipiteeni oli, että en pitänyt! Alusta oli kova joskin kulki tasaisesti, tuntui ja oli ahdas sisältä ja varsinkin takana istuminen oli hankalaa ( olen 185 cm pitkä ja painan 105 kg): istuin oli matalalla eikä tukenut reisiä ollenkaan, polvet olivat kiinni etupenkissä ja kolmea pienempääkään aikuista ei takapenkille saa mahtumaan mitenkään. Minun kokoiselleni takana matkustaminen olisi painajaista.
Moottori oli uskomattoman kovaääninen. Ajaminen oli turhan "herkkää" sillä auto reagoi liian nopeasti jokaiseen ajajan liikkeeseen. Onnistuin jopa risteyksessä samuttamaan dieselauton(!) kun vaati kierroksia bensa-auton tapaan liikkeelle lähdettäessä - ei hyvä! Plussana oli teho josta tosin Suomessa ei ole paljoakaan hyötyä, päinvastoin. Autossa oli lisäksi 6 vaihdetta mutta ihmettelen mitä täällä sillä suurimmalla vaihteella tekee kun 100 km/h vauhdissa jurina on hirveä sillä kierroksia on liian vähän. Olisi ajettava 4 tai 5- vaihteella 120 km/h nopeudessa. Auto maksaa 45500 €, siis Golfin kokoisesta autosta tuollainen summa! Samalla hinnalla kun saisi vaikka Peugeot 607 2,2 HDI:n kaikilla herkuilla joka on ollut yksi parhaista autoista joilla olen ajanut. USKOMATONTA!
Väitän, että 10 vanha 300 tkm ajettu W124 diesel mersuni on parempi. Sisältä näkee ulos (päinvastoin kuin Audista), kiitos pehmeähkön, miellyttävämmän jousituksen ajaminen ja matkustaminen on mukavampaa kuin Audilla. Mersuni on selvästi tilavampi ja hiljaisempi. Kulutus Audissa on valmistajan ilmoituksen mukaan pieni mutta niin on muissakin dieseleissä. Mersuni syö matka-ajossa 5,2 ja keskim 6,2 l/100 eli suunnilleen saman kuin tuo Pösö 607 2,2 HDI.

Vanhoista autoista puhutaan aina negatiiviseen sävyyn mutta onkohan asia todella noin? Nykyautot ovat täynnä elektroniikkaa ja mersuista lähtien uusissa autoissa riittää ongelmia, sähkölaitteet kun eivät vaikeissa ilmastollisissa oloissa kuten Suomessa tahdo toimia. Miksiköhän autotehtaat eivät voisi rakentaa ihan perusautoja ilman monimutkaista elektroniikkaa? Autohan on vain kulkemista varten ja luotettavuus on tekniikkaa tärkeämpää - vai onko?
71096
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Oletko kokeillut japanilaista autoa?

Äänestä
  • japsi ole yhtään sen parempi. Eurooppalaiset ovat parhaita.

    Äänestä

  • Minulla on ollut Mazdoja, Toyotia, Suzukeja, Nissaneja, Mitsu....nytkin toinen autoni on Toyota Carina.

    Japseista olen sitä mieltä että ne ovat hyvin tehtyjä. Viimeistely on huippuluokkaa ja autojen tekninen suunnittelu on toteutettu loistavasti eli pikkuvikoja ei ole. Japanilaisen työn laadusta pitäisi eurooppalaisten ottaa oppia, ennenkaikkea sähköpuolesta! Tyyppivikoja ei ole kuten on eurooppalaisissa sarjan ensimmäisissä malleissa. Eurooppalaiset testaavat autot kuluttajilla ja parantavat mallejaan käytössä ilmenneillä vioilla. Saatkin parhaan version kun ostat jotain mallia sen viimeisimmän version. MUTTA...japsien alusta on onneton! Jousivarat ovat lyhyet ja auton kantavuus on ala-arvoinen. Kuormatessa pyöräkulmat muuttuvat ja jo ennestään huonot ajo-ominaisuudet ovat vielä huonommat. Lyötteissä auto heittelehtii ja kovassa kaarreajossa auto menettää hallittavuutensa helposti. Jos vaihdat jäykemmät jouset, autosta tulee "paukkulauta" eli pomppii tasaisellakin tiellä. Hallintalaitteet toimivat kevyesti, vaihteet menevät päälle loistavasti mutta halvat materiaalit sisustuksessa ovat huonot. Vanhempana korit kitisevät ja kolisevat, auto "kulahtaa" ja muuttuu. Eurooppalainen kantaa paremmin kuormaa ja on parempi ajaa.

    Nykyään taitaa olla asiat jo hieman toisin. Ford omistaa Mazdan tehtaan ja Mazda6 = Ford Mondeo ( samat aluslevyt, moottorit...)
    Myös Avensiksessä on vikoja, nämähän tehdään Euroopassa. Nykyään tehtaiden alihankkijoina toimii samoja valmistajia eri automerkeillä. Unkarissa valmistetaan Suzuki Swift! Ei näistä enää ota kukaan selvää. Et voi kohta enää tietää missä autosi on tehty = missä autosi osat on tehty. Tsekissä tehdään Skoda mutta oman valmistuksen osuus on vain 25% siitä.

    Minä itse en pidä saksalaistyylisestä kolkosta, karusta kovasta alustasta, pidän enemmän ranskalaisesta mukavasta pehmeästä alustasta jossa kuitenkin progressiivinen jousitus muuttuu kantavaksi ja kovemmaksi kun painoa tulee lisää. Tämä on tietysti makukysymys.

    Äänestä

Et sitten taida olla automiehiä jos et tiedä että juurikin ne dieselit sammuu herkimmin lähdössä.

Ja siltä varalta että kokemattomat pässit alkaa huutamaan että diisselihän se vasta alhaalta vääntää niin näinhän se on, mutta aivan tyhjäkäynnin tuntumassa bensavehkeessä on parempi vääntö kuin diisseleissä noin pääsääntöisesti.

Noi on tietty mielipidekysymyksiä että mistä tykkää eli siinä mielessä varmasti sekä pösölle että audille riittää ottajansa. Jos arvostat tilavaa ja mukavaa autoa niin ehkä se pösö on silloin sinun valintasi. Itse arvostan enemmän audimaista ajettavuutta ja saksalaista jämäkkyyttä ja yleensä tavaraa ja ihmisiä on sen verran että ne mahtuisivat pienempäänkin autoon kuin A4.

Mistään statuksesta en ala juttelemaan muuta kuin sen että iso pösö antaa yhtä rahakkaan tai rahattoman vaikutuksen kuin pienempi audikin.

Tuota kuusilovista laatikkoa ihmettelen suuresti mutta järkeilin sen niin että esim. keski-euroopassa eli audin valtamarkkinoilla mootoriteitä on enemmän kuin täällä ja siellä nopeudet on keskimäärin suurempia eli kutoselle on käyttöä toisin kuin suomessa. Mutta muuten en jaksa sitä murehtia koska automaatti sopii TDI:hin muutenkin paljon paremmin.

Äänestä
  • Olen melko pieni nainen ja kauppakassinani on Audi A4 Avant. Tuossa mallissa kuljettajan penkki sopii jostakin syystä tosi hyvin minulle. (Olen kokeillut muitakin eikä kauaa tarvitse ajaa, kun tuntuu hankalalta ja puuduttavalta istua.)

    Ja ettei tarvitsi päätä ja jalkoja paljon vaivata liikennevaloissa, niin auto on automaattivaihteinen. Ei ole koskaan pysähtynyt liikennevaloista lähdettäessä. Ja mäkilähtökin on tosi helppoa eli kaasua vain. Auto on lisäksi minulle riittävän tilava ja pidän sitä turvallisena eikä auton tekniikankaan kanssa ole ollut ongelmia vaan se on toiminut luotettavasti.

    Eli ensimmäiseksi tärkein olisi ostaa sellainen auto, että sitä olisi hyvä ajaa eli penkit, näkyvyys, tuntuma jne. sopivat autoa ajavalle henkilölle. Ja sitten on makuasia, missä maassa se on tehty ja mikä on ulkopuolisten mielikuva sen arvostuksesta.

    Äänestä

  • Siis...dieselit sammuu helpommin kuin bensa-autot lähdössä???? Omista kokemuksista kerron että omistamani dieselit lähtevät liikkeelle vain kytkintä nostamalla ilman kaasua. Asun omakotitalossa ja pihani on alempana kuin katu. Minulla oli 206 1,9 GRD pösö ja se nousi vastamäkeä tyhjäkäynnillä ilman kaasua - eikä sitä saanut sammumaan lähdössä!
    Minulla oli 70-luvulla Ventora ( 3,3 litran 6 syl 163 hv ) ja siinä oli pitkäiskuinen kone. Tämä ei sammunut lähdössä ja se väänti alhaalta.

    Totta puhut että puhuttaessa autoista liikutaan yleensä tunnetasolla ja makuasioista usein on kyse. Joku tykkää jämäkästä saksalaistyylisestä kuten sinä ( et varmaan pidä japseista?), minä pidän ranskalaistyylisistä pehmeistä mukavista mutta jämäkistä ( vrt progressiivinen jousitus ) eli jousivarat oltava pitkät ja näin kyyti tasaista. Paras auto millä olen ajanut oli Lexus 400L ja siinä on takana ilmajousitus.

    Olen ajellut Saksassa paljon ja siellä varmasti Audi on elementissään. Perusnopeudet ovat keskim 180 km/h ja vasta silloin kova alusta ja pitkät vaihteen välitykset pääsevät oikeuksiin. Vasta siellä voisi käyttää tuota 6-vaihdetta.
    Olin kerran lähellä ostaa Opel Omega 2,5 TD mutta jätin ostamatta koska Opel on heikko rakenteeltaan ( etuakselisto) ja jälleen tuli eteen kiusallinen saksalainen vaihteesto: 100 km/h 5- vaihdetta ei voi käyttää koska kierrokset ovat liian alhaalla. 80 km/h 4-vaihde on myös liian pitkä mutta 3. vaihde liian pieni.

    Pidän myös pienemmistä autoista ja mielestäni Citroen Xsara Hdi on hinta/laatusuhteeltaan hyvä valinta. 95 Saab 2,3 Turbo oli loistava ajaa ja Lancia Delta Integrale oli aivan loistava ajaa vaikka ei ole suuri kooltaan. Alfa 166 oli yksi parhaista - ehkä Lexus oli sittenkin se paras ( maksoi vain yli 700 000 mk)

    Äänestä

  • mittojen mukaan kirjoitti:

    Olen melko pieni nainen ja kauppakassinani on Audi A4 Avant. Tuossa mallissa kuljettajan penkki sopii jostakin syystä tosi hyvin minulle. (Olen kokeillut muitakin eikä kauaa tarvitse ajaa, kun tuntuu hankalalta ja puuduttavalta istua.)

    Ja ettei tarvitsi päätä ja jalkoja paljon vaivata liikennevaloissa, niin auto on automaattivaihteinen. Ei ole koskaan pysähtynyt liikennevaloista lähdettäessä. Ja mäkilähtökin on tosi helppoa eli kaasua vain. Auto on lisäksi minulle riittävän tilava ja pidän sitä turvallisena eikä auton tekniikankaan kanssa ole ollut ongelmia vaan se on toiminut luotettavasti.

    Eli ensimmäiseksi tärkein olisi ostaa sellainen auto, että sitä olisi hyvä ajaa eli penkit, näkyvyys, tuntuma jne. sopivat autoa ajavalle henkilölle. Ja sitten on makuasia, missä maassa se on tehty ja mikä on ulkopuolisten mielikuva sen arvostuksesta.

    Olen 198 cm pitkä ja painan 138 kg. Minä en sovi Corollan tai Audi A4:n kyytiin. Pää katossa, jalat koukussa - ei onnistu!
    Ainoat vaihtoehdot ovat W201 Väyrysmersu tai S80 Volvo - valitsin Mersun koska vain siinä pystyn matkustamaan pitemmänkin matkan väsymättä.

    Vielä tähän päivään mennessä en ole löytänyt sopivaa autoa itselleni. Lisäksi mersu kestää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pera kirjoitti:

Aluxi kerron että suhtaudun kaikkiin autoihin tasapuolisesti ja en ole merkkiuskollinen. Kokemusta löytyy monenmerkkisistä autoista ja koeajelen autoja kun kerran autot kiinnostaa! Minulla on ollut itselläni 48 autoa ( kalliita ja halpoja) ja ajokilometrejä takana yli milj.
Ajokokemusta 30 vuotta.

Kävin koeajamassa Audi A4 quattron 130 hp TDI:n ja mielipiteeni oli, että en pitänyt! Alusta oli kova joskin kulki tasaisesti, tuntui ja oli ahdas sisältä ja varsinkin takana istuminen oli hankalaa ( olen 185 cm pitkä ja painan 105 kg): istuin oli matalalla eikä tukenut reisiä ollenkaan, polvet olivat kiinni etupenkissä ja kolmea pienempääkään aikuista ei takapenkille saa mahtumaan mitenkään. Minun kokoiselleni takana matkustaminen olisi painajaista.
Moottori oli uskomattoman kovaääninen. Ajaminen oli turhan "herkkää" sillä auto reagoi liian nopeasti jokaiseen ajajan liikkeeseen. Onnistuin jopa risteyksessä samuttamaan dieselauton(!) kun vaati kierroksia bensa-auton tapaan liikkeelle lähdettäessä - ei hyvä! Plussana oli teho josta tosin Suomessa ei ole paljoakaan hyötyä, päinvastoin. Autossa oli lisäksi 6 vaihdetta mutta ihmettelen mitä täällä sillä suurimmalla vaihteella tekee kun 100 km/h vauhdissa jurina on hirveä sillä kierroksia on liian vähän. Olisi ajettava 4 tai 5- vaihteella 120 km/h nopeudessa. Auto maksaa 45500 €, siis Golfin kokoisesta autosta tuollainen summa! Samalla hinnalla kun saisi vaikka Peugeot 607 2,2 HDI:n kaikilla herkuilla joka on ollut yksi parhaista autoista joilla olen ajanut. USKOMATONTA!
Väitän, että 10 vanha 300 tkm ajettu W124 diesel mersuni on parempi. Sisältä näkee ulos (päinvastoin kuin Audista), kiitos pehmeähkön, miellyttävämmän jousituksen ajaminen ja matkustaminen on mukavampaa kuin Audilla. Mersuni on selvästi tilavampi ja hiljaisempi. Kulutus Audissa on valmistajan ilmoituksen mukaan pieni mutta niin on muissakin dieseleissä. Mersuni syö matka-ajossa 5,2 ja keskim 6,2 l/100 eli suunnilleen saman kuin tuo Pösö 607 2,2 HDI.

Vanhoista autoista puhutaan aina negatiiviseen sävyyn mutta onkohan asia todella noin? Nykyautot ovat täynnä elektroniikkaa ja mersuista lähtien uusissa autoissa riittää ongelmia, sähkölaitteet kun eivät vaikeissa ilmastollisissa oloissa kuten Suomessa tahdo toimia. Miksiköhän autotehtaat eivät voisi rakentaa ihan perusautoja ilman monimutkaista elektroniikkaa? Autohan on vain kulkemista varten ja luotettavuus on tekniikkaa tärkeämpää - vai onko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu